No niihinhän ne meilläkin pyrkivät kajoamaan. Mutta sitä ihmettelen, että miksi nämä asiat sinua kiinnostavat kun olet ihan ulkopuolinen? Tulee tunne, että ylennät itsesi kaikkien uskovien yläpuolelle ainoaksi oikeaoppiseksi ikään kuin me muut emme olisi Kristuksesta osalliset lainkaan? Eikö sinua huimaa noin korkealla? Minusta tuo on pelottava asenne vaarallisuudessaan olla kokonaan vailla ehtoollisyhteyttä!
1 tykkäys
Kuten jo Tortsille totesin, niin tämän hetkinen elämäntilanne ei mahdollista riittävän aktiivista ja täysipainoista sitoutumista mihinkään seurakuntayhteyteen - paitsi teoriassa ev.lut. paikallisseurakuntaan, mutta käytännössä SE ei ole vaihtoehto.
Esikoislestojen touhu herättää mielenkiintoa mut eipä ole heidän seurojaan lähimain ja toisekseen isohko ?? on nää “Lapin vanhemmat” - en oo ihan vakuuttunut ettäkö heidän opilliset linjaukset olis sen parempia kuin ev.lut. piispoillakaan. Olo on siis kuin variksella tervatulla aidalla…
Olet siis ns. "tuuliajolla."
Kyllä ELY on edelleen oma erillinen porukkansa, eikä siellä samoja naamoja näy kuin Sleyn messuissa. Elyläisten kohdalla iso kiistakysymys on naispappeus, ja osalla porukasta on kovin keljuja kokemuksia siitä, miten heitä naispappeuden hyväksyvinä kristittyinä on Sleyn puolella kohdeltu. Yhteen paluu olisi siis näiden henkilökohtaisten asioiden takia todennäköisesti vaikeaa.
Mää oon varmaan sun mielestä liian liberaali neuvomaan sua yhtään missään, mutta sanon silti, vaikka sitten muiden lukijoiden hyödyksi. Kristityn kuuluu olla seurakuntayhteydessä. On elämäntilanteita, joissa se ei onnistu, mutta sen pitäisi silti olla lähtökohta ja tavoite. Vähäinen ja hatarakin seurakuntayhteys on parempi kuin ei seurakuntayhteyttä ollenkaan. Ja opillisesti epätäydellinen seurakuntayhteys on parempi kuin ei seurakuntayhteyttä ollenkaan. Jos jättäytyy kokonaan kirkottomaksi sen takia, ettei pystyisi osallistumaan riittävän intensiivisesti, on vaarallisilla vesillä.
7 tykkäystä
Ei ELY:n ja SLEY:n välinen ero ole tosiaankaan hävinnyt, vaikka yksilöitä varmasti on, joille ero ei ole niin suuri, lähinnä niin, että jotkut ELY-mieliset ovat pysyneet Sleyssä pitkälti siksi, että oma paikallisosasto ei ole lähtenyt. Paikallistasolla tästä on edelleen harmia, Sleyhän ei vaadi jäseniltään vanhavirkakantaisuutta, mutta osa osastoista rikkoo sääntöjä pitäen Sleyn nimissä tilaisuuksia, jotka eivät noudata Sleyn linjaa. Olen huomauttanut tästä, mutta usein reaktio on ollut, että todella valitettavaa, mutta toisaalta nämä osastot hiipuvat ikäjakauman vuoksi pikkuhiljaa pois.
ELY:hän on paikoitellen onnistunut napsimaan itselleen lähetyskannatusta seurakunnilta siellä, missä se on Sleyltä poistettu. Nythän he saivat yhden työntekijänkin meiltä, kun entinen Myanmarin-lähettimme siirtyi sinne töihin. Kuulemma tarkoituksena on kehittää lähetysyhteistyötä niille seuduille, missä hän oli Sleyn työssä, eli ELY saa nyt hyödyn niistä kontakteista, joita hänelle Sleyn työssä kertyi.
Minähän olen Sleyn sisällä monella tapaa varsin änkyrä ja olisin valmis irtiottoon kirkosta. Vahvistaisin mielelläni myös suhdetta Lähetyshiippakuntaan ja Seurakuntaliittoon. Silti ymmärrän, ettei kyse ole vain jostain “hillotolpan juuressa” pysymisestä. Sley on toiminut kirkon sisällä koko historiansa ajan, sen jäsenet ovat kasvaneet kirkon seurakuntien yhteydessä. Virkakysymyksen myötä tuo yhteys on toki ohentunut varsinkin nuoremmalla polvella, mutta monella tuo yhteys silti on.
Mietinpä itseänikin. Koen Sleyn messuyhteisön itseni ja perheeni seurakunnaksi, mutta samalla oma paikallisseurakuntani kirkkoineen on minulle rakas. Siellä minut on kastettu ja konfirmoitu, ja vaikka siellä saamani opetus oli jälkikäteen arvioituna heppoista eikä tukenut kasvua uskossa sain sieltä kuitenkin ne uskon ensi siemenet. Kirkkorakennuksiin varsinkin olen syvästi kiintynyt, ja hiljan sain olla järjestämässä paikallisseurakunnan kirkossa hengellistä konserttia, joka tavoitti yllättävän hyvin paikallisia. Kyllä sitä mietti, että jos en olisi seurakunnan jäsen ei tämäkään olisi onnistunut. Samalla tapaa Sleyn johto miettinee Maata näkyvissä -festareiden ja muiden vastaavien tavoittavuutta.
Tuon kiintymyssuhteen lisäksi juuri tavoittavuus painanee erityisen paljon Sleyn pohdinnoissa. Toisaalta voisi esittää sen näkökulman, että kirkon sisällä olo on kyllä tukenut Sleyn sanoman tavoittavuutta ainakin pitkään, mutta toisaalta eräässä historian vaiheessa tapahtunut Sleyn ja seurakuntien eron kaventuminen aiheutti jossain kohtaa ison osan evankelisista identiteetin ja opillisuuden väljähtymisen. Kun 1920-luvulla osa evankelista liikettä päätti lähteä kirkosta perustaen omat seurakuntansa oli lähteneitä satoja, mutta Sleyllä yli 20 000 tukijaa. Nykyään Seurakuntaliitolla ja STLK:lla on edelleen satoja jäseniä, parhaista ajoista toki hiipunut, mutta Sleyn massa on kyllä sulanut todella rajusti. Jos liikkeen enemmistö olisikin lähtenyt oman kirkon tielle tai muuten säilyttänyt tiukasti oman identiteettinsä olisiko se edelleen yhtä suuri, tai jopa kasvanut? En tiedä, historiassa jossittelu on houkuttelevaa, mutta vastaukset jäävät epävarmoiksi.
Olen sitä mieltä, että jokaisen kristityn tulee kuulua johonkin seurakuntaan. Vaikka osallistumismahdollisuudet olisivat jostain syystä heikot niin silti on hyvä olla osa laumaa. Silloin on myös paimen, johon voi olla yhteydessä ja joka voi tarvittaessa tulla vaikka käymään. Yksinäisien susien arvostelua on vaikea ottaa vakavasti, varsinkin jos se esiintyy tarkoituksellisen ivallisissa sanamuodoissa.
Mitä Halvar Sandellin kritiikkiin tulee, niin hänellä on kunniakas tausta tunnustustaistelijana ja usein teräviä, hyviäkin huomioita, mutta pari seikkaa häiritsee. Ensinnäkin hän itse toimi eläkeikään asti Helsingissä ruotsinkielisessä ev.lut. paikallisseurakunnassa. Heti eläköidyttyään hän erosi kirkosta ja perusti oman seurakunnan. Voin ymmärtää ajatuksen, että hänen oli mahdollista pitää seurakunnassa oma linjansa, mutta eläköitymisen jälkeen seurakunnan toiminta olisi muuttunut. Mutta sitä en ymmärrä, miten hän ei tunnu hyväksyvän sitä, että jollain voisi olla yhä kirkossa sama tilanne kuin hänellä, vaan nyt kaikkien pitäisi tajuta erota.
Toinen häiritsevä tekijä on se, että hänen seurakuntansa on täysin itsenäinen. Heillä on ilmeisesti ehtoollisyhteys LHPK:hon, mutta seurakunta ei ole sen jäsen ja Sandell ei ilmeisesti pidä siitä, että esim. kirkkoon kuuluvat Sleyn jäsenetkin voivat LHPK:n seurakunnissa ottaa osaa ehtoolliseen. Pelkään, että tuolla hän eristää oman piskuisen laumansa myös opillisesti heitä lähimpänä olevista. Toki en ole koskaan hänen seurakunnassaan vieraillut, joten voi olla, että mielikuvani on liian synkkä.
5 tykkäystä
Aika hyvin kuvaat asiaa omalta ja myös yleiseltä kannalta.
Ely on kai Sleyn tapaan järjestö jossa ei kaikesta ajatella samaan tapaan vaan yhdistysten työtä tuetaan ja toiminnassa ollaan vapaammin kuin jossain ahtaassa kirkkokunnassa tai lahkossa. Olen ymmärtänyt että monet ystävyyssuhteet evankelisten välillä ovat säilyneet vaikka virkakysymys erotti, myös tuon kahteen järjestöön jakautumisen jälkeen. Myanmarin tapaus kuulostaa ikävältä, mutta mietin että olisiko lähetystyöntekijä päätynyt firman vaihtoon koska koki vastuuta paikallista kirkkoa kohtaan. Kun tuki loppui Sleylle, työ jatkui Elyn nimissä. En tosiaan tiedä mitään enempää kuin kerrot, mutta ei ole sinänsä tavatonta että lähetit palvelevat työurallaan eri järjestöissä.
Minulla taas ei ole kantaa siihen mitä pitäisi kenenkin tehdä.
Noista kirkkoa kohtaan tunnetuista siteistä, joita kuvaat, löytyy varmaan hyviä selityksiä. Vaikka niitä monet eivät kuuntele vaan takertuvat hilloonsa. Minusta ihan kaikkien ratkaisuja pitää kunnioittaa. Se tapahtuu niin että annetaan heidän itse kertoa perustelut. Yhtähyvin kirkosta eronneilla ja eri kirkkoihin siirtyneillä kuin paikalleen jääneillä on omat kertomuksensa. On raivostuttavaa seurata ivailua siitä miten toisin tehneillä on muka parempi tieto mistä oikeasti on kysymys.
Sitä yhtä tärkeää perustetta en ainakaan vielä viestistäsi löydä. Olen nimittäin ymmärtänyt että Sleyn johtavilla teologeilla on toisenlainen teologinen näkemys kirkosta kuin niillä jotka vaativat irtiottoja ja niillä jotka neuvovat heitä Seurakuntaliiton tai Lhpk:n joukoista. Tunnustuksellisuus ei Sleyn ja varmasti monien muidenkin ryhmien teologeille ole sekavasta kirkosta lähtemistä vaan oikean evankeliumin opin opettamista kaiken keskellä jos se on suinkin mahdollista. Edelleen: En minä tiedä mikä on oikeampi ja kaikkein oikein tulkinta ja ratkaisu. Mutta uskon että noita teologeja loukkaa melko syvältä jos heidän näkemyksensä kuitataan milloin milläkin pilkalla. Raha ja mielistely kai yleisimmin heitetään teologian sijasta syyksi.
Sleyn sulamisesta sanot varmaan lukujen valossa totuuden.
Itse olen vuosikymmenien aikana havainnut miten evankelinen luterilaisuus on “sulanut” eli valunut kuin tärkeä ainesosa kirkon elämään. Esimerkiksi kasteen ja ehtoollisen merkitys ja armosta pelastumisen ehdottomuus… Monet papit ja muut seurakunnan työtä tekevät eivät varmasti itse ajattele lukeutuvansa evankelisuuteen mutta Jumalan sanaa he usein evankeliseen tapaan levittävät. Tästä tullaankin siihen, mikä on lopulta Kristuksen seuraajille tärkeintä. Onko se oman porukan säilyminen, kasvaminen, puhtaana pysyminen? Vai onko se itse sanoma ja sen levittämisessä mukana oleminen?
En väheksy oppia mutta usein mietin mihin se on tarkoitettu. Erottamaan meidät toisistamme, korottamaan itseämme, vai suojelemaan Jeesuksen lampaita?
1 tykkäys
Yleisesti tähän keskusteluun. Kristuksen kirkkoa ei voida määritellä miksikään paikalliskirkoksi. Kristuksen kirkko on löydettävissä langenneestakin kirkosta, niin kauan kuin siellä evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan.
Jos joku alkaa osoittelemaan sormella että “Teiltä ei Kristuksen kirkko löydy”, niin poistan Raamatustani ja Tunnustuskirjoista varmistimen. Samalla on totta, että jokin liike, yhteisö tai jopa kirkkokunta voi kasvattaa ihmistä kristityksi evankeliumin turhentaen ja sakramentteja väärin toimittaen. Ajatus siitä, että se millaiseksi tunnen itseni, olisi lopullinen Jumalan tahto elämälleni, turhentaa evankeliumin. Yhteisö joka näin opettaa turhentaa evankeliumin. Ja Kristus jakoi leivän ja viinin Juudaksellekin, vaikka tiesi että heillä ei tule olemaan yhteistä tulevaisuutta.
@Stieleiche n viestissä oli jotakin jonka tunnistan itsessäni: rakkaus paikallisseurakuntaan. Rakkaus tarkoittaa sitä, että haluan yhteisen tulevaisuuden seurakuntani kanssa. Ja samalla kirkkoni kanssa. Ja Kristuksen kirkon kanssa. Vaikka se onkin välillä tuskallista seurakunnan ja kirkonkin kanssa. Mutta samoin kuin parisuhteessa, rakkaus ei ole sitä että koko ajan täytyy tuntua hyvälle. Rakkaus on sitä että meillä on yhteinen tulevaisuus ja pikkuhiljaa kasvava käsitys siitä, mitä emme halua tuotavan tahoiltamme yhteiseen tulevaisuuteemme. Nimenomaan käsitys siitä mitä en itse halua tuoda yhteiseen tulevaisuuteen seurakuntani tai kirkkoni kanssa. Ja sen kertoo Kristuksen kirkko.
En ole koskaan kuulunut mihinkään herätysliikkeeseen ja ajoittain olen viihtynyt kaikkien yhteydessä. Tai pikemminkin kaikkien näitä edustavien yhteydessä. Samalla tavalla se, että viihdyn jonkun kanssa joka ei mahdu omien ajatusteni raameihin, ei saastuta minua, eikä pakota toimimaan tavalla jota pidän vääränä, ei myöskään jonkun liikkeen kuluminen osaksi evl kirkkoa tarkoita muuta kuin että syömme samassa syntisten pöydässä siunaamatta syntejämme.
D
5 tykkäystä
Tästä piti vielä sanoa että kun nuo pienet lut kirkot puhuvat sekaoppisuudesta kirkossamme, niin siinä lienee monia vaihtoehtoja mistä on kyse. Joidenkin mielestä piti erota harhaoppisista jo 100 vuotta sitten. Oppineisuuteni ei riitä siiihen että miksi silloin.
Joillekin on ollut joku muu kohta riittävä, useimmiten toki naispappeus syynä eroon ja viimeiseksi avioliitto-opetus.
Mutta kuinka moni on eronnut kirkosta siksi että saman katon alla on ry-lestadiolaisia? Ja paljon onkin, kirkon hallinnossakin. Heidän oppinsahan sisältää sekä kasteen että seurakuntaopin kohdalla aika isoja eroja tunnustukseemme. Eikö kirkko ole silläkin tavoin sekaoppinen?
Eli jos nyt hiukan provosoin, niin aina riittäisi syitä, jos haluaa lähteä litomaan. Jotkut kokevat jonkun syyn sopivaksi, jotkut jonkun muun.
Mutta toki vl-liike ei vaikuta samanlaista hikoilua omalle toiminnalle kuin piispa joka puhkuu niskaan.
Olisi hitsin mielenkiintoista kuulla millätavoin Uppala, Walther ja kumppanit perustelivatkaan sitä, että on oikein ja armollista pysyä kirkollisessa yhteydessä piispoihin ja kirkolliskokoukseen, joiden opetus on epäkuranttia.
Ameriikan kontekstissa LCMSkin lie harhautunut kun eivät ole täydessä yhteydessä ELCAan ( joka muutoin hyväksyy naispapit ja sateenkaariväen ongelmitta). Suomen ev.lut. kansankirkko on täydessä yhteydessä ELCAan muttei Missourisynodiin.
Tiedän, kenestä on kyse, mutta en tiedä enkä löytänyt tietoa siitä, miksi hän siirtyi. Jättikö hän itse hakematta uutta kautta SLEYn lähettinä vai eikö SLEY myöntänyt hänelle uutta työkautta?
Tunnen ainakin kaksi sellaista tilannetta että SLEYn lähetti/lähettipariskunta ei ole saanut jatkokautta, jonka jälkeen on sitten siirrytty toiseen lähetysjärjestöön. Minusta se on ihan hyväksyttävää, jos entinen järjestö ei uutta kautta myönnä.
Näissä tilanteissa on aina kaksi osapuolta ja harvoin ulkopuoliset saavat tietää, onko työntekijä vai työnantaja se , joka työsuhdetta ei ole jatkanut. Lähetit kun eivät taida (juuri) koskaan olla pysyvässä työsuhteessa, vaan työsuhde määritellään jokaiseksi kaudeksi erikseen (kausi ulkomailla yleensä 2-4 vuotta ja sen jälkeen kotimaan kausi 3-6 kk).
1 tykkäys
Kirkkoudessa on eri tasoja. Väljin on kristikunta, joka ajatellaan vähimmäisvaatimuksen kautta: pitää olla vähintään oikea kristillinen kaste ja usko kolmiyhteiseen Jumalaan. Kristikunta on syvästi sekaoppinen eikä useimpien osakirkkojen välillä ykseys toteudu. Suhteessa ei-kirkkoon kristikuntaa voidaan sanoa kirkoksi.
Kun tullaan paikallistasolle, löytyy enemmän tai vähemmän harhaisia kirkkoja, ei kuitenkaan niin sekaoppista kuin koko kristikunta (koska pienempiin porukoihin ei yksinkertaisesti mahdu kaikki se mikä mahtuu maailmanlaajaan). Kaikkia näitä harhaisia kirkkoja suhteessa oikein opettavaan kirkkoon 1600 -luvun luterilaisuus sanoo turmeltuneiksi, mutta silti kirkoiksi, koska niissä on em. vähimmäisvaatimus ja löytyy enemmänkin oikeaa.
Sitten on se oikea näkyvä kirkko, johon Augsburgin tunnustuksen kirkot/seurakunnat alussa lokeroituivat; esitettiin sen hetken vaatimus puhtalle näkyvälle kirkolle enemmän tai vähemmän turmeltuneen vastakohtana. Tunnustus ei kuitenkaan riittänyt pitkään, vaan oikean kirkon tunnustaminen harhojen paineessa jatkui ja syntyi uusia tunnnustuksia. Periaatteessa tämä jatkuu yhä, mutta uusia tunnustuksia ei kannata laatia ennen kuin erimielisyydet ovat pysyvän oloisia.
Miksi tämä teksti? Diakonin lausuma “Kristuksen kirkko on löydettävissä langenneestakin kirkosta, niin kauan kuin siellä evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan” herätti inspiraation. En kutsuisi langenneeksi kirkoksi sitä, jossa evankeliumi julistetaan puhtaasti ja sakramentit toimitetaan oikein. Itse muotoilisin, että “tosiuskovia on löydettävissä langenneestakin kirkosta, niin kauan kuin siellä on olemukseltaan eheänä säilynyt kasteen sakramentti ja Raamatun sanaa julistetaan siinä määrin että usko voi syntyä”.
1 tykkäys
Tää pitää paikkansa. Tiedän muutamia tahoja jotka ikäänkuin operoivat tuolla ylimmällä/väljimmällä tasolla kavahtaen kaokenlaisten lisämääreiden lisäämistä. Ts. Eivät hyväksy luterilaista/katolista/helluntailaista tai mitään muutakaan “etikettiä”.
Hyvin kirjoitettu, ei ainoastaan tämä, vaan koko viestisi.
Vaikka minä henkilökohtaisesti itse olenkin opillisesti konservatiivi niin olen sitä vain itseäni kohtaan enkä vaadi muilta sitä. Jos sitä lähtee vaatimaan muilta niin uskonelämästä tulee neuroottista sätkynukkena olemista, jatkuvaa eroamista milloin mistäkin hyvin pienestäkin opillisesta nyanssista. Vasta silloin ero jostakin seurakunnasta tulee kysymykseen kun se opettaa systemaattisesti väärin niin ettei usko voi enää syntyä, eli oppi vanhurskauttamisesta Kristuksen tähden on turmeltu. Martin Chemnitz kirjoittaa tästä nasevasti:
Augustinuksella on joitakin hyvin sopivia lausuntoja tähän asiaan. Sillä esim. Epist. 152, “Kuka tahansa tahtoo elää hyvin kirkossa, häntä eivät muiden synnit vahingoita, koska apostoli sanoo: “Jokaisen on kannettava oma kuormansa Gal. 6: 5." Sen tähden osallistuminen sakramentille pahojen kanssa ei saastuta ketään, vaan myöntyminen syyllisiin.”
Ja Contra Cresconium Grammaticun, 2.34 [Epistle 152 (141), MPL 33.579],
Kyprianus kirjoittaa presbyteeri Maximukselle. Totuus, että me näemme lusteita kirkossa ei tarkoita, että meidän tulisi jättää kirkko. Meidän täytyy vain tehdä työtä, että olisimme hedelmälliset, niin että kun viljaa aletaan koota Herran varastohuoneisiin me voimme vastaanottaa hedelmän omasta työstämme ja raatamisestamme. Apostoli myös sanoo, että suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten 2. Tim. 2. 20. Pyrkikäämme työskentelemään niin paljon kuin voimme ollaksemme kulta ja hopea astioita. Mutta Herralle yksin, jolle myös rautainen sauva on annettu, on annettu valta särkeä saviastiat. Älköönkä kukaan vaatiko itselleen mitä Isä on antanut ainoastaan Pojalleen, niin että ajattelee nyt myöskin käyttää viskintään puidakseen ja puhdistaakseen oljet pois tai erottaa kaikki lusteet vehnästä ihmistuomiolla.
Martin Chemnitz, Loci Theologici III, CPH, s. 1354.
Sellainenkin vaikutelma on päässyt syntymään, että joidenkin (tulkintani mukaan ainakin yhden nimeltä mainitsemattoman piispan) mielestä kansankirkko olisi ikään kuin kristikunta pienoiskoossa, mutta näin ei tietenkään pidä ajatella tunnustuskirkossa, joka eroaa sekaoppisuudesta eikä ole mikään sekaoppisuuden paikallisjärjestö.
1 tykkäys
Mää en tiedä, kenestä on kyse. Elyn nettisivuilla ei kerrota mitään mistään Myanmarin läheteistä. Löytyy vain Viro ja Venäjä, ja Afrikan työstä jokin yhteistyökohde jossa ei ole ilmeisesti ketään lähettiä. Viron läheteistä Kari Tynkkynen on entinen Sleyn lähetti.
Yksinkertaista: silloin Suomeen tuli uskonnonvapaus ja uusia kirkkokuntia sai alkaa perustaa.
2 tykkäystä
No ei se nyt ihan siitä ilosta tapahtunut. Luterilaiset jättivät luterilaisen kirkon. Syyt olivat opilliset mutta tarkoitan että teologinen osaamiseni ei yllä niiden ymmärtämiseen. Uudemmat eroamiset on kuvattu yleensä kansankielellä: “Naispappeus on mielestämme paha harha, kirkko on siis langennut, joten eroamme siitä”.
1 tykkäys
Elyn sivujen mukaan kyse on määräaikaista tehtävästä eikä siinä tosiaan mainita lähetystyöhön lähtemistä.
Kaipa tämän voi tänne linkittää, kun on julkista tietoa Elyn sivuilla.
https://www.evankeliset.net/2024/10/21/pastori-joona-toivanen-elyn-tyohon/
Jepulis. Unohtui tuo Anssin rooli. Hän tosiaan oli LCMSn hommissa Afrikassa josta käsin vaikutti jonkin verran Luthersäätiön ja sen myötä LHPKn muotoutumiseen. Simo K:n SLEY-tausta on aika yllättävää kun hän oli varsin arvostettu hahmo myös SROlla kasarin ja ysärin vaihteessa eikä siellä muutoin SLEYn touhuista puhuttu juuri lainkaan.
Väisäsen Matti oli jossain vaiheessa arvostettu hahmo SEKL:n piirissä mutta ne kastekirjat romuttivat statuksen. SEKL ei niitä suostunut kustantamaan/julkaisemaan, mutta Luthersäätiön keskuudessa ääni oli toinen - ja " rest is history".
Kuka sanoi etteikö minulla olisi srk-yhteyttä jossain muodossa vaikka noin muodollisesti nimeäni ei olekaan minkään seurakunnan jäsenrekisterissä? Kesällä oli alustavasti meininki liittyä mut elokuu toi siinä määrin muutoksia elämään, ettei aktiivinen osallistuminen ole toistaiseksi mahdollista. Ehkä sit taas kesälomalla…
1 tykkäys