Syntiinlankeemus, perisynti ja langennut luonto


#62

Ensimmäisen lainauksen mukaan kyseessä olisi “kreikkalaisten isien” opetus. Sen perusteella tulkinta ei olisi katolista opetusta.


#63

No jaa, onko @Juho tällainen heittely tarpeen, meillä on ihan yhtä monta hyllymetriä, ellei enemmänkin, kreikkalaista patristiikkaa kuin latinalaistakin patristiikkaa.

Isillä on uskomaton, keskenään ristiriitainenkin kirjo kaikenlaista opetusta, heidän kommenteillaan voi perustella lähes kaikki näkökulmat. Se on kirkon rikkaus ja haaste


#64

Senpä vuoksi kannattaakin kuunnella ennemmin kreikkalaisia kuin läntisiä isiä. Kreikkalaisilla on erittäin tarkka aisti termien erottelussa, ja alkutekstit ovat tietenkin kreikaksi, kun Septuaginta on kirkon alkuperäinen VT. Moni asia on ikään kuin mustavalkoistunut ja latistunut, kun kreikkalaisia, hienovaraisia merkityseroja sisältäviä ilmauksia on yritetty kääntää kankeammalle latinan kielelle - suomesta nyt puhumattakaan.

Itse en ollut kiinnittänyt kuvan ja kaltaisuuden eroihin aiemmin huomiota, mutta pitääpä vastaisuudessa kiinnittää. Filonillan lainaamien isien huomioita ei voi noin vain sivuuttaa. Jos Septuagintassa tehdään tuollainen ero, on meidänkin se huomioitava.


#65

Kirkkoisien käsityksiä voi pitää katolisena eli yleismaailmallisena, jos tulkinnan velvoittavuudesta on ollut laaja yksimielisyys. Muutkin kirkkoisien mielipiteet voivat sinänsä olla hyödyllisiä ja arvokkaita.

En sivuuttanutkaan huomioita, vaan perustelin, miksi tulkinta ei ole uskottava Raamatun perusteella. Missä oli Septuagintasta puhetta?


#66

Perustelusi oli huono. Ei ihminen voi antaa pojalleen Jumalan kaltaisuutta. Poika saa isänsä kuvaisuuden geeneistä, mutta Jumalan kaltaisuus tavoitetaan kilvoittelun ja pyhittymisen kautta yhteistyössä Jumalan kanssa. Ihminen ei voi antaa sitä ihmiselle - ei edes siittämälleen pojalle.

Septuagintan otin esille minä. Sen termit ovat kristityille tietysti primäärilähde mitä VT:hen tulee.


#67

Nyt ainakin perustelut kiertävät kehää.


#68

Välillä taitaa olla keskustelua tärkeämpää että saadaan ortodoksien ja katolilaisten ero pysymään selvänä.
Ymmärrän kyllä oikein hyvin ajatuksen että pyhittyessä ihmisessä oleva Jumalan kaltaisuus “lisääntyy” vaikka se on jo luomisesta asti osa ihmistä. Silti on tärkeää tehdä ero kolminaisuuden elämästä osalliseksi tulon ja kaltaisuuden vahvistumisen välillä. Kumpaakaan ei voi unohtaa.

Kolminaisuuden elämästä osalliseksi tulo on minun muistini mukaan varsin hyvin esillä kreikkalaisessa patristiikassa. Kaltaisuuden lisääntyminen taitaisi olla paremminkin tuon osallisuuden kasvamisen sivujuonne kuin tärkein ja keskeisin käsite jumalallistumisesta puhuttaessa. Tämä on minun näkemykseni. En kylläkään usko että tästä voi täysin mustavalkoisia lopputuloksia vetää ainoastaan patristiikalla perustelemalla, ollaan isojen ja monitahoisten kysymysten äärellä.


#69

Jumalan kuvuuden ja kaltaisuuden erottelu on kuulemma peräisin Irenaeukselta. Hän liitti Jumalan kuvuuden siihen, että “Jumala muovasi maan tomusta ihmisen” (1 Moos 2:7), mikä ennakoi Jumalan lihaksi syntymistä, vrt. Kol 1:15: “Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt.”

Sen sijaan Jumalan kaltaisuus annettiin luomisessa ihmiselle, kun Jumala “puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen” (1 Moos 2:7), mikä antoi kyvyn seurata Jumalan tahtoa.

Irenaeus rinnastaa Jumalan kuvuuden Poikaan ja kaltaisuuden Pyhään Henkeen, ja molemmat olivat mukana luomisessa.


#70

Monet ortodoksiset kirjoittajat samastavat Jumalan kuvan ja kaltaisuuden ihmisessä.


#71

Ortodoksisen kirkon virallinen oppi on se, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen pyrkimään kohti Jumalan kaltaisuutta. Adam ja Eeva eivät suinkaan olleet mitään täydellisiä olentoja, vaan he olivat monessa suhrteessa kuin lapsia, heidän piti pyrkiä kohti Jumalan kaltaisuutta. Ortodoksien näkemyksen mukaan syntiinlankeemus ei siis ollut yhtä syvä kuin niiden lännen isien (mm Augustinus), jotka opettivat, että Adam lankesi täydellsyyden tilasta.


#72

Tuskin Augustinuskaan opetti, että lankeamaton luonto oli täydellinen hengellisten hyveiden kannalta. Hyveissä kasvaminen olisi ollut mahdollista ilman lankeemustakin.

Joku kirkkoisä muistaakseni muotoili, että vaikka langennut luonto on heikompi, armo antaa kristityille mahdollisuuden kasvaa suurempiin hyveisiin kuin Aadamilla ja Eevalla oli ennen lankeemusta.


#73

Törmäsin tähän tänään ja tuli mieleen tämä keskustelu:

1. Joh. 3:1-2:

1 Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään.
2 Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.


#74

Tämä raamatunkohta kummitteli minunkin mielessäni.

Lännen kristillisessä antropologiassa puhutaan paljon siitä että ihmisessä on potentiaali Jumalaan, jopa nykyinen katekismus puhuu ihmisen “jumalakykyisyydestä”. Se oli lause joka kiinnitti huomioni ensimmäistä kertaa sitä teosta lukiessa.
Siitä ainakin minulle tulee tuntuma siitä että jotain itselleen ja ihmiselle yhteistä Jumala on rakentanut ihmiseen. On kuvuutta ja myös kaltaisuutta jo alusta lähtien mutta sitten on kasvuprosessi lopulliseen yhdenmukaistumiseen.
Paavalihan kirjoittaa siitäkin, ensin katsotaan kuin kuvastimessa, lopulta kasvoista kasvoihin.