Mikä syy minulla nyt olisi haluaisin sen itse vain lukea.
Juuri näin kuten lainaat tekstejä mutta tuosta ei voi vetää esittämääsi linjaa, että naimattomuus olisi jokin korkeampi muoto, Jlan. ykkös tahto.
Kristitylle paruusia on aina pikaisesti tapahtuva asia, meille samoin kun Paavalille. Paavali opettaa oikein ja sitovasti.
1 tykkäys
Jos Lutherin mielipidettä olisi voinut kysyä, niin varmastikaan se, että Herra löi pientä lasta sairaudella ja kuolemalla, ei olisi heijastanut Lutherin mukaan sitä, kun Kristusta lyötiin toisten tähden. Aika hullua tai kauhistuttavaa olisi mielestäni, jos joku opettaisi niin. Lutherin on täytynyt ajatella, että Daavidin pieni lapsi ei ollut viaton. Luultavasti Luther ajatteli, että pieni lapsi oli perisynnin tähden ansainnut Herran vihan.
“Ja Herra löi lasta, jonka Urian vaimo oli synnyttänyt Daavidille, ja lapsi sairastui pahoin.” (2 Sam. 12:15)
Todennäköisesti näin! Minun mielestäni tästä ei kuitenkaan ole tehtävä sitä johtopäätöstä, että Jumala olisi rangaissut lasta iankaikkisella rangaistuksella, sillä olihan Jumala ottanut hänet ympärileikkauksen liittoon, ottanut hänen syntinsä kantaakseen Kristuksessa. Ympärileikkaushan oli Vanhassa Testamentissa kasteen typologia ja vastasi sitä adekvaattisesti.
Olisi kiva tietää, miten ne kristityt, jotka eivät usko perisyntiin ja siihen, että pieniäkin lapsia Jumala voi omasta näkökulmastaan moraalisesti kestävältä pohjalta rangaista kärsimyksellä ja kuolemalla, selittävät sen, että Daavidin lankeemusten seurauksena Daavidin pientä lasta Herran toimesta piestiin sairaudella ja lopulta tapettiin.
1 tykkäys
Jos lähtökohtaolettamuksena on Jumalan yhtäaikainen kaikkivoipaisuus ja hyvyys, ja tarkastelemme luontoa, Jumala ei ole luonut luomakuntaa sellaiseksi, ettei se tuottaisi paljon tuskaa viattomille eläimille. Jumalan näkökulmasta kivun tuottaminen viattomille ei ole siis ongelma hyvyytensä valossa, koska hän siis kaikkivaltiudessaan olisi voinut luoda todellisuuden, jossa viattomat eivät elä kivussa ja tuskassa ja ahdistuksessa, mutta kuitenkin hän on luonut todellisuuden, jossa miljardit viattomat elävät kivussa.
Kuningas Daavid oli sukupuoliyhteydessä Urian vaimon Batseban kanssa. Daavid tapatti sen jälkeen Urian. Daavid katui, ja Jahve löi pientä Daavidin lasta sairaudella Daavidin sijaan, kunnes lapsi kuoli. Jos perisyntikäsitys kielletään tai opetetaan lasten viattomuutta, miten selitetään Jumalan pieneen lapseen kohdistunut sairaudella lyöminen ja tappaminen? “Ja Herra löi lasta, jonka Urian vaimo oli synnyttänyt Daavidille, ja lapsi sairastui pahoin.” (2 Sam. 12:15) Daavidin lapsen perisyntisyydellä voidaan selittää kristillisesti Jumalan aiheuttama lapsen sairaudella lyöminen ja tappaminen. Jos edellytetään, että pienet lapset ovat viattomia, kristillinen selitys voisi olla siinä, että Jumala rankaisi Daavidia, ei lasta, vaikka aiheuttikin lapselle sairauden ja kuoleman, josta syystä Daavid kärsi. Ongelma on tässä se, että kaikkivoivalla on oltava kyky rangaista viallista ilman viattoman kiusaamista ja tappamista. Herran aiheuttaman viattoman lapsen kärsimyksen ja kuoleman “perustelu” voisi olla kristillisestä näkökulmasta aivan sama kuin siinä, kun moni kristitty ei näe teologista Jumalan hyvyyteen kohdistuvaa ongelmaa siinä, että viattomat eläimet elävät kivussa ja tuskassa. Kun viattomien eläinten kipu ja kärsimys ei ole älyllinen teodikean ongelma monelle kristitylle, ei ole suuri loikkaus siihen ajatukseen, ettei Jumala tee siinäkään mitään pahaa, kun aiheuttaa viattoman lapsen sairastumisen, kärsimisen ja kuolemisen. Miten Anskutin tulkitsee Daavidin lapsen sairauden ja kuoleman?
Ainakin itse olettaisin ja omana mielipiteenä sanoisin, että lapsi päätyi Aabrahamin helmaan. Tämä selittäisi myös sen, miksi Daavid lopettaa paastoamisen ja itkun, silloin kun lapsi kuoli. Lapsi oli kuin Jeesuksen vertauksen Lasarus. Siispä itkulle ja paastolle ei ollut tarvetta enää, kun lapsen tila oli parempi kuin isänsä. Nimittän Daavid sanoo (2. Sam. 12:22-23):
Kun lapsi vielä eli, paastosin minä ja itkin, sillä minä ajattelin: Kenties Herra on minulle armollinen, niin että lapsi jää eloon. Mutta kun hän nyt on kuollut, niin mitä minä enää paastoaisin? Enhän minä enää voi palauttaa häntä. Minä menen hänen tykönsä, mutta hän ei enää palaja minun tyköni.
2 tykkäystä
Minusta tämä on täysin mahdoton yhtälö ratkaistavaksi niille, jotka eivät usko perisyntiin ja uskovat siten teoilla olevan jonkin merkityksen pelastuksessa tai oman ratkaisunsa pelastavan edes osittain! Sikäli kysymyksesi osuu naulan kantaan, kun tästä asiasta keskustellaan.
Tässä on hyvä vastaus siihen kysymykseen, miten Luther käsittää perisynnin. Myös vastausta siihen kun olet ottanut Daavidin synnin esille. Tämä on myös luterilaisen opin mukainen käsitys syvällisesti muotoiltuna.
Ps 51: 7. “Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.”
Profeetta etenee erittäin kauniissa järjestyksessä parannuksen opissa. Hän rukoilee laupeutta ja osoittaa syyn: “Koska minä olen syntinen ja tunnen syntini, että sinä olisit vanhurskas ja me kaikki joutuisimme häpeään.” Hän sanoo tämänkin tiedon perustuvan Jumalan sanaan, sillä synti paljastetaan sanan välityksellä. Ne asiat, joista puhumme nyt seuraavaksi, kytkeytyvät aikaisempaan esitykseemme ja selventävät sitä. Daavid osoittaa, mistä synti aiheutuu ja paljastaa ikään kuin perustuksen koko siihen vaivaan, miksi hän näin tunnustaa syntinsä ja hartaasti anoo laupeutta: “Sillä minä olen hedelmöitetty vääryyksissä”, hän sanoo. Voisiko sen selvemmin ja havainnollisemmin sanoa? Hän ei sano: “Minä olen surmannut Uurian.” Hän ei sano myöskään: “Minä olen tehnyt aviorikoksen.” Hän sisällyttää sitä vastoin mukaan koko ihmisluonnon kuin yhdeksi nipuksi käärittynä: “Minä olen siinnyt synneissä.” Hän ei nimittäin puhu joistakin teoista, vaan hän puhuu pelkästään materiasta ja sanoo: “Ihmisen siemen, tuo massa, josta minut on muovattu, on kokonaan synnin vioittama ja turmelema. Itse materia on vioittunut. Tuo savi, niin sanoakseni, josta tätä astian pahaista alettiin tehdä, on kirottu. Mitä vielä tahdot? Sellainen olen minä, sellaisia ovat kaikki ihmiset. Juuri sikiäminen ja sikiön kasvaminen kohdussa ennen syntymäämme on synti.”
Edelleen: hän ei puhu synnistä avioliitossa tai vanhempiensa synnistä, niin että hän syyttäisi vanhempiaan synnistä, vaan hän sanoo itsestään: “Minä olen siinnyt synneissä.” Hän ei sano: “Minun äitini teki syntiä, kun hän tuli raskaaksi.” Hän ei sano myöskään: “Minä tein syntiä, kun sikisin”. Hän puhuu sen sijaan nimenomaan hedelmöittymättömästä siemenestä ja julistaa, että se on täynnä syntiä ja kadotettu massa (massa perditionis). Näin jakeen oikea ja aito merkitys on: “Minä olen syntinen - en siksi, että olen tehnyt aviorikoksen, enkä siksi, että annoin Uurian surman suuhun - vaan minä tein aviorikoksen ja surmasin siksi, että minä olen syntynyt syntisenä ja olen vieläpä siinnyt ja muotoutunut kohdussa syntisenä.” Me emme siis ole sen vuoksi syntisiä, että nimitämme milloin tätä ja milloin tuota synniksi, vaan sitä vastoin me nimitämme niitä synneiksi, koska me olemme jo sitä ennen syntisiä. Eli viallinen puu ja viallinen siemen tuottavat viallisen hedelmän. Eikä huonosta juuresta voi syntyä muuta kuin huono puu.
Martti Luther, Armahda minua, Jumala, Psalmin 51 selitys, s. 57-58.
2 tykkäystä
Näin on, liha ei tee uskon ratkaisua, eikä uudestisynny uskovaisessakaan (Joh.6:63).
Teot syrjäyttää perisynti käsityksen ja estää katumuksen ja uskon.
Niin kauan, kun teot esittävät pääosaa, niin kauan evankeliumi ei saa sijaa.
Kristus ainoastaan kuolemasta vapahtaa. Se tie, joka vie kadotukseen, on epäuskon tie.
Eräälle oli miuluista kuulla synnistä, koska siten pysyi pois synnistä.
1 tykkäys