Ymmärrän mitä Yocha tarkoittaa sillä että Lhpk-juna meni jo.
Kysymys on siitä että koska Lhpk:n keskeinen funktio on alusta asti ollut luoda messuyhteisöjä naispappeuden vastustajille ja heidän paimenilleen, se ei voinut koota laajempaa konservatiivista rintamaa. Sen synty liittyi Sleyn ja Kansanlähetyksen sisäisiin kiistoihin. Lhpk on arvostellut kirkon järjestöjä usein kovin sanoin myötäilystä. Sen näkemykseen ei mahtunut mitään sellaista yhteistyötä jota herätysliikkeet tekevät kirkon johdon ja seurakuntien kanssa.
Vaikka aviolittoasiassa olisikin Lhpk samaa mieltä kuin kirkon konsut, se ei riitä yhteisen kirkon perustaksi. Erottavia tekijöitä on liikaa. Lhpk on jyrkän linjan kirkko, kun herätysliikkeet ovat monien virtausten sekoituksia.
Tämä ei pidä kyllä paikkaansa. Luther säätiö ja jatkona Lähetyshiippakunnan synnyn taustalla on Sleyn sisäiset kahinat. Lähetyshiippakunta ei nyt sen jyrkempi ole kuin muut ja hyvin heterogeeninen joukko on kysymyksessä.
Nyt pitää korjata sanomisiaan… eihän mariologiaa (oppi Jeesuksen äidistä) voi sinänsä mikään kristillinen kirkko hylätä, vaan sen tulee määrittää, mitä se uskoo Jeesuksen äidistä Mariasta. Kyllähän tunnarit hyväksyy opetuksen Marian ikuisesta neitsyydestä (tätä henk. koht. on vaikea allekirjoittaa, koska viittaukset Jeesuksen sisaruksista ovat Raamatussa niin ilmeisiä). CA sisältää myös tällaisen rajauksen Marian asemaan kohdassa Pyhien avuksihuutaminen:
Vaikka myöntäisimmekin sen, että autuas Maria rukoilee kirkon puolesta, tokkopa hän ottaa sielut turviinsa kuoleman hetkellä, tokkopa voittaa kuoleman ja tekee eläväksi? Mitä Kristus sitten tekee, jos tämä on autuaan Marian työtä? Vaikka Maria onkin kaikkien suurimpien kunnianosoitusten arvoinen, ei hän sentään halua itseään pidettävän Kristuksen veroisena, vaan pikemmin hän tahtoo meidän katselevan antamaansa esikuvaa ja noudattavan sitä. Yhtä kaikki on ilmeinen tosiasia, että autuas Neitsyt on kansanuskomuksessa suorastaan astunut Kristuksen sijaan. Häntä ihmiset huutavat avuksi, hänen armahtavaisuuteensa he luottavat, ja hänen avullaan he yrittävät lepyttää Kristusta, aivan kuin Kristus ei olisikaan sovittaja vaan ainoastaan kauhistuttava tuomari ja kostaja. Mutta meidän käsityksemme mukaan ei ole perustettava luottamusta siihen, että pyhien ansiot siirretään meille ja että Jumala niiden tähden tulee sovitetuksi kanssamme tai lukee meidät vanhurskaiksi ja pelastaa. Me näet saamme syntien anteeksiantamuksen yksin Kristuksen ansioiden tähden, kun uskomme häneen. Muista pyhistä on sanottu: (1 Kor. 3:8) Kukin on saava palkkansa oman työnsä mukaan.
Eli luterilainen ajatus on, että Maria kyllä rukoilee kirkon puolesta, mutta häntä ei tule rukoilla, tai huutaa avuksi.
Sen sijaan luterilaiset eivät hyväksy oppia Marian perisynnittömästä sikiämisestä, vapautta perisynnistä tai taivaaseenottamisesta ilman fyysistä kuolemaa. Luterilaiset eivät myöskään pidä Mariaa erityisenä taivaankuningattarena. Toisaalta nämähän lienevät Katolisessa kirkossa tunnareita tuoreempaa opetusta ainakin opin vahvistamisen tasolla.
Eihän yksi opinkohta tietenkään riitä kirkon perustaksi. Mutta se minkä pitäisi riittää, niin en usko, että siitä on juuri erimielisyyttä Lähetyshiippakunnan ja kansankirkon luterilaisten konservatiivien välillä. Itse näen, että yhdistäviä tekijöitä on paljon enemmän. Mikä loppujen lopuksi on se ratkaiseva erottava asia, että kansankirkon luterilainen kristitty ei voisi osallistua Lähetyshiippakunnan yksittäisen seurakunnan elämään?
Sen kyllä tiedostan, että kansakirkon sisällä on paljon avioliittoasiassa konservatiivista väkeä, jotka eivät välitä liturgisesta jumalanpalveluksesta tai vaikka luterilaisesta kasteopetuksesta (Joh 3:5). Näiden ryhmien voi toki olla hankala sopeutua Lähetyshiippakunnan elämään, jos ei ole valmis tarkistamaan kantojaan esim. näissä kysymyksissä.
Tässä on hyvä dekaani Juhana Pohjolan kirjoittama artikkeli Luther-säätiön synnystä. Sleyssä 90-luvun lopulla tapahtunut kuohunta oli vain yksi säätiön syntymiseen johtanut tekijä.
"Perinteisessä muodossaan luterilaisessa jumalanpalveluksessa ei käsittääkseni ole mitään sellaista, joka olisi ristiriidassa sanan kanssa. Päinvastoin perinteinen luterilainen liturgia ei pyri kiinnittämään läsnäolijan huomioita liiaksi itse toimitukseen, vaan muodostaa hyvän tuen ja kehyksen sanan saarnalle ja sakramenttien toimittamiselle, eikä siten pyri kiinnittämään läsnäolijan huomioita liiaksi itse seremonian ulkonaiseen toimittamiseen. Pidän vahingollisena sellaista kehitystä, jossa sanan saarna jää seremonioiden jalkoihin, jolloin evankeliumi ei kaiu kirkkaana, ei ole jumalanpalveluksen ytimenä, jota Kristus kuitenkin lähetti meidät julistamaan. Matt. 28.
Kritiikkini kohdistuu lähinnä siihen, jos jumalanpalveluksen jotain seremoniaa pidetään velvoittavana, tulee siitä helposti herkille omille tunnoille laki, kuten korkeakirkollisuudessa näyttäsi olevan, jolloin itsessään ihan hyväkin asia alkaa syrjäyttää evankeliumia, sanomaa syntien anteeksiantamuksesta yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden.
Se mikä voidaan soveltaa yksilöön voidaan mielestäni soveltaa laajemmin myös seurakuntaan.
Lutheria lainaten, ”älköön laki tahratko morsiusvuodetta, joka on tarkoitettu Kristuksen lepoa ja unta varten: älköön laki saattako omaatuntoa hämmennyksiin. Omantunnon kuuluu elää kahden ylkänsä Kristuksen kanssa vapauden ja lapseuden valtakunnassa” (Galatalaiskirjeen selitys). Tämä pätee nähdäkseni myöskin seurakunnan jumalanpalvelukseen. Siinä ei saisi olla elementtejä, jotka sitovat ihmiset tekoihin, joiden välityksellä vanhurskautta tavoitellaan. Tämän vuoksi jumalanpalveluksen tulisi olla mahdollisimman vapaa kaikista Kristusta morsiusvuoteesta karkottavista asioista.
Suunnan tulee jumalanpalveluksessa olla aina Jumalasta meihin päin, ei päinvastoin ja siten meidän toimintamme tulee aina olla sellaista, että se sallii Jumalan tehdä työnsä meissä, eikä muodostua esteeksi sille. Me emme voi antaa Jumalalle mitään, joka tämän olisi korvattava. Job. 41: 11, Room. 11: 35."
Luulen että ei ole yhtä ratkaisevaa syytä.
Koetin edellä ilmaista sitä että Lhpk on irronnut omaksi kirkoksi tietyin syin ja lähtökohdin. Se on myös lähtenyt luomaan uutta ja varmaankin teologisesti vahvaa uraa. Tuntuu ainakin nyt mahdottomalta uskoa että konservatiivinen ja herätysliikepitoinen kirkkoväki meidän kirkostamme luopuisi kaikesta siitä mitä se pitää avarana ja arvokkaana ja joka teidän suunnastanne on löperöä ja pois heitettävää.
Tietenkin tärkein ero monille on suhtautuminen naispappeuteen. Juuri siinähän Sleyn Sakari Korpinen pettyi kun Seppo Suokunnas ja co eivät olleet riittävän jyrkkiä. Tämän jälkeen tapahtui paljon mutta tuossa oli Luthersäätiön alku. Simo Kiviranta luonnollisesti vaikutti merkittävästi teologina mille tielle lähdettiin.
Leijona ei ollut samaa mieltä kanssani siitä että myös SEKL hajaantuminen oli uuden kirkon taustalla. Se on toki jo vanhempaa perua muistaakseni. Kuitenkin Matti Väisänen oli aikanaan Kansanlähetyksen johtohahmo. Kyllä hänen vaikutuksensa näkyy siinä että Lhpk on näinkin iso mutta toisaalta juuri enemmistö Kansanlähetyksestä on hyvin kaukana Lhpk sta nyt matalakirkollisena ja kirkon lähetystyössä aktiivisena joukkona.
Summa summarum, en usko että evankelis-luterilainen kirkko jakaantuu siten että Lähetyshiippakunta on se toinen ja paljon nykyistä isompi ryhmä jonne lähdetään. Tai sitten siellä pitää tapahtua iso muutos. Se ei näytä todennäköiseltä koska teologien panos on niin vahva ja opillinen pohja on jo luotu. Sen sijaan syntyy ehkä vuosikymmenien varrella useita vapaita kirkkoja jotka saattavat löytää keskenään yhteistyötä mutta vain löyhää yhteistä rakennetta.
Vielä hiukan tuohon korkeakirkollisuuteen liittyen. Minulla on hallussani Martin Chemnitzin kirkkojärjestys, siis kirkkojärjestys välittömästi Lutherin jälkeiseltä ajalta ja siten voimakkaasti Lutheriin nojaava. Toivon, että tämä hiukan silloittaa asiaa. Chemnitz ohjeistaa siinä seuraavasti:
Thus the pastors and ministers of the church who wish to celebrate Mass should, if communicants are present, approach the altar with all decency, and with deep devotion and invocation of the Son of God, and begin, celebrate, and complete the Office of the Mass not merely in their common clothing but also in their churchly vestments, such as alb, chasuble, and stole.,
The altar shall also be adorned and clothed with fair linens and other decorative cloths. Likewise, candles shall burn on the altar, because such is the observance in neighboring Reformation churches. And nevertheless the common people may be instructed that such things are unnecessary, as though a special service to God consisted in them or the sanctification of this Sacrament depended upon them. Rather, this practice may be observed as adiaphora without any superstition…
… And because the elevation has, for good and important reasons, been abolished in the neighboring Reformation churches of this and other lands, it shall therefore be discontinued in all places, so that the dissimilarity may not produce disputes.
After the Words of the Testament have been sung, the people are to be communed in both kinds, according to the institution of the, Lord Christ-and not otherwise.
Martin Chemnitz, Church Order, 81 and 91. Boldaus minun.
En koskaan Luther-säätiössä, nykyisessä LHPK.ssa ollessani nähnyt opetettavan näistä asioista adiaforana seurakunnalle. Martin Chemnitz vaatii tuossa, että kirkolliset tavat tulisivat yhtenäisyyden vuoksi olla samanlaiset luterilaisuuden sisällä. On mielestäni tätä yhtenäisyyttä hajottavaa jos kirkkoon tuodaan uudistuksia joita esitellään ikään kuin ne olisivat välttämättömiä seremonioita, eivätkä adiaforia. Lisäksi jos kirkkoon tuodaan vieraita messusävelmiä, joita monikaan ei tunne omakseen, eikä osaa niitä laulaa. Olen nähnyt monen eroavan LHPK:sta juuri näitten asioiden tähden. Mutta noin yleisellä tasolla LHPK tuo toki luterilaista oppia huomattavasti paremmin esille kuin kirkko, josta se erosi. Jälkimmäisestä kun sitä on enää hyvin vaikea löytää.
Eikä tämä nyt ole kritiikkiä kritiikin itsensä vuoksi, vaan toivon, että tässä olisi joitakin rakennuspuita konsensukseen konservatiivien välillä.
Edellä linkatusta Luthersäätiön syntydokumentista lainaus:
Vaikka oli joitakin SEKL:n työntekijöitä, jotka allekirjoittivat Matin kasteopetuksen raamatullisuuden, valtaosa torjui entisen pääsihteerinsä teologisen linjauksen kokonaan.
Kansanlähetyksen hajaannus oli lähinnä Matti Väisäsen oma hajaannus. Sen paremmin Uusi Tie- kustantamo kuin SRO:n Perussanomakaan ei ollut halukas kustantamaan Väisäsen kastekirjaa, mutta Luthersäätiö oli. Mitään suurta joukkoa hän ei liene taakseen saanut. Siksi nytkään Lähetyshiippakunta ei taida olla kovin varteenotettava vaihtoehto sen paremmin Kansanlähetykselle kuin koko viidennelle herätysliikkeellekään.
Itse olen sitä mieltä, että jos jotain uutta kirkkokuntaa nyt lähdettäisiin perustamaan, olisi tietenkin mahdollista miettiä sekin vaihtoehto läpi, että mukaan tulisi myös Lähetyshiippakunta. Ei kuitenkaan niin, että viides liike liittyisi LHPK:n valmiiksi perustamaan kirkkoon niillä ehdoilla. Lhpk:n painoarvon tulisi olla vain noin viidennes koko uudesta kirkosta ja kokonaiskuva sen näköinen. Nythän muuten SEKL tekee yhteistyötä Sleyn kanssa ainakin Helsingissä yhteisillä iltamessuilla, joten Sleyn kanssa ongelmia ei tulisi.
Ehkä ei opetetakaan. Mutta se kai johtuu siitä, että valistuneelle kristitylle on itsestään selvää, että liturgia on adiafora, ehdonvallan asia.
Ei meillä kyllä “esitellä” liturgiaa eikä liturgiaan tehtäviä (sangen pieniä) muutoksia “ikään kuin ne olisivat välttämättömiä”. Kuten sanottu, pitäisi olla itsestään selvää, että liturgia on inhimillistä perinnettä, ja pitäisin omituisena, jos kuulisin jonkun luulevan niitä välttämättömiksi ja muuttamattomiksi.
Mutta jos tämä asia on oikeasti epäselvä jollekulle, niin kai pappien sitten pitää tehostaa opettamista…
Näin on, Lhpk ei uskoakseni tulisi suostumaan viidesosan tai edes puolikkaan osaan, eikä se varmasti lähde kuin korkeintaan ehtoollisyhteyden osalta neuvottelemaan esim Sekl n kanssa jos laajempi hanke syntyisi.
Luulenkin että ainakin Sley Sekl ja Sro sekä Kylväjä ovat olleet nihkeitä Lähetyshiippakunnan suhteen paljolti siksi että irtiotto tapahtui niin aikaisin. Jos ei olisi valittu omaa piispaa ja rakennettu vauhdilla kirkkoa kirkon sisään, olisivat järjestöt saattaneet myöhemmin ehtiä junaan josta Yocha edellä mainitsi. Järjestöjen halu pitää kiinni toimintamahdollisuuksista esim raamattu- ja nuorisotyön ja lähetystyön aloilla ei kelvannut jyrkälle siivelle. Nyt Lhpk voi sanoa että siinä näitte, kirkko vajoaa syvälle ja me olimme viisaita kun lähdimme ajoissa. Järjestöt voivat vastata että meillä oli vastuut ja hommat kesken ja paljon seurakuntalaisia kansankirkossa - miksi lähditte niin aikaisin ja niin kauas.
Asiat on Aina eri tavoin riippuen mistä asemasta ja tilanteesta katselee.
Olen joskus lukenut tuon Juhanan kirjoituksen. Muistaakseni siinä ei kerrota kaikkea, joka on tietysti ymmärrettävää. Kulminaatio piste Luther säätiön synnylle oli Tampereen Rosedalin kokous jossa silloisen johtokunnan voimatasapaino muuttui. Jotain tietoa löytyy tuosta: https://epublications.uef.fi/pub/URN_NBN_fi_joy-20070161/URN_NBN_fi_joy-20070161.pdf
Pitää tarkistaa tämä joskus Matti Väisäseltä. Kuten tuossa aikaisemmin kerroin kulminaatio piste Luther säätiön synnylle oli Tampereen Rosedalin kokous jossa silloisen johtokunnan voimatasapaino muuttui. Kiviranta oli Luther säätiön synnyn takana, promoottori muutamien muiden kanssa. Luther säätiö tehtiin vara Sleyksi. Myös luther säätiölle kerättiin rahaa Sleyn kokouksissa ( jonka Suokunnas kielsi) Sleyn sisäiset ongelmat laukaisivat Luther säätiön synnyn ei kansanlähetyksen sisäiset kiistat.
Perustaja jäsenistä suurin osa olivat Sley:läisiä muka pitkäaikainen Sleyn puheenjohtaja Pitkäranta.
Luther-säätiö on pitkälti Sley;n sisäisistä jännitteistä syntynyt “kehtolapsi”.
Onko näin? Kyllä lausunnot ja myös käytännöt näyttävät olevan yhtenäisiä ja selvästi tiukempia kuin kirkkoon jääneillä.
Kaiken ytimessä on lopulta virkakysymys. Konservatiiveilla on niin epäyhtenäinen tapa suhtautua nsispappeuteen ja perusteet samoin, että se selittää sekä Lähetyshiippakunnan synnyn että sen miten vaikea on uskoa muunkaan merkittävän kokoisen kirkosta eroamisen johtavan uuteen yhtenäiseen tunnustukselliseen kirkkoon. Sama koskee STLK: ja muita pieniä kirkkoja eroajien uusina koteina.
Kun Lhpk tuskin hyväksyy mitään yhteyttä naispappien tai edes naispappeuden hyväksyneiden kirkkojen ja ryhmien kanssa, jää enemmistö konsuista eri kannalle. On eriasteista yhteistyötä ja välillistä hyväksymistä sekä kompromissin halua.
Sama hajaannus tuli esiin arkkipiispan vaalissa. Auvista kannatti moni naispappeuden hyväksyvä herätyskristitty, mutta yllättävän moni naispappeuden torjuja tai muuten konsu Tapio Luomaa. Nyt ollaan sitten ihmeissään kun Luoma kaataa kylmää vettä niskaan. Ei tämmöinen sekalainen joukko lähde Lhpk-seurakuntiin jossa virka on korkeassa arvossa ja nainen pappina pahin luopumuksen merkki.
Tapio Luoma on taustaltaan evankelinen, Auvinen taas kieltäytyi työtehtävistä heti jo vaalissa. Jokainen voi päätellä menestyykö sellainen henkilö. Eihän Sleykään hyväksy nykyään mitään yhteistyötä ja kaikki kannattajat on savustettu pihalle.
Ihminen äidistä ja isästä syntyneenä aadamin lapsena on luonnostaan lainalainen, eikä hän uskovanakaan pääse eroon vanhasta aatustaan. Siksi on tärkeää vaalia luterilaisen uskon silmäterää, vanhurskauttamista yksin uskosta. Sillä jos tämä opinkohta ei säily puhtaana ei kyetä torjumaan yhtään lahkolaista, ei mitään harhaa, kuten Luther ja luterilainen tunnustus opettavat. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että tätä kristinuskon silmäterää opetetaan eikä anneta kristittyjen vanhalle aatulle mahdollisuutta käsittää vanhurskauttamisen riippuvan mistään ulkonaisesta. Näin teki apostoli Paavali Rooman ja Galatalaisten seurakunnissa. Galatalaisten keskuuteenhan, kuten muistat riensi valheveljiä jotka opettivat vanhurskauttamisen riippuvan ulkonaisista asioista ja siitä Paavali jyrähti. Opettamalla evankeliumia, sanomaa syntien anteeksiantamuksesta Kristuksen ansion tähden, yksin siihen perustuen, Kristuksen lähetyskäskyä seuraten tulee tehdä jatkuvasti seurakunnassa, eikä olettaa ihmisten olevan niin valistuneita, että he osaavat ja pysyvät siinä ilman opetusta. Minä ainakin tarvitsen sitä jatkuvasti vanhan aadamini kukistamiseksi, ettei se alkaisi pitäytyä ulkonaisiin tekoihin.
Olen aika lailla samaa mieltä. LHPK ei tee kompromisseja naispappeuden suhteen.
Itse veikkaisin, että jos ev.lut kirkon konservatiivit lähtevät tai savustetaan pois, niin he eivät liity nykyisiin tunnustuksellisiin luterilaisiin kirkkoihin, vaan perustavat uuden kirkkokunnan. Tästähän on esimerkki Amerikasta. Kymmenisen vuotta sitten ELCA:n konservatiivisiipi lähti ja perusti NALC:n. Siellä naispappeus on ok, mutta spn-avioliitto ei.
Tunnustuskirjoissa näkyy jotakin vanhan kirkon jälkiä, lutherin omissa kirjoituksissa, esim Marian ylistyslaulu, Luther pyytää esirukousta Neitsyt Marialta. Luterilaisuus on kaventanut Marialogia historian saatossa ja kadottanut koko Marian. Risto Pottosen kirjassa kuvataan asia hyvin > Pottonen, Luterilainen Neitsyt Maria. Neitsyt Maria ei tosiaan ole meillä, se Neitsyt Maria mitä se oli varhaiskirkon uskoville, syynä on uskonpuhdistus.
Minun veikkaus on, mitään lähtöä ei tapahdu yksityisiä siirtymisiä lähetyshiippakuntaan on odotettavissa, mahdollisesti ordotokseihin tai katollisen kirkkoon. Inkerin kirkkokin olisi mahdollinen pakopaikka. Nykyajan herätysliikkeet ovat sen verran hampaattomia, että he eivät halua vaarantaa rahavirtaa joka tulee kirkolta. Monet herätysliikkeet kuihtuvat, paitsi lähetyshiippakunta. Kun homoagenda leviää, lähetysjärjestöt menettävät rahat ja järjestöjen lähetystyö joudutaan ajamaan alas. Kirkko ottaa haltuunsa koko lähetyön organisoinnin. Poikkeuksena tässä koko paletissa on lestadiolaiset, se on mielenkiintoinen ja samalla kysymysmerkki. Heille avioliitto on kuin sakramentti.
Tarkoitin vaan että ap -vaali osoitti myös konservatiivien hajanaisuuden.
Sley on rajannut melko tiukasti naispappeuden pois mutta ei edellytä esim messuissaan ja muutenkaan että koko väki olisi samaa mieltä asiasta. On ihmisiä jotka ovat sekä paikallissrkn että Sleyn toiminnassa. Sama ei onnistu Lhpk:n sisällä jos olen oikein ymmärtänyt.