joo, minä en kysellyt sanan merkitystä vaan SanGennaro.
Kyllä “tossun alla oleminen” on ihan yleinen sanonta, ja samaltahan tuo kuulostaa. Jonkinlainen uudissana kuitenkin mielestäni tuossa muodossa.
Voihan näitä keksiä itsekin. Nössykkä, tössykkä.
Oikeasti on kamalaa, jos ihminen elää alistettuna. Pilakuvat ja ikivanhat Suomi-filmit elävät näistä stereotypioista ja ainahan komedia perustuu tosielämään, joka voi olla hyvinkin traagista.
Osittain vastauksena @tortoise lle, osittain vaan mietiskelyä.
Lähtökohta aviomies → pää pohdiskelulle on mielestäni Uudessa Testamentissä Kristus → Kristusruumiin pää.
Päätä käytetään tässä yhteydessä mielestäni pyhän Hildegard Bingeniläisen näyn logiikan mukaisesti.
Kuvassa punaisella kehällä Kristus-Jumala, kehän sisällä Kristuksen ihmisluonto. Punainen Kristus-Jumala kehä johtaa Kristus-Pään kautta Isään-Jumalaan.
Kristus on sen “letkun” pää joka johtaa Jumalan rakkautta ja armovoimia.
Avioliiton merkitys on Uudessa Testamentissa selitetty Kristuksen ja seurakunnan suhteen kuvaksi. Paavali opastaa miehiä rakastamaan vaimojaan ja vaimoja kunnioittamaan miehiään. En silti usko etteikö molempien pidä rakastaa ja kunnioittaa toisiaan, sillä kumpikin kristitty puoliso myös näkee toisissaan osallisuuden Kristuksen ruumiista, toisissaan Kristuksen.
Mielestäni seurakunnan päänä Kristus on tietoinen siitä että kaikki armovoimat tulevat Isältä seurakunnan osaksi hänen kauttaan ja hänessä.
Onko siis aviomiehen oltava koko ajan tietoinen siitä että hänen kauttaan Isältä tuleva rakkaus tulee perheen osaksi? Vai onko aviomiehen tehtävä kukin tehtävänsä niin että voi sanoa jokaisen tekonsa olevan sellainen että siinä kunnioitetaan Jumalan rakkautta kaikkea kohtaan ja että teon kautta on mahdollista Jumalan rakkauden ilmentyä perheelle?
Eikö aviovaimonkin tule kristittynä toimia näin, niin kuin jokaisen kristityn tulee toimia missä tahansa tilanteessa?
Miksi Paavali valitsi ohjeistaa miehiä rakkauteen ja naisia kunnioitukseen?
Pyrkikö Paavali opettamaan mitä aviovaimon ja aviomiehen tehtäviin kuuluu vai kuvailemaan sitä millä tavalla avioliiton kristillinen aspekti toteutuu, riippumatta siitä mikä milloinkin on tehtävien jako perheessä?
Itse uskon että Paavali ei ottanut kantaa siihen mitä kenenkin tai minkäkin sukupuolisen on tehtävä perheessä vaan ohjeisti läsnäolevia miehiä ja naisia niissä tilanteissa joissa he kukin omissa elämissään olivat.
Mitä tahansa tehtävää miehet perheessään tekivät tai asemassa he olivat tuolla hetkellä, Paavali ohjeisti heitä tekemään sen kuin olisivat perheessä Kristus-pää jonka kautta Jumalan rakkaus vuotaa perheeseen.
Ja mitä tahansa tehtävää naiset tekivät tai missä asemassa olivat perheessä, Paavali ohjeisti heitä kunnioittamaan miehiään niin kuin seurakunta kunnioittaa Kristusta joka antaa itsensä toisten puolesta.
Kaikkien kristittyjen tulee rakastaa ja kunnioittaa Kristusta ja Jumalaa ja siten rakastaa ja kunnioittaa lähimmäistään. Tämä on vaimon ja miehen ensimmäinen tehtävä.
Sen jälkeen he kunnioittavat ja rakastavat toinen toistaan.
Mielestäni Paavali ei siis ota kantaa siihen miten työt jaetaan ja kuka on auktoriteettijohtaja perheessä, hän ottaa kantaa perheen todellisen yhteyden luovan voiman virtailuun perheessä, Jumalan rakkauteen. Kaikki perheessä kohtelevat toisiaan niin kuin olisivat yhtä ruumista.
Jos aletaan miettimään sitä miksi juuri miesten kohdalla mainitaan rakkaus ja naisten kohdalla kunnioitus, voidaan miettiä millaisille vaimoille ja miehille Paavali puhui. Sen aikaisissa perheissä tilanne oli luultavasti paljon säädellympi kuin nykyään. Vaimot olivat tietyssä yhteiskunnallisessa ja perheen sisäisessä asemassa ja miehet omassa vastaavassaan.
En usko että Paavali suosittaa näitä sen aikaisia yhteiskunnallisia miehen ja vaimon asemia mitenkään erityisen kristillisinä, mutta koska hänen seurakuntansa elää sen aikaisen yhteiskunnan perhe-elämää, Paavali tietää mitä se elämä vaatii eläjiltään.
Miesten sen aikaisessa asemassa Paavali näki erityisen tarpeelliseksi muistaa Kristus-pään rakkauden Kristusruumista kohtaan ja naisten sen aikaisessa asemassa Paavali näki erityisen tarpeelliseksi muistaa Kristusruumiin kunnioituksen Päätä kohtaan.
Tasapäistäminen ja arvolatauksen manipuloiminen on tässä yhteydessä sitä että kuvitellaan voitavan määrittää ihmisten arkisistä tekemisistä ne jotka kuvastavat Kristusruumiin kunnioitusta Kristuspäätä kohtaan ja ne jotka kuvastavat Kristus-pään rakkautta Kristusruumista kohtaan.
Toivottavasti et tässä vedä yhtäläisyysmerkkiä vaimon päätöksiin alistumisen ja vastuun pakoilun välillä.
Jos vaimon päätökset ovat hyviä, sellaisia joihin mies voi täydestä sydämestään yhtyä, hän ei pakoile silloin vastuutaan jos hyväksyy -ei alistu- päätöksen.
Harvoin näin tietysti sattuu että todella vain toinen puolisoista olisi niin kätevä päättämään asioista että toinen ei ehtisi muuta kuin olla samaa mieltä.
Alistuminen on taas toinen asia, sehän selvästi indikoi että toisen mielestä tehty päätös ei oikeasti ole hyvä, mutta jostain syystä sitten vaan kuitenkin menee päätöksen mukana. Sellainen käytös ei ole vastuullista kummaltakaan ei mieheltä eikä naiselta.
Hienoja ajatuksia! Tuo Kristuksen rakkauden vuodattamisen tehtävä on oivallinen ilmaus.
Suhtautuminen apostolin opetuksiin yleensäkin on se tärkeä kipukohta kristityille. Onko kaikki aikaan sidottua vai pyrimmekö ymmärtämään ja soveltamaan sitä minkä uskomme Jumalan ilmoitukseksi? Nähdäkseni sinulla on arvokasta pyrkimystä jälkimmäiseen.
Tälle kirjoituksellesi olisin antanut oikein tuplapeukun, jos olisin voinut. Jos näin ajateltaisiin, niin ei olisi niin paljon avio- ja avoeroja.
Tämä viestini, joka on kaiketi liian pitkä, ei ole vastaus mihinkään yksittäiseen tässä säikeessä esiintyneeseen viestiin. Jos alkaisin vastata kaikkiin viesteihin erikseen, tekstistäni tulisi todennäköisesti muodotonta silppua, jossa ajatukselanka karkaisi kuten, pahoinpelkään, käy joka tapauksessa. Vähemmän erehtyä on kuitenkin parempi kuin paljon.
Yhteinen piirre monelle viestille tässä ketjussa on tasa-arvo-ideologian synnyttämä auktoriteetin ja vallan kammo. Auktoriteetti haluttaisiin modernissa ajattelussa poistaa, sillä se on kovin ikävä periaatteelliselle tasa-arvolle. Jos siihen ei pystytä, niin ainakin se olisi voitava piilottaa ja salata parhaalla mahdollisella tavalla. Kuitenkaan inhimillistä yhteisöllistä elämää ei ole eikä voi olla ilman auktoriteettia. Jos se ei ole julkista on se salattua. Jos sitä ei ole yksilöllä, on se joukolla. Tällöinkin se todennäköisesti on jollakulla ovelalla tai karismaattisella yksilöllä.
Tästä tasa-arvo-aksiologian näkökulmasta johtuen jää huomaamatta, että kristinusko ei ole tasa-arvon, equalitaksen, eli oikeammin samanlaatuisuuden uskonto, muuten kuin siinä mielessä, että ihmisillä on sama inhimillinen luonto heidän ollessaan Jumalan kuvia. Kaikki muu samanlaisuus on aksidentaalista.
Myöskään kristillinen avioliitto ole symmetrinen kahden samanlaatuisen liitto sen koommin ideaalisesti kuin reaalisestikaan, vaan tarkalleen ottaen kahden erilaisen, miehen ja naisen, liittyminen yhdeksi lihaksi. Se ei ole myöskään kahden lihallisen ja maailmallisen ihmisen sopimus vaan kahden vedestä ja Hengestä uudestisyntyneen hengellisen ihmisen liitto ja salaisuus. Tämä on välttämättä pidettävä mielessä luettaessa Pyhän Paavalin opetusta efesolaiskirjeen luvusta viisi:
22 Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, 23 sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. 24 Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.
25 Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta 26 pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla 27 voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. 28 Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. 29 Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, 30 omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme. 31 “Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.” 32 Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. 33 Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään.
Aluksi on hyvä huomata, että Pyhä Paavali ei käytä miehestä termiä “perheen pää” vaan “vaimon pää”. En tätä itsekään aktiivisesti muistanut, ja nähdäkseni se muuttaa keskustelun näkökulman täysin. Puhe ei ole sosiaalisen yksikön (perheen) johtajuudesta vaan Jumalan välittämästä ja ylläpitämästä hengellisestä suhteesta vaimon ja miehen välillä, joka on analoginen Kristuksen ja seurakunnan suhteelle.
Apostolin opetus koskee sitä, mitä tämä hengellisen suhteen olemassaolo merkitsee ajallisessa elämässä inhimillisten suhteiden alueella. Kyseessä on yksinkertaisesti opetus kristillisen aviollisen kilvoittelun muodosta. Pyhä Paavali tosiaan kirjoittaa - ja varmasti varsin tosissaan - että vaimon tulee suostua ja alistua miehensä tahtoon. Samaan tapaan opettaa Pyhä Pietari ulottaen sanansa koskemaan myös seka-avioliitossa eläviä vaimoja (1. Piet. 5:1). Tapa, jolla suostuminen aviomiehen tahtoon tapahtuu on Pyhän Paavalin mukaan “niin kuin Herran tahtoon”. Mitä tämä tarkoittaa? Gregorius Suuri kirjoittaa (Moralia in Job I kirja, 3. luku), että Jumalan pelko on sitä, ettei jätä mitään hyviä asioita, jotka on tehtävä tekemättä. Joka tapauksessa Pyhä Paavali opettaa vaimoille kristillistä kilvoittelua. Ilman tätä näkökulmaa ei tekstiä voida ymmärtää. Ilman tätä hengellistä näkökulmaa teksti näyttäytyy lihallisena tai sosiologisena, jolloin kuka tahansa voi sen hylätä tai torjua oman mielensä ja omien tai aikansa vaihtuvien lähtökohtien mukaan.
Eikä tekstin kirjoittanut apostoli suinkaan lopeta näihin sanoihin, vaan seuraavaksi hän osoittaa sanansa miehille. Miehille ja vaimoille kohdistettujan sanojen erilaisuus on yksi moderneja ihmetyttävimmistä ja heidän eniten oudoksuimmista asioista. Niin kovin selvästi se on vastoin virallista ja vallalla olevaa tasa-arvo-ajattelua vastaan silloin kun se ulotetaan avioliittoon.
Varmasti kokonaisen kirjan verran sivuja voisi spekuloida sillä, miksi Pyhä Paavali puhuu naisille kuuliaisuudesta, mutta miehille vaimonsa rakastamisesta Kristuksen tavoin. Onko syynä kenties miessovinismi ja naisten halveksuminen, kuten tasa-arvo-ideologit haluaisivat sanoa? Toisenlaisia spekulatiivisia näkökulmia voi kuitenkin kukin mielensä mukaan keksiä; eikä se ole lainkaan vaikeata. Ehkä naiset rakastavat puhtaammin kuin miehet? Siksikö heille ei, toisin kuin miehille, muistuteta, kuinka Kristus rakasti seurakuntaa pyhittääkseen sen, jotta se olisi hänen edessään “kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä”? Entä ovatko miehet luonnostaan liian helposti taipuvaisia vaimojensa mielijohteiden edessä jopa siinä määrin, että Jumalan luomistekona syntynyt aviollisen siteen leima helposti menettäisi muotonsa avioparin kohdalla, jos naiselle ei opetettaisi aviollista kilvoittelua kuten Pyhä Paavali tekee? Vastaavia spekulaatioita voi keksiä mielin määrin. Ehkä ne voivat antaakin jonkinlaista valaistustakin Pyhän Paavalin sanoihin sitä kautta, että joudumme pysähtymään ja tarkastelemaan sitä, miten kohta suhtautuu muuhun kristilliseen opetukseen ja oppiin. Ainakin, jos emme muuta, voimme huomata, kun pysähdymme pohtimaan tätä kirjeen kohtaa, että Pyhä Paavali ei kiellä vaimoja eikä miehiä tekemästä jotain. Hän ei kerro mistä pidättäytyä. Ei. Sen sijaan apostoli antaa ohjeita siihen, kuinka on hyvä elää ja kilvoitella. Mielikuvitukselliset spekulaatiot joka tapauksessa eivät määrittele avioliiton luonnetta sinä salaisuutena, jona Pyhä Paavali siitä puhuu: “32 Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. 33 Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään.”
Sivumennen sanoen, uskon, että tuossa 33. jakeessa apostoli antaa puhtaasti käytännöllisen ohjeen kunkin sukupuolten luonnollisen taipumuksen mukaan. Naisen kohdalla kunnioitusta seuraa helposti rakkaus, kun taas siitä, että mies rakastaa “vaimoaan niin kuin itseään” seuraa luonnostaan kunnioitus. Tämä kunnioitus ilmenee siten, että ruumistaan “ravitsee ja vaalii”.
Lopuksi todettakoon, että kristillinen avioliitto ei ole politiikkaa eikä politiikkaa muistuttavaa. Siihen eivät kuulu vaihtokaupat, juonet ja riidat, jotka ovat ominaisia poliittiselle elämälle. Kristillinen avioliitto ei myöskään ole varsinaisesti kahden ihmisen välinen suhde, vaan suhde on triadinen, sillä siihen kuuluu Jumala, joka avioparin on yhdistänyt, kuten Jeesus Kristus meidän Herramme ja Vapahtajamme opettaa Matteuksen evankeliumin 19. luvussa (jakeessa 6). Väin tämän sielunsa silmissä pitäen, voi aviopari, jotka ennen olivat kaksi ja jotka nyt ovat yksi liha, elää Jumalan edessä puhtaasti kuin seurakunnan kuvana.
Tämä ero oli muutaman kerran mielessäni tässä keskustelussa, mutta en tullut siihen viitanneeksi. Todellakin huomionarvoista.
Muutenkin hyvä teksti sinulta.
Kirjoitin ketjun aiheeseen liittyviä mietteitä lasten animaatioelokuvista blogissani.
“Jos Disney-prinsessa rakastuisi mieheen, se tarkoittaisi kulttuurisotaa ja taloudellista katastrofia. Jos Disney-prinsessa rakastuisi naiseen, se tarkoittaisi kulttuurisotaa ja taloudellista katastrofia.”
Mitä aatoksia teksti sinussa herättää? Oletko huomannut jotain samaa kuin minä vai näetkö asiat eri tavalla?
Minusta tämä - ja tässä mukailen täysin totalitarismin asiantuntijaa Hannah Arendtia- herättää kysymään miksi lapsien eteen tuodaan asioita ja ongelmia, joihin heidän vanhempansa eivät ole löytäneet vastausta tai ole syntynyt yhteiskunnallista konsensusta.
Sikamaista, että tämä on päässyt edes tähän vaiheeseen, jossa tällaisia kysymyksiä joudutaan edes pohtimaan. Lapset eivät ole aikuisia, he ovat juuri maailmaan saapuneita ja tässä mielessä opetuksen tulee olla hyvinkin konservatiivista (näin sanoo myös Arendt) tai perinteistä, eikä kulttuurisotien, ideologisten intohimojen saturoimaa. Lapset ovat vanhempiensa lapsia. Koti ja perhe on heidän turvapaikka maailmalta, joka repii meitä aikuisiakin suuntaan ja toiseen.
Lapsia ei tule altistaa aikuisten ihmisten riidoille “opetuksen” muodossa. Tämä nykyinen trendi on täysin ristiriidassa totalitarismin kenties tunnetuimman asiantuntijan Hannah Aredntin ajatusten/kirjoitusten kanssa. Eräät “humaanit” suunnat tai toimijat lainailevat mieluusti Hannahia, mutta lähinnä hänen Totalitarismin synty ja Eichmann Jerusalemissa -teoksiaan. Ottaisivat joskus käteensä Arendtin Between Past and Future (1961) ja lukisivat sieltä hänen mainion Crises In Education -artikkelinsa.
Aika montaa asiaa voi kutsua miehekkääksi tai naiselliseksi. Vähän vaikeampi on nimetä pysyviä ominaisuuksia tai luonteenpiirteitä, joita voisi kuvailla näillä termeillä. Onko tällaista mieheyden ja naiseuden hmm… olemusta ja substanssia olemassakaan? Tahtoisin uskoa, että on.
Animaatioelokuvien suhteen on siis käynnissä eräälainen hivuttautumistaktiikka. Queer-väki ja sanoma on kasvanut välähdyksistä vuorosanoiksi (esim. elokuvassa Eteenpäin), mutta mitään isoa läpimurtoa (vrt. Frozen) ei ole tehty. Siten tilanne on vähän patti tai ainakin liian hidas. Liberaalit - tai ainakin vähän radikaalimmat liberaalit - näkevät Disneyn ja kumppanit konservatiivisina lafkoina, jotka vain heittävät pienen luun vähemmistöjen järsittäväksi. Vastapuolelle sama luu on kauhistus ja ehdottomasti liikaa.
Minusta on ongelmallista jos animaatioelokuvan sankari(naisen) tai prinsessan TÄYTYY rakastua. Yhtälailla ongelma on siinä, jos animaatioelokuvan sankari(nainen) tai prinsessa EI VOI rakastua vastakkaiseen sukupuoleen. Toistaiseksi prinsessaelokuvia vielä tehdään. Tuo viimeisin tapaus, Ray, muistuttaa paljon Mulania. Onko nyt kuitenkin niin, että nainen ei vain pue itseään mieheksi ja ota miehen roolia, vaan… hmm… tulee itse mieheksi - tai hajottaa ymmärryksemme siitä, mitä sukupuoli(roolit) tarkoittaa?
Rakkauden portaissa ensimmäinen askel tarkoittaa rakkautta itseen.
Sukupuoli ja seksuaalisuus kietoutuvat yhteen. Edellinen vuosikymmen keskittyi paljon homoseksuaaleihin ja heihin oikeuksiin, mutta nyt sen rinnalle on tullut sukupuolikysymykset. Hoodeillani Mäntsälässä ja Järvenpäässä on Pride-liputus ollut viime aikoina esillä. Mutta nyt huomaa lipun hieman muuttuneen intersektionaalisemmaksi. Tässä tulee varmasti monelle muullekin sellainen olo, että ei oikein pysy perässä eikä ymmärrä näiden lippujen sanomaa. Ilmeisesti näiden lippujen taustalla on aatteena posmodernismi ja jälkistrukturalismi. Kuvansärkeminen onnistuu näillä aatteilla, mutta rakentaminen ei, sillä jokainen sana on lokero ja jokainen lause osa sortavaa valtahierarkiaa. Oliko se nyt Timo Eskola vai kuka, joka kirjoitti, että feminismin aallot ovat ikään kuin toistensa kumoavia. Kun ennen sanottiin “kyllä nainenkin voi” niin nyt kyseenalaistetaan juuri tuo naiseus.
Ehkä tätä liikettä ja näitä aatteita voi katsoa maltilla, sivusta ja jonkin sortin pyhällä huolettomuudella. Kyllä se levottomuutta herättää, kun huomaa kylkiluunsa kadonneen (vrt. PMMP, Tytöt).
Korjaus ja jatko edelliseen - tietenkin prinsessan täytyy rakastua.
Prinsessat ovat yksi asia, mutta entä muut kuninkaalliset? Yleensä animaatioissa, jos prinsessan vanhempia tuodaan esiin, on kuningas ja kuningatar. Mies ja nainen. Voiko olla kahta kuningatarta? Vai voisiko sitten nainen olla kuningas (eli ottaa maskuliinisen arvonimen)?
Yksi syy, miksi vielä animaatiot eivät ole menneet tuohon, on yleisön mahdollinen vastareaktio. Elokuvien teko on bisnestä, jonka on tarkoitus tuottaa rahaa. Etenkin amerikkalainen konservatiiviyleisö metelöisi varmaan äänekkäästi, jos lastenanimaatiossa olisi lesbopariskunta kuningattarina. Kaikki julkisuus ei ole positiivista.
Vilkaisin blogisi tekstiä. “Naisen on aika kokea oma seikkailu ihan itsekseen.” Tulee heti mieleen sellaisia klassikoita kuin Liisa Ihmemaassa tai Peppi Pitkätossu.
Eivät nuo kirjoituksesi lausahdukset ole mitään lasten kasvatusta, vaan aivan hemmetin typerää käytöstä siinä kontekstissa. Armeijassa ronskimmat puheet kukkivat, enkä näe ongelmaa siinä, jos sotilaat polttavat etulinjassa tupakkaa, tai boostaavat itseään pervitiinillä.
Normaaleissa olosuhteissa vain tollo kasvattaa poikaansa neitinimityksillä ja tytärtään väheksymällä.
EDIT: Täytyy tässä vielä mainita nuo sukupuolihormonit ja niiden merkitys lasten kehityksessä. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä intersektioanaaliset feministit tuumivat niiden merkityksestä. Sukupuolilla on todellakin eroja jo ihan vauvasta asti. Jostain syystä tuntuu, että intersektionaaliset feministit suorastaan kieltävät tämän jääräpäisesti ja väheksyvät naisellisuutta lähtökohtaisesti. Ainoa motiivi, mikä tulee mieleen, on vallan ja sukupuolieron todellisen tai kuvitellun epätasapainon aiheuttama angsti, joka saa tuon porukan raivokkaasti tavoittelemaan miehisyyttä, ja samalla tunkemaan miehiä itse syvästi inhoamaansa rooliin.
Prinsessa on mielenkiintoinen konstruktio. En näe mitään ongelmaa prinsessateemassa ja tyttöjen kasvattamisessa.
Miksei prinssi voisi leikkiä nukeilla ja prinsessa pikkuautoilla?
Mitenkäs muuten ne sukupuolihormonit vaikuttavat näissä asioissa? Intersektionaalien mielestä tyttövauvoille pitää vissiin ruveta piikittämään testosteronia. Ja poikavauvojen testosteronituotantoa pitää varmaan sitten myös jotenkin keinotekoisesti vähentää.
Silloin saadaan roolit kiepsautettua nätisti ympäri ja intersektionalistit kusevat hunajaa.
Millä pojat mahtoivat leikkiä ennen kuin lelukauppoja oli?
Nykyaikana on jotenkin väheksyttävää olla naisellinen. En ymmärrä, miksi se nähdään jotenkin niin kauhean negatiivisessa mielessä lähes yksinomaan. Hulluja nuo intersektionaalit.
Kiitos vastauksestasi Vuolukivi.
Tuollaisia sukupuoleen sidottuja roolin vaihtamisia on jonkin verran ilmaantunut, mieleeni tulee äkkiseltään Vesalan biisi Kuningas, poika Lucia-neitona, nainen Jeesuksena tai vaikkapa Jean D’arc miessotilaana (tämän rikoksen perusteella neitsyt myös tuomittiin kuolemaan). Animaatioissa on vastaavia vaihdoksia, mitä tekstissäni hieman toin esille, mutta ei esimerkiksi kahta kuningatarta. Sanoisin, että myös luonto itse asettaa suitsia elokuvien tekijöille tässä asiassa.
Liisa ja Peppi ovat lapsia. Tuon lainaamasi tekstin merkitys kiteytyy siihen, että naisen oma seikkailu on valittu vaihtoehto parisuhteelle. Kumma kun tätä “omuutta” edelleen liputetaan näinä yksinäisinä aikoina.
Elämä tässä maailmassa on sellainen seikkailu, että se on parasta tehdä yhdessä, parina, avioparina. Yhdessä maailma on avarampi, koska on kaksi ideoijaa, kaksi paria silmiä ja kaksi havaitsijaa ja tulkitsijaa. Naisena ja miehenä toisiaan tukien, toisiaan täydentäen. Tätä olen vaimoni kanssa rampannut jo yli 40v, ja vuorotellen toisiamme tukeneet, kun on ollut vaikeuksia terveyden tai töiden kanssa.
Mikä vika on prinsessaleikeissä, roolileikit ovat ihan kiva juttu. Vaikka aikuisillakin. Ellinooran tyyli on minusta virkistävän persoonallinen ja krrassaan ihana. Roosa ja röyhelöt saattavat olla maksimissa, mutta toisaalta hänen asunsa ovat kauniimpia ja romanttisen siveämpiä, kuin niillä artisteilla jotka vain luottavat maksimaaliseen paljastavuuteen ja över-seksikkyyteen.
Yhtä lailla mikseivät pojat saisi leikkiä roolileikkejä - ja omaksua niistä itselleen ne ainekset jotka sopivat ja tuntuvat omilta.
Mitä järkeä pohjimmiltaan on sellaisessa, että sukupuolten erot pitäisi piilottaa ja poistaa kaikesta?
Täytyy jossain vaiheessa tutustua Disneyn streampalvelujen tarjontaan ja vaihtaa Netflix siihen. Alkaa tympiä nuo kiintiö-Queerit. Muutenkin tympii nuo pakolliset rakastelukohtaukset. Kun on nähnyt muutaman, niin kiintiörakastelukohtaus/elokuva alkaa suoraan sanoen vaan viiksettämään. Se on pelkkää vanhan toistoa ja ajanhukkaa.
Niin! Rakkauselokuvissahan alkaa olla sellainen tilastomeno, että tyyliin joka toisessa filmissä rakastuminen tapahtuu samaa sukupuolta olevien välille. Kirjastoissa sitten pohditaan, laitetaanko nämä elokuvat muiden elokuvien joukkoon vai omaan sateenkaarihyllyynsä.
Joo, ja kun nuo rakastumiset miljoonaan kertaan nähtyinä alkavat jo muutenkin tympiä, niin kiintiörakastumiset tympivät vielä sitäkin paljon enemmän.
Olen samaa mieltä. Pääasia, että kukin saa olla sellainen kuin itsestä tuntuu hyvältä.
Pedofiilista tuntuu hyvälle sellainen itsenä oleminen, joka on laitonta.
Pointtini on siinä että hyvältä tuntuminen ei ole oman itsen toteuttamisen/olemisen luotettava lähde.
D