Suhtautuminen muiden kadotukseen

oma muotoilu;

looginen argumentti = looginen, perusteltu todistus

eli ehdot ovat huomattavasti tiukemmat kuin esim. poliittisella tai kaupallisella argumentilla.

Aina sitĂ€ vain löytyy uutta aihetta kiitokseen
 :wink:

1 tykkÀys

Hepr 10:26-27

Eri puolilla Rooman valtakuntaa oli hyvin paljon juutalaisuudesta kÀÀntyneitĂ€ kristittyjĂ€, mutta Heprealaiskirjeen kohteena olevat “heprealaiset” kristityt ovat niitĂ€ juutalais-kristittyjĂ€, jotka asuivat Jerusalemissa ja Syyriassa. He olivat yhden “seurakunnan tukipylvÀÀn”, Jaakobin, seuraajia. Kirje osoittaa heille varoituksen: ÄlkÀÀ sortuko takaisin Mooseksen lain alle.

Heprealaiskirjeen kirjoittajaa ei tunneta. SitÀ pidettiin aiemmin apostoli Paavalin kirjoittamana. Kuitenkin jo varhain tiedostettiin, ettÀ kirjeen hyvin taidokas ja puhdas kreikka poikkeaa hyvin paljon Paavalin kirjeissÀ kÀytetystÀ kielestÀ. TÀmÀn totesi Eusebiuksen mukaan muun muassa Klemens Aleksandrialainen, sekÀ Origenes.

Kirje itse ei osoita kirjoittajaksi ketÀÀn nimeltÀ mainittua henkilöÀ, pÀinvastoin kuin Paavalin kirjeissÀ. Samoin vaikka monet kirjeessÀ esitetyt ajatukset ovat hyvin ominaisia Paavalille, sen kirjoitustyyli on kuitenkin hyvin erilainen. Se ei esimerkiksi ala Paavalille tyypillisellÀ johdannolla. Kirje ei millÀÀn tavalla yritÀ itse esittÀÀ, ettÀ se olisi jotenkin tarkoitettu Paavalin kirjoittamaksi.

Kirjeen todellisesta kirjoittajasta on ollut useita erilaisia mielipiteitÀ. Kirjeen kirjoittajiksi on arvioitu muun muassa Barnabasta, Apollosta, Luukasta, Siilasta, Klemens Roomalaista sekÀ jotain tuntematonta aleksandrialaista kristittyÀ. Kaksi ensin mainittua ovat vahvimmat kandidaatit. Muun muassa Tertullianus antoi kirjeelle nimen Barnabae titulus ad Hebraeos. Luther puolestaan esitti ensimmÀisenÀ Apollosta.

“Mahdotontahan on auttaa niitĂ€, jotka kerran ovat pÀÀsseet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi PyhĂ€stĂ€ HengestĂ€, nauttineet Jumalan hyvÀÀ sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia, mutta luopuneet uskostaan. Ei heitĂ€ voi toistamiseen johdattaa kÀÀntymykseen – niitĂ€, jotka nyt itse ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja nostavat hĂ€net kaikkien pilkattavaksi!
Jos maa imee sisÀÀnsÀ sateen, joka sitÀ usein kastelee, ja tuottaa sadon viljelijöilleen, se saa osakseen Jumalan siunauksen. Mutta jos se kasvaa ohdaketta ja orjantappuraa, se ei kelpaa mihinkÀÀn. SitÀ uhkaa kirous, ja niin se lopulta poltetaan.
Te, rakkaat ystĂ€vĂ€t, olette kuitenkin tuo parempi maa, ja teitĂ€ odottaa pelastus. Olemme siitĂ€ varmoja, vaikka puhunkin nĂ€in. EihĂ€n Jumala ole epĂ€oikeudenmukainen, ei hĂ€n unohda teidĂ€n tekojanne eikĂ€ rakkauttanne, jota olette osoittaneet hĂ€nen nimeÀÀn kohtaan, kun olette palvelleet hĂ€nen pyhiÀÀn ja yhĂ€ palvelette heitĂ€. Hartaasti vain odotamme, ettĂ€ te itse kukin loppuun asti yhtĂ€ innokkaasti haluatte kokea yhteisen toivomme tĂ€yttymisen. ÄlkÀÀ pÀÀstĂ€kö itseĂ€nne veltostumaan, vaan seuratkaa niiden esimerkkiĂ€, jotka ovat uskoneet ja kĂ€rsivĂ€llisesti odottaneet ja sen tĂ€hden saavat omakseen sen, minkĂ€ Jumala on luvannut.”

Hepr 6:4-12

LÀntinen kirkko suhtautui pitkÀÀn torjuvasti Heprealaiskirjeeseen siksi, ettÀ sen muutamat kohdat - kuten juuri nÀmÀ jakeet - nÀyttÀisivÀt opettavan, ettei kristinuskosta luopuneilla ole mahdollisuutta palata takaisin. 100-luvulla Rooman valtiomahdin vainotessa kristittyjÀ tuli myös luopioita, joista osa halusi myöhemmin palata takasin kirkkoon. Silloin jouduttiin ratkaisemaan, voivatko he palata. Lupa paluuseen annettiin.

Justinos Marttyyri tulkitsi, ettÀ jae 4 tarkoittaa kastetta: luopioita ei pidÀ kastaa uudelleen, vaan kerran suoritettu kaste riittÀÀ;

“Mahdotontahan on auttaa niitĂ€, jotka kerran ovat pÀÀsseet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi PyhĂ€stĂ€ HengestĂ€.”

Lopulta lĂ€ntinenkin kirkko hyvĂ€ksyi Heprealaiskirjeen Uuden testamentin kaanoniin. Mutta vielĂ€ Lutherilla nĂ€kyy tietty vastenmielisyys kirjan tiettyjĂ€ ajatuksia kohtaan: “TĂ€hĂ€n asti olemme askaroineet Uuden Testamentin oikeittein, varmojen pÀÀkirjain parissa, mutta neljĂ€llĂ€ vielĂ€ jĂ€ljellĂ€ olevaan on muinoin ollut toisenlainen arvo
SitĂ€ paitsi kirjeessĂ€ on kova solmu: 6:4 ja 10:26 kielletÀÀn ja evĂ€tÀÀn suorastaan syntisiltĂ€ kasteen jĂ€lkeen katumuksen mahdollisuus, ja 12:17 sanotaan: Eesau on etsinyt katumusta eikĂ€ kuitenkaan ole löytĂ€nyt. TĂ€mĂ€ on kaikkia evankeliumeja ja pyhĂ€n Paavalin kirjeitĂ€ vastaan. Ja vaikka voidaan tehdĂ€ siihen selitys, niin ovat sanat kuitenkin niin selvĂ€t, etten tiedĂ€, tyydyttĂ€isivĂ€tkö ne. Minusta nĂ€yttÀÀ, ettĂ€ tĂ€mĂ€ kirje on koottu monesta kappaleesta, eikĂ€ kĂ€sittele samaa aihetta oikeassa jĂ€rjestyksessĂ€.” [Luther: Valitut teokset II, sivut 37-38]

Olavi Peltolan Heprealaiskirjeen kommentaaria;

"Kirjeen kirjoittaja on kuvaillut Jeesusta ylipappina ja sijaisuhrinamme (Hepr 5:5-10). Se on vahvaa ruokaa (5:12) ja syvÀllistÀ opetusta (5:13). Se harjaannuttaa kuulijan erottamaan hyvÀn ja pahan (5:14). Pahaa on kaikki se, mikÀ tekee Jeesuksen ylipapin viran vÀhÀarvoiseksi tai turhaksi. Keskittyminen Kristuksen sovituskuolemaan vaatii itsenÀisyyttÀ ja arvostelukykyÀ. Kirjeen kirjoittaja pelkÀÀ, etteivÀt vastaanottajat halua kuulla enempÀÀ tÀstÀ keskeisimmÀstÀ uskon totuudesta. Sen sijaan he ovatkin innostuneita alkeista, sivuasioista, siitÀ, mitÀ ihmisen itsensÀ on tehtÀvÀ ja miten hÀnen itsensÀ kÀy. TÀllaiset kristityn tulisi kuitenkin jÀttÀÀ ja keskittyÀ siihen, kuka ja millainen on Jeesus Kristus (6:1).

Kaikkein tuhoisinta on lakata luottamasta siihen totuuteen, ettÀ Jeesus on Jumalan Poika (Hepr 10:29) ja ainoa uhri syntiemme sovitukseksi (10:26). Silloin poljemme hÀnet jalkoihimme ja korotamme itsemme hÀnen sijastaan, pidÀmme epÀpyhÀnÀ ja merkityksettömÀnÀ liiton veren ja hÀpÀisemme armon HenkeÀ, joka haluaa paljastaa meille, mitÀ on synti, vanhurskaus ja tuomio ja kirkastaa Kristusta (Joh 16:8,14).

Kun luovumme uskostamme (Hepr 6:6) meidĂ€n tĂ€htemme ristiinnaulittuun Jeesukseen, ei meillĂ€ ole olemassa enÀÀ mitÀÀn muutakaan uhria (Apt 4:12). Juuri epĂ€usko panee tekemÀÀn syntiĂ€ ehdoin tahdoin (10:26). NĂ€in tapahtuu, kun emme enÀÀ halua mennĂ€ Jeesuksen luo armahdettavaksi. Mutta jokaiselle, joka tulee Jeesuksen luo, oli hĂ€n tehnyt mitĂ€ syntejĂ€ tahansa, Jeesus vakuuttaa: “SitĂ€, joka luokseni tulee, minĂ€ en aja pois” (Joh 6:37). Jopa epĂ€uskon tunteen valassa olevakin sai Jeesukselta armon, kun vain tuli Jeesuksen luo: “MinĂ€ uskon! Auta minua epĂ€uskossani!” (Mark 9:24).

EdellĂ€ mainittujen kahden kohdan tĂ€hden (Hepr 6:4-8 ja 10:26-29) Luther ei arvostanut HeprealaiskirjettĂ€. HĂ€n tiesi sielunhoitajana, ettĂ€ niissĂ€ esiin tulevat uhkaukset vÀÀrin ymmĂ€rrettyinĂ€ voivat olla masentuneelle tuhoisia. MikĂ€li ahdistumme nĂ€istĂ€ kohdista, meidĂ€n on pantava Raamattu Raamattua vastaan ja uskaltauduttava Jumalan sanassa olevan evankeliumin eikĂ€ lain varaan. NĂ€mĂ€ kohdat ovat lakia, joten niiden tehtĂ€vĂ€ on pelĂ€styttÀÀ ja siten musertaa sydĂ€men kivikovaa paatumusta. Niiden tarkoitus on ajaa epĂ€toivoiseksi tullutta syntistĂ€ Kristuksen luo hĂ€nen armahdettavakseen (6:12,15,18). Puuhun ripustettuun “pronssikÀÀrmeeseen” saa synnin kÀÀrmeen purema saanut aina ja joka tilanteessa katsoa (Joh 3:14)."

Peltola, Olavi: ”Kirje heprealaisille”, Löytöretki Uuteen testamenttiin. Kauniainen: Perussanoma, 1992. ISBN 951-888-362-9.

Teoksen verkkoversio Hebrealaiskirje | Rovasti Olavi Peltola

Et ole oikein huolellinen siinÀ, mitÀ selitÀt.

Valtakunta on jossain merkityksessÀ jo nyt ja jossain toisessa merkityksessÀ ei vielÀ. Jotta se jotenkin rikkoisi logiikkaa vastaan, sen pitÀisi olla samassa merkityksessÀ jo nyt ja ei vielÀ. Jos katsot, mihin olen vastaamassa, totean tÀmÀn siinÀ aivan erikseen.

Humanum fuit errare, diabolicum est per animosisatem in errore manere. (Augustinus)

Kristinuskon pyhÀn Kirjan Raamatun mukaan Jumala jo ennen maailman luomista valitsi pelastuneet, mutta ei mÀÀrÀnnyt ketÀÀn helvettiinkÀÀn. Suurin osa ihmiskunnasta kuitenkin joutuu helvettiin, mutta he joutuvat sinne omasta syystÀÀn. Se on meille kastetuille ja Jeesukseen uskoville valituille valtava etuoikeus ja kiitosaihe miljardien ihmisten hukkuessa helvetin ikuiseen tuleen, sillÀ Jumala on rakkaus vain Jeesuksessa Kristuksessa. IhmisjÀrjellÀ ei voi ymmÀrtÀÀ, miksi niin harva pÀÀsee taivaaseen. Vedenpaisumuksestakin Jumala pelasti vain kahdeksan ihmistÀ. Siksi sitÀ ei niin pidÀkÀÀn loputtomiin tutkistella, koska ihmisjÀrjen ymmÀrrys ei sitÀ koskaan tÀysin avaa. EnemmÀn kuin pohdinnan sen tulisikin olla ylistyksen aihe, kuten pyhÀ Paavalikin menettelee EfesolaiskirjeessÀÀn.

“Ylistetty olkoon meidĂ€n Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja IsĂ€! HĂ€n on siunannut meitĂ€ kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. Jo ennen maailman luomista hĂ€n on valinnut meidĂ€t Kristuksessa olemaan edessÀÀn pyhiĂ€ ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina.”
(Ef. 1: 3-4)

KyllÀ on huonosti suunniteltu tuo taivashomma!

Vakavasti ottaen, minusta tÀssÀ lÀhdetÀÀn liikkeelle huonosti valituista, vaikkakin ehkÀ sinÀnsÀ oikeista, lÀhtökohdista joista sitten pÀÀdytÀÀn inhimillisen jÀrkeilyn kautta johonkin vÀÀristyneeseen lopputulemaan. Minusta parempi on lÀhteÀ siitÀ, ettÀ viimeisen tuomion ja uuden luomisen myötÀ Jumala hoitaa lopulta kaiken juuri oikein ja hyvin. Kun tÀmÀ on lÀhtökohta, niin emme pÀÀdy ajattelussamme siihen absurdiin pÀÀtökseen, ettÀ Jumala jÀrjestÀisi asiat jopa selvÀsti huonommin kuin mihin me ihmiset helposti pystyisimme.

Jatkan ketjun varsinaisesta aiheesta kunhan ehdin ja jaksan.

3 tykkÀystÀ

Tai valitsi yleensÀ ettÀ toteuttaa pelastuksen.

TÀssÀ on taas moderni tapa ajatella asiaa, ettÀ he 1) tekevÀt jotain vÀÀrÀÀ ja 2) saavat siitÀ rangaistuksen. SiinÀ, Raamatun vastaisesti, laki on ikuinen ja ihminen joutuu kadotukseen rangaistuksena lain rikkomisesta. Ajatus, muuten, mitÀ Raamatusta ei löydy mistÀÀn. Edes Room. 2:12 ajatus ei ole tuo. Laki on siinÀ apuvÀline, ei asioiden alkusyy. Jos vertailee jakeita 12 ja 16, niin nÀyttÀÀ siltÀ, ettÀ Paavalille laki ja hÀnen evankeliuminsa ovat sama asia.

Minulle ei oikein mikÀÀn luterilaisuuden hehkutettu ja keskeinen asia ole auennut niin pitkÀÀn kuin siihen olisi pitÀnyt uskoa. Sitten, kun totesin, ettÀ voin katsoa niitÀ hieman etÀÀmmÀltÀ, nÀhdÀkseni ettÀ oliko niissÀ jotain hienoa, alkoi selvitÀ, ettÀ ei minulla ollut mitÀÀn syytÀ tai mahdollisuutta uskoa niihin. TÀmÀ lain ja armon erottaminen on yksi tuollainen juttu.

Sitten on esimoderni tapa, ettÀ he 1) lankeemuksessa menettivÀt yhteyden Jumalaan, joka on paljon muuta ellei aivan muuta kuin sÀÀntöjen noudattamiselle ja oikealle suoritukselle perustuva suhde, joten 2) he eivÀt saa mitÀÀn erillistÀ rangaistusta, vaan tÀmÀ traaginen menetys koituu heidÀn kohtalokseen. Laki on tÀssÀ ajattelussa jÀljestÀpÀin lisÀtty (Gal. 3:19) auttamaan ihmistÀ tiedostamaan tilansa ja edeltÀmÀÀn Kristusta.

Siksi heitÀ ajatellessa voi olla puhtaasti murheellinen ja elÀÀ siinÀ luottamuksessa, ettÀ Jumala ratkaisee asian lopulta oikein. TÀmÀ on taas sitÀ Voegelinin tarkoittamaa avoimuutta. Asiaa ei tarvitse sulkea millÀÀn dogmaattisella sadismilla tai nÀennÀisesti varmalla tiedolla, ettÀ se on heidÀn omaa syytÀÀn.

Taidan uskoa ennemmin niin, ja tÀstÀ on vanhoissa kirkoissa myös jotain, ettÀ sama Jumalan valo, joka pelastuvalle nÀkyy armona, rakkautena ja kirkkautena, nÀkyy kadotukseen joutuvalle tuomiona, tuhona ja kuluttavana tulena. TÀmÀ taidetaan todeta jopa The Beautyn sivulla 399. Eli ajatus lain ja armon erottamisesta ei olisi silloin Jumalasta eikÀ Raamatusta, vaan modernin ajattelun edellyttÀmÀ tapa neutraloida Jumala muilta osin kuin juridisen transaktion tarjoajana.

TÀstÀ on nimenomaan olemassa aivan oikea erimielisyys. Tai siis, tÀmÀn voi lukea kahdella eri tavalla. Oikealla ja vÀÀrÀllÀ.

Niin. Kun pelkkÀ oikeisiin dogmeihin nojaaminen riittÀisi, ainakin joidenkin pelastuskÀsitysten mukaan. SitÀ ei voi jÀrki ymmÀrtÀÀ. EhkÀ ihmisen mieli luonnostaan kapinoi abstrakteja dogmeja vastaan ihan eri tavalla kuin Jumalaa ja omaa luotuisuuttaan vastaan.

Kun taas ihmisen kapinoinnin omaa luotuisuuttaan ja Jumalan luomisessa ilmaisemaa hyvyyttÀ vastaan voi ymmÀrtÀÀ kertaluokkaa paremmin. SittenkÀÀn se ei vie perille asti, koska pelastuksessa on kyse kokonaisista ihmisistÀ modernien dogmien tai esimodernin viisauden sijaan.

Hell is the name of that false history against which the true story, in Christ, is told, and it is exposed as the true destination of all our violence, by the light of the resurrection, even as Christ breaks open the gates of hell and death. Hell is with us at all times, a phantom kingdom perpetuating itself in the wastes of sinful hearts, but only becomes visible to us as hell because the true kingdom has shed its light upon history.

In theological tradition, most particularly in the East, there is that school of thought that wisely makes no distinction, essentially, between the fire of hell and the light of God’s glory, and that interprets damnation as the soul’s resistance to the beauty of God’s glory, its refusal to open itself before divine love, which causes divine love to seem an exterior chastisement.

Hell is the experience (a possibility in each moment) of divine glory not as beauty, but as formless sublimity; it is the rejection of all analogical vulnerability, the sealing off of the “self” (or the cosmos) in univocal singularity, the “misreading” of creation as an aboriginal violence. The “fire” of hell is that same infinite display of semeia by which God is always declaring his love, misconstrued (through rejection) as the chaotic sublime rather than the beautiful, not susceptible of analogical appropriation, of charity; it is the soul’s refusal to become (as Gregory says) the expanding vessel into which the beauty of God endlessly flows. For exile is possible within the beauty of the infinite only by way of an exilic interiority, a fictive inwardness, where the creature can grasp itself as an isolated essence.

– David Bentley Hart, The Beauty of the Infinite, sivuilta 399, 400

Vaikka sitaatti voisi olla tuplasti pidempi, niin jÀlkimmÀinen puolisko vain avaisi tarkemmin kolmannen kappaleen ajatusta. Tekeekö kukaan tuosta mitÀÀn johtopÀÀtöksiÀ?

TÀmÀ kuulostaa paitsi joltain neuroosilta myös lÀhimmÀisen tuomitsemiselta, mikÀ on syntiÀ. Kristitty rakastaa lÀhimmÀistÀÀn eikÀ tuomitse heitÀ helvettiin.

TĂ€mĂ€n asetelman voi esittÀÀ myös toisella tavalla. “Uskotko, ettĂ€ kaukaisessa galaksissa, rinnakkaisessa todellisuudessa, sinulla on totaalisesti velkaantunut kaksoisolento Zörg? Sitten galaktisen keskuspankin johtoon nousee antelias hyvĂ€ntekijĂ€ Börp, joka antaa velat anteeksi kaikille halukkaille. Onko Zörg halukas? Tietenkin on? No hyvĂ€. HĂ€nen velkansa on annettu anteeksi.”

Sitten tulee ongelma. KyselijĂ€ jatkaa, ettĂ€ “haluatko sinĂ€ ikuisen elĂ€mĂ€n Jumalan yhteydessĂ€ samanlaisen siirron perusteella?”

YllÀttÀen vastaus ei vÀlttÀmÀttÀ olisikaan myönteinen. TÀhÀn on kaksi syytÀ. EnsimmÀinen on, ettÀ Jumalan yhteydessÀ oleminen tarkoittaa jotain. Ja vaikka se olisi miten ilmaista, niin monet tahtovat torjua sen. Koska, toisin kuin monella evankelistalla, heillÀ on jonkinlainen kÀsitys asian sisÀllöstÀ. Toinen on, ettÀ lahjaksi saaminen tarkoittaa konkreettiselle ihmiselle jotain. Jonkun halukkuus ottaa lahja vastaan tai olla ottamatta sitÀ vastaan on riippuvainen tÀstÀ merkityksestÀ. PelkkÀ ilmaisuuden alleviivaaminen loputtomiin ei muuta mitÀÀn.

Mutta jos oletetaan totaalinen lankeemus kaikkialle, niin tĂ€mĂ€ kuudennen aistin tapainen “I see damned people” on vain looginen seuraus siitĂ€. Jos sen jatkoksi oletetaan, ettĂ€ pelastus olisi mahdollista toteuttaa ilmoittamalla dogmi ilmaisesta anteeksiannosta, jonka voi ottaa vastaan nostamalla kĂ€tensĂ€, niin ongelma ei olisi minkÀÀn kokoinen. Toteamus tuomitsisi vain tĂ€mĂ€n yksibittisen tiedon, joka koskee jokaista ihmistĂ€, eli on nostanut kĂ€tensĂ€ tai ei ole vielĂ€ nostanut kĂ€ttÀÀn.

Ainoastaan jos ihmisellÀ nÀhdÀÀn jotain sisÀltöÀ, jota ei voi redusoida yhteen bittiin, niin tuohon kuudennen aistin toteamukseen saadaan jotain kauhua tai ahdistavuutta. Ainoastaan jos pelastuminen on asia, jota ei voi redusoida yhteen bittiin, on kuudennen aistin toteamus ollut hÀtiköity tai jotenkin loukkaava todellisia ihmisiÀ ja heidÀn todellista elÀmÀÀnsÀ kohtaan. Mutta sekÀ moderni herÀtyskristillisyys ettÀ moderni ateismi vaativat ehdottomasti saada esittÀÀ asian niin, ettÀ se on todella noin yksibittinen juttu. Samalla, kun he redusoivat pelastuksen sillÀ tavalla, he redusoivat potentiaaliset pelastujat sillÀ tavalla. Mutta olennaista on, ettÀ vÀistÀmÀttÀ he myös redusoivat itsensÀ.

Siksi loppuun asti viljellyllĂ€ modernilla herĂ€tyskristityllĂ€, sen enempÀÀ kuin hĂ€ntĂ€ “ymmĂ€rtĂ€vĂ€llĂ€â€ tai parodioivalla ateistilla, ei ole mitÀÀn hĂ€tÀÀ itsestÀÀn. Molemmat tietĂ€vĂ€t, ettĂ€ he voivat koska vain flipata sen yhden bitin ja nostaa kĂ€tensĂ€. Sen ulkopuolella mikÀÀn ei liity mihinkÀÀn. Ja erityisesti, jos ei niin helppoa operaatota ole valmis tekemÀÀn, niin silloin on ansainnut kaiken abstraktin dogmaattisen sadismin mitĂ€ kukaan on koskaan keksinyt kirjoihin laittaa.

Haluatko ansaita ikuisen helvetin tulen? No, ÀlÀ nosta kÀttÀsi kun esitÀn kutsun alttarille.

Ei ettÀ koko keskustelu tÀstÀ yksibittisestÀ lÀhtökohdasta olisi jotain muuta kuin ajanhukkaa kaikille osallisille.

Kas. Olen unohtanut vastata tÀhÀn. Pahoitteluni.

Minusta tuossa ei ole lainkaan kyse tuomitsemisesta, vaan nimenomaan pelosta, ettÀ ympÀrillÀ olevat ihmiset joutuvat helvettiin. Se on eri asia. Ajatteluketjulle löytyy kyllÀ selvÀ logiikka, miksi tÀhÀn pÀÀdytÀÀn.

Jos jo pelkÀstÀÀn raamatunlukijan ajatus siitÀ ettÀ lukuisat ihmiset joutuvat helvettiin on tuomitsemista, vaikka Raamatussakin nÀin selvÀsti sanotaan, joudutaan melko mahdottomaan tilanteeseen.

Kyse on mitÀ kauheimmasta ajatuksesta, joten ihmettelen, kuinka asiaan voidaan suhtautua melko vÀlinpitÀmÀttömÀsti. IkÀÀnkuin asia on toisaalta hyvÀksytty todeksi, muttei ole kunnolla konkretisoitunut kuitenkaan. Se on nÀkemys, jota tÀssÀ yritÀn tuoda esiin.

1 tykkÀys

TÀmÀ pitÀÀ paikkansa. Ei kukaan voi saada ketÀÀn uskomaan omilla teoilla. Mutta se ei poista sitÀ ajatusta, ettÀ lÀhimmÀisten joutuminen helvettiin on kauheaa. En oikeastaan syytÀ uskovia siitÀ, etteivÀt he tee tarpeeksi. Ihmettelen vain sitÀ, ettÀ suhtautuminen niin kauheaan asiaan kuin helvetti, on monilla hyvinkin rennon tuntuista. Jotenkin ei ole kÀsitetty syvÀllisellÀ tasolla, mistÀ on kysymys. IkÀÀnkuin helvetti olisi uskovillekin jokin tarunomainen kÀsite, eikÀ niinkÀÀn konkreettinen paikka.

En tietenkÀÀn voi olla ainoa, joka asian kanssa on joutunut kipuilemaan. Tulihan se nyt selvÀksi joidenkin vastauksista.

Asiasta voi puhua yleisellÀ tasolla. Vastaantulijasta, kaverista, lÀhimmÀisestÀ nÀin ajattelu on mielestÀni syntiÀ.

Kirjoitin tuolla aikaisemmin nÀin:

"Itse olisin suorastaan kauhuissani. NÀkisin vain ympÀrillÀni helvettiin matkalla olevia ihmisiÀ ja heidÀn kohtalonsa kauhistuttaisi joka hetki. Ja oma voimattomuuteni tehdÀ asialle mitÀÀn saisi minut tuntemaan itseni tÀysin voimattomaksi ja turhaksi.

Itse asiassa nÀin kÀvikin vuonna 1989, jolloin yritin olla kristitty jonkin aikaa, mutta se mitÀ löysin ei ollut mikÀÀn rauha vaan suuri ahdistus. Ja tuo kyseinen teema vaivasi erityisesti."

Olin siis tuolloin tekemisissÀ nimenomaan herÀtyskristillisyyden kanssa. Ja heillÀ oli johtoajatuksena ev lut ynnÀ muista kirkoista se, ettÀ nÀmÀ ovat ns Laodikean seurakuntaa.

Ja tuosta mitÀ kirjoitit en saa oikein mitÀÀn kiinni siitÀ, mitÀ yritÀt sanoa.

“YllĂ€ttĂ€en vastaus ei vĂ€lttĂ€mĂ€ttĂ€ olisikaan myönteinen. TĂ€hĂ€n on kaksi syytĂ€. EnsimmĂ€inen on, ettĂ€ Jumalan yhteydessĂ€ oleminen tarkoittaa jotain.”

TÀstÀ lyhyestÀ pÀtkÀstÀ olen kyllÀ samaa mieltÀ. Loppujen lopuksi ei ole kuitenkaan aivan selvÀ, mitÀ Jumalan yhteydessÀ oleminen tarkoittaa. Se ei ole mikÀÀn konkreettinen kokoelma toimintaohjeita, vaan saattaa jÀÀdÀ ihmiselle hieman epÀselvÀksi.

Ja tÀmÀn epÀselvyyden lisÀksi se, ettÀ punnitaan myös sitÀ vaihtoehtoa, ettÀ kristinusko onkin vain uskonto muiden joukossa, eikÀ suinkaan totuus, saa ihmisen epÀröimÀÀn. Ei niinkÀÀn se, ettei ihminen haluaisi olla Jumalan yhteydessÀ, vaikka tietÀisi 100% varmuudella, ettÀ Jumala on olemassa. TietenkÀÀn en voi puhua kaikkien uskosta osattomien puolesta, mutta tuo on oma tuntemukseni.

HerÀtyskristillisyyden (jonka kanssa olin itse tekemisissÀ) parissa nÀmÀ asiat ovat hyvin jyrkÀsti esitettyjÀ. Mutta en oikein osaa kuvitella, mikÀ voisi olla peruste, ettÀ klassisen kristillisyyden teologit eivÀt nÀkisi asiaa samankaltaisena, jos pitÀvÀt Raamatun ilmoitusta asioista oikeana. Ilmestyskirja on kaikkein selvin sanomassaan, miten asiat etenevÀt.

Eli pelkkÀ huoli on syntiÀ? Huolihan nousee siitÀ, ettÀ ihmisen on mahdotonta olla tÀysin selvillÀ tilanteesta ja siitÀ, ettÀ ihminen toivoo lÀhimmÀiselleen kovasti nimenomaan taivaspaikkaa - ei helvettiÀ. Ja ajatus siitÀ, ettÀ kaveri saattaa joutua helvettiin voi olla vaikea kestÀÀ tai ylipÀÀnsÀ hyvÀksyÀ.

Tietenkin voi ajatella niin, ettÀ Jumala hoitaa asiat paljon paremmin kuin ihminen voi kuvitella.

Mutta inhimillinen jÀrkeily on ainoa lÀhestymistapa ainakin minulle itselleni, koska en voi sokeasti luottaa Jumalaan. Jos haluaa tuntea Jumalan, niin tÀllaisia ajatuksia ei voi vÀlttÀÀ. Jumalaahan ei oikeastaan voi tuntea sillÀ perusteella, ettÀ kuvittelee HÀnen hoitavan asiat jollain sellaisella tavalla, mistÀ Raamattu ei puhu mitÀÀn. Ainoa Jumalasta kertova lÀhde on Raamattu. Ja jos haluaa tuntea Jumalan, tÀytyy tietÀÀ ne kuvaukset, jotka Raamattu tarjoaa.

Aina voi tosin ajatella niin, ettÀ Raamattua ei pidÀ lukea liian kirjaimellisesti. Mutta jos kirkko tekee tulkinnan Raamatusta, niin siitÀkin tulkinnasta tÀytyy voida tehdÀ inhimillisellÀ jÀrkeilyllÀ johtopÀÀtöksiÀ, koska muitakaan työkaluja ei ole kÀytettÀvissÀ.

Et olekaan. Tosin itse en ole paljonkaan kipuillut, ennemminkin vaan pohdiskellut suhtautumistani siihen. Onnekseni en ole kohdannut kristinuskoa sen sellaisissa muodoissa joissa innolla julistetaan helvettiinjoutumista.
Kristinusko jÀttÀÀ avoimeksi mahdollisuudeksi sen ettÀ kaikille kÀy kutakuinkin hyvin. Luotan siihen ettÀ Jumala kuulee toiveeni sen puolesta.

Hmm
 kuulostaa hyvĂ€ltĂ€, vaikken oikein voi raamatuntuntemukseni valossa kĂ€sittÀÀ, miten nĂ€in voisi olla.

Tietysti pitÀÀ ymmÀrtÀÀ, ettÀ tÀssÀ tarkoitetaan ettÀ Plautillan kÀsityksen mukainen kristinusko jÀttÀÀ avoimeksi jne.

Mutta sitÀ voi tehdÀ eri tavoin. TÀssÀ oleellista on, mihin jÀrjestykseen asioita laittaa. Otetaan vertailun vuoksi toinen esimerkki. Joku löytÀÀ Raamatusta kohdat, joissa sanotaan ettÀ kukin saa tekojensa mukaan ja pahaa tehneet herÀtetÀÀn tuomion ylösnousemukseen jne. TÀstÀ lÀhtökohdasta hÀn sitten inhimillisesti jÀrkeilee, ettÀ kukaa, joka koskaan on tehnyt pahaa, ei voi pelastua.

Kristinuskon valtavirta ei kuitenkaan ajattele noin.