Juu. olen kuullut tästä kultaisesta renkaasta jota ei voi katkaista. Ts. Et voi olla eri mieltä pastoreiden/vanhempien kanssa mistään pienimmästäkään asiasta koska oikeasti mitään kehällisiä kysymyksiä ei ole olemassakaan.
Tässä on tuo Hans Kirstenin dokumentti asiasta. Siinä on aika paljon hyvää asiaa.
MITÄ ON SANOTTAVA NS. “SYNTYVYYDEN HALLINNASTA”?
teol.tri Hans K i r s t e n
Johdannoksi
Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja antanut heille kykeneväisyyden jatkaa ihmissukua maan päällä. Hän tahtoo, että se tapahtuu hänen asettamansa avioliiton yhteydessä.
Aviopuolisoiden oikeus ja tehtävä kuuluu heille jo luonnollisen oikeuden perusteella. Niinpä ihmiset jo luonnostaan käsittävät näitä asioita ja toimivat niissä. Synnin tähden on tosin luomisjärjestysten käyttö sumentunut, niin että toiset eivät ole edes selvillä siitä, mikä tässä on heidän jumalallinen oikeutensa ja velvollisuutensa ja miten siinä on oikealla tavalla meneteltävä.
Jumala on jättänyt aviollisen yhteyden asiat - kuten koko luomakunnan - luonnollisen oikeuden varaan. Sen tähden hän ei ole antanut näistä asioista yksityiskohtaisia määräyksiä. Kuitenkin on Jumalan sanassa monenlaisia tämän lain selityksiä (kymmenissä käskyissä, kuten niitä myös selitetään vuorisaarnassa, paheiden luetteloita, huoneentauluja, kehotuksia). Näihin opetuksiin voi lain ja evankeliumin saarna pitäytyä ja niistä voidaan saada sekä ohjeita erityisiin tapauksiin että omantunnon ohjausta erheistä oikeisiin toimiin.
Yhteenveto
"Syntyvyyden hallinnasta"
Nykyään puhutaan paljon “syntyvyyden säännöstelystä”. Sitä tarkoittavalla englanninkielisellä käsitteellä “birth-control” on laajempi merkitys. “To control” merkitsee: hallita ja sillä tavalla järjestää ja rajoittaa. Kyseessä on siis tällaisten toimintojen hallinta vastakohtana koneelliselle eläinten vietin toteutumiselle.
Emme nyt käsittele kaikkia tähän liittyviä kysymyksiä, kuten väestön liikakasvua yms. Kyseessä ovat omat avioliittomme, niin kuin me elämme Suomessa. Suomalaiset kodit ovat hyvin tulleet toimeen ilman tällaisia selvityksiä. Mutta nykyaikana on syytä tukea niitä toimimaan oikealla tavalla maailman villiintyneiden käsitysten keskellä.
Avioliiton olemuksesta
On ensinnäkin oltava selvillä siitä, mitä Jumalan säätämä avioliitto varsinaisesti on. Kun Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi (1 Ms. 2), oli kyseessä heidän keskinäinen yhteytensä. Ihmisen ei ollut hyvä olla yksinänsä. Jumala teki hänelle sopivan avun (1 Ms. 2: 18). Tästä yhteisyydestä sanotaan sitten (j. 24), että he - mies luopuen vanhemmistaan ja vaimoonsa liittyen - tulevat yhdeksi lihaksi. Tämä avioliiton säädös edelsi heille annettua siunausta: “Ja Jumala siunasi heitä ja sanoi: olkaa hedelmälliset…” (1 Ms. 1: 28). Niinpä avioliiton olemus ei ole riippuvainen puolisoiden hedelmällisyydestä tai hedelmättömyydestä, sillä muuten esim. lapsettomat avioliitot eivät olisikaan todellisia avioliittoja.
Näin ollen on avioliiton päätarkoituksena juuri puolisoiden yhteinen elämä eli liitto. Sen olemus, nim. sen kautta annettu ja säädetty miehen ja vaimon elämänaikainen yhteys “yhtenä lihana”, on varsinaisesti keskinäistä apua sisältävä yhteys, johon kuuluu myös oleminen “yhtenä lihana”. Sen tähden mies luopuu isästä ja äidistänsä ja liittyy elämän kaikissa vaiheissa vaimoonsa. Luonnollisesti on suvun jatkuvuus avioliiton yksi tarkoitus, mutta se ei muuta sitä koko elämän yhteyttä, joka puolisoilla on ruumiin, sielun ja mielen puolesta. Lapset ovat avioliiton erityinen, Jumalan tahtoma siunaus: “Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anti”, Ps. 127: 3.
Jumalan asetuksen mukaan, kuten luontokin opettaa, ei avioliiton ainoa eikä korkein arvo ole suvun jatkuvuuden varmistaminen, vaan siihen kuuluva Jumalan säätämä miehen ja vaimon koko elämän yhteisyyden säilyminen (vert. lapsettomuus, vanhuus, sairaustilat yms.). Jos suvun jatkuvuus joutuu vastakkain äidin mahdollisen kuoleman kanssa, on ratkaisevana tekijänä avioliiton säilyminen. Kun esiin. avioliitto syntyy, ei siihen pyrkivillä kunniallisilla osakumppaneilla ole kyseessä ensi kädessä aviollinen yhteys, vaan kaikkea hallitsevana asiana on keskinäinen sopeutuminen koko tulevaan yhteiseen elämään, jossa sitten suvun jatkuvuudella on oma osansa.
Suvun jatkuvuus
Tässä yhteydessä rajoitumme käsittelemään sitä, miten avioliitossa toimitaan juuri tässä tehtävässä.
Jumala ei jättänyt avioliittoa puolisoiden mielivallan alaiseksi, vaan hän tahtoi nimenomaan sen kautta ja vain sen kautta toteuttaa suvun jatkumista maailman loppuun asti. Kun ensimmäinen avioliitto oli toteutunut, "siunasi hän heitä ja sanoi: ‘Lisääntykää…’ ", 1 Ms. 1: 28. Tämä ei ollut lähinnä käsky, vaan siunauksen sana, johon kuului puolisoiden alttius palvella avioliiton tätä tehtävää. Sen tähden on kieltäytyminen siitä tai Jumalan tahtoman alkaneen elämän tuhoaminen omavaltaista sekaantumista Jumalan luomishallintaan. Tämä kuuluu omantunnon viritykseen ja on sielunhoidon peruste.
Emme siis voi vapauttaa mitään avioliittoa velvoituksesta suvun jatkamiseen. Sitä varten juuri on Jumala luonut miehen ja vaimon sellaisiksi kuin he ovat. Näin ollen on jumalatonta suunnitella lapsettomuutta tai lasten lukumäärän mielivaltaista rajoittamista. Tämä on otettava huomioon oman omantunnon asioissa ja sielunhoidossa (yleisiä väärinkäytösten perusteita: ahneus, epäusko, mammonanpalvelu, aineellisuus, korkeamman elämäntason jumaloiminen jne.).
Näin ovat siis avioliitossa rinnakkain: 1. Jumalan säätämä, pysyvä miehen ja vaimon erottamaton elämänyhteys “yhtenä lihana”. 2. Jumalan tahtoma avioliiton hedelmällisyys sekä avioliittoyhteytenä että perheenä.
Avioliiton olemus ja suvun jatkaminen
Yleisissä olosuhteissa avioliiton olemus ja suvun jatkaminen edellyttävät toisiaan. Avioliiton yhteys on myös ainoa Jumalan tahtoma keino suvun jatkumiselle ja tämän näin syntyneessä perheessä toteutuneen yhteyden erityinen tarkoitus.
Yleisesti puhuen ei siis tässä ole mitään ristiriitaa. Vaikeudet syntyvät vasta silloin, jos suurentuva perhe alkaa häiritä avioliiton koko yhteyttä, samoin jos se käy yli voimien ja jos siis tiheät peräkkäiset synnytykset ja kasvavan perheen hoito ylittävät vanhempien, varsinkin äidin voimien rajan.
Näistä kohtaloista voivat perheet hyvin tuntea omakohtaisia tai muitten esimerkkejä. Terveen vaimon kestorajana ei tarvitse suinkaan olla esim. viisi lasta. Toiset voivat tyytyväisinä hoitaa paljon suurempiakin perheitä - jopa 15 lasta tai enemmän. Mutta ei voida vaatia kaikkia äitejä tässä toimimaan samalla tavalla, eikä voida määrätä kullekin hänen kestonsa rajaa - sielullisesti ja ruumiillisesti. Tässä olemme monilukuisten tekijöiden kentässä.
Olemme tulleet siihen aiheemme kohtaan, jossa ilmestyy näköpiiriin syntyvyyden hallinta (sikiämisen järjestely, vastuullinen äitiys, perhesuunnittelu yms.) - siis se, miten voidaan vastata hedelmällisyyden mahdollisuuksista ja aviollisen yhteyden edellyttämien voimien rajoista.
Jos - kuten paavikirkko opettaa - kaikki aviollinen yhteys, joka ei tarkoita suvun jatkamista, on epäsiveellistä ja hyljättävää, siinä tapauksessa ei voida sallia mitään syntyvyyden hallintaa. Tätä ei kuitenkaan paavikirkon kova ja karkea avioliitto-oppi ole voinut toteuttaa. Sen on täytynyt myöntää ns. varmojen aikojen hyväksi käyttöä, mikä itse asiassa voi merkitä syntyvyyden suurta tai täyttä hallintaa.
Kun avioliitto tunnustetaan - kuten yllä on osoitettu - varsinaiselta olemukseltaan miehen ja vaimon koko elämän yhteydeksi, on tilanne toinen. Silloin on avioyhteys pyhä asia, jota ihminen hyvällä omallatunnolla saa käyttää. Kun apostoli Paavali kirjoittaa lopun aikoina ilmenevistä harhahengistä, jotka mm. kieltävät menemästä naimisiin, hän näitä vastaan sanoo: “kaikki (myös nimenomaan avioliitto), minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan, sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella”, 1 Tim. 4:3-5. Silloin ei myöskään voida tiettyä syntyvyyden hallintaa leimata avioliiton olemusta vastustavaksi eikä edes myönnytykseksi inhimilliselle heikkoudelle.
Jumalan sanan ohjeita
Jumalan sana ei puhu suorastaan syntyvyyden hallinnasta. Mutta esim. 1 Kor. 7: 1 ss. apostoli Paavali neuvoo puolisoita ottamaan juuri näissä asioissa huomioon toinen toisensa tilan. Avioyhteys on siinä molemmille kuuluva “velvollisuus”, mutta “vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa, samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa…” (j. 4). Sitten seuraa erityisaiheinen pidättyväisyyden ohje.
Samoin kehottaa apostoli - Pietari, 1 Piet. 3: 7, miehiä elämään “taidollisesti” kukin vaimonsa kanssa, niin kuin heikomman astian kanssa. Tähän kuuluvat kaikki elämän muodot myös aviollisen yhteys. Sehän on jokaiselle kunnialliselle miehelle selviö. Kaikki kylmä, tyly, koneellinen, yksipuolinen aviollinen yhteys on loukkaus ja synti vaimoa kohtaan.
Tämä merkitsee elämässä sitä, että myös “perheensuunnittelussa” otetaan huomioon vaimon voimat tai heikkous. Toisin sanoen, avioyhteyttä ei ole toteutettava sokeasti pelkän vietin halusta, kuten eläimet saavat tehdä, vaan ihmisen on myös perheen asioissa osoitettava olevansa järjellä varustettu korkea olento. Hänen on sen mukaisesti hallittava viettinsä ja edellytettävä aviopuolisossaan - myös perheensä suhteen - vain sitä, mitä vaimo sekä miehen ja vaimon elämänaikainen yhteys voi kestää. Tämä on keskinäisessä rakkaudessa ja vastuussa toteutettua syntyvyyden hallintaa, jota ainakin jossakin määrin kaikki kunnon puolisot jo luonnostaan - välttämättömyydestä, rakkaudesta, hienotunteisuudesta, se on “taidollisesti” - ovat ymmärtäneet tehdä. Tällainen syntyvyyden hallinta ei ole avioliiton olemusta loukkaavaa, vaan se voi olla avioliiton yhteyttä palveleva siveellinen velvollisuus. Tässä on tietysti kyseessä oikein perustein toteutettu hallinta.
Vapaus ja vastuu
Nyt kysytään, miten pitkälle tässä ulottuu vapaus ja vastuu? Niiden rajana on luonnollisesti se, miten vapaus ja vastuu palvelevat Jumalan tahtomaa elämänmuotoa. Nehän eivät saa kohdistua Jumalan sanassaan ilmoittamaa tahtoa vastaan. Tässä tapauksessa Jumalan tahto on avioliiton hedelmällisyys eli suvun jatkaminen. Jos syntyvyyden hallinta yleensä tahtoo vastustaa avioliiton hedelmällisyyttä tai ilman todellista syytä rajoittaa luonnollisen aviollisen yhteyden jatkuvuutta, on kyseessä Jumalan säädöksen vastustaminen.
Sellaista on mukavuuden sanelema, mielivaltainen syntyvyyden rajoitus. Mutta on toiselta puolelta otettava yhtä tarkasti huomioon, että siihen voi olla todelliset oikeat syyt - vaikeat elämän olosuhteet (vert. esim. Jerusalemin hävityksen kohdatessa: “Autuaita ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole imettäneet”, (Lk. 23: 29), sairaudet, tunnetut sukurasitukset jne. Tällaistenkaan tekijöiden ei tarvitse olla ehdottomia esteitä eivätkä seurakuntien pastoritkaan voi olla lähimmäisten vaikutinten lopullisia tuomareita. Nämä asiat jäävät lopultakin jokaisen omantunnon ratkaisun varaan. Jos on varoitettava vääristä, mielivaltaisista vaikuttimista, on samalla myös tunnustettava selvästi oikeat vaikuttimet. Muuten on asia jätettävä rauhaan, jollei ole selvää todistusta Jumalan tahdon vastaisuudesta.
Näissä asioissa vapaus ja vastuu eivät siis saa yleensä asennoitua avioliiton hedelmällisyyttä vastaan. Tilanne on asianomaisten ratkaistava Jumalan edessä. Vapaus ja vastuu eivät siis saa hävittää jumalallisia säädöksiä, vaan niiden tulee palvella niitä.
Yleensä on niin, että ihmiset voivat myös helposti aliarvioida äidin ja perheen voimia ja mahdollisuuksia. Voimia on annettu, sikäli kuin tehtäviä on ilmestynyt. Tämä on kaikkien luonnollisesti toimineiden kotien vahva kokemus. Eihän monikaan suuren perheen äiti olisi uskaltanut alussa ajatellakaan niin suurta perhettä, josta hän sitten lopulta kuitenkin Jumalaa kiittää ja jota hän kaikella äidinrakkaudella siunaa. Sen tähden tekevät oikein nekin, jotka eivät tiukasti rajoita tulevaisuutta, vaan ottavat vastaan, mitä heille terveyden hallinnan alaisina annetaan.
Tositapaus. - Oli kerran yhteiskunnallinen juhlatilaisuus. Yleisö istui pikkupöytien ääressä. Yhdessä pöydässä hallitsi noin 35-44 vuotiaan lujatahtoisen rouvan ääni. Siinä hän sitten naistuttavilleen kertoi, miten hänelle monien vuosien jälkeen vastentahtoisesti oli “tuotu” vielä yksi pikku poika lisää. Hän lisäsi siihen: “En olisi markkaakaan (vmk) antanut sen alkuun lähdöstä, mutta en sitä nyt miljoonastakaan pois antaisi.” Mitäs tähän on sanottava? Sitä ei tarvitse selostaa.
Nuoret perheet arvioikoot voimansa ja olosuhteensa, mutta ottakoot huomioon myös luottamuksen Jumalan huolenpitoon. Mutta aina sopii nuorten vakavasti ottaa esimerkeikseen suurempien perheiden uskollisuutta - usein aivan alkeellisissa olosuhteissa ja niiden suurta elämän siunausta. Nythän saadaan runsaat lapsiavustukset ja sairashoidon korvaukset (synnyttävälle äidille maksetaan kotipalkkaakin). Elämän apukeinot ovat moninkertaistuneet. Voivuori nousee yhä ja leipäviljaa tulee niin paljon, että valtio vaatii vähentämään viljelemistä. Mutta kaiken tämän ulkonaisen rikkauden keskellä ilmeisesti puuttuu kuuliaisuutta elämän tehtäviin ja uskoa Jumalan apuun ja siunaukseen. Kuitenkaan emme ketään yksityistä tuomitse umpimähkään ja tunnemme myös uskollisten nuorempien todellisia huolia ja vaikeuksia.
Keinoja
Kysymme vielä niitä keinoja, joilla ihminen voi oikealla tavalla käyttää tuota vapautta ja kantaa siihen kuuluvaa vastuuta. Emme tässä seuraa tekniikan kehittämiä tuotteita tms. joita emme edes pysty hallitsemaan.
Lähinnä pidämme kiinni siitä, että keinot mukautuvat perustana olevaan oikeutettuun ratkaisuun ja sen tarkoitukseen. Toisin käytetty keino on luvaton.
Ensimmäinen keino on luonnollisen vietin hallinta tilapäisen pidättyvyyden avulla, 1 Kor. 7: 5. Sehän juuri erottaa ymmärryskykyisen ihmisen pelkästä vaistonvaraisesta eläimestä. Toiseksi voi tulla kyseeseen ns. varmojen aikojen huomioonottaminen. Kaikkea voidaan myös väärinkäyttää. Muihin keinoihin nähden on yleisesti sanottava, että mikään niistä ei saa ihmistä ja mahdollisesti myöhemminkään syntyvää lasta vahingoittaa eikä loukata ihmisarvoa. Ne eivät myöskään saa rikkoa avioliittoa. Näistä asioista on aviopuolisoiden tultava yhteiseen tulokseen.
Kaikki perustuu tässä oikealla tavalla toteutetun avioliiton olemukseen. Sehän on Jumalan säätämä ja siis itsessään pyhä elämän järjestys, joka kuuluu luomiseen. Se on miehen ja vaimon elämänaikainen yhteys eikä pelkästään uuden elämän herättämistä varten. Näin ollen on aviopuolisoilla oikeus aviolliseen yhteyteen silloinkin, kun välttämättömistä syistä lapsen mahdollista syntymistä on siirrettävä tai se ei voisi syntyä. Jos näissä tilanteissa yllämainitut luonnolliset keinot eivät auta, on neuvoteltava lääkärin kanssa.
Tunnettu suomalainen lääkäri, prof. Gösta Becker (t 1949) lausui elämäntyönsä lopulla antamassaan haastattelussa, ettei hänen koko lääkärikautenaan ole tarvinnut kenellekään näissä asioissa neuvoa keinotekoisia menetelmiä, vaan tilanteet on voitu hoitaa luonnollisella tavalla.
Otteita tunnustuskirjoista
Tunnustuskirjat puolustavat avioliiton oikeutusta paavikirkon pappien naimattomuusvaatimusta vastaan. Ne toteavat, että avioliitto kuuluu luonnollisen lain piiriin. “Edelleen luonnollinen laki on täysin perustellusti jumalallista lakia, se kun on sellainen järjestys, jonka Jumala on luontoon istuttanut. Mutta kun tätä oikeutta ei ilman erikoista toimenpidettä voida muuksi muuttaa, pysyy ehdottomasti avioitumisen oikeus, koskapa puheenalainen luonnollinen viettymys on Jumalan luontoon istuttama sukupuolien suhde toisiinsa, ja sellaisena oikeutta. Minkä vuoksi muutoin olisi luotu sukupuolet? Me - - puhumme siitä vietistä, jota sanotaan luonnolliseksi viettymykseksi ja jota paha himo ei ole saanut luonnosta poistetuksi, mutta jota se kiihoittaa, niin että se nyt entistä enemmän on avun tarpeessa. Avioliittokaan ei ole välttämätön ainoastaan suvun jatkamista varten, vaan parannuskeinonakin. Kaikki tämä on ilmeistä ja siinä määrin varmaa, ettei sitä mitenkään voida järkyttää.” Luther lausuu Isossa katekismuksessa kuudennen käskyn selityksessä: “- - Jumala tahtoo, että mekin kunnioitamme avioliittoa, pidämme ja käsittelemme sitä jumalallisena ja autuaallisena elämänmuotona, koska hän on sen asettanut kaikkien muiden edelle, siinä tarkoituksessa luoden erikseen miehen ja vaimon, ei tietenkään haureuden harjoittamista varten, vaan olemaan yhdessä, olemaan hedelmällisiä, saamaan, elättämään ja kasvattamaan lapsia Jumalan kunniaksi. Niinpä Jumala ennen kaikkea muita mitä runsaimmin siunasikin tämän elämänmuodon ja päälle päätteeksi sitä varten varasi ja sille soi kaiken, mitä maailmassa on, että se todellakin saisi osakseen hyvän ja runsaan huolenpidon. Avioelämä ei siis ole mitään leikintekoa eikä himoilua, vaan tärkeä, jumalallisen vakava asia. On erinomaisen tärkeää, että siinä kasvatetaan ihmisiä, jotka hyödyttävät maailmaa ja edistävät Jumalan tuntemusta, onnellista elämää ja kaikkia hyveitä ja jotka taistelevat pahuutta ja sielunvihollista vastaan.”
“Vanhemmat ja esivalta ovat tässä asiassa velvolliset huolehtimaan siitä, että nuoriso kasvatetaan kuriin ja säädyllisyyteen ja että heidät täysi-ikäisiksi tultuaan toimitetaan avioon Jumalan avulla ja hänen kunniakseen; siihen hän sitten antaa siunauksensa ja armonsa, niin että siitä on mielihyvää ja iloa.”
"Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken … Hebr. 13: 4 a.
2 tykkäystä
Kiitos @9x että löysit ja jaoit meille tuon Kirstenin tekstin. Mielenkiintoinen kaiken kaikkiaan. Mutta tosiaan tämä on jo viisikymmentä vuotta vanhaa kamaa, ja tosiaan STLK ei ole oikein opettanut asiasta mitään, vaan pariskunnat ovat mitä ilmeisimmin vain keskenään päättäneet miten tekevät. @Anskutin sanoikin, että tällöinhän de facto ehkäisy on hyväksytty.
Yhden lukemisen perusteella tuo Kirstenin teksti vaikuttaisi olleen varsin samankaltainen kuin mitä Närhi oli mieltä. Närhikin oli lainannut tuota lääkäri Gösta Beckerin toteamusta omissa sähköposteissaan. Tuntuu kyllä todella kyseenalaiselta että näillä perusteilla lähdettiin Närheäkin vainoamaan ja mustamaalaamaan lakihenkiseksi. Loppujen lopuksi potkujen syyhän ei edes liittynyt yhtään mitenkään ehkäisyasiaan vaan siihen että Närheä syytettiin eriseuraisuudesta.
3 tykkäystä
Jaa, kuulin pikkulintujen laulavan että siellä STLK:lla olisi kuin olisikin joku uusi pastorikandidaatti tällä hetkellä, mutta nimi ei ole tiedossani. Täytyy sanoa, että ei kovin ruusuiseen kirkkoon ja tilanteeseen tämä uusi mies ole astumassa. Mitä luultavimmin jääräjengi puhuu hänelle ummet ja lammet muunneltua totuutta siitä, miten tähän on päädytty. Myönnän kyllä, että käärmeissäni haluaisin ajatella “se porukka ei uutta pastoria ansaitse”, mutta toisaalta onhan olemassa mahdollisuus että uusi pastori voisi herättää jääräjengissä vihdoin katumusta.
Toivoisin kovasti että tuo pappiskokelas näkisi sen mitä tänne on kirjoitettu, tai että tapaisi sellaisia ihmisiä jotka ovat tämän riidan seurauksena lähteneet pois. Minulla on syy: Suoraan sanoen pelkään hänen puolestaan. Pelkään, että hänetkin savustetaan muutamassa vuodessa pihalle jos hän onnistuu sanomaan jotain hieman väärin, tai edes antamaan pienen epäilyn että hän ei olisi 100% kaikessa samaa mieltä jääräjengin kivisydän-teologian kanssa. Pelkään että hän palaa loppuun, koska työsarka on valtakunnan laajuinen. Jumalanpalveluksia on järjestettävä joka paikassa, ja kotitilaisuudet syrjäseuduilla päälle. Pastorina hän olisi itsestäänselvästi mukana puljun hallinnossa. Hänen pitäisi kirjoittaa Luterilainen-lehteen paljon artikkeleita, osallistua tiedottamiseen ja monien leirien järjestämiseen vuosittain (pääsiäisleiri, nuorten viikonloppu, lastenleiri, aikuisten leiri, nuortenleiri, uskonpuhdistusjuhla, joululeiri) ja ainoana pastorina kaikki hengelliset tehtävät ja monet muutkin vastuut lankeavat hänen harteilleen. Pelkään että hän masentuu ja joutuu sairaslomalle tämmöisessä paineessa. Hänen olisi hyvä olla tietoinen asioista ennenkuin tekee päätöksen ottaa tällainen kutsu vastaan.
Ohoh, mielenkiintoista! Olisi kyllä kiinnostavaa tietää nouseeko tämä kandidaatti kirkon omista riveistä. Jos oikein muistan on STLK:n historiassa ollut vain yksi sellainen pastori (Tauno Salonen, V.I. Salosen poika), joka on ollut kirkon syntyperäinen jäsen. Se on vähän kun ottaa huomioon kirkkokunnan täyttävän pian sata vuotta. Vertailun vuoksi samaan aikaan syntyneessä Seurakuntaliitossa on ollut useampia syntyperäisiä pastoreita (jokusen ulkopuolelta liittyneen lisäksi, itse asiassa näistä ainakin pari on ollut STLK:sta siirtyneitä, yhden heistä tunnenkin), juuri vihkivät tänä syksynä uuden ja toisenkin vihkiminen on käsittääkseni suunnitelmissa. Jotenkin tuntuisi kuitenkin oudolta, jos tässä tilanteessa kukaan ulkopuolinen teologi tai pastori olisi intomielin astumassa paimenvirkaan tuohon kirkkoon, joten oletan kyseessä olevan jonkun kirkon sisältä. Aika näyttänee.
No ei nyt sentään, jos koko yhteisöön kuuluu vain parisen sataa henkilöä.
Toki voi palaa loppuun, vaikka johtaisi vain kymmentä ihmistä.
Se on mielenkiintoinen tilanne kyllä. Tapaus ei tule kirkon sisältä, ja todellakin on aika outo tilanne ulkopuoliselle ryhtyä tuossa tilanteessa seurakuntia paimentamaan. Miten ihmeessä voi julistaa evankeliumia ilman lakia ja miten lukea lakia kun katumattomien seurakuntien tekemiä päätöksiä ei saa kritisoida?
Törmäsin tähän Tauno Salosen nimeen ihan toista kautta kautta ja tosiaan huomasin tämän saman asian. Ilmeisesti hän kuitenkin jätti pappisviran STLK:ssa ja siirtyi opettajaksi. Siitä en tiedä toimiko stlk:ssa muuten. Netin hakusanat eivät juuri tuota tulosta, joitain 70-luvun julkaisuja löytyy.
Kas, siinäpä pulma! No se on STLK:n pulma, ei enää minun.
Sikäli kuin olen kuullut hän hylkäsi pappisviran, STLK:n ja jos olen asiasta tietävien kertomuksia ymmärtänyt myös uskonkin (tämä voi olla jonkun kärjistyskin). Joku spekuloi sitä, ettei STLK:ssa annettu uskonkäsitys kestänyt yliopistoteologian haastaessa sitä, mutta toisaalta hän ehti kuitenkin toimia hetken aikaa pastorina, minkä vuoksi pidän tuota selitystä yksinkertaistuksena.
Olen ennenkin viitannut tällä tai jollain tämän foorumin edeltäjällä STLK:n ja Seurakuntaliitonkin syntyhistoriaa esittelevään A. Aijal Uppalan kirjaan “Tunnustukselliset seurakunnat syntyvät” (1976) ( Tunnustukselliset seurakunnat syntyvät ) Siinä on myös kuva STLK:n teologeista julkaisuajankohtana, kuvasta puuttuu vain R.G. Wegelius, Uppalan veli.
Kuvassa ovat Jorma Kallio, Matti Roininen, Tauno Salonen, Rupert Efraimson, Aulis Jalonen, Markku Särelä ja A. Aijal Uppala. Wegelius ja Uppala edustivat STLK:n perustajakaartia ja kuolivatkin sen jäseninä. Kallio päätyi myöhemmin Inkerin kirkon sekä Suomen ev.lut. kirkon pastoriksi, kuoli 2015. Roininen johti ainakin 2000-luvun alkupuolella omaa Nastolan vapaata ev.lut. seurakuntaa, mitähän sille kuuluu ja onko Roininen vielä elossa? Salonen tosiaan erosi STLK:sta ja ryhtyi opettajaksi. Efraimson oli amerikansuomalainen, joka toimi STLK:ssa vuodet 1959-1970 ja palasi sitten Yhdysvaltoihin, oli varmaan tuossa kohtaa käymässä Suomessa, kuoli 2013. Aulis Jalonen oli jossain vaiheessa pastorina Yhdysvalloissa ja Suomeen palattuaan päätyi pastoriksi Seurakuntaliittoon, elää edelleen. Särelä on tosiaan tällä hetkellä STLK:n ainoa pastori. Jossain kohtaa pohdiskelin, mikä kyseisessä kirkkokunnassa on kun kaikista Särelän ikätovereista tuossa kuvassa hän on ainoa edelleen STLK:ssa toimiva, kuten tuosta ilmeni nuo neljä muuta nimen omaan lähtivät kirkkokunnasta. Nyt voi ihmetellä jälleen samaa. Jos tuo uusi pappiskandidaatti astuu palvelukseen niin toivoa sopii STLK:n puolesta, että hän jatkaa virassaan kauemmin kuin mitä Särelä loppuelämänsä.
1 tykkäys
Ei ole elossa, kuoli hiljattain.
Ikävä kuulla. Onko hänen Nastolan seurakuntansakaan enää olemassa?
Siitä en tiedä, mutta tuskin?
Tuossa Särelän tekstissä kiinnitin huomiota erääseen surulliseen yksityiskohtaan: hän käyttää useamman kerran sanaa “vastapuoli” viitatessaan eri mieltä oleviin. Toisin sanoen, vastakkainasettelua ei edes yritetä peitellä tai hillitä, vaan viholliskuva on muodostettu. Jos et ole puolella, olet vastaan.
2 tykkäystä
Joo se on ollut pelin henki ja sitä hallitsevana STLK:ssa jo kauan. Heti jos havaitaan pientäkin erimielisyyttä on keskusteluyhteys poikki, ei pyritäkään sovittelemaan esim. koettamalla ymmärtää vastapuoleksi leimatun ihmisen tai ryhmän kannan motiiveja tai täsmällisemmin henkeä. Kysymyksessä on eräänlainen korkeakirkollisuus, jossa STLK nähdään jos ei nyt kirjaimellisesti ainoana pelastavana kirkkona, koska sillä ainoalla on oikea oppi, niin ainakin siten virittyneen asemoitumisen tasolla. Tai ainakin näin minä sen koen.
Aiheuttivatko hajaannusta STLK:ssa pelkästään syntyvyyden hallinnasta? Joka tapauksessa lopputuloksena kuitenkin oli, että kirkolliset yhteydet sisarseurakuntiin säilyivät. Itse erosin STLK:sta, ei niinkään oppiperustein, vaan lähinnä siksi, kun resurssit hupenivat pastoripulan johdosta. Valitettava tilanne kaikenkaikkiaan.
Ns. syntyvyydenhallinta kysymystä on täällä pohdittu jo ylenmäärin, joten eipä tuosta enää paljon lisää jaksa turista. Minulle on ollut avuksi mm. kirja: David S. Hasselbrook: Contraception and Christendom, Neofita Eleon 2014.
STLK:n (Suomen vapaa evankelis-luterilainen kirkko) Pastori Kauko Valve kirjoitti Luterilainen-lehteen 2/1937 ja 1/1939 kristillisestä perhe-elämästä Heinrich Stallmannin kirjaa mukaillen. Siinä käsitellään lapsirajoitusta. Kauko Valve on soveltaen suomentanut kirjan Heinrich Stallmann: Kristillinen perhe-elämä Jumalan sanan valossa (SLEY 1949).
Luterilainen-lehden vanhat vuosikerrat 1929-1939 ovat luettavissa
Kansalliskirjaston digiaineistossa. Siellä on myös mielenkiintoiset, vähän aikaa ilmestyneen nyk. STLK:n uskonopillisen Sana ja tunnustus -lehden vuosikerrat.
Toivottavasti STLK toipuu nykytilanteesta ja jatkaa toimintaansa. STLK on julkaissut paljon hyvää kirjallisuutta, jota on ollut hyödyllistä tutkia.
2 tykkäystä
Miten muuten esimerkiksi sinä sekä muut STLK:sta tämän kriisin olette löytäneet seurakuntayhteyden? Jotenkin olen olettanut, että STLK:n tiukkuuden kirkollisen yhteyden suhteen vuoksi voisi olla haastavaa sen entisille jäsenille löytää sopivaa yhteisöä, ellei sitten ota paljon väljempää suhtautumista. Ilmeisesti ainakin jonkin kokoinen joukko on mennyt tuohon kolmen erotetun pastorin (Brockwell, Mäkinen, Relander) Luterilaiseen Kristuksen seurakuntaan ( LKS ), sillä jumalanpalvelusten lisäksi siellä on näköjään ollut lasten raamatturetkeä ja rippikoulukin vireillä. Osaako kukaan sanoa kuinka suuresta joukosta on kyse, ja paljonko on muita lähteneitä ja mihin osoitteisiin?
1 tykkäys
No, mitä minuun tulee, palasin Ev. Lut. kirkkoon takaisin. Olen tuossa välillä ollut siviilirekisterissäkin muutamaan otteeseen useita vuosia.
Onhan Ev. Lut. kirkossa monenlaisia vaihtoehtoja.
Aikanaan olenkin kahlannut monet herätysliikkeet lävitse.
Jos nyt en löydä toivomaani opetusta, niin olen sitten yksin. Pidättäydyn kuitenkin itse joka tapauksessa tunnustuksellinen luterilaisuuden oppin.
En edellytä, että kaikki ajattelevat samoin kuin minä, joten kirkollinen yhteisö ei ole tässä ratkaiseva.
Pitää ymmärtää ja sallia, että on “laajempi ajattelun spektri”. Jos etsii joka asiassa täysin samanmielisten joukkoa, niin pieneksi käy piirit. Silloin koko homma menee “puskista huuteluksi”.
— Olisin myös halukas kuulemaan/lukemaan muiden ajatuksia Stieleichen yo. kysymyksestä.
4 tykkäystä
No minulla on suunnilleen samat ajatukset, eli en ole itse tinkinyt tunnustuksellisen luterilaisuuden opista hiukkaakaan, mutta kuten sanoit on ymmärrettävä sallia laajempi spektri ajatteluun. Minulla on kyllä sikäli onnellisesti, että meillä on täällä hyvä Sleyn yhteisö ja hyvät pastorit. Lisäksi on mukavaa kun jumalanpalveluksissa on parhaillaan yli sata henkeä paikalla ja pyhäkoulut pyörii ja saa katsella kun lapset menevät sinne. Tosin koronan aikana on ollut vähemmän väkeä, mutta nyt on alkanut pyöriä jo lähes normaalisti kirkkokahveineen päivineen.
4 tykkäystä
Ymmärrän jos aihe ei kiinnosta, eikä täällä tarvitse kirjoitella sellaisista aiheista joista ei halua. Olisi kuitenkin ihan kiva, jos jaksaisit ihan vaikka parilla lauseellakin tiivistää, mitä nämä suosittelemasi kirjoitukset asiasta suurin piirtein opettavat. Kaikilla asiasta kiinnostuneillakaan kun ei varmasti riitä aika tai energia kaivaa noita kaikkia tekstejä esiin.
Luin muuten sen palstalle kopioidun STLK:n aiemmin julkaiseman ehkäisyopetuksen. Hieman hämmennyin siitä, että sitä oli jossain vaiheessa keskustelua kuvattu ehkäisyn sallivaksi, jos yhtään oikein ymmärsin. Mielestäni kyseessä oli pikemminkin ehkäisyn torjuva kanta tietyin poikkeuksin, jolloin ehkäisy on sallittua vain erityisen painavasta syystä eikä oman mukavuudenhalun takia, ja silloinkin mieluiten “luomumenetelmillä” mikäli mahdollista. Pidän tällaista kantaa muuten siinä mielessä ongelmallisena, että omantunnonaran ihmisen (joita STLK-henkisissä kirkkokunnissa lienee runsaasti) on tällaiseen opetukseen peilaten varmasti huomattavan vaikea vakuuttua omien perusteluiden painavuudesta ja motiivien epäitsekkyydestä - onhan kristittykin ihminen perisynnin alainen ja motiivit tekoihin siksi aina itsekkyyteen sekoittuneita.