Hassua tuossa Hesarin otsikossa on asioiden vääntäminen päälaelleen. Sateenkaari-ihmisiä muka häiritään Suviseuroissa, kun he menevät sinne jakamaan oman aatteensa tarroja ja häiritsemään seuroja.
Olisi melko hyvä projekti perustaa taide/kulttuuritoimikunta, joka liimailisi tarroja Lasitalon seinään tyyliin “palstatilaa jokaiselle”, “pääkirjoitus HS:ssä on ihmisoikeus”, “jokainen on journalisti” jne…
Tarrat voisivat olla sellaisia lasiruudun kokoisia, kun kerran metropolissa ollaan ja kaikki on suurempaa.
Jos ajattelee positiivisesti myös Vartiotorni-jengidtä, niin ainakin heidän käytänteillään tuollaiset myyräntyötä tekevät tarra-aktivistit lsitettais pian ruotuun kun yhteisöstä ulos heittämisen lisäks heidät leimattaisiin epähenkilöiksi, joihin ei pidä pitää mitään yhteyttä ellei itsekin halua samaan asemaan.
En kai kirjoittanut, että uskonnollisella yhteisöllä ei saisi olla vakaumusta siitä, mikä on totta ja mikä ei? Totta kai saa olla. Eri asia on sitten se, että jos sitä ei saa kommentoida tai kritisoida. Silloin aletaan menemään jo määritelmällisesti kultin puolelle. Toisaalta kommenttisi osoittaa myös sen, miten näihin asioihin suhtaudutaan todella eri tavoin riippuen, ollaanko samaa mieltä vai ei. Esimerkiksi naispappeuskeskustelussa naispappeuden vastustajat eivät tunnu olevan sitä mieltä, että heidän pitäisi lähteä pois, kun eivät ole valtavirtanäkemyksen kanssa samaa mieltä.
Tarratoimikunta koostuu vanhoillislestadiolaisista, miksi heidän pitäisi laajentaa toimintansa muihinkin herätysliikkeisiin?
Toisaalta moni vanhoillislestadiolaisuudessa kritisoitu aihe ei ole niin vakava muissa herätysliikkeissä. Harvemmin esimerkiksi SLEY:een tai Kansanlähetykseen liitetään kovin tiukkoja ehkäisykieltoja, eikä heistä ole myöskään stereotypiaa kymmenlapsisesta perheestä. Muut herätysliikkeet eivät myöskään ole samaan tapaan sisäänpäinkääntyviä kuin lestadiolaisuus, joten siirtymä toiseen herätysliikkeeseen tai ihan vain tavalliseen kirkkoon ei ole niin suuri. Toki varmaan muissakin herätysliikkeissä tapahtuu jonkin verran perheiden ja ystävien osalta karttamista niitä kohtaan, joiden koetaan olevan jollakin tavoin vääriä…
Ehkä siinä on nähtävissä jotain sellaista asetelmaa että naispappeuden vastustajat kokevat olleensa paikalla ensin, eivätkä suostu lähtemään ennenkuin pois potkitaan. Eivät naispappeuden puolustajatkaan ole pois lähdössä vaikka ovatkin myöhäisempiä tulokkaita. Olisivathan hekin voineet perustaa uuden kirkon kun olivat vielä vähemmistö. Ikuisuuskysymys, kumpi oli ensin.
Ehkä tarratoimikuntalaisetkin kokevat oikeudekseen pysyä yhteisössä, johon ovat syntyneet. Tätä vähän tarkoitin, että se oma näkökulma vaikuttaa paljon, miten suhtautua asioihin.
Ei oikeastaan mitään samaa, paitsi jos olisit eronnut K:lla alkavasta ja liittynyt V:llä alkaviin. Ainoastaan siinä tapauksessa asia on verrannollinen.
Määritelmällisesti “vakaumus” on sitä, mistä ollaan vakuuttuneita. Vakaumuksen piiriin kuuluvia kysymyksiä pidetään ratkaistuina, joten ei varsinaisesti pitäisi olla tarvetta (enää) kritisoida vakiintunutta vakaumusta. Kyllä vastaväitteitä aina kuunnellaan johonkin rajaan saakka, mutta jos joku itsepäisesti kritisoi aina vaan yhteisönsä vakaumusta eikä halua noudattaa yhteisön oppia, on aivan asianmukaista, että häntä kehotetaan vaikenemaan tai poistumaan. Ei se ole mitään “kulttia”.
(Ja klassisessa suomenkielessä sana “kultti” tarkoittaa jumalanpalvelusmenoja ja palvontaa, siis määritelmällisesti.)
“Haluamme että meidän seksuaalinen suuntautumisemme tunnustetaan ja sen toteuttaminen sallitaan, jotta saisimme pysyä tässä yhteisössä jonka ulkopuoella ei ole pelastusta.”
Kuka mitenkin. Esimerkiksi minä olen nimenomaan lähtenyt pois evl-kirkosta ja siirtynyt lähetyshiippakuntaan. Mutta siirtymisen tärkein vaikutin ei kylläkään ollut naispappeus.
Se, että ei voisi ollenkaan kyseenalaistaa, johtaisi tyranniaan, mutta @Henrikki ei varmaankaan puhu sellaisesta vaihtoehdosta. Luulen että hän puhuu siitä, että kun ihminen on ihan oikeasti löytänyt vakaumuksensa, se on sen laatuinen elämänvalinta ja elämäntapa, että sen perusteella muodostetaan maailmankuva, eettisest ja moraaliset normit ja sen päälle rakennetaa koko elämä. Vakaumus on valinta joka on vakaassa tilassa, joka ei perustu sen jatkuvaan fundamentaaliseen kyseenalaistamiseen, hienosäätö on eri asia. Itse en ole 16 vuoteen kyseenalaistanut kristillistä vakaumustani, hienosäätänyt olen. Saapa nähdä miten loppuelämä menee.
Henkilökohtaisesti en voi suhtautua ainakaan kaikkiin apostoli Paavalin teksteihin tuolla tavalla. Toki hän toisinaan itse nimenomaan ilmaisi, että jokin asia on lähinnä hänen oma mielipiteensä. Mutta siitäkin ilmenee, että Raamatussa on inhimillisiä aineksia ja että kovapäinen raamattufundamentalismi sanainspiraatioineen saattaa johtaa virheellisiin tulkintoihin. Onkin tärkeää muistaa, että me emme palvele Jumalaa kirjaimen mukaan - emme edes UT:n kirjaimen mukaan - vaan Hengen mukaan, mikä viitannee lähinnä laupeuden periaatteisiin, joihin Jumalan Henki meitä johdattelee.
Jakamaton kirkko on hyväksynyt Paavalin kirjoittamat tai kirjoittamina pidetyt kirjeet kanonisiksi. Niistä ei etsitä Paavalin inhimillisiä heikkouksia (jotka Jumala voi kääntää voitoksi) vaan Jumalan hyvää tahtoa.
Fyysinen väkivalta on asia erikseen, mutta mielestäni on vähän erikoista mennä tilaisuuteen teippaamaan tarroja, joilla viestitään “te teette väärin” ja sitten loukkaantua siitä jos joku vastaavasti sanoo näille teippaajille “te teette väärin”.