Juu, ei poista mahdollisuutta, koska onhan ihmisellä mielikuvituksen maailma, joka on mahdollisuuksien maailma. Mutta vähentää. Siitä on kysymys: vähentämisestä. Ainakin tämä on riittävä syy, nimittäin vähentäminen.
En tosin usko, että miesten ja naisten puolet ovat vain tuota varten. Voin uskoa, että kokemus on muutenkin erilainen, kun veljet ovat keskenään ja siskot ovat keskenään. Kaikessa, mitä tulee sukupuolten dynamiikkaan, kun ei ole kysymys halullisista kiusauksista.
Seurakunnan messu toisaalta on nimenomaan koko seurakunnan messu, “perheen” kokoontuminen. Miesten ja naisten omat muut tilaisuudet sopviat paremmin siihen veljet keskenään ja siskot keskenään -ajatukseen.
Onko tuohon jokin erityinen syy, että tyttöjen pukukoodi on valkoinen ja pojilla useimmilla tumma puku? Ev.lut. konfirmaatiossahan on albat molemmilla sukupuolilla.
Ihan mutulla sanoisin, että samankaltaisuus aikaihmisten hääpuvun kanssa tuskin on sattumaa. Toisaalta ei tuo pukukoodi minun käsittääkseni mitenkään ehdoton ole. Kyllä ensikommuuniolasten yllä näkee toisinaan myös vaikkapa kansallispukuja.
On mahdollista, että tuossa seurakunnassa ei tapa seistä miesten ja naisten puolilla olekaan säilynyt. En tunne kirkkomme kaikkia seurakuntia. Toisaalta on myös niin, ettei pääsiäisyönä kukaan pidä kuria, koska Anteeksiantamus on noussut haudasta ja Elämä elää. Näin suuren riemun hetkellä vallitsee suloinen anarkia.
Kyllä siellä muuten mielestäni naiset ja miehet seisoivat eri puolilla. Itse kävin muutaman kerran siinä ortodoksikirkossa muulloinkin kuin pääsiäisenä ja silloin huomasin tuon jaon.
Pääsiäisyönä kirkossa oli tosiaan niin paljon ei-ortodokseja, jotka tuota tapaa eivät varmasti tienneet, että kun kukaan ei neuvonut, niin ei osattu mennä eri puolille.
Kyllä meidän kirkossa helposti ruvetaan neuvomaan. Kerrotaan esim milloin pitää seistä ja milloin saa istuakin, kunhan ei vain istu jalat ristissä. Se on suuri synti. Se opetettiin minulle heti ensimmäistä kertaa jumalanpalvelukseen osallistuessani. Jalat ristissä istuminen tarkoittaa, että tekee ristinmerkin jaloillaan, mikä tietysti on epäkunnioittavaa.
Joo, mutta havaittavissa on merkkejä, että tuo tapa saattaa olla murtumassa. Nykyiset aikuiset sitä enimmäkseen vielä noudattaa, mutta lapsia ei enää välttämättä kielletä, jos jostain syystä tykkäävät pitää päähinettä sisätiloissa. Voisi kuvitella, että kun he ovat aikuisia, niin koko tapaa ei enää välttämättä tunneta, tai sitä pidetään johonkin wanhoihin aikoihin kuuluvana.
Sulta kyllä löytyy näitä detaljeja muinaisilta ajoilta.
Se ei niin kauhean ikiaikaista ole sekään.
Ai konfirmaatioalba? Eipä niin. Mutta eikös ennen sen keksimistä molempien sukupuolten asu ollut musta? Luterilaiseen ensiehtoolliseen ei ole koskaan liittynyt minimorsiameksi pukeutumista, mun tietääkseni.
Tyttöjen konfirmaatiopuku oli alunperin musta, mutta jo 30-luvun loppupuolella valkoinen. Minulla on todiste siitä kotialbumissani, tätini rippikuva vuodelta 1939. Albaan siirryttiin 1960-luvulla. Minusta alba oli hölmö keksintö. Jouduin itsekin pukeutumaan siihen, kun pääsin ripille. Sain kyllä valkoisen mekonkin ja elämäni ainoat piikkikorkokengät.
Ihailen venäläisiä naisia, kun he jaksavat seistä pitkät jumalanpalvelukset korkkareissa. Itselleni riitti ne yhdet- rippikengät.
Heh. Suomalaisessa talonpoikaiskulttuurissa morsiuspuku sattumoisin oli juuri musta ainakin 1800-luvulle saakka.
Juu, niin olikin, koska musta on juhlapuvun väri. Morsiamella oli helykruunu päässä. Jos morsian ei enää ollut neitsyt (ts hän oli valmiiksi raskaana), ei kruunua saanut käyttää. Säätyläismorsiamet alkoivat 1800-luvun puolivälissä pukeutua valkoisiin Englannin Victoria-kuningattaren esikuvan mukaisesti. Muoti levisi sittemmin myös alempiin kansankerroksiin.
Äiti pääsi ripille joskus 60-luvun lopulla ja hänellä oli valkoinen leninki. Sekä ajan muodin mukainen pallokampaus, joka on kyllä aika hassun näköinen.
Pallokampaukset olivat kylläkin 1960-luvun alkupuolen tyyliä. 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alkupuolella, hippiaikana, oli muotia pitkä tukka, joka valui suorana selkään, jota ei siis oltu laitetttu mitenkään.
Vanhoina aikoina oli Suomessa myös tapana, että vihkimisessä käytettiin katosta, jota pitivät morsiusneidot ja sulhaspojat vihkiparin päällä, ns. taivasta, vihkimisen aikana. Vielä vuoden -13 käsikirjassa on maininta tästä tavasta. Se on valitettavasti kadonnut tapa.
Morsiuskruunut olivat muodissa joskus 50-luvulla viimeksi ja sellaisia kai oli joillain seurakunnilla jopa lainattavana. Eivät teitysti olleet sellaisia isoja helykruunuja, vaan mallia prinsessaruusunen.
Ehkä tuolla perämettän kylässä ne olivat muotia vasta tuolloin. Pallokampaus hänellä kuitenkin on ja 60-luvun loppua eletään. Nuorempien siskojensa kuvissa on pitkät keskipäältä jakauksella olevat suoristetut hiukset. Muutamassa vuodessa oli muutos tapahtunut.
Ei nuo konfirmaatioasujen vaihdokset ihan noin yksiselitteisiä ole. Vaikka 30-luvulla olisi ollut valkoinen, niin sotavuosina ja sen jälkeenkin oli musta, ainakin joillain paikkakunnilla. Äitini albumissa rippikuvissa 40-luvun lopussa kaikilla on mustat vaatteet.
Toisaalta vielä 80-luvulla olen itse ollut muutamalla rippileirillä, joissa pojilla oli joko musta puku tai mustat housut ja valkoinen paita, tytöillä valkoinen leninki tai valkoinen yläosa ja valkoinen tai musta hame. Ohjeet tuohon vaatetukseen annettiin. Alboja ei käytetty.
Sotavuosina oli vähän kangasta. Saman puvun piti palvella sekä konfirmaatio- että surupukuna ja ehkä vielä yleisenä pyhäpukuna. Tällaiseen on musta puku aivan ehdoton. Noissa puvuissa voi olla lisäksi paikallista vaihtelua. Eri puolilla Suomea on voinut olla eri käytäntö.