Uusi tie - lehden uutisen mukaan Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon kirkkokunnanjohtaja Mika Bergman on eronnut virastaan huhtikuun lopulla ja on tämän jälkeen facebook päivityksessä kertonut liittyvänsä ortodoksiseen kirkkoon. Syyksi hän on kertonut, että ei usko kaikessa samoin, kuin luterilaiset tunnustuskirjat opettavat.
Muutama vuosi sitten entinen Kansanlähetyksen Venäjän lähetti Joose Pitkänen liittyi myös ortodoksiseen kirkkoon. Pidän näitä siirtymisiä mielenkiintoisena ilmiönä, koska luterilainen ja ortodoksinen soteriologia ovat kuitenkin aika kaukana toisistaan.
Ensimmäisenä ajatuksena ei ainakaan minulla ole se, että kyse on juuri teologisen harkinnan tuloksesta. Enemmän kai liittyminen johonkin Isoon ja Wanhaan kiehtoo. Ja tunnelma (joka ei välttämättä ole pelkkä fiilisjuttu vaan merkitsee käännynnäisille enemmänkin).
Mitä tuo titteli “kirkkokunnanjohtaja” käytännössä meinaa? Oliko hän siis STLK:n ykköshemmo? Jos tämä on tilanne, niin loikkauksen luulisi herättävän laumassa melkoista hämmennystä.
STLK:lla ei ole piispaa, mutta yksi papeista on kirkkokunnanjohtaja. En tiedä ns sisäpoliittista merkitystä, mutta hän on ainakin edustanut kirkkoa ulospäin. Hän on myös ollut kirkon lehden päätoimittaja.
Jeps, on ymmärtääkseni käytännössä samassa asemassa kuin piispallisissa kirkoissa piispa, vaikka osassa luterilaisista kirkoista ei piispaa olekaan. Kirkkokunnanjohtaja-nimike on tietääkseni käytössä lisäksi ainakin Vapaakirkolla. Voi olla muillakin. Se on aika kuvaava ja läpinäkyvä termi.
Asia taitaa olla aivan päinvastoin: ko. henkilö on pohtinut asiaa nimenomaan teologiselta kannalta ja päätynyt siihen, ettei enää voi uskoa evankelis-luterilaisten tunnustuskirjojen kaikkiin oppeihin. Hän julkaisi Facebookissa puolitusinaa pitkähköä kirjoitusta aiheesta. Viisi kirjoitusta käsitteli hänen suhdettaan luterilaisuuteen ja luterilaisen opin kritiikkiin, ja viimeinen kirjoitus käsitteli hänen suhdettaan ortodoksisuuteen.
Luulen, että Antti viittasi ensi sijassa Pitkäseen, mutta olisin silti varovainen sanomaan noin. Olen itsekin Bergmanin kirjoitukset lukenut ja ne ovat hyvin syvällisiä sisältäen paljon sellaista asiaa, jota minunkin luterilaisena pitää miettiä, vaikka en päätyisikään samaan lopputulokseen.
(Niin syvällistä, että en vieläkään ole uskaltanut komnentoida yhtäkään hänen kirjoitustaan… muitten foorumistien kommentteja olen kyllä tunnistanut.)
Näiden ihmisten juttujen lukeminen. Toki voi olla, että “kotiin tulon” ihanuuden ja liturgian koskettavuuden yms. hehkuttaminen on vain pintaa ja todellisuudessa kyse on syvällisestä opillisesta pohdinnasta. Mutta se on sitten usein salassa katseilta vissiin.
Äh, pitäisi varmaan palata Facebookiin, että voisi lukea ne. Nyt syntyy vain hassu ajatus siitä, että hän eroaa Stlk:sta, koska ei voi yhtyä luterilaisten tunnuskirjojen oppiin, mutta liittyy ortodoksiseen kirkkoon, koska ilmeisesti voikin tunnustautua sen kaikkeen opetukseen.
.
Kirjoitin epäselvästi. Otin kantaa enemmän ilmiöön nimeltä “nämä siirtymät”, jolla oletin Noviisin viittaavan yleisemminkin luterilaisesta ortodoksiksi siirtymiseen eikä vain ja ainoastaan Bergmaniin ja Pitkäseen.
En tunne tuota tapausta, mutta on helppo kuvitella, kuinka pieneksi protestanttinen lähetti voi tuntea itsensä ortodoksisessa maassa: käytännössä hänellä on tarjota vain oma persoonansa ja omat tulkintansa, kun taas ortodoksisella kirkolla on Venäjällä kokonaisvaltainen kirkollinen kulttuuri: vanhat upeat kirkot, pitkä liuta luostareita, rikas kirkkovuoden kiertoon ja kirkollisten juhlien viettoon liittyvä perinne, paastoaminen, ikonit ja kirkkomusiikki.
Lyhyesti sanottuna: ortodoksinen elämäntapa on kokonaisvaltainen olemassa oleva ja elävä kulttuuri, kun taas se lähetti on vain omien sanojensa varassa: hänellä ei ole oikein mitään muuta tarjottavaa kuin “näkökulmia Raamatun teksteihin” - ja yrityksiä osoittaa, että paikallisen väen esi-isien ortodoksinen usko on ollut pahaa ja väärää. Kaikki tuon ohelle tuleva lähetin pitäisi tyhjästä rakentaa itse. Asia olisi eri, jos hän toimisi jossain pakanallisessa maassa kohtaamatta kristittyjä, heidän kirkkojaan ja tapahtumiaan.
Jos luterilainen lähtisi esim. Kreikkaan tai Italiaan, kumpi olisi todennäköisempää: se, että paikalliset luopuisivat omasta perinteestään, elämäntavastaan ja kirkollisen kulttuurin monimuotoisuudestaan, vai että se yksittäinen luterilainen lähetti havahtuisi siihen, että ei hänen yrityksessään ole mitään järkeä ja että hänen kannattaisi yhtyä paikallisten kirkolliseen elämään, rukoilla, paastota ja juhlia yhdessä heidän kanssaan, niin kuin he ovat vuosisatojen ajan tehneet?
Bergmanin kääntymys on sen sijaan hämmästyttävämpi, koska hän eli suht luterilaisessa ympäristössä samanmielisten tukemana, eikä hänellä ole ollut mitään ympäristön osalta tullutta painetta muuttaa ajatteluaan ja uskoaan yhtään mitenkään.
Keiden ihmisten juttujen? Minullakin oli kotiin tulemisen kokemus, mutta myös melko tehokas dogmaattinen pohdinta kokemusta edeltävänä. En keksi, miten kokemuksen ilmaisu indikoisi oletusarvoisesti dogmaattinen erittelyn puutetta.
Et ole ilmeisesti koskaan kuullut Venäjällä toimivista luterilaisista seurakunnista, joiden yhteydessä lähetystyöntekijät toimivat. Eivät he siellä yksin toimi.
Aikamoinen uutinen on. Pitää lukea enemmän tuosta mutta eiköhän ole nimenomaan tuosta kirkosta harvinainen lähtösuunta… Ev lut kirkosta siirrytään vanhoihin kirkkoihin kai aika tasaiseen tahtiin.
Itse asiassa, tähän piti vielä kommentoimani: Ehkä “tosi onnekas” on hivenen liioiteltu ilmaisu, mutta muuten olet ihan oikeassa. Minusta on hyvä juttu se, että kuulee/lukee sellaisten ihmisten juttuja, joiden kanssa on monesta asiasta eri mieltä. Mitä vähemmän niin tapahtuu, sitä helpommin päätyy keksimään itse omasta päästään noiden ihmisten ajatuksia ja näkemyksiä.