En pidä suomen sanasta jumalihminen (minua häiritsee se a:n puuttuminen), mutta asian puolesta se on kyllä ihan normi-ilmaisu; luterilaiset dogmaatikot viljelevät tuon tuostakin vastaavaa kreikankielistä sanaa ϑεάνϑρωπος (theanthrōpos), joka koostuu sanoista Jumala (ϑεός; theos) ja ihminen (ἄνϑρωπος; anthrōpos). Itse en suomenna sanaa käännöstyössä, jota parhaillaan teen, vaan käytän alkukielistä ilmaisua ja selitän sen alaviitteessä/hakemistossa
2 tykkäystä
Täsmällinen kieli on tietysti arvokasta, mutta toisaalta näkisin arvoa myös olemassa olevalla perinteellä. Uskonnollista kieltä on monesti vaikeaa kääntää arkikieleksi. Kyllähän kielikorva kehittyy kirkossa käymällä.
Edit: Tosin ortona 
ajattelin tässä lähinnä jumalanpalveluselämää ja hartauskirjallisuutta. Voi olla, että muussa kontekstissa kannattaa käyttää vähemmän uskonnollista kieltä.
Säädyllisesti se kirjoitetaankin jumal’ihminen, minusta. Silloin kaikki on hyvin.
1 tykkäys
Mikä ettei, mutta näyttää vanhanaikaiselta.
1 tykkäys
En käytä kyseistä termiä eikä se ole oikein luterilaista sanastoa. Sanon aina että Jumala ja ihminen. Se tekee selväksi että on kaksi luontoa, eikä yksi jumalihminen luonto. @AnttiValkama n traditionaalinen ilmaisu menee omasta seulastani juuri ja juuri läpi. Mutta en käytä sitäkään.
D
2 tykkäystä
– HÄN ON JUMALA JA IHMINEN, HERRAMME JA VAPAHTAJAMME!
Pitäydyn minäkin tässä ja lakkaan ihmettelemästä ‘jumalihminen’ käyttämistä, on luterilaiselle kuitenkin eksyttävää. (Pisteet kansankirkolle ja SRO:lle!)
Kävin äsken eläinkaupassa Musti ja Mirri ja ei siinäkään voi ajatella, vaikka kissakoiran olisikin ollut mahdollista syntyä kissan ja koiran risteytymänä, että sitä kutsuttaisiin kissaksi ja koiraksi. Sellaiseksi kutsumimen antaisi vaikutelman, että siinä on kaksi erillistä eläintä samassa eläimessä. Siksi pidän @AnttiValkama n ilmaisua Jumal’ihminen parhaana. Onhan niin, että ihmisyys ja jumalauus muodostavat yhden ainoan jumalallisen persoonan Kristuksessa sekoittamatta, erottamatta, jakamatta, niin että molempien ominaisuudet kuuluvat toisilleen.
Mutta puheessa en kylläkään käytä ilmaisua Jumal’ihminen, vaan käytän yleisimmin nimeä Jeesus useimmiten.
Saivarteluksi menee tästä väitteleminen. Jeesus Nasaretilainen on kuitenkin yksi persoona, mutta kaksi luontoa, jossa jumaluudesta luopui (ainakin osittain ihmisen ja Jumalan Poikana) ottaessaan ihmisluonnon, koska Isä jäi Jumalaksi, vaikka Isä ja Poika olivat koko ajan Yhtä. Athanasioksen uskontunnustus saa riittää minullekin, en ainakaan ‘kokemustani’ osaa paremmin selittää. Tunnustan, että olen teologisesti ymmärrykseltäni vajaa älyinen, mutta silti yritän ‘kokemukseni’ pukea ymmärrettäväksi. En vaihda näkymystäni ! 