Joillekin voi tämä maanpäällinen elämä olla yhtä kiirastulta. Joskus epäilen, ettei näin vain todella olisikin: käymme kiirastulemme läpi jo täällä maan päällä.
Tämä ajatus kyllä johtaa moniin, selkeästi kerettiläisiin johtopäätelmiin, joten se ei liene oikea.
Sitä vaan tulee miettineeksi, miksi toisilla pyyhkii niin hyvin ja toiset saavat kantaakseen kaiken mahdollisen tuskan taakan.
Kaitpa Luther on tästäkin jotain sanonut. Liittyy kaiketi kristityn pelastukseen.
Filokalia 1 s. 196 Pyhittäjä Markus Askeetti, kohta 139: ”Vastoinkäymisissä – sikäli kuin kestämme ne kärsivällisesti – piilee aina Jumalan armo."
Itselleni on muotoutunut sellainen käsitys elämästä että kaikki mikä tulee vastaan omassa elämässäni on tarpeen minulle pyhittymisekseni, jos vain osaan ottaa tämän kaiken vastaan oikealla mielenlaadulla. Kilvoittelu on asettumista vähä vähältä tähän oikeaan mielenlaatuun.
Tämä on mielestäni kristillisesti hyvin toimiva maailmankuva, sillä näin uskon maailmankaikkeutta ylläpitävään Kristukseen, mutta en ikinä voisi esimerkiksi pakolaisleirissä seksuaalisesti hyväksikäytetylle lapsiäidille sanoa että ota vaan kaikki kokemuksesi pyhittymiseksesi.
Tämä on ehkä vähän hurja sitaatti, mutta panen sen nyt kuitenkin tänne.
Pyhä Iisak Niniveläinen: Kootut teokset s. 820–821:
"Kun kärsit erilaisten pahojen ja ahdistavien asioiden vaihtelusta, voit syyttää omaa sisintäsi typeryydestä, sillä juuri se on alati haalimassa koettelemuksia ja tuomassa niitä päällesi. Tämä johtuu ymmärtämättömistä mielipiteistä, joita ihmisellä on Jumalasta, tai luuloista, joita hänellä on itsestään, tai moitteista, joilla syytät ja uhkailet lähimmäistäsi jonkin asian takia, tai siitä, että odotat jonkinlaista kunniaa ihmisiltä, ikään kuin sinun kuuluisi saada sitä heiltä.
Nämä kaikki parantaa ja korjaa kaikenkattavasti nöyryyden lääke. Jos nöyryys saisi kulkea vapaasti sisimmässämme, näillä muille ei olisi lainkaan tilaa viipyä siellä."
Jaaha. Nyt selvis mistä esim. AA-liike (Alcoholics Anonymous) on napannut tämänkin oppinsa: “Ja kaikki on omaa syytäs.” 
Pyhä Iisak Niniveläinen oli hyvin ankara kilvoittelija. Mutta ortodoksisessa kirkossa opetetaan kyllä muutenkin nöyryyttä.
Aivan. En minä itse ajatusta nöyryydestä vastusta.
Olen kylläkin eräänkin ortodoksin kanssa aikoinaan hengellistä matsia ottaessani kuullut, ettei minussa ole nöyryyden hippuakaan kun luulen uskovani vaikkei kukaan voi oikein uskoa ja minä taas vastasin, että asia, nöyryys on ihan hyvä, kunhan se ei sodi evankeliumia ja sen uskomista vastaan. Ilmoitin, että minulta et kyllä nöyryyksinesi uskoa vie.
Muuan ortodoksipapin kanssa keskustellessani, hän minua kuunneltuaan sanoi omana mielipiteenään, että kyllä sinusta voisi tulla hyvä ortodoksi.
Otin tämän suurena kohteliaisuutena. 
Tämä, että kiintymys maallisiin asioihin on kaiken kärsimyksen lähde on aika yleinen. Se taitaa olla ihan Yksin Raamattu-periaatteestakin nouseva näkemys ja on ainakin myös buddhalaisuudessa, joka muuten on tietenkin väärässä, ihan keskeinen juttu.
Todellista kärsimystä, onnettomuuksia, väkivaltaa ja sairauksia tietysti on, mutta kiinnittyminen maallisiin luo myös sellaista ilmapiiriä, jossa niillekään ei varsinaisesti tehdä mitään, vaan niillä hekumoidaan ja niitä päivitellään tyyliin kuinka kauheaa olisi jos oma itse joutuisi kokemaan sellaista. Näillä itseen ja omaan maalliseen asemaan kiinnittyneillä toiveilla sitten jopa pahimmillaan oikeutetaan synnin jatkumista.
Se on kyllä pakko myöntää, että pyhällä Isak Niniveläisellä on varmasti enemmän kaikupohjaa tämän sanomiseen.
Minä olen ihan kyvytön suhtautumaan mitenkään äärimmäisee kärsimykseen. Ehkei sana “kärsimys” ole enää edes paras valinta. On sellaista kauhua ja julmuutta, joka kerrassaan rikkoo ihmisen. Sellaista pahaa, jonka kohteeksi joutuminen (tai toisaalta tekeminen) menee yli käsityskyvyn ja uhkaa viedä kokijoiden elämästä mielekkyyden ja arvon. Ajattelen kauhuelokuvatason asioita kuten holokausti, oman lapsensa murhaaminen ja syöminen, sellaisen tapaturman aiheuttaminen joka runtelisi rakkaan ihmisen kilon paloiksi.
Eräs esimerkki:
(Älä klikkaa, älä lue, jos yhtään tuntuu siltä, että mieluummin olet lukematta hirveyksien tapahtumisesta pienelle lapselle. Itsekin toivoisin, etten tapahtumasta tietäisi.)
Minunkin on vaikea ajatella tuollaista mahdollisuutena kilvoitteluun. Mutta mitä kristinusko sitten hirveyksiin osallisille tarjoaa? Mitä ajattelette?
Ymmärrän tuskasi @outis , itselleni on tämän toisessa ketjussa kirjoittamani Tuonela ja ruumiin ylösnousemus perusteella selvää että Kristuksella on elimellinen yhteys kaikkeen aineeseen, Hän on kaikkialla ja voi antaa asioille hyvään johtavan suunnan olivat asiat ajassa kuinka kammottavia tahansa.
Toisekseen taas, minun ymmärrykseni pahan ja julman käytökseni syystä on lisääntynyt huimasti kun olen tajunnut että ihminen joka tekee pahaa kärsii koko ajan jotain hyvin voimakasta sisäistä ristiriitaa. Hän on itse tullut kokemaan jotain julmaa ja pahaa eikä ole pystynyt käsittelemään sitä vaan purkaa pahaa oloaan yhä uusina pahoina tekoina. Tätä kautta, ja siinä varmuudessa että Kristuksen yhteys kaikkeen aineeseen on aina voimakkaampi kuin ihmisen edelleen siirtämä pahuus, olen löytänyt itsestäni hyvin armollisen suhtautumisen maailman pahuuteen.
Muistan liiankin hyvin James Bulger -paran tapauksen. Se on yksi aikamme kaameimpia esimerkkejä langenneen ihmissuvun pahuudesta, josta me kaikki olemme enemmän tai vähemmän osallisia. Mistä johtuu, että toiset meistä ovat pahuudessa vielä syvemmällä kuin ihmiskunta keskimäärin? Kukapa tietää, se on mysterium tremendum.
Heti kun itse murhan herättämä ymmärrettävä kauhu oli hieman laantunut alettiin kiinnittää huomioita murhan tekijöihin, jotka tuolloin olivat itsekin lapsia, 11-vuotiaita tarkkaan ottaen. Näitä pieniä perkeleitä kohtaan osoitettiin mielestäni suurempaa ymmärrystä kuin olisi kohtuullista. Se on valitettavan yleistä “humaanissa” nykylänsimaisessa kulttuurissamme.
Kun muistaa, kuinka helposti aikuisetkin psyko- ja sosiopaatit onnistuvat usein vedättämään erityisesti “edistysmielistä” naisväkeä, niin ei tarvitse ihmetellä, että kaksi enkelinkasvoista esipuberteetti-ikäistä poikaa onnistui siinä. Poikien “kurjista kotioloista” tietysti etsittiin poliittisesti korrektia selitystä heidän hirvään tekoonsa. No, ainakin toinen pojista - en nyt muista kumpi - olikin lähtöisin avioeroperheestä, ja lisäksi hänen yksinhuoltajaäitinsä kuuluu olleen alkoholisti. Mutta rikkinäinen perhetausta on mahdollisesti neljänneksellä poikien ikäryhmän (s. 1982) briteistä, ja alemmista sosiaalikerroksista puhuttaessa osuus on vieläkin suurempi. Alkoholismikin on saarella melkein yhtä yleistä kuin Pohjoismaissa. Mutta eivät nuo lähtökohdat 99,99 %:n kohdalla johda tuollaisiin tekoihin. Puhtaan pahuuden lisäksi tuolle rikokselle ei yksinkertaisesti ole selitystä.
Murhien tekijät ovat nyt puolessa välissä neljääkymmentä. Heidät on tietysti pidetty julkisuudelta piilossa eikä esimerkiksi heidän nykyistä ulkonäköään tiedettäne. Ymmärrän kyllä tämän, sillä jos heidät tunnistettaisiin, he olisivat yhä vielä todellisessa vaarassa joutua lynkatyksi. Se ei tunnu hyvältä ajatukselta edes meikäläisen kivikautisen oikeustajun mukaan. Jotain kuitenkin aina tihkuu julkisuuteen. Tiedetään esimerkiksi että molemmat miehet ovat aikuisuudessaan osoittaneet vahvaa taipumusta seksuaaliseen holtittomuuteen, mikä ei kyllä erityisemmin yllätä. Jon Venables on useaan otteeseen pidätetty eri tasoisista pedofiliarikoksista. Robert Thompson puolestaan on “tavallinen” homoseksuaali, mikä ei toki nykyään ole enää rikoslain piiriin kuuluva asia. Mutta yhtä kaikki, klassisen kristinuskon näkökulmasta molemmat harjoittavat seksuaalisuuttaan luonnonvastaisesti eli ovat vanhahtavan kielenkäytön mukaan sodomiitteja. (Tuon mainion ja informatiivisen kattokäsitteen voisi ottaa uudemman kerran yleisempään käyttöön.)
Ei tuokaan juttu tapahtunut Jumalalta salassa. Viattomana kuollut lapsi pääsi tietysti suoraan Jumalan huomaan, eikä kärsimys ollut merkityksetöntä, vaan pojan kohtalohan auttaa sinuakin erottamaan hyvän ja pahan vielä vuosikymmenien päästäkin, vaikka et ilmeisesti ollut millään tavalla edes osallinen koko tapahtumaan.
Se, miten kymmenvuotiaille kävi, on oma kysymyksensä. Ehkä yhden ihmisen tappaminen ja siitä alkanut tapahtumasarja esti sen, että heistä olisi tullut esim. sarjamurhaajia. En tiedä heidän kohtaloaan, eikä tapaus kiinnosta niin paljon, että alkaisin etsiskelemään lisää tietoa.