Ensimmäisen lainauksen mukaan kyseessä olisi “kreikkalaisten isien” opetus. Sen perusteella tulkinta ei olisi katolista opetusta.
1 tykkäys
No jaa, onko @Juho tällainen heittely tarpeen, meillä on ihan yhtä monta hyllymetriä, ellei enemmänkin, kreikkalaista patristiikkaa kuin latinalaistakin patristiikkaa.
Isillä on uskomaton, keskenään ristiriitainenkin kirjo kaikenlaista opetusta, heidän kommenteillaan voi perustella lähes kaikki näkökulmat. Se on kirkon rikkaus ja haaste
Senpä vuoksi kannattaakin kuunnella ennemmin kreikkalaisia kuin läntisiä isiä. Kreikkalaisilla on erittäin tarkka aisti termien erottelussa, ja alkutekstit ovat tietenkin kreikaksi, kun Septuaginta on kirkon alkuperäinen VT. Moni asia on ikään kuin mustavalkoistunut ja latistunut, kun kreikkalaisia, hienovaraisia merkityseroja sisältäviä ilmauksia on yritetty kääntää kankeammalle latinan kielelle - suomesta nyt puhumattakaan.
Itse en ollut kiinnittänyt kuvan ja kaltaisuuden eroihin aiemmin huomiota, mutta pitääpä vastaisuudessa kiinnittää. Filonillan lainaamien isien huomioita ei voi noin vain sivuuttaa. Jos Septuagintassa tehdään tuollainen ero, on meidänkin se huomioitava.
Kirkkoisien käsityksiä voi pitää katolisena eli yleismaailmallisena, jos tulkinnan velvoittavuudesta on ollut laaja yksimielisyys. Muutkin kirkkoisien mielipiteet voivat sinänsä olla hyödyllisiä ja arvokkaita.
En sivuuttanutkaan huomioita, vaan perustelin, miksi tulkinta ei ole uskottava Raamatun perusteella. Missä oli Septuagintasta puhetta?
1 tykkäys
Perustelusi oli huono. Ei ihminen voi antaa pojalleen Jumalan kaltaisuutta. Poika saa isänsä kuvaisuuden geeneistä, mutta Jumalan kaltaisuus tavoitetaan kilvoittelun ja pyhittymisen kautta yhteistyössä Jumalan kanssa. Ihminen ei voi antaa sitä ihmiselle - ei edes siittämälleen pojalle.
Septuagintan otin esille minä. Sen termit ovat kristityille tietysti primäärilähde mitä VT:hen tulee.
Nyt ainakin perustelut kiertävät kehää.
Välillä taitaa olla keskustelua tärkeämpää että saadaan ortodoksien ja katolilaisten ero pysymään selvänä.
Ymmärrän kyllä oikein hyvin ajatuksen että pyhittyessä ihmisessä oleva Jumalan kaltaisuus “lisääntyy” vaikka se on jo luomisesta asti osa ihmistä. Silti on tärkeää tehdä ero kolminaisuuden elämästä osalliseksi tulon ja kaltaisuuden vahvistumisen välillä. Kumpaakaan ei voi unohtaa.
Kolminaisuuden elämästä osalliseksi tulo on minun muistini mukaan varsin hyvin esillä kreikkalaisessa patristiikassa. Kaltaisuuden lisääntyminen taitaisi olla paremminkin tuon osallisuuden kasvamisen sivujuonne kuin tärkein ja keskeisin käsite jumalallistumisesta puhuttaessa. Tämä on minun näkemykseni. En kylläkään usko että tästä voi täysin mustavalkoisia lopputuloksia vetää ainoastaan patristiikalla perustelemalla, ollaan isojen ja monitahoisten kysymysten äärellä.
Jumalan kuvuuden ja kaltaisuuden erottelu on kuulemma peräisin Irenaeukselta. Hän liitti Jumalan kuvuuden siihen, että “Jumala muovasi maan tomusta ihmisen” (1 Moos 2:7), mikä ennakoi Jumalan lihaksi syntymistä, vrt. Kol 1:15: “Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt.”
Sen sijaan Jumalan kaltaisuus annettiin luomisessa ihmiselle, kun Jumala “puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen” (1 Moos 2:7), mikä antoi kyvyn seurata Jumalan tahtoa.
Irenaeus rinnastaa Jumalan kuvuuden Poikaan ja kaltaisuuden Pyhään Henkeen, ja molemmat olivat mukana luomisessa.
2 tykkäystä
Monet ortodoksiset kirjoittajat samastavat Jumalan kuvan ja kaltaisuuden ihmisessä.
Ortodoksisen kirkon virallinen oppi on se, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen pyrkimään kohti Jumalan kaltaisuutta. Adam ja Eeva eivät suinkaan olleet mitään täydellisiä olentoja, vaan he olivat monessa suhrteessa kuin lapsia, heidän piti pyrkiä kohti Jumalan kaltaisuutta. Ortodoksien näkemyksen mukaan syntiinlankeemus ei siis ollut yhtä syvä kuin niiden lännen isien (mm Augustinus), jotka opettivat, että Adam lankesi täydellsyyden tilasta.
Tuskin Augustinuskaan opetti, että lankeamaton luonto oli täydellinen hengellisten hyveiden kannalta. Hyveissä kasvaminen olisi ollut mahdollista ilman lankeemustakin.
Joku kirkkoisä muistaakseni muotoili, että vaikka langennut luonto on heikompi, armo antaa kristityille mahdollisuuden kasvaa suurempiin hyveisiin kuin Aadamilla ja Eevalla oli ennen lankeemusta.
1 tykkäys
Törmäsin tähän tänään ja tuli mieleen tämä keskustelu:
1. Joh. 3:1-2:
1 Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään.
2 Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.
3 tykkäystä
Tämä raamatunkohta kummitteli minunkin mielessäni.
Lännen kristillisessä antropologiassa puhutaan paljon siitä että ihmisessä on potentiaali Jumalaan, jopa nykyinen katekismus puhuu ihmisen “jumalakykyisyydestä”. Se oli lause joka kiinnitti huomioni ensimmäistä kertaa sitä teosta lukiessa.
Siitä ainakin minulle tulee tuntuma siitä että jotain itselleen ja ihmiselle yhteistä Jumala on rakentanut ihmiseen. On kuvuutta ja myös kaltaisuutta jo alusta lähtien mutta sitten on kasvuprosessi lopulliseen yhdenmukaistumiseen.
Paavalihan kirjoittaa siitäkin, ensin katsotaan kuin kuvastimessa, lopulta kasvoista kasvoihin.
1 tykkäys
Tämä on mielenkiintoinen näkökulma. Muistatko lähteitä josta olet tämän lainannut? Mitä tämä tarkoittaa? Tarkoittaako, tämä että seksuaalisuuden ( sukupuoliyhteys) toteuttaminen ei kuulunut Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan, vaam neitsyyden kaltainen tila.
Luomisen yhteydessä sanotaan;
-
"Ja Herra Jumala sanoi: “Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva”. ( 1 Ms. 2:18, 24)
-
"Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: “Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää …” ( 1 Ms. 1:28)
-
Ut:ssa avioliittoa ja seksuaalisuutta ja sukupuoliaktia verrataan Kristuksen ja kirkon väliseen
yhteyteen.
Näyttäisi siltä, että Jumalan tahto ennen lankeemusta oli kuitenkin seksuaalisuuden ja sukupuoliyhtyden toteutuminen. Näin ollen seksuaalisen tarve on Jumalan tahtoma jo ennen lankeemusta. Seksuaalisuus ( sukupuoliakti ) ei näyttäisi liittyvän lankeemuksen seuraukseen vaan luomistyöhön.
Onko tämä tulkinta johtanut kirkon monesti ongelmiin seksuaalisuuden kanssa? Nähdäänkö seksuaalisuus kielteisenä ja vastustettavana asiana, tai välttämättömänä pahana jota on keskettävä kuten naisten raskauden vaivoja?
“Sexual relations as we know them today did not exist in Paradise. Adam and Eve lived without sex, and did so in unutterable bliss. Sexual relations began only after mankind fell into sin, and was stripped of its pristine glory and the Holy Spirit. This is the teaching of the Book of Genesis, “Therefore the Lord God sent him forth from the garden of Eden…And Adam knew Eve his wife; and she conceived” (3:22-4:1).”
1 tykkäys
Kiitos tuosta linkistä. Kovin kaukana on moni kirkko ja maailma tästä seksuaaliopetuksesta. Löytyikö tuosta alkuperäislähdettä, vaan menikö se minulta ohi.
Kirjoittanut pappi Josiah Trenham, Ph.D. (Theology, Univ. of Durham, England), the pastor of St. Andrew Orthodox Christian Church in Riverside, California. Mielestäni hän ei siteeraa ketään, vaan kirjoittaa aivan tavallista ortodoksista opetusta.
Eihän sellainen kirkko voi olla kovin suosittu, jonka joku voi ajatella olevan seksikielteinen. Ei ainakaan nykyaikana.
Keskeistä on ehkä se, että kuuluiko paratiisiin seksittömyys olennaisesti vai sattumalta? Siis kauanko ihminen ehti olla paratiisissa ennen lankeemusta? Oliko jossain tehtävälistalla sekä seksi että käärmeen kanssa juttelu, mutta sattumalta väärässä järjestyksessä?
Eräs katolinen opetus lankeemuksesta oli, että paratiisissa oli kirjaimellinen ensimmäinen pari ja kirjaimellinen käärme. Mutta ihminen tiesi, että käärmeet eivät puhu. Joten se, että käärme puhui, olisi pitänyt olla merkki siitä, että jotain ei ole kohdallaan. Kyse oli valinnasta olla utelias mieluummin kuin asianmukaisesti varuillaan.
Kirkon “seksikielteisyys” on siksi perusteltua, kuten Fátiman ilmestyksessä asia todettiin, että (nykyajan) ihmiset eivät mene kadotukseen mistään syystä niin paljon kuin lihan (eli ruumiin) synneistä. On paljon vaikeampaa nostaa äly tai moralismi epäjumalaksi kuin aistilliset elämykset.
Pelkkä seksikielteisyys ei ole se asian nimi eikä asian ydin. Vaan se, että hyveiden tulisi ohjata suhtautumista ruumiin nautintoihin.
Minua aina kiinnostaa alkuperäiset lähteet ja yritän selvittää tulkintahistoriaa mahdollisimman kauas. Miten kaus tämä tulkintahorisontti menee.
Olen kanssasi samaa mieltä. Silti seksikielteisyys on pohtimisen arvoinen asia ja onko sitä esiintynyt tosiasiallisesti kirkon historiassa.