Mitä olet antanut kertoa itsellesi, on mielenkiintoinen tulkinta.
Selvää on, että evankeliumi opettaa sekä ns. avosuhteiden että niistä nuhtelemisen merkityksen, joka jokaisen pastorin on huomioitava:
Joh.4
28 Niin nainen jätti vesiastiansa ja meni kaupunkiin ja sanoi ihmisille:
29 “Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt. Eihän se vain liene Kristus?”
Olen - tähän asti - suhtautunut ortodoksiseen kirkkoon liian myönteisesti sillä perusteella, että edustaahan se “klassista kristinuskoa”.
Minulle oli myös järkytys lukea Lutherin kieltäneen koko Ilmestyskirjan.(Ks. Luther`s Works. Volume 35. Word and Sacrament I. 1981, s. 357-362). Tästähän tunnustukselliset luterilaiset pastorit vaikenevat.
vrt.
Ilm. 22:
19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
20 Hän, joka näitä todistaa, sanoo: “Totisesti, minä tulen pian”. Amen, tule, Herra Jeesus!
21 Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.
Surullista on kuitenkin lukea myös ortodoksisen uskonnon käytännön harjoitusta koskevaa tajunnanvirtaa, josta käy ilmi, minkä sijan Jumalan sana tosiasiassa siinä saa.
No tuo nyt ei ainakaan vastannut yhtään eikä ollenkaan siihen, mihin kiinnitin huomiota. Eli mikä se sinun ajatuksesi oli siinä avoliittoja koskevassa sitaattiviestissä?
Tässä ketjussa - ja kaikissa ketjuissa - on paljon viestejä, usein hyvin pitkiä. Niissä on paljon ihmisten omia sanoja.
Tämä on huolestuttavaa, sillä apostolisen uskon tunnusmerkkihän on tämä:
Joh.8:
31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: “Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi”.
Tässä ketjussa - ja kaikissa ketjuissa - on paljon viestejä, usein hyvin pitkiä. Niissä on paljon ihmisten omia sanoja.
Olet näemmä perehtynyt foorumin sääntöihin. Jospa ottaisit niistä vaarin. Silloin ei pitäisi olla yllättävää, että täällä on paljon ihmisten omia sanoja sen sijaan, että pidät sitä huolestuttavana.
Hei, nimimerkkisi “kirkkokunta” -kohdassa lukee:
Tietääkseni ei ole kirkkokuntaa, joka ei missään kohden menisi “yli kirjoitetun”, mikä on apostolisen uskon tunnusmerkki. (1. Kor. 4:6)
Oletko löytänyt jonkun seurakunnan, joka ei missään kohden “menisi yli kirjoitetun”? Vai oletko itse itsellesi yhden hengen seurakunta?
Tämähän on keskustelufoorumi… 
Sen kerran kun kirjoitan, itselläni on tapana käyttää paljon sanoja. Perustelen ajatuksiani ja siihen kuluu paljon kirjaimia.
Tervehdys
Ei. Olen löytänyt ainoastaan pastoreita ja seurakuntia, jotka joko jättävät kokonaan vastaamatta esille ottamiini kohtiin Jumalan sanassa tai avoimesti myöntävät, että sen yli mennään seurakunnassa.
Tämä kysymys liittyy usein yllä kuvaamaani pastorin antamaan “Entäs sitten?” -tyyppiseen vastaukseen eräänlaisena standardivastauksena: “Entäs itse, kuka oikein kuvittelet olevasi!”.
Vastaus on silti löydettävissä - kuten aina - siitä, mikä kirjoitettu on. Ei ole mielekästä mieltää yhtä henkeä seurakunnaksi, joka kokoontuisi, järjestäytyisi, toimittaisi sakramentteja.
Matt. 18:20
"Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."
Oletin, että klassisen kristinuskon foorumilla oltaisiin omistauduttu tutkimaan yhdessä, mikä kirjoitettu on ja missä sen yli on menty, mutta olin mitä ilmeisimmin väärässä.
Tällaista itsevarmuutta en kyllä opettaisi kenellekään. Apostoli varoittaa “älkää eksykö”, viitaten samalla moraalisiin yksityiskohtiin (1.Kor.6:9). Joka luulee seisovansa, vaikkapa “turvautumassa Jeesukseen”, katsokoon ettei lankea (1.Kor.10:12).
Oletin, että klassisen kristinuskon foorumilla oltaisiin omistauduttu tutkimaan yhdessä, mikä kirjoitettu on ja missä sen yli on menty, mutta olin mitä ilmeisimmin väärässä.
Mielestäni ennen uudelle foorumille tuloa olisi ensin hyvä tovin aikaa seurata, minkälaista keskustelua siellä käydään ennen kuin liittyy jäseneksi ja alkaa osallistua ajatustenvaihtoon. Ehkä näin olet tehnytkin, mutta jos näin on, sinulta on mitä ilmeisimmin jäänyt huomaamatta, että täällä on käyty valtavasti mm. juuri tuollaista keskustelua kuin toivot.
Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi otti kantaa ketjun aiheeseen Esikoiset ry:n juhannusseurojen messussa pitämässään saarnassa. Äänite löytyy https://www.dropbox.com/sh/9ed144j2xs8mytn/AAC_1eMzBxTj2RqfKroYl_Ara?dl=0&lst=&preview=180623_Lahti_messu_FIN.mp3
Kuuntelin noita kommentteja. Vähän erikoinen saarnan aihe. Huolestuiko piispa, että nyt esikoislestadiolaiset kääntyvät heti joukolla ortodokseiksi, koska yksi STLKn jäsen on näin tekemässä? Huvituin omituisesti samoin kuin täysin ohi maalin ampuvista puheista pyhimyksistä, hyväntekeväisyydestä ja uskoon tulemisesta.
En äkkiseltään keksinyt saarnaa kuunnellessa, mistä olisin eri mieltä. Tietyt luterilaisen hartauselämän muodot (Gerhard, varmaan P. Tiihonin suosittelema Arndt jne.) ovat minusta ihan legitiimi spiritualiteetin muoto ortodoksisillakin silmälaseilla. Lähinnä vain ihmettelin, että kun kerran piispalla on ortodoksinen vanhurskauttamiskäsitys, niin miksi ihmeessä tämä elää Kirkon ulkopuolella. Varmaan Venäjälläkin on katekumeenikursseja.
Jep jep. Saarna alkaa kohdasta 25:55, ja pastori Mika (“vai kuka se nyt oli”…) mainitaan ensimmäisen kerran n. minuutti myöhemmin. Sen kummemmin henkilökohtaista kantaa ottamatta: ihan mielenkiintoista settiä.
Jos Jumala suo, kirkkoon liittämispäivä on 2.9. Rukoilettehan puolestani.
Sain hiljattain luettua (hiukan tarkemmin) kaikki jakamasi “kuusi palaa”.
Kiitos pohdintojen julkaisemisesta!
Monet ovat minua pätevämpiä sanomaan kommentteja esim. luterilaisuuden puolustukseksi, tai sitä vastaan, ja ovat jo sanoneetkin.
Melko tavallisena tallaajana mutta kuitenkin luterilaista seurakunta- ja herätysliikekokemusta puoli vuosisataa saaneena:
Ehdottomasti mielenkiintoisin mutta myös haastavin on tietenkin Nominalismi -teksti. Kaikki muut ovat tavallaan tuttua ajattelua ja kritiikkiäkin, joka ei kuitenkaan riitä perusteeksi luopua luterilaisuudesta, siis omalla kohdallani.
Jos nominalismi -artikkelin perusväite on se, että luterilaiseksi kasvanut ei voi ymmärtää nominalismin uskolle aiheuttamaa ongelmaa, koska on niin sisällä ko. ajatusmallissa, niin toivoa ei paljon ole… 
Kuitenkin itselleni ainakin tulee vaikutelma, että luterilainen elämä ja opetus on käytännössä kovin moninaista, ja siksi pystyn kuitenkin ymmärtämään mitä kritisoit ja mitä kaipaat. Koska nämä ajatukset Jumalan rakkaudesta ja elämän näkemisestä hyvänä ja kauniina ovat myös läsnä meidän elämässämme ja uskonharjoituksessamme! Ovatko siis luterilaiset piirit ja traditiot niin eriytyneitä, että saman kirkon sisällä voi olla täysin toivoton “nominalisti” tai yhtä hyvin ainakin suht jees realisti?
En minä ainakaan ole juuri koskaan elänyt ympäristössä, jossa olisi halveksuttu ihmisyyttä. Tai vatvottu syntisyyttä tai oltu toivottomia ihmisten mahdollisuuksien suhteen, esim. hyvien asioiden levittämisessä maailmassa. Ja esim. pedagogina minulle on tullut todella tärkeäksi ohjenuoraksi nähdä jokainen ihminen arvokkaana Jumalan kuvana. Ei syntiinlankeemuksen todellisuuteen uskominen luterilaista tee siis välttämättä ainakaan kaiken ja kaikkien ankeuttajaksi.
Edellä sanotusta huolimatta olen tänäkin kesänä pohtinut paljon luterilaisuuden ja varsinkin oman kirkossa olemiseni olemusta. Ja keskustellutkin hieman luterilaisen teologin kanssa aiheesta. Luulen että ainakin jonkinlainen jakautuneisuus omassa päässäni tulee jatkumaan, Herra ties kuinka kauan. Eli tulen luultavasti kritisoimaan omaa pesää innokkaille luterilaisille ja toisaalta puolustamaan vajavaista ja ristiriitoja täynnä olevaa hengellistä kotia niitä vastaan, jotka kritisoivat sitä - varsinkin ulkopuolelta ja yksipuolisesti.
Oleellinen kysymys on kuitenkin - ja se on selvittämättä - mistä usko oikeaan ja alkuperäiseen kirkkoon oikeine sakramentteineen tulisi, jos tuntisin vetoa itään, kuten esim. sinä. Mikä olisi riittävän vahva tiedollinen peruste? Tällä tietomäärällä motiivi olisi lähinnä pettymys ja epämääräinen kaipaus. Vähän oikoen: Olisiko ruoho vihreämpää enää hetken sitä syötyäni?
Toinen tärkeä alue on musiikin teologia. Projekti on pahasti kesken, mutta jos elon päiviä on, aion vielä perehtyä keskeisiin eroihin ja yrittää päästä pintaa syvemmälle.
Pointsit sinulle laulamisen oppimisen kertomuksesta! Ymmärrän erittäin hyvin ja osin samantapaista kokemusta minullakin.
Kaikkea hyvää.
Omalla kohdallani: mikään muu kristillinen tunnustuskunta ei kykene osoittamaan samanlaista historiallista jatkumoa. Ortodoksinen kirkko ei ihan oikeasti ole muuttunut miksikään.
Tosin tämän toteaminen edellyttää sitä, että katsoo kaikki muutokset (joita tietenkin on rutkasti) merkityksettömiksi taikka edistykseksi, ja tarkoittaa sanoilla “ei ole muuttunut” sitä, että kaikki olennainen on muuttumatonta. Toisin sanoen tuo tiedollinen perusta vaatii ensin melkoiset tiedolliset perusteet.
Olet aivan oikeassa. Oulun metropoliitalla on lyhyempi parta kuin pyhällä Nikolaoksella. Lisäksi Uspenskissa on sähkövalot eikä Konstantinopolissa ole keisaria.
Minulle se muuttumattomuus on nimenomaan osoitus siitä että ihmiset puolustavat omia uskomuksiaan eikä Jumalaa, tai todellisuutta ylläpitävää voimaa yms. Jumalaa voidaan kunnioittaa olivat asiat käsitemaailmassa ja ajassa miten tahansa.
Minusta vaikuttaa ismiltä tai uskonasialta, kun oletetaan ettei ortodoksisuudessa ole mikään muuttunut.