Teologiset käsitteet - kysymyksiä, keskustelua ja määritelmiä

Oppi
384

Siirsin tämän tuosta Keskusteluavun ketjusta. Ehkä on parempi käsitellä käsitteitä tässä - jos käsitätte mitä tarkoitan :laughing:!

Synnintunto.

En itse olisi käsitteestä kirjoittanut noin, mutta ehkä se johtuu puutteellisesta opetuksesta… ? Minulle synnintunto sanana liittyy juuri siihen että “saa piston sydämeensä” ja hyvässä tapauksessa ahdistuksen jälkeen löytää armollisen Jumalan kun uskoo syntien anteeksisaamiseen. Mutta tiettyä järkeä on Plautillan jutussa myös.

Onko tässä nyt käsitteen merkitysero, vai muutakin? Olemmeko eri taustoista johtuen eri mieltä siitä miten syntisyyteen ylipäätään suhtaudutaan? Luterilais-hedbergiaaninen maisema sisältää tosi paljon vakuuttelua totaalisesta syntisyydestä joka pysyy nahassamme, uuden luomuksen ohella - mutta myös totaalisesta armahduksesta jota eivät hävitä jatkuvat lankeemuksetkaan. Eli yksittäisten syntisten tekojen luonne ei olisikaan se, että niistä vaan päästetään irti, vaan että ne muistuttavat siitä miksi Jumalan armo on ainoa mahdollisuutemme. Niitä vastaan haluaa taistella, mutta edistymistä ei ehkä juuri näy. Tai että jos jotain vääriä tapoja tms. jääkin pois, se ei kerro vielä mitään itse sydämen asenteesta…

No, enpä tiedä. Elämässä on hyvä olla konkreettisia tavoitteita. Usko ilman tekoja on kuollutta. Jos toistuvasti aiheutan murhetta lähimmäisille, se ei voi olla Jumalan tahto.

-Kaikki ahdistus ei ole Synnintuntoa.

-Eläminen Jumalan läsnäolossa.

Näihin Plautillan ajatuksiin on hyvä yhtyä.

Vielä yksi oma:

Missä on uskovan sisäisen elämän fokus? Ei sen pitäisi olla oman itsen tarkkailussa…vaan Kristuksessa. Ovatko nämä synnintunnon ja myös muiden ahdistusten pohdinnat merkkejä väärästä katseen suunnasta?

3 tykkäystä
385

Koska Jumala ei myöskään luo klooneja, ei voi sanoa kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Täydellisiksi emme pääse, mutta kilvoitella joutuu (uskonkilvoitus ja syntien poispaneminen). Jokaisella on oma tiensä Jeesuksen yhteyteen tai pois, emme pysty tuomitsemaan oikein. Synnin tunto on tarpeellinen ja kasvaa synnintuntona armon alla ei synnin tekemisenä. Asia ei ole meidän käsissämme.
Ortodokseilla ja osalla vaapaasuuntaisista on erilainen käsitys perisynnistä, se hajottaa myös kokemusta uskosta Jeesukseen Kristuksena.
Itse olen klassisesti tullut luterilaisittain synnin ja armon tuntoon ilman varsinaisia rikoksia, mutta herätetty kärsimyksillä ja valaistu ihmisen syntisellä olemuksella, ensin oman ja sitten muidenkin. Täydelliseksi siinäkään ei ehdi. Ihmisen osa ei ole helppo armon allakaan, siksi nämä foorumitkin voivat helpottaa eloa suuresti, jos eivät ryhdy kiristämään ja hirttämään lailla.

386

Voi olla että kirkkokunnissa, joissa sakramentaalinen rippi on arkipäivää, synnintuntoa käsitellään hieman eri lailla kuin sellaisissa kirkkokunnissa missä sakramentaalinen rippi ei ole niin rutiininomaista arkipäivää.

Itse olen sakramentaalisen ripin yhteydessä tottunut ajattelemaan niin että synti luo ahdistusta elämään, koska syntiä ovat asiat jotka eivät ole hyväksi Jumalan luomalle luonnollemme, asiat jotka ovat suorastaan ristiriidassa luodun luontomme kanssa. Synnin aiheuttama ahdistus ei ole minun sanastossani vielä synnintuntoa, koska siihen ahdistukseen ei sisälly ymmärrys siitä että synti on pahaa, ja siksi ahdistaa. Eli, työstän tätä itse niin, että kun huomaan elämässäni olleen jo muutaman viikon tai kuukauden ajan jotain aiemmasta poikkeavaa ahdistuneisuutta, tuon sen rukouksessa Jumalalle ja kyselen häneltä miksi minua ahdistaa. Se kyseleminen muuttuu vähitellen omantunnontutkiskeluksi ja sitten kun asia alkaa selkiytyä, menen yleensä tunnustamaan syntini. Synnin tunnustaminen ääneen toisen ihmisen läsnäollessa on todella Pyhän Hengen mysteeri. Sitä ei pitäisi aliarvioida, vaikka koko tilanne saa tietenkin voimansa siitä että Jumala on hyvä, ihmisiä rakastava ja armahtavainen ja on sovittanut ja anteeksi antanut syntini.

Kun omantunnon tutkiskelun jälkeen on tunnistanut jonkin ahdistuksen synnin aiheuttamaksi eli huomaa siis tehneensä asioita jotka itsessään ovat syntiä tai tehnyt asioita motiivista, joka on syntiä, alkaa tuntea synnintuntoa, joka on asian synniksi tunnistamista. Se voi aiheuttaa noloutta, häpeää, syyllisyyttä ja loputa olisi tarkoitus että se aiheuttaisi katumusta, halun lopettaa synnin tekeminen ja halun hakeutua saamaan apua Jumalalta eli siis mennä juttelemaan asiasta sakramentaalisessa ripissä. Synnintunnon erottaa synnin aiheuttamasta ahdistuksesta mielestäni selkeimmin se, että ahdistus saattaa erottaa ihmistä Jumalasta vielä kauemmas kuin synnin tekeminen. Synnintunto taas tuo mukanaan luottamuksen siihen että Jumala osaa ratkaista tilanteen ja auttaa.

Käsitän koko tämän prosessin eläväksi jumalasuhteeksi, jossa minä en ikinä yksin osaisi erottaa asioita toisistaan. Jumala, Pyhä Henki, valaisee, auttaa ymmärtämään ja eheyttää. Nykyisin käyn tällaista vuoropuhelua Jumalan kanssa noin parin kuukauden syklissä. Uskoontulon jälkeisinä vuosina tämä oli viikottaista. Oli paljon aiemmasta elämästä kertyneitä huonoja tapoja joita oli hyvä käsitellä Jumalan kanssa. Tämän prosessin eläminen osana arjen jumalasuhdetta on erottamaton osa elämääni kristittynä. En kuitenkaan tee sitä yksin, omilla voimillani vaan nimenomaan kysyn Jumalalta ja Jumala vie prosessia eteenpäin.

Tällainen ajattelutapa on imeytynyt minuun välimerellisestä kristillisyydestä, eli sieltä Espanjassa vietetyistä vuosista.

Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras. Jaak. 5:16

387

Ymmärrän ja pidän tätä hyvänä katolisissa maissa, joskin sielläkin on uskovia, jotka kokevat asian toisin.
Lut.laisuudessa on kyllä puute, että voisi helposti ja luotettavasti mennä ripittäytymään. Vanhana ei ainakaan voi ripittäytyä nuorelle papille, koska ei ymmärrys kohtaa yhtään. Askel on raskaampi poistuessa kuin mennessä, mikä ei liene tarkoitus.
Itse selviän tunnustamalla suoraan Kolmiyhteiselle Jumalalle ja osaan armosta uskoa armon ja synninpäästön. Samoin osaan uskoa synninpäästön HPE:ssä ja messun jälkeisessä julistuksessa.
Aina ei kuitenkaan ole ollut niin kohdallani ja väärää syyllisyyttäkin olen kokenut, kun ei ketään…

1 tykkäys
388

Jumalan Pyhä Henki voi antaa nuorellekin papille oikeat sanat suuhun. Mutta ymmärrän kyllä miksi ajattelet noin. Itsekin pidän parempana etsiä oman ikäisiä tai vanhempia ripin kuuntelijoita.

2 tykkäystä
389

Ja nuorempi henkilö voi olla psyykkisesti terveempi ja kristittynä kypsempi kuin minä.

2 tykkäystä
390

Jotenkin hyvin sympaattinen presbyteerin blogikirjoitus synnintunnosta kolmannella kotimaisella.

Why You Should Be Thankful for Your Knowledge of Sin | Crossway

391

Voi olla, mutta täytyisi tietää. Vanhakin pappi voi olla ja onkin ymmärtämätön ja fakkiutunut. Koulutus on tässä parempi kuin…, hassua sanoa, mutta niin on kokemukseni. Pyhä Henki on aina ahtaalla meissä ja siksi on oltava varovainen eikä uskoa mitä tahansa. Kaikkea en katolisissakaan rippi jutuissa osaa arvostaa.

1 tykkäys
392

Koska helposti ajatellaan että vain katolilaiset ja ortodoksit, plus muut ns. vanhat kirkot harrastavat säännöllistä rippiä, niin muistetaan että myös reformoiduissa piireissä puhutaan ripittäytymisestä ja tehdäänkin sitä ehkä enemmän kuin monissa muissa reformaation jälkeisissä ryhmittymissä. Juttelin asiasta Mikko Sivosen kanssa, joka on tullut uskoon ja saanut oppinsa Amerikan reformoitujen baptistien porukoissa.

2 tykkäystä
393

Ovatko perinteiset baptistit kalvinisteja?

394

Ei minun käsittääkseni. On erikseen perinteiset baptistit ja reformoidut baptistit. Siis Suomessa ja Amerikan mantereellakin.
Suomessa ne perinteisemmät nykybaptistit ovat kokemani mukaan aika paljon enemmän kallellaan samantyyppiseen hengellisyyteen kuin vaikkapa vapaaseurakunnat, ja jopa helluntailaiset, kuin perinteiseen Amerikan baptismiin.

USAssa on kyllä ilmaantunut sellainenkin porukka kuin karismaattiset baptistit, erotuksena reformoiduista ja tavallisista baptisteista. Luulisin että useampi suomalainen baptistiseurakunta menisi heittämällä tähän karismaattisten baptistien kategoriaan, mitä amerikkalaiset baptistit pitävät usein aivan liian karismaattisena touhuna.

Lisäys:
Oman kokemuksen mukaan kun näitä Suomessa toimivia reformoituja baptisteja menee puhuttelemaan kalvinisteiksi, he usein vastaavat että reformoitu ja kalvinisti ei ole sama asia. Baptisteja on sieltä 1600-luvun Englannista lähtien monenlaisia.

1 tykkäys
395

Kysyn tätä kun tänään törmäsin henkilöön, joka sanoi olevansa perinteinen baptisti.

396

Kun Suomeen on nyt istutettu näitä reformoituja baptistiseurakuntia niin perinteiset baptistit haluavat tehdä selväksi mitä baptistiporukkaa he ovat.

397

Reformoituja on myös arminiolaista suuntaa. Kalvinistit korostavat predestinaatiota, arminiolaiset päin vastoin vapaata tahtoa. Esim Suomen helluntailaisilla on voimakas vapaan thadon korostus -tai ainakin joskus oli. En tunne nykytilannetta.

3 tykkäystä
398

Suomalaiset reformoidut baptistit ovat aika lailla arminiolaisuutta vastaan. Eli siltä osin kalvinistisia, mutta eivät silti pidä että heitä kutsutaan kalvinisteiksi. Partikulaaribaptisti on termi mikä ainakin Jyväskylän rebalaisille käy. He eivät kuitenkaan halua korostaa kalvinistisuuttaan vaan ehkä tykkäävät enemmän sanoa kannattavansa liittoteologiaa. Itse en ihan ymmärrä miksi näin, sillä kun vähän kyselee, niin moni on kuitenkin käytännössä viiden pisteen kalvinisti.
Ja sitten on tietenkin niin että jokaisella seurakuntaan kuuluvalla on vielä omat henkilökohtaiset painotuksensa.

2 tykkäystä
399

Näin olen itsekin kuullut kuin sanoit, mutta kun en ollut varma niin minulle aiheutti pientä hämmennystä kun viime Sunnuntaina Messuumme tuli kaveri joka sanoi olevansa perinteinen baptisti Porvoosta. Hänellä tuntui olevan kovin jyrkät asenteet ja kova pyhityselämä, joista jälkimmäisestä seikasta päättelin hänen olevan mahdollisesti kalvinismiin taipuvaisen. Tuo oli minulle jotenkin shokeeraava tilanne, että meidän Sleyn Messuumme tuli perinteinen baptisti, enkä oikein tiennyt miten keskustella hänen kanssaan, vaikka siinä jonkinlaisen ajatustenvaihdon kävimmekin keskenämme, kun en ole livenä koskaan aikaisemmin törmännyt kyseistä seurakuntaa edustavaan henkilöön.

2 tykkäystä
400

Porvoo pistää kyllä ajattelemaan että tuo henkilö on nimenomaan reformoitu baptisti. Porvoossa pidetään myös heidän vuosittaiset reformaatiopäivät ja siellä on heillä aika paljon toimintaa.
Voihan tuolla sanalla “perinteinen” kuvata melkein mitä vain.
Jos hän oli reformoitu hän saattaa viitata kuvauksella perinteinen oman liikkeensä historiallisuuteen, Lontoon 1689 baptistitunnustukseen tms.

Onhan se mukava että hän tuli käymään Sleyllä. Osoittaa että hän on valmis hyväksymään useammanlaisia kristittyjä ja heidän näkemyksiään.

1 tykkäys
401

Niin, tämä on se hyvä vaihtoehto motiiviksi :grinning_face_with_smiling_eyes:. Olen kyllä törmännyt siihenkin että tullaan esittelemään oman suunnan opetusta, omaa oikeaa uudestisyntyneisyyttä ja kertomaan kuinka väärässä luterilainen kirkko on elämässään ja opissaan.

1 tykkäys
402

Jos henkilö esittäytyy perinteiseksi baptistiksi niin on varsin pieni todennäköisyys että henkilö haluaa esitellä uudestisyntyneisyyttään. Ja se että porvoolainen baptisti ilmaantui 9x:n messuyhteisöön, kertoo siitä että hän oli matkoilla eikä päässyt kotiseurakuntaansa, joten hän valitsi lähinnä itselleen sopivan. Jos kyseessä on reformoitu baptisti, uskoisin että valinta osui Sleyhyn enemmistö ev.lut.in-liberaaliuden vuoksi tai ehkäpä perhetaustan vuoksi.

Sitä paitsi, eikö se ole vaan mukavaa että joku tulee innolla paikalle ja haluaa esittäytyä uudestisyntyneeksi. Vaikka ko. henkilöllä olisi itsellään liiallista pätemisen tarvetta, sen voi kääntää mielenkiintoiseksi keskusteluksi siitä miten tämä henkilö kokee ja tuntee kääntymyksen ja Jumalan tuntemisen elämässään. Itse tykkään näistä todistuksista. Eikä tällaisista henkilöistä tarvitse “lypsää” kertomuksia. Riittää kun vähän ohjailee. Kun esittää oikeat kysymykset näistä innokkaista saa irti kiinnostavia asioita. Silloin kun ihmisellä on oikeassa olemisen tarve ja hän tykkää puhua, siitä on otetettava kaikki irti ja puhutettava häntä kunnolla. Ei siihen tautiin muu auta. Oman kiinnostuksen ylläpitämiseksi häntä ei kuitenkaan pidä päästää pitämään monologia vaan häntä on ikäänkuin haastateltava.

1 tykkäys
403

Viime vuosina, kun olen vieraillut paljon erilaisissa seurakunnissa, olen keskustellut parhaat keskusteluni sellaisten ihmisten kanssa jotka haluavat kertoa miksi muut ovat väärässä ja hänen porukkansa oikeassa. Heitä ei tarvitse houkutella puhumaan. Kun ensin on kiinnostunut heidän sanomastaan, he ovat myös valmiita vastaamaan kysymyksiin heille vieraammista asioista. Ja kun päästään niihin, keskustelu muuttuu kiinnostavaksi, sillä sieltä tulee yllättäviä näkökulmia.
Ei pidä antaa oman mahdollisen ärsyyntyneisyyden pilata hyvää mahdollisuutta avata asioita.

Kun itse opin päästämään irti siitä että on tärkeää olla oikeanlainen kristitty, olen alkanut nauttia siitä että joku on sellainen. Ennen en jaksanut oikeassa kirkossa ja oikeassa uskossa olijoita yhtään. Kieltämättä on vieläkin opeteltavaa siitä mikä ajaa ihmiset tuohon pisteeseen.

Mottoni on kuitenkin tällä hetkellä siguaines-lauseeni:
“Jeesus on kutsunut minua seuraamaan itseään, ei valitsemaan oikeita kirkkoja.”

2 tykkäystä