Tähän tekstiin minäkin ilolla yhdyn! Onkin vain muistettava, ettei tässä keskutelussa ole kysymys pelastusasiasta, siitä kuka pelastuu ja kuka ei, vaan teologisesta asiasta. Ole vain rauhassa siellä LHPK:n yhteydessä. Minua siellä ei suvaittu, vaan soitettiin, etten ole tervetullut ehtoolliselle. Voit uskoa, että se sattui, etenkään kun minä en ymmärtänyt mistä syystä! Minä jouduin ajopuuksi, kun en millään, enkä mitenkään voinut hyväksyä mm.Väisäsen kasteoppia, jota tuolloin pastorini ajoi kuin käärmettä pyssyyn. Siksi Väisänen ja tuolloinen pastorini olivat “jumalasta seuraavia” ja suosittuja puhujavieraita paikallisessa Todistajaseurassa, heillä kun oli ollut sama kasteoppi jo kauan ennen kuin Väisänen oli päivänvaloa nähnyt. Eräs Todistajaseuran saarnaaja Samuel Lohikoski oli jo 1800 luvun lopulla käynyt juovukissaan alkoholista saarnailemassa eri paikkakunnilla ja kun häntä oli paheksuttu siitä hän oli tokaissut, “minä olen uudestisyntynyt.” Tämä kuvatkoon sitä mihin kyseinen kasteoppi voi äärimmillään johtaa. Väittelin siitä Lahdessa myös itsensä Väisäsen kanssa, mutta siitä ei tullut kesää ei talvea. Myös muut asiat joita olen tässä vuosien saatossa tuonut esille hiersivät minua, kuten se, että pastorin virka saa aikaan sakramentin vaikuttavuuden, mutta ymmärtänet ettei näissäkään ollut kysymys siitä kuka pelastuu ja kuka ei missäkin seurakunnassa, ne eivät siis suoraan koskeneet pelastuksen ydintä sola fiden asemaa luterilaisessa kontekstissa, vaan erinäisiä teologisia kysymyksiä seurakuntien opetuksista liittyen näihin erityiskysymyksiin.
Pelastuskysymys kun on tarkasti ja vastaansanomattomasti esittetty mm. seuraavassa Martti Lutherin tekstissä, jota en malta olla laittamatta tähän yhteenvetona, ilman tämän uskolla tapahtuvaa ymmärtämistä ei voi pelastua. Voitko yhtyä siihen?
Yhteenveto
Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahoin tekojemme tähden. Jes. 53:5 .
Tässä on perustus, joka kestää vastoin kaikkia puheita teoista, jopa se kumoaa kaikki teot. Jos näet Kristus kantaa meidän syntimme, niin seuraahan siitä vastaansanomattomasti, että me emme voi kantaa emmekä poistaa syntejämme omilla teoillamme. Meidän tekomme eivät ole Kristus, emmekä mekään, vaan hän on runneltu meidän rikkomustemme tähden. Minkä tähden sitten Kristus olisi syntynyt ihmiseksi ja ottanut kantaakseen sellaisen kärsimyksen, jos me olisimme voineet itse itsemme pelastaa?
Sinun tulee siis joko hyväksyä se, että Kristus kärsimyksensä ja haavojensa kautta kantaa ja maksaa meidän syntimme, tai sitten kieltää Kristus ja sanoa, että hän on turhaan kuollut. Ellei hän taas ole hukkaan kuollut, niin ei ole lupa niitä raamatunkohtia, jotka puhuvat tekojen arvosta ja ansiosta, niin väännellä, että me muka teoilla voisimme poistaa ja juurittaa synnin. Me voimme suvaita sitä, että tekoja ylistetään uskon välttämättöminä hedelminä, joilla on myös suuri iankaikkisen elämän palkka, kunhan vain ei niille anneta Kristuksen kärsimyksen ansiota, joka on meidän syntiemme kantaminen ja niiden maksaminen, sovitus ja syntien anteeksiantamus. Nämä Jesajan sanat ovat sen tähden niin tärkeät, että ne voimallisesti vahvistavat tämän uskonkohdan: Kristus on kantanut meidän syntimme. Näin se osoittaa oikeaksi koko Uuden testamentin, ollen ainoa perustus ja tukipylväs, jonka varaan koko evankeliumi on rakennettu. Jos me näet sen uskomme, että hän on kuollut meidän edestämme, niin täytyy siitä myös seurata, että hän antaa meille Pyhän Hengen ja siis totisesti tekee meidät Kristuksen seurakunnan jäseniksi, niin että meillä on jokapäiväinen syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä.
Senpä tähden ei mikään muu uskonkohta tuotakaan perkeleelle enempää huolta ja vaivaa kuin tämä. Hän tietää, että kaikki riippuu siitä. Tämä uskonkohta yksin erottaa myös iankaikkisesti kristinuskon kaikista muista uskonnoista maan päällä. Ainoastaan kristityt uskovat tämän lauseen, ja vain sen tähden heitä kutsutaankin kristityiksi; ei sen vuoksi, että he tekevät tekoja, niin kuin muut, vaan sen tähden, että he uskovat, että Kristus on kuollut meidän edestämme ja että he pitäytyvät Kristuksen tekoon ja omistavat sen itsellensä. Joka siis lujasti uskoo tämän uskonkohdan, se on turvassa kaikilta muiltakin erheiltä, ja hänellä on varmasti Jumalan Pyhä Henki. Tätä oppia ei näet voi saarnata, kuulla eikä käsittää muutoin kuin Pyhän Hengen kautta. Ne taas, jotka luopuvat tästä pääkohdasta, ovat vaarassa joutua minkä hyvänsä harhaopin viettelemiksi.
Kristityn pitää siis osata panna laki ja kaikki hyvät teot kohdallensa ja käytäntöön, mutta myös korottaa tämä uskonkohta niin korkealle lain ja kaikkien hyvien tekojen yläpuolelle, kuin taivas ja maa ovat toisistansa erillään. Kristityn on oltava tietämätön kaikesta synnistä ja ansiosta itsessään, aivan kuin hän eläisi uudessa maailmassa; vaikka hän tuntee syntinsä, niin ei hänen pidä niitä katsella itsessään, vaan hänessä, jonka kannettaviksi Jumala on ne pannut, Kristuksessa, jossa ne ovat sovitetut ja voitetut. Jumala ei näet tahtonut panna niitä meidän päällemme, koska me emme voineet niitä kantaa; vaan hän on tehnyt Kristuksen synninkantajaksi. Hänellä on vahvemmat hartiat kuin meillä, ja hän kantaa synnin niin, että sen hänen allansa täytyy hävitä. Kristityn tulee siis oppia varjelemaan sydämensä ja omatuntonsa puhtaana kaikista synneistä. Tämän tunnustuksen hän voi tehdä ainoastaan uskon kautta, joka on varma siitä, että meidän syntimme ovat Kristuksessa voitetut, ja me myös niin muodoin vapahdetut iankaikkisesta kuolemasta.
Martti Luther, Hengellinen virvoittaja, SLEY 1952, s. 160-161.