Minusta on selvää ja myös hengellistä, että kaikki vandaalit ja häiriköijät ja liikenteen häiritsijät ja roskaajat virkavallan tulee laittaa kuriin, tarvittaessa väkivallalla.
“Jos tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee.” (Room 13:5)
Ideologiset aatesuunnathan näissäkin asioissa ovat aina taustalla vaikuttamassa, ja pseudokristinuskossa saatetaan jopa puolustaa kansalaistottelemattomuutta. Pelkkä kirkkoon kuuluminen ei kuitenkaan tee ketään ihmistä kristityksi, vaan hyvinkin nimikristityksi.
Minä ja osa muistakin on lukenut tekstejä hyvinkin toisin päin. Olen usein ihmetellyt, miksi jotkut väittävät Jeesuksen kritisoineen aikansa uskonnollisia johtajia, kun taas Raamatun tekstejä ja teologista kirjallisuutta lukiessa vaikutelmakseni on tullut se, että Jeesus ei juurikaan osoittanut kritiikkiä aikansa ylempien uskonnollisten johtajien suuntaan.
Keskeiset sen ajan uskonnolliset johtajat on lueteltu esimerkiksi Matt 26:3:ssa. Keskeisiä uskonnollisia johtajia olivat mm. ylipappi, Jerusalemin muu ylin papisto ja Korkeimman neuvoston jäsenet. Jeesuksen serkun Johanneksen isä oli pappi Sakarias, ja Jeesuskin lienee tuntenut henkilökohtaisesti myös papistoa, mutta papisto ei kovinkaan usein häneltä kritiikkiä kuitenkaan saa. Mm. fariseukset ja kirjanoppineet ovat usein kritiikin kohteena - jotka olivat itse asiassa yleensä uskonnolliselta asemaltaan maallikkoja. Kirjanoppineita kutsuttiin mm. nimellä “rabbi” - jota nimeä Jeesuksestakin käytettiin, eli myös häntä pidettiin ilmeisesti kirjanoppineena. Jeesuksella oli läheiset välit ainakin osaan fariseuksista, koska hänen kerrotaan mm. syöneen myös yhdessä fariseusten kanssa. Evankeliumeissa ei fariseusten johtajista mainita edes yhtään nimeä, vaan kritiikkiä suunnataan fariseuksiin ryhmänä, ei sen mukaan, kuka on johtavassa asemassa ja kuka ei.
Kun Jeesus päätyi uskonnollisten johtajien eteen kiinniottonsa jälkeen, hänen kerrotaan ensin vain vaienneen ja sanoneen sitten vastauksena kysymykseen, onko hän elävän Jumalan poika, että: "“Olen”, “ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien keskellä.” Kritiikkiä ylipapin tai muunkaan ylemmän papiston suuntaan hänen ei kerrota esittäneen lainkaan. Rahanvaihtajia hän kritisoi kaataessaan näiden pöydät.
“Syömäri ja juomari” -yhdistelmä mainitaan Matt 11:19:ssa ja Luuk 7:34:ssa. Mutta ei niissä kohdissa sanota nimenomaan uskonnollisten johtajien sellaista nimitystä käyttäneen. En löydä evankeliumeista kohtaa, johon viittaat.
SRK: n johto oli pitkälti samoilla linjoilla ( kts. yllä ollut tiedote: se vetosi että kaikenlainen väkivalta ja häiriökäyttäytyminen jätettäisiin .pois. Väkivallalla se ei kuitenkaan uhannut. Sen verran kristillisyyttä sentään löytyi.
Tässä kyllä näkyy taas se miten eri perinteet eivät ole yhtä lailla arvostettuja. Ulkoilmatapahtumat eivät ole kirkon eivätkä liturgian veroisia.
Tähän ulkoilmatapahtumaan osallistuvat kuitenkin takuulla pitävät tapahtumaansa samalla tavalla arvossa kuin kirkkoon liturgiaa toimittamaan kokoontuvat pitävät omaa tapahtumaansa arvossa.
Niin, tämä onkin se vaikea asia minullekin uskoa, mikä on Jumalan tahto ja mikä ei. Eli onko kaikki vallankäyttö Jumalan tahto ja Jumalasta, kun esivalta on Jumalalta ja Jumala on Kaikkivaltias? (En edisty asiassa.)
Jeesus sanoi (muistini mukaan jossakin), että mitään valtaa Pilatuksella yms. ei olisi, jos Jumala ei olisi niin tahtonut.
On minusta aika selvä asia, että kaikki vallankäyttö ei ole Jumalan tahdon mukaista. Raamatussa todetaan lukuisten esivallan edustajien osalta, että he eivät seuranneet Jumalan tahtoa.
Mitä edellä aiemmin kirjoittamaani vielä tulee, niin Jeesuksen aikaan esimerkiksi saddukeukset olivat merkittävä uskonnollinen liike. Heillä oli yhteistyötä roomalaisten kanssa, ja vaikutusvaltaa myös temppelissä. Aika vähän saddukeuksistaaan sanotaan silti evankeliumeissa. Essealaisistakaan ei sanota mitään (ellei sitten vesiruukkua kantavaa miestä tulkita viitteeksi essealaisista), joka vaikuttaa olleen selvästi fariseuksia tiukempi yhteisö erilaisten sääntöjen noudattamisessa.
Saddukeukset hävisivät vähitellen temppelin hävityksen jälkeen, koska sen uskon harjoittaminen vaati temppeliä uhrauspaikkoineen. Essealaisten yhteisö katosi myös. Jäljelle temppelin hajottamisen jälkeen jäi sellainen juutalaisuus, joka ei ollut riippuvainen temppelistä, ylipapin viran olemisesta täytettynä, muusta temppelin papistosta sekä juutalaisesta valtiosta ja sen päätöksentekoelimistä.
Ei muuten ollut. Kovasti hehkutettiin, mutta kyse oli jonkun porukan asuntovaunussa yksityisesti pidetystä kekkeristä. Kovasti toki sai hehkutusta valtamediassa, kuten arvata saattaa.
Olen valkoinen keski-ikäinen mies ja kaiken päälle vielä naisen kanssa naimisissa oleva hetero. Mutta ehkä mulla on oma lehmä ojassa, ehkä ei. Mitä sitten? Onko jonkin asian kannattaminen siis väärin?
Näissä keskusteluissa usein vedotaan siihen, että sateenkaaritoiminta, kuten Pride, on poliittista ja ideologista. Yhtä lailla kristillinen usko, etenkin konservatiivinen, on ideologista ja poliittista. Jos siis aatteen, ideologian ja poliittisen näkemyksen omaaminen on väärin, niin sitten me kaikki olemme väärässä.
Meillä metodistikirkossa kukin saa olla sitä mieltä, mitä haluaa näistä seksuaalisuuskäsityksistä. Näin tiedoksi, jos kiinnostaa. Toisaalta metodismissa yleisemminkin on ollut pyrkimys puolustaa heikkoja riippumatta siitä, keitä he ovat. Jo metodistisen herätyksen alkuaikana, eli John Wesleyn 1700-luvun Englannissa, metodistit muun muassa keräsivät rahat, jotta sodomiasta tutkintovankeuteen laitettu mies saatiin vapaaksi. Sitten nykyaikana esimerkiksi Intiassa metodistikirkko kannattaa yhdenvertaisia lakeja kaikille asukkaille, vaikka kirkko siellä ei taas esimerkiksi vihi samaa sukupuolta olevia.
Oma toimintani tässä on lähinnä liittynyt siihen, että olen vastustanut Tarratoimikunnan toimintaan kohdistuvaa väkivaltaa, ja puolustanut Tarratoimikunnan oikeutta omassa yhteisössään pyrkiä ottaa keskusteluun asioita, joita he kokevat vääräksi. Täällä sitten jotkut ovat pitäneet yhdentekevänä sitä, että tarratoimikuntalaisia vastaan ollaan oltu väkivaltaisia ja toivonut, että he vain lähtisivät yhteisöstään. Jälkimmäiseen perusteluksi on annettu se, että yhteisössä pitää toimia yhteisön säännöin ja jos ei säännöt sovi, niin pitää lähteä muualle. Tuollainen on mielestäni lähinnä diktatorista ja kultillista toimintaa, ei tervehenkistä kristillisyyttä. Kriitiikkiä pitää aina olla kykenevä ottamaan vastaan ja arvioimaan sitä, jotta toiminta tulevaisuudessa voisi parantua. Nyt lähinnä halutaan vain, että instituutiot hakattaisiin kiveen, niin että niitä ei saa kritisoida eikä niiden tarvitse muuttua, koska niissä ei ilmeisesti (?) ole virheitä.
