Samaa mieltä, mutta en enää hahmota sitä miten tähän tultiin kun lähdettiin sukupuolistereotypioista.
Ei se mitään, nyt on edessä pitkä työputki ja koetan selviytyä siitä jotenkuten terveenä ja jättää nämä nettikeskustelut joksikin aikaa rauhaan.
So long farewell!
Miksi miehen ei ole sopivaa olla naisellinen? Onko miehen sopivaa olla feminiininen?
Voin aivan hyvin naisena olla sekä miehekäs että maskuliinen ja toivon biologisille miehille samaa olemisen helppoutta naisellisuuden ja feminiinisyyden suhteen.
Minun mielestäni pää on kristillisessä mielessä ensisijaisesti sitä miten Kristus on seurakunnan pää. Sitä sitten voi kukin tykönään miettiä mitä se tarkoittaa. Ainakaan Kristus ei ole päättämässä mitään nippeliasoita seurakunnissa, että laitetaan tuoli tuohon nurkkaan vai tuohon toiseen nurkkaan, tai ostetaanko uusia liinoja tuosta tai tästä kaupasta.
Sekä miehissä että naisissa on kumpaakin, feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta. Jospa voisimme kaikissa ihmissuhteissamme olle vastavuoroisesti toinen toisillemme naisia ja miehiä, eli sekä rakastaa että kunnioittaa.
Kristittyjen keskenhän ei ole enää miestä eikä naista, vaan jokainen on Kristuksen ruumiissa sekä ihmisyyttä että jumaluutta. Saadaan rakastaa ja kunnioittaa riippumatta siitä ketä olemme ja mihin biologiseen kategoriaan kuulumme.
Erotuksena ennen Kristusta, Kristuksen eläessä maan päällä ja hänen jälkeensäkin vallineista tiukoista ihmislähtöisistä käsityksistä siitä mitä miehen pitää tehdä ja mitä naisen pitää tehdä. Vaikka ei ole mitään jakoa oikeasti, ulkoisesti olemme jotain sukupuolta mutta sisäisesti saamme olla Kristuksessa molempia yhtäaikaa.
Mihin tämä ajatus perustuu?
Raamatun lause “Kristuksessa ei ole miestä eikä naista … eikä kreikkalaista eikä juutalaista” voidaan ymmärtää niin että Kristus toi pelastuksen kaikille, erotuksetta. Kristuksessa olemme veljiä ja sisaria. Olemme samalla viivalla, saman Jumalan lapseuden omistajia.
Sen sijaan aika paljon oudompi tulkinta Raamatun ydinsanomaa ajatellen olisi, että Kristus poistaisi mieheyden ja naiseuden.
Kun ihmiset tai asiat ovat erilaisia, se ei ole sama kuin eriarvoisia. Kristus rakastaa yhtä paljon miestä kuin naista.
Tottakai. Juuri siksi voi reilusti olla mies ja reilusti nainen. Sukupuolten erojen häivyttäminen keinotekoisen tasa-arvoideologian nimissä ei pyri antamaan miehelle kokonaista mieheyttä, feminiinisten piirteiden ollessa osana kunkin persoonaa, tai naiseutta ilman sterotypiaa. Sukupuolen käsite on se, mihin nykyvirtaukset haluavat kajota, ei suinkaan se, että jokainen saisi olla oma itsensä.
On menty jo kirkkaasti ohi maalaisjärjen siinä, miten sukupuoleen suhtaudutaan.
Minusta on ainakin suorastaan herttaista nähdä poikia jotka pystyvät olemaan herkkiä ja jopa naisellisia tai vastavuoroisesti hyvin poikamaisia tyttöjä jotka eivät jää poikajoukossakaan pelkiksi kaunistuksiksi. Jokainen tavallaan ja nimenomaan sillä tavalla kuin itse kokee itselleen luonnollisimmaksi. Itselleni ei ole koskaan myöskään valjennut ajatus perheen päästä. Toki aina välillä olisi/olisi ollut mukava saada oma tahtonsa läpi pelkän asemansa (MIES!) johdosta, mutta niin tiukka tasa-arvoihminen olen että vähän mietittyäni palaan taas ajatukseen että vain sen kannan tulee voittaa jonka puolesta parhaiten argumentit puhuvat. Vaikka sitten niin että oma toiveeni ei toteutuisikaan.
Miesten “äijäkristillinen" ilta. 
Seurakunnan miestyössä palveleva kuopiolainen veljemme Sami Gråsten on löytänyt terveen maskuliinisuuden. Veljellämme hyvä ja klassisen kristinuskon mukainen raamatullinen kirjoitus “Mitä tarkoittaa olla mies?” Pyhäkön Lamppu- lehdessä 2/2018 sivulla 4.
Miestyössä palvelevan veljemme Sami Gråstenin löydettyä terveen maskuliinisuutensa hänen mielestään “Terve maskuliinisuus on sitä, mikä miehessä viehättää naista”.
Naisia viehättävät aika monet, vastakohtaisetkin asiat.
Eikös kristityt heteronaiset yleensä kaipaa tervettä maskuliinista miehekästä miestä, urosta, sillä Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi?
“Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.”
(1.Moos. 1: 27)
No ei. Joku tietysti kaipaa, henkilökohtaisia nämä mieltymykset.
Karkeasti ottaen mies tuntee biologista vetoa geeniensä kylvämiseen mahdollisimman laajalle. Sitten tulee kulttuuri, ja vaatii miestä kantamaan vastuuta geeneistään.
Karkeasti ottaen nainen tuntee biologista vetoa sellaiseen mieheen, joka jollain tavalla on muiden miesten yläpuolella, vaarallinen ympäristölleen ja (toivottavasti) turvallinen naiselle (mutta tästä aika moni tinkii ensimmäisenä). Kuten vaikka Breivikin ja Christensenin saama ihailijaposti osoittaa. Sitten tulee kulttuuri, ja vaatii naista pitämään kiinni siitä tavallisen tylsästä pojasta, jonka tapasi seurakunnassa.
Mutta koska nykyään seurakunnat on vallannut ajattelu, että naiset ovat luonnostaan synnittömiä, on vaikutus ollut käytännössä päinvastainen. Koska samalla on tullut ajattelu, että miehuus sinänsä on vahingollista ja vaarallista, ovat pojat aina vain kiltimpiä ja siten vähemmän haluttavia naisille. Jolloin koko ihmiskunnan parinmuodostus on eräänlaisessa syöksykierteessä. Tankki on tyhjä. Höyryillä ajetaan. Mutta ei kauaa.
Eiköhän ne fanipostin lähettelijät loppujen lopuksi ole aika pieni porukka. Toki pahoilla pojilla on faninsa, mutta useimpien naisten mielestä jatkuvasti ongelmatapauksiin rakastuvat nyrkkimagneetit ovat jollain tavalla rikkinäisiä ihmisiä.
Ehkä tuollaistakin ajattelua on. Itse tunnen paremmin sellaisen ajattelun, jossa huomio kiinnittyy siihen, että monet kulttuurissa miehille hyväksytyt ja jopa toivotut “miehekkäät” ominaisuudet ovat oikeastaan aika negatiivisia asioita (kuten tunnekylmyys, aggressiivisuus ja ylikorostunut kunnianhimo). Jaan tämän ajatuksen ja täydennän sitä sillä, että monet stereotyyppisesti naisiin liitetyt ominaisuudet (kuten ulkonäkökeskeisyys tai tunteidensa vietävissä oleminen) ovat ihan yhtä lailla negatiivisia asioita. Pitäisi pyrkiä pyhitykseen ja Jumalan tahdon mukaiseen elämään eikä hyväksyä itsessään synnillisiä taipumuksia, vaikka ne kulttuurisen narratiivin mukaan olisivatkin osa kyseisen sukupuolen ominaispiirteitä!
“Kiltti ja mukava mies ei tee naisiin vaikutusta vaikka kiltteys ja muiden miellyttäminen voivat ulospäin näyttäytyä positiivisina asioina. Kiltti mies saattaa ensi alkuun vaikuttaa herkältä, mutta ennen pitkään nainen kuitenkin väsyy kilttiin mieheen, sillä kiltti mies sysää vastuun naisen niskoille eikä uskalla johtaa. Kiltin miehen sijaan naiset haluavat maskuliinisen miehen. Terve maskuliinisuus on sitä, mitä perheet kipeästi tarvitsevat. Maskuliininen mies kantaa vastuun perheestään ollen sen palveleva johtaja. Näin mies mahdollistaa parempaa elämää läheisilleen,” kirjoittaa veljemme Sami Gråsten Pyhäkön Lampussa, ja miksi emme uskoisi häntä?
Viime jouluna, sairaalassa, sain huonetoverikseni puheliaan ulkomaalaistaustaisen naisen. Ollut jo kauemmin Suomessa ja puhua pälätti tätä aivan sujuvasti.
Kuulin koko hänen pakolaismatkansa ja saapumisensa Suomeen. Sitten siirryttiin hänen avioliittoonsa suomalaismiehen kanssa.
Asia kiteytettynä oli tämä: “Hän ulospäin vaikuttaa niin kiltiltä ja mukavalta. Jos hän tulisi tuohon oven rakoon, et ikinä uskoisi hänestä muuta.” Henkilö kotioloissa oli ollut aivan muuta (pari sittemmin erosi). Hirvittävää riehumista, vaimoparan pahoinpitelyä, eron jälkeen häiriköintiä, uhkailua, ym. Vaimo sai lapsensa kanssa juosta karkuun, lumihankeen, ystäviensä luo.
Koska itselläni takana jo kohtalainen elämänkoulu (jäin aluksi monta kertaa luokalle), pystyin kyllä uskomaan tuon kertomuksen. Väkivaltainen ihminen osaa teeskennellä ystävällistä ja sympaattista. Muutoinhan hänen väkivaltansa ei onnistuisikaan. 
Eläinkuntakin on täynnä petosta, jonka taustalla on halu tappaa ja syödä toinen tai välttää ansaan joutuminen.
The ability of individuals to deceive one another for personal gain is not limited to unscrupulous homo sapiens like the boys of Stratton Oakmont. On the contrary, the natural world is full of species who cut out a life for themselves solely on their ability to convince everybody that they are something they’re not. In multiple ecosystems, one animal’s ability to fool another can both secure a full belly or avoid winding up in one…
https://nerdist.com/masters-of-deception-the-animal-kingdoms-greatest-tricksters/
TUollainen ajattelu, jossa miehiset ominaisuudet esitetään ainoastaan negatiivisina on tietysti kovin yleistä. Samoin kuin se, että positiiviset miehiset ominaisuudet on tehty naurettaviksi. Mies siis on joko paha tai naurettava. Ja halutaan sen vuoksi esimerkiksi kasvatuksessa juuria pois pojista kaikki tuollainen ja tehdä heistä naisia, joilla on miehen ulkomuoto. Se on sitä sukupuolineutraalia kasvatusta.
Miehisiä ominaisuuksia voisi tietysti kuvata toisinkin: tunnelkylmyyden sijaan puhua itsehillinnästä, aggressivisuuden sijaan suojelemisesta ja kunnianhimon sijaan tavoitteellisuudesta. Vanhat ihanteet on täysin kuitenkin häivytetty kasvatuksesta. Jalous, uhrautuvaisuus, itsehillintä, kestävyys samoin kuin luovuus, suurisieluisuus ja kainous ovat mennyttä aikaa.
Tätä katsellen ei olekaan mikään ihme, että aikamme ei enää kykene tuottamaan mitään merkittävää tai kestävää. Ei ole sattumaa, että suuret säveltäjät, kirjailijat ja kuvataiteilijat ovat olleet miehiä, sillä tuollainen vaatii siittävää luonnetta. Koko ajaltamme puuttuu siittävä henki ja sen takia se ei tuota mitään, millä olisi tuhatvuotista arvoa. Erityisesti epiikka vaatii tällaista ja sehän on kadonnutkin täysin. Nykyään taide on suttuista, pornografista, rumuutta ja sairautta henkivää, kuin impotentti vanha elostelija, elähtänyt kurtisaani tai tirkistelevä eunukki. Kun kulttuuriamme tuhoavat suuraatteet ovat voimissaan ja vanhat hyveet on heitetty pois, muuta ei voi odottaakaan.
Tästä luin parikin miehen kirjoittamaa juttua. Nykymaailma on naisten. (En mainitse tätä positiivisena kehityksenä, vaan ymmärrän näkökulman.)
Hendrika C. Freud sanoo kirjassaan Electra vs Oedipus: The Drama of the Mother–Daughter Relationship, joka minulla on melko alussa kesken, että tiivistetty kuvaus tavallisen naisen ihannemiehelle on nainen, jolla on penis. En tiedä, onko hän sukua vanhalle Sigmundille. Tästä seuraa, että nainen ei voi kuvitella miestä mieheksi, vaan miehen on tehtävä se itse.
Psykoanalyysin kanssa pitää aina muistaa, että 1) kulttuurimme on hyvin pitkälti vanhan Freudin ajatuksille perustuva (ja että se olisi kovasti erilainen jos se perustuisi Jungin ajatuksille), ja 2) psykoanalyysissä on paljon sinänsä tosia havaintoja ja se monella tavalla auttaa ymmärtämään eri asioiden kanssa kamppailevien ihmisten sisäisiä malleja, mutta 3) kristinuskon käsitys sukupuolten ja elämän tarkoituksesta on transendentaalinen siihen nähden, eli ylittää sen ja tuo sen ympärille elementtejä, joita siinä ei ole.
Elektran myytin ajatus on, että kumpikin sukupuoli yrittää toistaa äitisuhteensa parisuhteen kautta. Tästä johtuen, H. C. Freud sanoo, nainen jää ikuisesti etsimään jotain sellaista, mitä ei voi miehestä saada. Kun taas miehellä ei ole lähtökohtaisesti tätä samaa ongelmaa.
Samaan aikaan hyveet on häivytetty seurakuntien opetuksesta. Niiden tilalla on lain ja armon välillä keikkuminen. Vielä, kun hyveet on demokratisoitu, niin eihän kukaan kehtaa väittää, että joku toinen ei olisi jalo, uhrautuvainen ja kaikkea muuta. Joten riittää, kun todetaan teoriassa, että nainen x voi kyetä samaan kuin paras mies. Ja siksi kenenkään ei tarvitse käytännössä yrittää toteuttaa mitään.
Minusta on silti hauska katsoa kun se suuresti yrittää. Olen vähän ihmetellyt demosceneä ja Assemblyä, lähinnä niiden tuottamien ajatusten ja materiaalien esteettistä puolta. Siellä on onnistuttu vähän kuin purkamaan eeppisyys vajaan sekunnin mittaisiin paloihin. Sitten näitä paloja sijoitellaan sinne tänne, ja kutsutaan kokonaisuutta eeppiseksi.
Esimerkiksi artisti nimeltä Kebu on erittäin taitava syntikoiden käsittelijä ja covereiden ja sovitusten tekijä. Mutta kun kuuntelin hänen omia sävellyksiään, niin niistä tuli sellainen tunne, että musiikki on liikkeellä aina muutaman sekunnin pätkän, ja sitten taas pysähtyy. Tai hyppää viereiselle raiteelle. Eli mitään narratiivia ei muodostu. Mielestäni tämä kuvaa koko tätä teknologista kulttuuria ja sen juhlintaa.
Myös postmoderni arkkitehtuuri on rumuutta ja sairautta henkivää. Ajatus yksi, jonka vuoksi arvostan Hartin esseetä Christ and Nothing, on että kristinusko ei ole pysyvä tila maailman historiassa. Vaan se on prosessi, jolla on toki pysyvä sisältö, mutta kaikki hyvä, minkä se tuottaa, on mahdollista kääntää langenneen ihmisen käsissä vääräksi ja pahaksi.
Josta tulee se, että mielestäni, kärjistetysti, katolisessa teologiassa nähdään jatkuva yhteys luodun ja Luojan välillä. Jolloin luodun palvominen on sitä, että ei näe tätä yhteyttä, ja Luojan palvominen on tämän yhteyden näkemistä. Kun taas protestanttisessa ajattelussa Luojalle pitää olla kaikesta muusta eristetty “palvottavan” kategoria, johon luotua ei saa sekoittaa. Tämä taas jättää luodun kokonaan itsenäiseksi alueeksi, jota Luoja ei voi ollenkaan tai sitten voi hyvin ohuesti ja kaavamaisesti normittaa tai säädellä. Käytännön seuraus on, että ihminen ajautuu palvomaan luotua, siis myös itseään, tuhoisalla tavalla.
Toinen on, että kertomus, joka on jo kerrottu, on jo kerrottu. Tarkoitan tällä esimerkiksi sitä, että valtava osa modernista fantasiakirjallisuudesta joko on käytännössä vailla juonta (Eddingsit) tai ei yritäkään olla eeppistä (Dragonlancet ja Salvatore), tai sitten käsittelee samaa teemaa kuin LoTR - ja epäonnistuu.
Tietyllä tavalla kyse on jo toisaalla mainitsemastani välillä olemisen teemasta. Jotta moderni ihminen voisi palata eeppiseen ja kauniiseen, hänen pitäisi palata välillä olemiseen - jota hän on suurella vaivalla päässyt pakoon. Joten hän vähän kuin pitää kiinni jonkinlaisesta varmuudesta, ja maistelee, kurkistelee, nyppii irti pieniä paloja menneisyydestä. Vähän kuin merimies, joka on suolannut itselleen albatrossin välipaloiksi.