Joo. Ja mitä tarkoitin alunperin kommentillani, liittyy myös siihen, että lisääntymiseen liittyvien teologisten mielipiteiden kohdalla miespuolinen henkilö ei tule koskaan henkilökohtaisesti kokemaan kannattamansa menettelytavan kaikkia seurauksia. Poikamies voi toki mennä naimisiin ja hankkia ison perheen, mutta raskaudet, synnytykset ja imetykset eivät hänen kohdalleen tule osumaan. Näin ollen miesten esittämissä jyrkissä kannoissa tässä aihepiirissä on aina se sivumaku, että siinä komennetaan toisia enemmän kuin rajoitetaan omaa elämää.
2 tykkäystä
Pidän Mattilan kirjaa merkittävänä siksi, että se kokoaa hienosti esille patristisia lähteitä suomeksi. Sitä on pidettävä kiitoksen arvoisena asiana.
Lopun argumentointi kuitenkin väistämättä tuntuu nuoren miehen loogiselta, mutta melko mustavalkoiselta ja kapealta kirjoitukselta. Tämä kanta kiteytyy melko hyvin vastauksessa kysymykseen terveydellisistä seikoista: mitä siitä, jos raskaudet olisivat naiselle hengenvaarallisia - on kristillistä kuolla hyvän asian puolesta!
Jäämme odottamaan Mattilan kehotuksia jokaiselle kristitylle lähteä auttamaan ebolasta kärsiviä vaikka sitten ilman suojavarusteita. Patristiselta ajalta Roomasta löytyy käytännölle hyvinkin konkreettisia esikuvia. Erityisesti naimattomille poikamiehille irrottautuminen tällaiseen työhön olisi helppoa ja suositeltavaa (?).
Ai silloin kun Mattila kirjoittaa (s. 122-123) (https://www.paluualkuun.fi/wp-content/uploads/2019/10/Paluu-alkuun.pdf):
Emme voi tänäkään päivänä moittia yhtäkään aviovaimoa, joka uskoo itsensä Herransa käsiin ja haluaa täyttää Hänen hyvän luomistahtonsa, vaikka se ehkä koituisi hänen omaksi kuolemakseen. Toisaalta emme myöskään voi moittia yhtäkään avioparia, joka näkee parhaaksi estää uuden raskauden alkamisen, jos se todennäköisesti olisi äidin terveydelle kohtalokasta, joka kylläkin on, Jumalalle kiitos, hyvin harvinaista oman aikamme Suomessa. Jälkimmäisessä tapauksessa on parasta yrittää ensin lääketieteen avulla parantaa sairastunut ruumiinjäsen, mutta jos se ei ole mahdollista, tulee pidättäytyä seksuaalisuuden käytöstä, kun kerran sen harjoittamista ei voida jatkaa Jumalan luomisjärjestystä kunnioittaen.
Samat sivut, mutta itse aloittaisin lainauksen vähän ylempää:
Mutta miten avioparin sitten pitäisi toimia, jos uusi raskaus olisi todennäköisesti kohtalokasta äidinterveydelle? Ensinnäkin on todettava, että historian saatossa monet naiset ovat kuolleet ollessaan uskollisia Jumalan heille antamalle tehtävälle synnyttää lapsia. Meidän on ensimmäiseksi annettava nöyrä kunnioitus ja tunnustus heidän jalolle työlleen, sillä Herramme sanojen mukaan: “Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.”
Tarjottu vaihtoehto tälle onkin sitten pidättäytyä seksuaalisesta kanssakäymisestä, jos lääketiede ei kykene ongelmaa poistamaan. Ja jos veikata pitäisi, harvemmin kykenee, jos kyse on oikeasti hengenvaarallisesta tekijästä.
No mikä muukaan se vaihtoehto voisi olla? Mitä itse sanoisit?
Itse siteeraisin tässä kohdin Mauriinaa:
Minusta kirkon ei pitäisi antaa yksityiskohtaisia neuvoja tai määräyksiä tällaisissa asioissa. Avioparit neuvotelkoot näistä asioista lääkärin eikä papin kanssa.
1 tykkäys
Ja nähdäkseni ylläolevan on hyvä toteutua vaikkapa seuraavan Maailman edestä -asiakirjan kohdan puitteissa:
§24 Avioliiton sakramentissa yhdeksi lihaksi tulevat mies ja nainen eivät tule yhdeksi vain saamalla lapsia, vaikka historiallisesti juuritätä puolta luomiskertomuksen tulkinnassa onkin painotettu. Hyvin varhaisista ajoista alkaen ortodoksinen traditio on julistanut jokaisen kirkon siunaaman avioliiton sakramentaalista täyteyttä, myös niiden,jotka eivät saa jälkikasvua. Kuten pyhä Johannes Krysostomos huomautti: ”Mutta kuvitelkaa, että lapsia ei tule. Pysyvätkö mies ja vaimo kahtena, eikä yhtenä? Ei; heidän yhteiselämänsä saa heidän kehonsa liittymään yhteen, ja heistä tulee yksi niin kuin tuoksua sekoitetaan öljyyn.” 17 Kirkko odottaa luonnollisesti, että suurimmassa osaa avioliitoista ollaan avoimia lasten hankkimisen mahdollisuudelle, mutta kirkko myös ymmärtää, että on olemassa tilanteita, joissa hengelliset, fyysiset, psykologiset tai taloudelliset esteet voivat toimia perusteina lasten hankkimisen lykkäämiselle tai siitä luopumiselle. Ortodoksisella kirkolla ei ole opillista perustetta vastustaa tiettyjä moderneja ja yhä kehittyviä hedelmöitysmuotoja niille, jotka aidosti haluavat lapsia ja tarvitsevat siihen apua. Mutta kirkko ei voi hyväksyä metodeja, joiden tuloksena ”ylimääräiset” hedelmöittyneet munasolut tuhotaan. Arvioitaessa minkä tahansa lisääntymiseen liittyvän teknologian sopivuutta, mittatikkuna tulee olla jokaisen ihmiselämän loukkaamaton arvokkuus ja mittaamaton arvo. Lääketieteen kehittyessä tällä alalla ortodoksisten kristittyjen, niin papiston kuin maallikoidenkin, on tukeuduttava tähän kriteeriin aina kun lapsettomuudesta kärsiville tarjotaan uutta hoitomenetelmää,ja myös aina punnittava, kunnioittaako käytetty menetelmä kahden puolison välistä pyhää suhdetta.
1 tykkäys
Mattila ei kirjoita, hänen asenteensa, “mitä siitä, jos raskaudet olisivat naiselle hengenvaarallisia -on kristillistä kuolla hyvän asian puolesta”, kuten lainauksen lukeminen kokonaisuudessaan osoittaa. Hän tarkastelee asian eri puolia.
Olet oikeassa. Myönnän kärjistykseni. Pysyn kuitenkin toisessa kappaleessa esittämäni kannan takana. Enkä sano sitä mitä sanon mitenkään väheksyäkseni kirjoittajaa. Minullekin hyvä teoria on monesti rakkaampi kuin toimiva käytäntö.
Mattilan tekstissä on jotain sellaista, joka saa minut ajattelemaan että nuorempi paterhenrik olisi voinut hyvinkin kirjoittaa vastaavasta aihepiiristä vastaavalla tavalla. Elämä vain osoittaa, että joillain osa-alueilla kaunis teoria ei ole välttämättä kaikille toteutettavissa. Asioita on tarkasteltava laaja-alaisesti.
Klassinen kristillinen seksuaalisuuskäsitys sitoo eittämättä yhteen kolme eri asiaa:
- Avioliitto
- Lapset
- Puolisoiden välinen yhdyselämä
Meidän aikanamme tämä kolmikko on melko auttamattomasti purettu. Mikään kolmikosta ei välttämättä edellytä mitään muuta kolmikosta seurakseen.
Katolisen kirkon opetus taistelee näiden erottamista vastaan ehkäisykiellolla - kun keinotekoinen ehkäisy kielletään, pidetään kolmikkoa yhdessä myös kohdan 2 osalta. Perinteinen seksuaalimoraali puolestaan nivoo kohdat 1 ja 3 yhteen.
Voiko kristitty pitäytyä tuohon klassiseen kolmikkoon, jos hän haluaa toteuttaa perhesuunnittelua? Katolisen kirkon mukaan vain jos käyttää luonnollista perhesuunnittelua, Mattilan mukaan ei millään muulla kuin täysin pidättäytymällä.
Molempien kantojen kauneus on siinä, että ne suojelevat kolmikkoa. Molempien haaste - ja erityisesti Mattilan - on kuitenkin siinä, että ne pistävät riman aika korkealle jos puolisoiden yhdyselämää pitää missään arvossa, jollei sitten puolisoksi satu hyvä ja terve synnyttäjä (ja perheessä ei ole muuten huomattavaa sairautta tai masennusta, köyhyyttä, vakavien perinnöllisten sairauksien riskiä jne.).
(Tai noh, tarjoaahan Mattila muistaakseni kirjassa vaihtoehdoksi kohdun poistamista. Sitä en sitten taas tiedä, millainen riski kohdun ulkopuolisiin raskauksiin on kohdun poistamisen jälkeen eikä Mattila asiaa pohdi…)
Nähdäkseni esille nostamani ortodoksisen kannan etu on siinä, että se suojelee kolmikkoa mutta samalla antaa tilaa elämän monimutkaisuudelle. Se tunnustaa yhdyselämälle arvon, joka ei nojaa lasten saamiseen, vaikka pitääkin sitä tavoiteltavana.
Mattilakin monin tavoin kirjassaan haluaa puoltaa yhdyselämän merkitystä muussakin kuin vain lastensaamisen merkityksessä, mutta lopulta nitoo nämä kaksi kuitenkin niin vahvasti yhteen, että kieltää yhdyselämän niiltä jotka eivät joka yhdynnässä ole avoimia saamaan lapsia - tai jotka ajoittavat yhdynnät siten, että se ei ole todennäköistä.
1 tykkäys
Henk koht olisin sitä mieltä, että henkensä kaupalla synnyttäminen tilanteessa, jossa isosta riskistä ollaan etukäteen tietoisia, on kyllä suorastaan väärin. Väärin puolisoa ja muita omaisia kohtaan, ja erityisen väärin mahdollisia jo olemassa olevia lapsia kohtaan, toki myös sitä lasta jonka synnytyksessä kuolee, mikäli lapsi jää eloon. Ennen vanhaan asia oli eri, kun tuollaiseen tilanteeseen saattoi joutua tahtomattaankin - ehkäisyä ei ollut, ja selibaattivaihtoehtokin oli toisen osapuolen yhteistyöhaluisuudesta kiinni, kun raiskaus avioliitossa oli täysin laillista toimintaa. Nyt on toisin, eikä enää voi soveltaa samaa ajatusta.
3 tykkäystä
Mielestäni Mattilan kirjoituksen ongelma on se, että se rakentuu keinotekoisesti. Raamattu argumentaatio on mielestäni riittämätön. Historian kuvaukset eri aikakausilta ovat sen sijaan valaisevia. Patristiset lähteet mielenkiintoisia, toisin patristisessa kirjallisuudessa yleensäkin on hajontaa ja erilaisia mielipiteitä. Kirkkohan on kirkolliskokousten kirkko ja mitään ekumeenisten konsiilien päätöksiä ei ole olemassa. Joten tämä jää yksityis ajatteluksi. Löytyykö patristisia lähteitä joissa kuvattaisiin tavallista seurakunta elämää tästä näkökulmasta käsin?
Seksuaalielämän kuvauksissa on yleensä se ongelma, että seksuaalisesta nautinnosta tulee helposti väärään himoon verrattava nautinto. Seksistä, seksuaalisuudesta, ruumiillisuudesta tulee kartettavaa, jopa hävettävää ja syntiä. Tässä hyvä kirjavinkki https://www.suomenpatristinenseura.fi/julkaisut/spf1/
toinen löytyy tästä jossa on paljon psykologista pohdintaa seksuaalisuudesta; https://aikashop.fi/product/546/taivaallisen-hyvaa-seksia
1 tykkäys
No niin nyt on Närhi erotettu myös Helsingin seurakunnan pastorin virasta ja Särelä on siten enää ainut jäljellä oleva pastori STLK:ssa.
Täytyisi varmaan liittyä tuohon ainoaan oikeaa luterilaiseen kirkkoon. Särelä on ainut oikea kirkko. Surullinen tarina ja kun aika jättää Särelän muutama kokoontuu muistelemaan tunnustus kirkon hyviä ja voimallisia aikoja.
Miten näet STLK:n tulevaisuuden? Onko esim.
pappiskandidaatteja koulutuksessa? Onko kirkon jäsenmäärässä tapahtunut isokin lasku?
Ei ole pappiskandidaatteja koulutuksessa ja luulenpa STLK:n kuihtuvan pikkuhiljaa kokonaan pois. Jäsenmäärä putoaa jatkuvasti. Sääli sinänsä.
Sitähän se. Jos oma koti palaa, niin se todennäköisesti aiheuttaa myös kriisin kodissa ennen asuneille. Herra heitä kaikkia hyvin hoitakoon.
Onko mitään tietoa, mihin Närhi nyt menee? Liittyykö hänen erottamisensa tähän laajempaan kriisiin? Olen tavannut hänet vuosia sitten (itse asiassa olen tainnut tavata koko STLK:ssa 2010-luvulla toimineen papiston, jopa itse Särelän), joten vaikka olen ulkopuolinen seuraan tätä kaikkea suurella uteliaisuudella sekä samalla murheella kaikkien asianosaisten suhteen.
Se on niiden ihmisten kohdalla vaikeaa, jota ovat sisäistäneet STLK:n opillispainotteisuuden siinä määrin, että heidän on vaikea nähdä kristillisyyttä muualla. He toisin sanoen ovat fanittaneet sitä vuosikausia, jotkut vuosikymmeniä ja siten on ymmärrettävää etteivät he helposti voi samaistua väljempiin opillisiin laitumiin, joita muut seurakunnat edustavat. Itselleni se ei ole vaikeaa kun elän joka tapauksessa kristillisyyttäni oman pääni sisällä. En tietenkään pidä tätä oikein hyvänäkään, mutta näen kristillisyyden harjoittamisen muuttuvan yhä enemmän yhteisöllisestä asiasta yksilölliseksi asiaksi.
1 tykkäys
Ei minulla ole mitään tieoa siitä mihin Närhi menee, mutta voisi ajatella hänellä olevan mahdollisuuksia usean kielen taitajana työllistyä, mutta ehkäpä yli 50-vuoden ikä asettaa tässäkin suhteessa rajoitteensa. Voisin joku kerta kirjoittaa sinulle yksityisviestinä täsmällisemmän diagnoosin STLK:n ajautumisesta näihin vaikeuksiin josko vain jaksan siihen ryhtyä?
2 tykkäystä
Reilut 10 vuotta sitten olisin ehkä sanonut samoin. Nyt asia näyttää minusta erilaiselta: ihmiset ovat kyllästyneitä ääri-individualismiin - jopa Tuomas Enbusken kaltaiset tyypit muuttavat mieltään ja näkevät, että oman persoonan korostamisen kautta ei tavoita mitään arvokasta. Kirkolta ei kaivata mitään tiukkoja argumentteja tai järkeilyjä, vaan hyväksyntää maailman paineiden puristuksessa, paineetonta yhdessä tekemistä tervehenkisessä seurassa. Moni ajattelee kaikista opillisista väännöistä lähinnä, että “pirustako minä tiedän”. Nuo STLK:n kokoiset pienet puljut näivettyvät juuri siksi, ettei ihmisiä kiinnosta mikään älyllisteologinen masturbointi merkityksettömien teoreettisten himmeleiden parissa. Ne asiat, jotka esim. STLK:ssa koetaan tärkeiksi, ovat useimpien mielestä tyhjänpäiväistä kiistelyä epäolennaisuuksista. Riittää, että ihminen on hyväsydäminen. Kehitys on takaisin yhteisöllisempään suuntaan, mutta koronan takia se ei nyt näy.
2 tykkäystä