STLK:n opillinen kiista

Anskutinin kirjoitus pitää mielestäni, jos oikein ymmärsin, sisällään väitteen, että esimerkiksi vanhoillislestadiolaiset joko ehkäisevät tai sitten lapset ovat tasapainottomia.

Raju väite!

2 tykkäystä

En ole törmännyt näyttöön siitä, että isoissa perheissä kasvaneet lapset olisivat olennaisesti epätasapainoisempia kuin vaikkapa perheensä ainoina lapsina kasvaneet. Voi tosin johtua siitäkin, etten ole sellaisesta asiasta tietoa erityisemmin etsinytkään. Siitä olen nähnyt kyllä vakuuttavankin oloista näyttöä, että etenkin heikomman sosiaaliturvan maissa, joissa yhteiskunta ei rahoita hyvätasoisia kouluja, isojen perheiden lapset ja heistä etenkin loppupäässä syntyneet, eivät kouluttaudu niin pitkälle kuin monet muut. Olen myös törmännyt joihinkin tuloksiin, joissa on väitetty, että esim. Kiinan harjoittama yhden lapsen politiikka on voinut vaikuttaa negatiivisesti lasten kehitykseen. Lapsen kehityksen kannalta kun on eduksi sekin, että lapsi saa huomiota paitsi aikuisilta, myös mahdollisuuden kehittyä toisten lastenkin kanssa kommunikoiden. Kiinassa moni yhden lapsen politiikan lapsi on ilmeisesti kasvatettu isovanhempiensa kanssa kotona, jolloin kontakti toisiin lapsiin mm. leikkien muodossa on voinut jäädä vähäiseksi.

1 tykkäys

Minäpä kerron mitä tässä jupakassa todellisuudessa tapahtui. Tässä keskustelussa monilla näyttää olevan käsitys, että kiistassa olisi ollut kyse opillisista syistä. Väärin. Jupakassa ei ole kyse pohjimmiltaan oppiriidasta. Tosiasiassa koko oppiriita oli osittain silmänlumetta, sillä taustalla oli oikeasti kyse aivan muista seikoista. Tärkeintä tarinan kannalta on, että kaiken tämän kauheuden taustalla on yksi jäsen, joka halusi saada Brockwellin ja Mäkisen pois saarnavirasta ja pastoriudesta. En sano että kumpikaan herroista on totaalisen viaton, mutta heitä kohtaan meneteltiin aivan törkeästi.

Koko kuprun juurisyynä on henkilökohtainen kauna. Nimittäin Brockwell teki tiemmä ainakin yhden virheen moittiessaan yhtä seurakunnan jäsentä ikävästi. Tästä sitten syntyi hirvittävä kauna Brockwellia kohtaan, ja tämä jäsen selvästi halusi kostaa mahdollisimman armottomasti.

Tilaisuus tuli suorastaan kultalautasella ojennettuna. Tapahtumat lähtivät vyörymään keväällä 2019, kun pastori Markku Särelä huomasi ACLC:n loppuraportissa epämääräisyyden syntyvyydenhallinasta. Hieman aikaisemmin Brockwell ja Mäkinen olivat allekirjoittaneet STLK:n puolesta tuon loppuraportin, jossa oli tästä surullisenkuuluisasta syntyvyydenhallinnasta kieltäväksi tulkittava maininta. Nimimerkki @Parta mainitsikin tästä jo. Olennaista on, että tästä epämääräisestä tekstipätkästästä koko STLK:n papisto meni ymmälleen. Yritettiin kaivamalla kaivaa kirkon vanhoja tekstejä jotta saataisiin selville, että mikä STLK:n virallinen kanta ja opetus asiaan on. Ja huom: Kyseessä ei ole edes oppiin vaikuttava asia, koska ehkäisynkäyttö ei ole pelastuskysymys.

Nyt kaunainen mies haistoi tilaisuuden. Hän voisi kostaa Brockwellille syyttämällä tätä harhaoppisuudesta! Brockwellhan oli allekirjoittanut paperin, josta kaikki pastorit eivät olleet ehdottomasti samaa mieltä. (Tässä täytyy ymmärtää, että STLK:lla on suorastaan paranoidinen halu olla pikkuseikoissakin aivan totaalisesti samanmielinen.) On huomattava, ettei kaunaajalla ollut mitään Mäkistä vastaan, mutta ei hän voisi syyttää pelkästään Brockwellia. Noh, satun tietämään tämän kaunaisen ihmisen persoonan. Hän on hyvin häikäilemätön opportunisti, joka mielellään kiskoo naruista ja ohjailee asioita itselleen sopivimmalla tavalla, eikä epäile työntää junan alle kaikkia keitä tarvitaan. Eli Mäkinen saisi luvan joutua sivulliseksi uhriksi. Siispä Brockwellia ja Mäkistä alettiin mustamaalata syyttämällä mm. lakihenkisiksi ja ehkäisyvastaisiksi.

Brockwell oli etenkin nuorison keskuudessa pidetty mies, kun taas Mäkinen oli kaikista pastoreista persoonaltaan vähiten suositusta päästä, millä en tarkoita että häntä olisi vihattu. Monet muut pastorit olivat vain onnistuneet olemaan niin suosittuja, että hiljattain mukaan tullut Mäkinen ei ollut ihan niin kultainen ihmisten silmissä. Tämänkin vuoksi hänet oli helppoa saada työnnettyä junan alle Brockwellin mukana, koska se keräisi vähiten vastustusta.

Keskustelua ilmeisesti oli käyty suurimmaksi osaksi suljettujen ovien takana sähköpostein ja henkilökohtaisin tapaamisin, kunnes syksyllä 2019 sitten oli koko kirkkokunnalle tarkoitettu suuri keskustelutilaisuus Siitamassa. Brockwell ei itse osallistunut terveyssyistä, mutta Mäkinen oli paikalla. Tarkoitus oli keskustella erimielisyyksistä syntyvyydenhallinnassa, mutta muistan kyllä hyvin miten sekavaksi hutuksi homma karkasi. Etenkin käsittämätöntä oli miten Särelä väitti että Mäkinen olisi suominut häntä ankarasti kahdenkesken, ja tällä perusteella Särelä kielsi seurakuntaa kuuntelemasta Mäkistä! Tilaisuus kesti monta tuntia ja vaikutti erittäin hedelmättömältä riitojen repimiseltä. Mutta iso vaihde oli nyt saatu päälle. Voi millaista armottomuutta ja pahansuopuutta STLK sai nähdä siitä eteenpäin!

Seurakuntalaisille lähetettiin sähköposteja joissa oli paksuna nivaskana eri pastorien opillisia näkemyksiä aiheesta. Tässä yhteydessä myös ensimmäisen kerran esiintyi sana “erottaminen” kuitenkaan viittaamatta kehenkään suoraan. Ongelma oli kuitenkin edelleen se, että miten ihmeessä joku voidaan erottaa opillisin perustein, kun koko kirkolla EI OLE minkään valtakunnan opillista näkemystä aiheesta olemassakaan??? Särelä ja Hautala olivat ok ehkäisyn kanssa. Mäkisen lausunnot olivat varsin kierteleviä ja epäselviä. Relander ja Närhi olivat enemmänkin luonnonmukaisen ehkäisyn kannalla. Heidän pääsanomansa oli kuitenkin se, että he olisivat halunneet että tästä asiasta keskusteltaisiin paljon pitemmällä aikavälillä ja maltillisemmin, kun nyt tuntui että ajetaan käärmettä pyssyyn hirveällä ja tarpeettomalla kiireellä. Siispä Relanderia ja Närheäkin alettiin katsoa pahalla silmällä. Hehän eivät olleet varauksetta jäärien puolella, joten sehän tarkoittaa että hekin ovat Saatanan palveluksessa. Tämä siitä huolimatta että Närhi ei ollut edes valinnut mitään puolta asiassa. Sitäpaitsi Närhellä oli sentään 20 vuotta takana töitä STLK:lla, ja hän oli koko seurakunnan rakastetuin pastori, eikä hänen suustaan oltu koskaan kuultu mitään syntyvyydenhallintaan liittyvää, kun asia ei ollut tullut esiin ennen. Näillä seikoilla ei ollut jäärien silmissä mitään merkitystä, kun jäärien oma ylipaisunut ego ja oikeassaolemisen tarve oli tärkeämpi.

Edellä mainitsemani kaunaa kantava jäsen keräsi marraskuussa nimilistan, saadakseen kutsuttua koolle ylimääräisen Tampereen seurakunnan kokouksen. Hän oli nähnyt suunnattoman määrän vaivaa saadakseen addressista muotoiltua pitkän ja säälimättömän ruoskan “harhaoppisia” pastoreita vastaan hatarin perustein. Hän oli osoittanut hämmästyttävää tehokkuutta kulissien takana onnistuttuaan mustamaalaamaan Brockwellin ja Mäkisen monien jäsenien silmissä. Nämä tietyt jäsenet muodostivat keskenään liittouman “harhaoppisia” vastaan. En henkilötietosuojan takia mainitse nimiä, mutta käytän heistä tästedes termiä jääräjengi. Kokous järjestettiin muutama päivä joulun jälkeen. Ajankohta oli valittu tietenkin siten, että he toivoivat mahdollisimman monen olevan joululomilla eivätkä tulisi paikalle. Kolmisenkymmentä miestä osallistui. (Naisten määrä on irrelevantti, koska he eivät saa puhua eivätkä äänestää STLK:n kokouksissa.) Jääräjengi oli saanut harhautettua puolelleen jo marras-joulukuun aikana tarpeeksi monta ihmistä, jotta he pystyivät dominoimaan kaikkia äänestyksiä. Muutenkin kokous oli täyttä silmänlumetta ja seurakuntalaisten linssiin viilaamista. Kokouskutsussa ei mainittu mitään siitä että nyt aiotaan erottaa Brockwell. Tätä ei vielä kokouksen alkupuolellakaan kerrottu, moneen tuntiin. Tämä oli väsytystaktiikkaa: jotkut olivat jo iltaa kohden poistuneet kotiinsa, ja monet eivät enää jaksaneet olla täysin kartalla mistä edes keskustellaan. Rivijäsenille tuli vasta aivan kokouksen lopulla yhtäkkiä täytenä yllätyksenä asia, kun piti äänestää erottamisesta. Jääräjengi plus jotkut hyväksikäytetyt, harhaanjohdetut raukat äänestivät erottamisen puolesta. Maltillisemmat ja pitempiaikaista harkintaa kannattavat jäivät vähemmistöön. Kaikki oli kuin käsikirjoituksesta. Juttu ajettiin niin nopeasti läpi, että todellista tilaisuutta puhua erottamista vastaan ei edes ehditty saada aikaiseksi. Brockwell itsekään ei tiennyt, että hänet aiottiin erottaa, eikä saanut mahdollisuuttakaan puolustautua koska terveydentilan vuoksi ei ollut paikalla. Menettely oli karu. Brockwell erotettiin ilman mitään sääliä ja hänen saarnavirkansa päätettiin samalla päivämäärällä!

Brockwellin naamalle syljettiin vielä lisää: pöytäkirjan mukaan esimiehistön piti saattaa tieto Brockwellille viivyttelemättä, mutta hän sai tietää asiasta usean päivän kuluttua ja ihan muuta reittiä kuin yhdeltäkään esimiehistön jäseneltä. Brockwell-parka oli tyrmistynyt ja hämmästynyt, ja erittäin surullinen. Hänelle oli vieläpä Särelä itse soittanut syksyllä lempeästi ja kysynyt mitä kuuluu. Brockwellilla ei ollut mitään käsitystä vielä joulunakaan, että häntä oltiin erottamassa! Tieto tuli pommina. Tämäkin oli taatusti täysin tahallista toimintaa jääräjengiltä.

STLK:n virallinen kanta päätöksentekoon on, että Brockwellin olisi pitänyt tietää varhaiseläkkeestä sopiessaan, että hänet tullaan erottamaan, koska pastorin virka on itsestäänselvästi sidoksissa kykeneväisyyteen. Tämä on STLK:lta täysin uusi näkemys, josta kirkossa ei ole aiemmin ollut laajaa tietoisuutta. Tätä ei voida pitää kirkon virallisena kantana, vaikka esimiehistöt sattavat niin väittää. Kun tilanteen ottaa huomioon, on lausuntoa pidettävä pääasiassa hätäisesti kyhättynä defenssinä. Jälleen yksi osoitus heidän häikäilemättömyydestään.

Yksi Brockwellin erottamispäätöksen perusteista oli se, että Brockwellin suomen kielen opinnot eivät ilmeisesti olleet edenneet niin paljon kuin jotkut jäärät olisivat toivoneet. Käsittääkseni häntä palkatessa mistään tällaisesta ei ole tehty sopimusehtoa, ja ottaen huomioon miten hankala suomi on sellaiselle jonka äidinkieli on jenkkienglanti, ja ikääkin oli jo palkkaushetkellä paljon, joten tuntuu aika utopistiselta että palkanneet tahot olisivat todella olettaneet että Brockwellista tulisi kielinero. Miksi ihmeessä hänet on palkattu jos kielimuuri koettiin ongelmaksi alunperinkään? En voi ymmärtää. Taustaksi kerrottakoon ikävä juttu vuosien takaa. Brockwell olisi halunnut järjestää pääkaupunkiseudulla englanninkielisiä jumalanpalveluksia, ja näin aluksi tehtiinkin. Kävi niin, että joku äidinkieleltään suomenkielinen seurakuntalainen oli alkanut käydä Brockwellin englanninkielisissä tilaisuuksissa suomenkielisten sijasta, ja perusteena tälle oli että se sopi tuon seurakuntalaisen omiin aikatauluihin paremmin työvuorojen vuoksi. Hän myös osasi englantia hyvin, joten kieli ei ollut ongelma. Tästä sitten STLK:n johto repi pelihousunsa tykkänään ja ulvoi, että nyt seurakuntalaiset alkavat käydä englanninkielisessä jumalanpalveluksessa eivätkä ota enää opetusta vastaan omalla äidinkielellään! Tällä aivan hatusta vedetyllä perustelulla Brockwellin pitämät englanninkieliset tilaisuudet lakkautettiin pikavauhtia. Todella typerää, sillä tässä haaskattiin englanninkielisen pastorin potentiaali houkutella kirkkoon uusia, vieraskielisiä jäseniä joita pääkaupunkiseudulla olisi ollut paljon. Ja nyt se yksi seurakuntalaisparka ei saanut hengellistä ravintoa mitenkään, kun työvuorot estivät osallistumisen suomenkieliseen tilaisuuteen. Brockwell jäi vähän hankalaan asemaan, jossa hänen työalueekseen sitten määriteltiin Jyväskylän seutu.

Takaisin tarinaan: Seuraavaksi, viikko Tampereen kokouksen jälkeen, koitti ylimääräinen kokous puolestaan Helsingin seurakunnassa, jolle Mäkinen oli työsuhteessa. Kokouksen kulku aina esityslistasta alkaen oli etukäteen päätetty suljettujen ovien takana. Kokouksen alussa oli useita äänestyksiä, ja jääräjengi luonnollisesti dominoi taas. Äänestykset olivat silmänlumetta, valedemokratiaa. Mutta jääräjengillä oli se ongelma, että Mäkisellä ei ollut terveydellisiä syitä erottamiselle kuten Brockwellilla. Lisäksi Mäkinen ei ollut sanonut opillista kantaansa syntyvyydenhallintaan mitenkään suoraan, joten opillistakaan erimielisyyttä ei voitu oikein osoittaa selkeästi. Mäkistä vastaan oli närästystä lähinnä joistain pienistä ihmeellisyyksistä, joista nostan esiin mm. sen, että kerran hän muutti omin päin kesäleirillä laulettavan lippulaulun lipunnoston yhteydessä. Tästä perinteen rikkomisesta oltiin STLK:n jäärien keskuudessa näreissään, vaikka laulu palautettiinkin pikavauhtia eikä Mäkinen vaatinut sen muuttamista. Sekava ja pitkä kokous päätyi aikalisään: Mäkistä ei erotettu, vaan hyllytettiin virasta. Mutta oudosti Relanderia vastaan ei ollut mitään, vaikka häntä epäiltiin jopa jyrkemmästä kannasta syntyvyydenhallintaan. Relanderia ei erotettu eikä hyllytetty, hänelle ei tehty mitään! Tämä on jälleen selkeä aihetodiste siitä, että vain Mäkisestä ja Brockwellista haluttiin eroon; Relanderin teilaamiseen ei ollut tarvetta. Mäkistä kohdeltiin törkeän eriarvoisesti.

Kävi kuitenkin niin, että yllättäen Relander erosi keväällä 2020. Hän totesi, ettei tule pääsemään koskaan yhteisymmärrykseen STLK:n johtoportaan kanssa tästä asiasta. Ymmärrän hyvin, sillä taisteluväsymys oli varmasti uuvuttava. Jupakka oli jatkunut käytännössä yhtä soittoa jo vuoden, ja etenkin viimeinen puoli vuotta oli julkisen keskustelun vuoksi raskasta aikaa. Lisäksi luulen, että Relanderin näkemys syntyvyydenhallinnasta olisi todennäköisesti lopulta johtanut vääjäämättä erottamiseen. Samoihin aikoihin myös Hautala erosi pastorin tehtävistä, mutta hänen syitään en osaa sanoa.

Tampereella oli kyseenalaistettu Brockwellin erottamispäätöksen perusteita, ja tämän vuoksi keväisessä seurakunnan kokouksessa jääräjengi halusi sementoida päätöksen: Brockwell on erotettu ja pysyy! Asiasta on turha enää väitellä, nyt se oli kiveen hakattu. Tämän jälkeen Brockwell erosi STLK:n jäsenyydestä ja laittoi asiasta julkisen ilmoituksen Facebook-seinällään. Mutta enemmän kuin vihainen, hän oli surullinen tavallisten seurakuntalaisten puolesta joita ilkeät tahot johtavat tietoisesti harhaan ja osallistumaan syntiseen toimintaan. STLK:n säännöissä on olemassa pykälä, jolla seurakunnan toiminnasta voidaan tehdä tarkastuspyyntö, jolloin johtokunta tutkii onko seurakunta rikkonut sääntöjä. Närhi teki tarkastuspyynnön. Myös Helsingin seurakunnan esimies teki tarkastuspyynnön. Tulos oli se, että pyynnöt ohitettiin eikä asia edennyt mihinkään. Ainoa seuraus oli se, että viimeistään tämä siirsi myös Närhin suoraan saatanallisiin lahkolaisiin jääräjengin silmissä.

Koska Mäkinen ei halunnut vain istua tumput suorina ollessaan hyllytettynä, hän aivan ymmärrettävästi haki ja sai muita töitä. Tämä on mielestäni ihan järkeenkäypää toimintaa, jos työpaikan tulevaisuudesta ei ole tietoa. Huvittavaahan asiassa on se, että Mäkisen palkanmaksua STLK:lta ei oltu keskeytetty! Suoraselkäisenä miehenä hän kuitenkin ilmoitti uusia töitä saatuaan, että hänen palkanmaksunsa STLK:n puolelta voidaan keskeyttää. Kun Helsingin seurakunta sai pitkän jahkaamisen jälkeen lopulta syksyllä pidettyä kokouksensa, siellä ei tosiaankaan erotettu ketään, vaan Mäkisen TULKITTIIN luopuneen pastoriudestaan ottamalla vastaan muita töitä. Mäkinen ei koskaan ollut sanonut että hän haluaa lopettaa pastorin toimensa, eikä missään ole olemassa Mäkisen eroilmoitusta. Tällainen potkujen antaminen on jo mielestäni lainvastaista.

Toisaalta lakimiehille on turha soitella. Jäärät ovat pitäneet tarkasti ja visusti huolta siitä, että kaikki mustaa valkoisella tehdyt pöytäkirjat ovat valkopesty puhtaiksi, jottei missään tapauksessa heidän toimistaan voisi todeta mitään huomautettavaa.

Lopulta jäljellä oli enää Närhi, pitkäaikainen ja rakastettu pastori. Tietysti jäärät olisivat halunneet laskea hänen harteilleen myös erotettujen ja eronneiden pastoreiden alueet, kun pastoripula oli nyt paha. Tällainen koko Suomen laajuinen työtaakka olisi ollut Närhelle todella suuri kannettava, mutta se miksi hän kieltäytyi siitä johtui ihan muista syistä. Hän ei nimittäin voinut allekirjoittaa menettelytapoja joilla Brockwellia ja Mäkistä oli kohdeltu. Närhi halusi että Tampereen seurakunta pyytäisi anteeksi Brockwellilta menettelytapaa, vaikka erottamispäätös pysyisikin. Närhi ei ottaisi uusia tehtäviä vastaan ilman tätä elettä. Tähän eivät jäärät tietenkään suostuneet. Nyt Närhi oli yksin muita vastaan, sillä keskustelut Närhin kanssa käytiin suljettujen ovien takana. Moni rivijäsen olisi kyllä puhunut hänen puolestaan, mutta jäärät tiesivät hänen suosionsa eivätkä päästäneet keskusteluun ulkopuolisia. Närhen kohtalo alkoi olla sinetöity, sillä viimeistään tässä vaiheessa jääräjengiltä oli kadonnut viimeinenkin inhimillisyyden, järjen ja kohtuuden valo, ja he näkivät vihollisina jokaisen joka uskalsi edes epäillä etteikö jääräjengi olisi Jumalan asialla ja tehdä kaikissa käänteissä pyhiä, oikeita päätöksiä. Närhi lomautettiin loppuvuodesta joksikin aikaa. Närhi oli mustamaalattava seurakuntalaisten silmissä, joten häntä alettiin syyttää eriseuraisuudesta. Tälle oli perusteena se, että Närhi ei halunnut jakaa ehtoollista jääräjengille, jotka eivät osoittaneet synnintuntoa eivätkä katumusta. Lopulta Tampereen seurakunta erotti hänet pastorin virasta Tampereen osalta. Nyt oli kyse enää siitä miten Helsingin seurakunta toimisi. Lopulta tämän vuoden alkupuolella Helsingin seurakunta erotti Närhen sekä pastorin virasta, mutta mikä vielä törkeämpää: Närhi erotettiin myös seurakunnan jäsenyydestä! Siis miettikää, että 20 vuotta ihmisten auttamista ja hengenravinnon jakamista päättyy ekskommunikaatioon vain siksi, että Närhi olisi halunnut esimiehistön jäärien katsovan edes yhden kerran peiliin. Tämän alhaisempaa kohtelua saa hakea. Onkohan STLK:n historiassa yhtään esimerkkiä, että joku olisi erotettu seurakunnan jäsenyydestä.

Nyt sitten STLK on pisteessä, jossa heillä ei käytännössä ole pastoria. Eläkkeellä oleva, vanha ja haudan partaalla keikkuva Särelä tekee mitä pystyy. Häntäkin käy omalla tavallaan sääli, koska ei pääse lepäämään eläkepäivinään. Annan miehelle tunnustusta pitkäaikaisesta urastaan ja kovatasoisesta teologian tuntemuksestaan, ja toivon että Jumala antaa hänelle anteeksi viimeaikaiset synkät ja surkeat tekonsa.

Olen itsekin nostanut kytkintä. STLK ei ole muuta kuin varjo kristillisestä seurakunnasta. Jumalanpalvelukset pyörivät uusintoina nauhalta, ehtoollista ei saa koska ei ole jakajia, eikä ole sielunhoitajaa jolle kertoa sielun suruista. STLK on Särelän veljesten ja heidän lähipiirinsä jäärien oma pieni kerho. Kaikki pastorit on erotettu tai savustettu ulos, ja monet rivijäsenet - etenkin nuoremmasta päästä - ovat lähteneet. Osa alkuperäisessä Brockwellin erottaneessa kokouksessa puolesta äänestäneistä jäsenistä on katunut, mutta he joutuvat elämään pelossa, koska heidät voidaan erottaa ehtoollisyhteydestä mitättömistä syistä. Jo epäilys jäärien täydellisiä tekoja kohtaan riittää olemaan eriseurainen lahkolainen, ellei suorastaan Saatanan asialla. Jumalanpalveluksien penkit ovat hyvin tyhjiä, kun ihmiset ovat kaikonneet. Tulevaisuutta ei ole, sillä luonnollinen poistuma pitää huolen että lopulta mankka soi tyhjälle salille, kun vanhat jäärät nukkuvat pois. STLK:lla olisi pian suuret satavuotisjuhlat, mutta kekkerit taitavat olla aika vaisut. Kirkon satavuotinen historia päättyy surkealla tavalla - keskinäisiin riitoihin ja kaunoihin, kykenemättömyyteen katsoa peiliin, ja jääräjengin katumattomuuteen siitä miten julmasti ja rakkaudettomasti he kohtelivat erotettuja pastoreita.

Olkoon tämä synkkänä esimerkkinä ja varoituksena, mihin yhden ainoan pahansuovan ihmisen kostonhimo ja raakuus voi johtaa kokonaisen kirkkokunnan.

Gideon Vuolukivi

8 tykkäystä

Kiitos nim. Parta ja nim. Vuolukivi asian avaamisesta. On todella järkyttävää luettavaa mitä Stlk:ssa on tapahtunut ja kuinka kaikki näyttää nyt loppuvan. Luterilainen lehdessä haetaan kovasti pastoreita, mutta kuka tuollaisen episodin jälkeen siihen työhön rohkenee alkaa? Herra Jeesus itse etsiköön koko hajalle lyödyn lauman ja johdattakoon jälleen vihreille laitumille ja virvoittavien vetten äärelle. Rukoilen puolestanne, myös jäärien.

3 tykkäystä

Mua häiritsee @Vuolukivi pitkässä tekstissä yksi asia. Kirjoitat kuin olisi sinänsä aivan yks hailee, hyväksytäänkö ehkäisyä ja missä muodossa, koska se ei ole pelastuskysymys. Eikä se toki olekaan pelastuskysymys. Kristityt voivat aivan hyvin olla keskenään eri mieltä yksittäisistä syntikysymyksistä. Mutta ehkäisyn käyttö tai käyttämättömyys on myös asia, joka muokkaa hyvin syvästi avioparin arkielämää päivittäisellä tasolla. Ei ole ihan triviaali asia, paljonko lapsia on! Ja kun vaikutus on näin iso, on ihan ymmärrettävää olla tarkkana siitä, miten opetetaan ja ettei anneta ihmisille epäraamatullisia taakkoja kannettavaksi.

Oikeastaan @Vuolukivi tässä ja @Parta kuvauksissaan ovat hyvin kertoneet sen, mitä tapahtuu kun vihollinen haluaa rikkoa hyvän toiminnan ja sekoittaa kaiken lopulta tuhoten sen. Ja tähän käytetään asioita ja kysymyksiä, henkilöitä ja arvoja, joihin vihollinen vetoaa ja riidankylväjänä lopulta vain myhäillen katselee, että saatiinpas hajotettua taas yksi Jumalan työhön tarkoitettu yhteisö. Enkä tarkoita että tuo yhteisö olisi koskaan ollut välttämättä täydellinen ennenkään. Mikään ei ole. Mutta oikea tahtotila varmaankin on ollut ja pyrkimys. Itselläni ei ole Stlk:sta mitään kokemusta lukuunottamatta mitä olen siitä joskus kuullut tai lukenut.

1 tykkäys

Jotenkin tällaisena minäkin sen näin ja koin. Sain jääräjengiltä pumaskan papereita ja minulle soiteltiin ja annettiin ymmärtää, että kokouksessa oli olemassa vain yksi vaihtoehto, olla jääräjengin kanssa yhtä mieltä. Tämä oli hassua siitäkin syystä, että minä sain tietää asiasta vain jokusen viikon ennen kokouksen ajankohtaa, joten en millään tavoin ehtinyt päästä sisälle siitä mistä kaikesta kokouksessa edes tulisi olemaan kysymys. Juna oli ajettu kiskoille ja kiihdytetty täyteen vauhtiin, eikä jääräjengi nähnyt enää missään jarrupoljinta, ainostaan kaasupolkimen. Näissä katkeran sävyisissä riidoissa minäkin sain tarpeekseni ja lähdin omalle raiteelleni.

1 tykkäys

Kiitän myös infosta. Hämmennyksellä on tullut seurattua tilannetta. Ulkopuolisena on jäänyt täysin pimentoon, koska ainakaan luterilainen com sivustolla ei ole tästä mitään informaatiota. Kuitenkin jos kirkko käytännössä tyhjenee pastoreista niin ulkopuolella herää muutakin kuin ihmetystä. Tarkoitan siis sitä, että näin saadaan huhut ja spekulaatiot liikkeelle.

Oikeastaan ainoa maininta tilanteeseen liittyy uusien pastoreiden rekrytoimiseen:
http://www.luterilainen.com/fi/lue/artikkeleita/vailla-paimenta
ja tuota lukiessa kyllä epätoivo välittyy. 14-vuotiaita kutsutaan pastorin polulle:

Etsimme nuoria miehiä ja varttuneempiakin, jotka ovat halukkaita pyhään saarnavirkaan

Kuten tiedätte, kirkkomme on joutunut pastoripulaan. Sen vuoksi etsimme sellaisia nuoria miehiä ja jo varttuneitakin, jotka tuntevat sydämessään kutsumusta ja kiinnostusta pyhään saarnavirkaan. He voivat olla nuoriakin ja vasta rippikouluun tulevia. Mutta he voivat olla vanhempiakin, yli kolmekymmentävuotiaita. Pääasia on, että heillä on halu toimia sielujen pelastamiseksi ja että heillä on kiinnostus Jumalan sanaan ja luterilaiseen oppiin. Kirkkomme antaisi heille opetusta ja käytännön harjoitusta, jonka jälkeen heitä voitaisiin esittää seurakunnille kutsuttaviksi pastorin virkaan.

edit. ymmärtääkseni Noviisi viittasi tähän uutiseen

1 tykkäys

Tässä yhteydessä on kuitenkin muiden kirkkokuntien varottava tanssimasta kuolleen haudalla tarkistamatta huolellisesti ensin ettei omat polvet notku.

3 tykkäystä

Toivottavasti minun viesteistäni ei ole sellainen välittynyt. Olen vilpittömän pahoillani ja surullinen Stlk:n tapahtumista, sekä siitä mitä seurakuntalaiset ja pastorit ovat joutuneet kokemaan.

2 tykkäystä

Ei millään muotoa! Varmaan kuitenkin niitäkin aina on, jotka tapailevat tanssiaskeleita vainajan haudalla omien polvien notkahdellessa.:grinning:

1 tykkäys

Tämä jo kertoo siitä, että kyse ei ole Kirkon toiminnasta, koska tuollainen lapsien rekrytointi “paimeniksi” on täysin kanonien vastaista. Ja edelleenkin: kanonit ovat jakautumattoman Kirkon ajalta ja sitovat koko kristikuntaa.

Juuri näin. Tilanne on ollut hyvin hämmentävä, mutta tosiaan ennenkaikkea surullinen

Toki hänellä oli myöskin taustabändi, ei hän sitä aivan yksin voinut toteuttaa. Mieleeni tulee yks “muusikko” helsingistä, joka oli päässyt kiinni tämän “interrailaajan” sävelmän nuoteista. Minäkin kyllä tunsin tämän “interrailaajan” johon viittaat.:grinning:

Mielestäni tässä tohinassa unohtui kaikessa oikeaoppisuuden kiven varaan rakentavalta kirkkokunnalta kuitenkin yksi Raamatun kohta:

Hepr 12:14-15: “Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa; ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, “ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä”, ja monet sen kautta tule saastutetuiksi”

Olisi ehkä pitänyt huomata ajoissa, että sylttytehtaalla olikin tällainen juuri, joka naamioi agendansa hyvin ovelasti.

Pahoittelut @Anskutin jos tekstistä välittyi näin välinpitämätön kuva ehkäisyasiaa kohtaan. Selvennän omasta puolestani, että itse en siis ole ehkäisyä vastaan laisinkaan. On totta, että asiassa oli pastorien kesken erimielisyyksiä. Kirjoitukseni pointti on kuitenkin osoittaa, että ehkäisykysymyksestä tehtiin käytännössä vallankäytön ja koston välikappale. Toinen juttu mikä tässä riidassa oli koko ajan outoa, oli se että pastoreita haluttiin erottaa vedoten opillisiin erimielisyyksiin - mutta kun STLK:lla ei ollut asiasta virallista oppia, niin sellaiseen oli täysin mahdotonta vedota.

Noin yleensäkin, sellainen asia kuin pastorin erottaminen saarnavirasta, on erittäin vakava asia jonka tutkimiseen pitäisi panostaa pitempi aika ja paljon enemmän pohdintaa. Pastorikin on vain ihminen, joka ansaitsisi kunnioittavan asian käsittelyn. Ja Brockwellin tapauksessa, kuten @Parta jo kertoi, olisi aivan hyvin voitu menetellä inhimillisesti: hänhän oli jo sairaslomalla, joka olisi jatkunut toukokuuhun 2020 asti, jolloin hän olisi siirtynyt suoraan sairaseläkkeelle eikä jatkanut pastorin virassa. Asia olisi järjestynyt kuin itsestään. Inhimillisesti, lyömättä ja nöyryyttämättä ketään, hajottamatta ja repimättä seurakuntaa. Mutta tämä ei riittänyt kostonhimoiselle ihmiselle.

Olet myös oikeassa kun olet huolissasi siitä, että kyseessä ei ole triviaali asia miten opetetaan. Kuitenkin painotan edelleen, että asiasta ei oltu opetettu käytännössä yhtään mitään. Esim. Närhi oli palvellut kirkkoa 20 vuotta, hän rakasti ihmisiä, eikä ole tiedossa että hän koskaan olisi ottanut missään yhteydessä ehkäisyasiaa esiin - jolloin mitään ongelmaa ei koskaan ollut. Asia oli ollut aina avioparien keskinäinen asia, johon kirkko ei puuttunut.

Paitsi että STLK:ssa eivät voi.

4 tykkäystä

Viestin kirjoittaja on poistanut viestin.

Eivät kaikista, vaan on tietenkin olemassa syntejä, joissa ei voi olla eri mieltä. Mutta tosiaan STLK: ssa ei voi olla eri mieltä niistäkään syntikysymyksistä, joissa erimielisyys on oltava sallittua.

Tällöinhän ehkäisyn käyttö on de facto hyväksytty, vaikka asiasta ei olisikaan ollut virallista linjausta tai opetusta.

No on siitä ollut olemassa Hans Kirstenin dokumentti, joka on julkaistu pienessä vihkosessa “Koetelkaa kaikki” vuodelta 1974. Sisältöä en nyt jaksa alkaa perkaamaan. Minä en kuitenkaan koskaan STLK:ssa kuullut asiaa käsiteltävän, enkä tiedä kuinka monella tuota vihkostakaan edes oli.

1 tykkäys

Tuota kirjaa en ole itse nähnyt, mutta katsoin Koetelkaa kaikki -kirjan perustiedot Kansalliskirjastosta. Kansalliskirjaston kirjausten mukaan kyse on 79-sivuisesta, Markku Särelän toimittamasta kirjasta, ja erillisenä tietona on kirjattu, että “Kirja sisältää valikoiman kirjoituksia, jotka on julkaistu Luterilainen -nimisessä lehdessä vuosina 1969-1972.” Lisäksi julkaisusta todetaan “Lahti: Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko 1974”. Viitattu kirjoitus lienee julkaistu ensin Luterilainen-lehdessä, jos se on tuohon Luterilainen-lehden kirjoituksia koonneeseen kirjaseen päätynyt. Luterilainen-lehtiä kuitenkaan tuskin lienee juuri kenelläkään STLK:n nykyisistä toimijoista tallessa noin 50 vuoden takaa. Vanhaa kirjasta sen sijaan löytyy näköjään ainakin kaksi kappaletta netistä myynnistä, alkaen hintapyynnöstä 1,50 euroa.