Tämä oli hyvä ja mielenkiintoinen yhteenveto eri näkökulmista aiheeseen, kiitos siitä. 
Ehkäpä ateistit todellakin ansaitsevat iankaikkisen kadotuksen. Siellä viisastelu loppuu. Ei kai kukaan nyt ateistin takia ala tuntemaan mitään ahdistusta - pikemminkin päinvastoin.
EDIT: mutta eivät kai aikuiset kristittyjä pilkkaavat ateistit ole se ainoa ryhmä, joka tulee kärisemään ikuisesti kiduttavassa olotilassa. Sinnehän on vaarassa joutua myös sellaisia ihmisiä, joiden iankaikkisen rangaistuksen takia ehkäpä kuka tahansa voisi tuntea ahdistusta.
Koska esimerkiksi lapsi lakkaa olemasta viaton ja kuolee synneissään, jos ei usko Jeesukseen?
Katselin joskus kauhuissani kuvasarjaa, jossa Liepaja nimisellä alueella Latviassa paikalliset militantit jaalueella toimineen SS Einsatzgruppen henkilöstö ampuivat juutalaisia joulukuussa 1941. Eräässä kuvassa oli nuori poika, joka esiintyi useammassa kuvassa. Kuva, jossa hän näki sen, mihin hänkin tulee pian joutumaan, oli sydäntäsärkevä. Pienen pojan ilme oli täynnä epätoivoa ja kauhua. Itku tulee väkisinkin silmiin, jos tuota alkaa vähänkin syvällisemmin muistelemaan.
Mikä kauhea ajatus olisikaan, jos hän kuolemansa jälkeen ei olisikaan Jumalan itsensä lohduttamana taivaassa, vaan joutuisi vielä paljon pahempaan paikkaan - vieläpä ikuisiksi ajoiksi. Vain sen takia, että hän oli juutalainen, eikä hän varmaankaan uskonut Jeesukseen.
Joo. Todellakin. Aikuinen pilkkaa syytävä ateisti joutaa käristä ikuisesti, eikä siitä tule taivaassa kenenkään ottaa mitenkään erityisesti stressiä, vaan olla tyytyväinen sen johdosta, että ateisti on lopultakin saanut oikeudenmukaisen tuomion. Nämä ei-niin-ateistit, ehkäpä hirveiden tekojen kohteeksi joutuneet lapset ovat kylläkin joukko, joka minua hieman mietityttää… josko sittenkin Jumala armahtaisi lapsen, joka ei uskonut.
1 tykkäys
Totta kai armahtaa. Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta…
Kaikki me ansaitsisimme kadotuksen. Mutta ei sen vuoksi ettei pysty uskomaan Jumalaan. Pilkkaajat jäävät kuitenkin ulkopuolelle, Paavalin mukaan. Ei uskon puutteen tai vaikeuden vuoksi, vaan asennoitumisen.
3 tykkäystä
Ahaa. Taas tuli uutta oppia kristinuskosta. Onko tämä kirkon virallisen opin mukaista.
Mikä tämä asennoituminen on. Kerro tarkemmin. Ja mistä tämä asennoituminen tulee. Onko pelastuva itse itselleen kehittänyt oikean asennoitumisen ja kadotukseen joutuva väärän?
Olet kysynyt tuon kysymyksen jo aiemmin. Ja yritin silloinkin vastata mahdollisimman hyvin, ja pitkä prosessi tuli siitäkin keskustelusta. Jos ei aiemmin annetut vastaukset tyydytä, niin parempi olla kysymättä. Tai vastaamatta.
2 tykkäystä
Minkä ikäisenä ei enää lapsuus riitä, vaan pitää olla uskon kautta ottanut pelastus vastaan?
Minä kerron. Jokaisella ihmisellä on yksilöllinen vapaa oma tahto, joka voi pitää sisällään kaikenlaisia asenteita. Kristinuskosta voi olla kiinnostunut tai sitä voi ainakin kunnioittaa. Toisaalta ihminen voi vapaasti ajatella siitä toisinkin.
Mikä tämän syynä sitten on, se selviäisi yleensä
peiliin katsomalla. Asenteeseen voi tietenkin olla syynä myös huonot kokemukset toisista kristityistä, joiden vajavaisuuden takia ihminen kehittää asioita kohtaan negatiivisen asenteen, joka ei johdu itse sanomasta, vaan siitä tavasta, jolla toinen on kohdattu.
1 tykkäys
Niin, silloinhan on suorastaan kirous ylittää jokin kriittinen ikävaihe, jonka jälkeen helvetti on vaihtoehto iänkaikkisuuden viettämiseen.
MInä ajattelen, että tässä puhutaan itse asiassa kahdesta eri asiasta. Omasta asenteesta toiminnan ja käyttäytymisen tasolla ei voi oikeastaan syyttää kuin itseään. Se miten reagoin ja miten käyttäydyn jonkun asian edessä on oma valintani. Ei negatiivinen olemisen tapani jonkin asian edessä väistämättä implikoi mitään käyttäytymistä. Joku voi aivan tyyni ja rauhallinen, toinen iskee turpaan. Kummankin tapa käyttäytyä on omalla vastuulla.
Huonot kokemukset joistakin krisityistä näkyvät itsessäni sillä tavalla, että en juuri hakeudu heidän kanssaan tekemisiin. Ja toisaalta en leimaa kaikkia saman kristillisyyden edustajia jonkun yhden ihmisen kohtaamisen perusteella.
Se, miksi minusta tuntuu negatiiviselle, johtuu pääasiassa itsestäni ja omasta historiastani. Tällaiset “vajavaiset kristityt” osuvat tsessäni johonkin ikävään ja kipeään kohtaan, josta minulla ei välttämättä ole edes itse tietoa ja minusta tuntuu negatiiviselle. Jollakin toisella ihmisellä vastaava kohtaaminen ei herätä mitään negatiivista assosiaatiota. Tämä negatiivinen oleminen voi nousta toisen sanomisesta tai kohtaamisen tavasta.
Jos en reflektoi itseäni ja sitä miksi minussa negatiivinen asenne nousee, niin “vajavaisen kristityn” sanomisissa ja kohtaamisissa alkaa helposti nousta sama negatiivinen asenne, vaikka tämä sanoisi vain “Päivää”. Alan rakentaa oletus “Vajavaista kristittyä” mielessäni, mielikuvitushahmoa joka korvaa aidon ihmisen pääni sisällä. Tämä mielikuvitusihminen kantaa herkästi mukanaan sellaistakin mitä ei ole itse sanonut tai ajatellut. Liitän häneen muiden olemisia ja sanomisia, hetkiä kohtaamisista elämäni varrella “Ne on just tuollaisia” “Tyypillinen vajavainen kristitty”.
Siitä seuraa yleensä negatiivinen fiilis aina kun tapaan kyseisen ihmisen tai kyseisen “Vajavaisen kristityn” kristillisyyden edustajan. Tätä negatiivista tunnetta ei pidä pyytää anteeksi, vaan sitä pitää tutkia, mistä se johtuu ja mistä ja missä määrin kohtaamani “vajavaisen kristillisyyden” edustaja on vastuussa siitä mitä minussa nousee. Oma vastuuni negatiivisen asenteen rakentamisessa liittyy siihen, missä määrin olen itse vastuussa tuon negatiivisen asenteen rakentelussa mielikuvitusihmiseen (sisäiseen objektiini).
Primaaritunne joka tällaisen “vajavaisen kristityn” kohtaamisessa nousee, on jotakin josta en ole itse vastuussa. Tai se on oikeastaan huono sana (vastuu). Yleensä tämä tunne nousee vaikka kuinka harjoittelisin toisen kohtaamista. Sen muuttuminen/muuttaminen on yleensä pitkä prosessi. Eikä sitä asennetta itsessään tai tunnetta joka kohtaamisissa nousee pidä pyytää anteeksi tai katua. Se todennäköisesti katoaa ajan mittaan jos sitä reflektoi itsessään.
Summa summarum.
Asenne kohtaamisessa voi olla oma sisäinen tilani. Siinä minun on erotettava ne asiat joista olen itse vastuussa ja ne joista en ole. Niissä asioissa joista olen itse vastuussa, voin kasvaa ja tehdä parannusta. Ne asiat joista en ole vastuussa, ovat asioita joiden kanssa minun on lupa elää. Asennetta joka ilmenee negatiivisena tunteena, en pyydä anteeksi,mutta olisi hyvä tehdä tällaista itsereflektiota oman hyvinvointinsa ja psyykkisen terveytensä takia. Havaitusti se helpottaa olemista ja negatiivista tunnetta/asennetta.
Asenne kohtaamisessa voi olla myös ulkoisesti näkyvää käyttäytymistä ja sanomista. Se on jotakin josta olen itse vastuussa. Kukaan ei pakota minua käyttäytymään tietyllä tavalla tai puhumaantietyllä tavalla muu kuin minä itse. En voi paeta sen taakse että “Itseppä aloitit/aloititte”. Silloin sysään syyn omasta käyttäytymisestä “vajavaisen kristityn” harteille. Vastuutan toista omista teoistani.
D
2 tykkäystä
Juuri tätä tarkoitin peiliin katsomisella. Ja lopustakin olen samaa mieltä.
1 tykkäys
Joo, kursivoin tuon “toiminnan ja käyttäytymisen tasolla” alkuperäiseen tekstiin.
D
Mitänkäs tämä soveltuu vakkapa helvetinenkeleihin. Siis siihen rikollisjengiin. Pitäisikö vaan reflektoida,. Monestiko pitää saada heiltä turpaan, että saa uskoa, että ko järjestö on pahuuden pesä.
Onko siis niin, että ei-uskova valtsee itselleen väärän tavan asennoitua ja siksi joutuu kafotukseen.
Ja vastaavasti uskova osaa valita oikean tavan asennoitua ja varsinkin osaa reflektoida ja siksi hän pelastuu
1 tykkäys
Olisiko syytä siirtää loppupäästä Agoran puolelle ennenkuin ryöpsähtää? Onko kannatusta ja mistä viestistä lähtien jos?
1 tykkäys
En tiedä monestiko sinä haluat saada turpaasi. Minä en halua kertaakaan. Oletusarvo kirjoitettaessa on, että vastaesimerkkinuppeja ei heti vedetä kaakkoon. Jos sarjamurhaaja leikkelee minulta raajat ja munat pois, niin todennäköisesti pelkäisin jatkossa sarjamurhaajia. Mutta pitäisinkö heitä objektiivisesti pahoina? Todennäköisesti en. Eivät nämäkään olisi Jumalan rakkauden ulottumattomissa, vaikka jotkin teologit voisivat olla eri mieltä.
Helvetin enkelikin voi tehdä parannuksen.
D
2 tykkäystä
Ei
Ei
Fiksusti voi käyttäytyä olipa kristitty tai ei.
D
2 tykkäystä
Ok. Sorry siitä. Mutta ihan tosissaan. Jos kerta toisensa jälkeen tulee negatiivisia kokemuksia, niin eikö ole ihan oikein jossain vaiheessa ajatella, että hedelmistään puu tunnetaan.
Totta. Mutta tässä olikin kyse kadotukseen joutumisesta, johon syynä väärä asennoitumimen esitettiin.
Jos jossain vaihtoehtohistoriassa saksalaiset olisivat joutuneet viitisentoista vuotta aikaisemmin etnisen tuhoamisen kohteeksi, niin joku aktuaalisen historian tulevista SS-miehistä olisi voinut siitä otetussa kuvassa katsoa yhtä sydäntäsärkevästi.
Molinismi-nimisen, mielestäni varsin elegantin idean mukaan Jumalan suorittama ennaltavalinta perustuu ennaltanäkemiseen. Jos Jumala ennaltamäärää jonkun kadotukseen tai jättää hänet ennaltavalitsematta pelastukseen, niin syynä voi olla se, että Jumala näkee että kyseinen ihminen tulisi torjumaan pelastuksen. Valitettavasti puhdasoppisilla luterilaisilla ja reformoiduilla ei ole tätä selitysmallia käytettävissään, heidän tunnustuskirjoissaan kun pidetään ensisijaisen tärkeänä että Jumalan valinta ei saa perustua mihinkään valittavan ihmisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.