Joo, joskus kiireissään ei aina ajattele nenäänsä pitemmälle. Joko sitten ihan itse herää muutaman minuutin päästä oivaltamaan, että mitä ihmettä… Täähän on paholaisesta! Ja minä pöllö kompastuin ansalankaan…
Joskus tarvitaan siskoja ja veljiä vihjasemaan.
Onnittelen hyvin suoritetusta heräämisestä ja sitä seuranneesta oikeauskoiskirkollisesta parannuksenteosta. 
Miten jumalia kokeillaan? Minulle ei ole yhtään jumalaa vielä tullut vastaan, joten en ole päässyt kokeilemaan. Mielelläni kokeilisin, ainakin naispuolisia jumalia…
Jumalia yleensä voi kokeilla miten vain, muttei ole suositeltavaa heittäytyä ummikkona kokeiluun. Voi käydä huonosti. Olen kokeillut.
Ainoastaan Raamatun Jumalaa lähestyminen vaikuttaa turvallisimmalta. Ei voi seurata kuin hyvää. Olen kokeillut ja tämän omakätisesti todistan ja allekirjoitan.
Raamatun Jumalaa voi kokeilla ottaen rauhallisen joko polvi- tai istuma-asennon, voi laittaa kädet ristiin, tästä tuo Jumala tietää, että ahaa, hän lähestyy nyt minua ikäänkuin raamatullisin aikein. Sitten voi kohteliaasti puhutella häntä.
Kuvittele seisovasi presidentti Niinistön edessä. Tai Ruotsin kuninkaan, tai presidentti Putinin (Trumpia ei kannata kuvitella), myös Englannin Elisabeth tai Kiinan johtaja käy. Vassarille vaihtoehtoisesti Erkki Tuomioja tai V.I. Lenin. Stalin, jos haluaa.
Nyt kuitenkin tiedät lähestyväsi jotain huomattavasti suurempaa Henkilöä, nämä ed. mainitut ovat vain ihmisiä. Jos siis olemme kohteliaita maallisille valtiaille, Jumalalle ollaan vielä enemmän. Pokkuroida ei tarvitse, mutta puhutella sillai kauniisti.
Jos nyt kuitenkin haluaa aloittaa rukouksensa haistattelulla, niin, ehkä Jumala senkin tietyissä tapauksissa hyväksyy. Kyllä Hän on monenlaista tottunut kuuntelemaan.
Kun nyt kirosanat ovat loppuneet ja tekee mieli pillahtaa itkuun, niin senkun.
Jumala kuuntelee. Mahdollisesti vastaa jo siinä paikassa. Mutta älä saa sydäriä. Voipi olla, että Hän, tietäen ateistin ateistiksi, haluaa vastata myös sillai hellävaraisesti, että ateisti ehtii hiljakseen tottua, kokee olonsa turvalliseksi, ei ala panikoida ja törmäile seiniin ja oviin.
Tekisitkö itse myös samoin. Siis poistaisit tuon ateistivihaa tihkuvan iljettävän viestisi.
Mielestäni etsimällä Jumalan viitanliepeitä, jotta opitaan tuntemaan Kaikkivaltiaan tiet. Kyllä se on niin, kuulkaas rakkaat ystävät, jätetään ne aivot narikkaan ja antaudutaan sisäisille kokemuksille, sillä terve karismaattinen elävä sydämen usko ei ole järjen asia. 
“Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.”
(Room. 10: 10)
Mikä ateismivihaa tihkuva viestini? Kirjoitan tuossa tekstissä tosikolle. En mainitsekaan ateisteja.
Ja jos yleensä mainitsen ateisteja, tekstini eivät tihku vihaa heitä kohtaan, sillä en vihaa ateisteja vaan olen jopa hyvin suvaitsevainen ateisteille noin aatteellisesti yleensä, johtuen laajasta tuttava- ja kokemuspiiristäni elämäni aikana.
Jos sitten kuvailen tuntemuksiani joidenkin kohtaamieni ateistien lähellä, kerron vain kokemukseni. Kokemusteni ilmaiseminen on taatusti lievempää kuin joidenkin ateistien kokemuskuvaukset ja -ilmoitukset uskovista.
Joillekin ateisteille on herkkä asia, että myös uskovat vastaavat ja kertovat omat ajatuksensa heistä. Siksipä nykypäivän eurokommunismissa, jota yhteiskuntamme tänäpäivänä edustaa ja jota mediat tihkuvat, onkin ollut jo vuosia päällä sensuuri: ennakkosensuuri ja jälkisensuuri. Nämä eurokommunistit (kommunismi on ateistinen talousoppi) eivät suvaitse toisinajattelua. Kristinusko, etenkään suorapuheinen usko, ei kuulu suvaittuun monikulturismiinsa. Jopa kristinuskomme sisällä vaikuttaa tämä eurokommunistinen sensuuri tietynlaista sananvapautta vastaan, mutta esim. terrorismia, jos sen tekevät kaverit, ei tuomita sen oikealla nimellä. Tekoa ei saa tuomita, sen vakavuutta vähätellään.
Esim. Hgin Asema-aukion tapahtumien seurauksena koko hallitus ja puoli kansaa piti filharmoonisen mielenosoituksensa “rasismia vastaan”, vaikkei potku ollut rasistinen, vaan itseasiassa rasismin vastainen potku päin toisinajattelua vastaan syljeskelevää vasemmistolaista, mutta Turun terrori-iskua ei saanut kutsua terrori-iskuksi, eikä vastaavaa mielenosoitusta hallituksemme toimesta pidetty. Suomessa rikosnimikkeet vaihtelevat, eivät rikoksen, vaan sen tekijän mukaan.
Kun hallituksemme hylättyä Turun uhrit, muuat isänmaalliset henkilöt pitivät itse terrorisminvastaisen mielenosoituksensa, oli myös terrorismia suvaitseva joukkio äärivasemmistoa saapunut paikalle vain huudellakseen terrorisminvastustajille: “Fasistit ja rasistit, syökää paskaa!” Sekä Asema-aukion, että myös Narinkkatorin Terrorisminvastaisen mielenosoituksen tapahtumasarjoista on runsasta videomateriaalia. Tiettävästi ainoa (saattaa olla, että tästä tilaisuudesta lähti sinivalkoisella kyydillä myös joku suvaitsevainen häirikkö, en ole nähnyt videomateriaalia, jos näin oli) ja jonka poliisi Narinkkatorilla pidätti ,oli rauhallinen, terrorismin vastainen ja tätä tilaisuutta dokumentoinut, puoli-ulkomaalaistaustainen yksityishenkilö. Hänen sananvapautensa on aina kortilla. Itsenäisyyspäivän iltana samainen miesparka kaapattiin maijan kyytiin suoraan kadulta. (Videota on.)
Valtiovallallemme siis terrorismin vastustajat että muutoin vain isänmaalliset persoonat ovat vaarallisempia kuin itse terroristit.
Huomasin tämän päivän IS:ssa lähes rinnakkaisen uutisen tapahtumaan jota mediat kutsuivat “Turun puukkoiskuksi” ja josta syystä en ole koko aikana lukenut valheuutisointia tuosta tapahtumasarjasta. En tiedä virallista tietä muuta kuin että Turussa joku ulkomaalainen puukotti joitakin ihmisiä, yksi oli lasta odottava jehovantodistajaäiti ja joka lapsensa kanssa kuoli, siis kaksi yhdellä kerralla, mutta vauvaa ei ilmeisesti oikeuslaitoksemme katsonut murhan uhriksi. Tuolloinen ev.l. arkkipiispa kutsui puukottajaa “yhdeksi meistä”. Liekö Turun luterilaisia? Mutta miksi hän puukko kädessä juostessaan huusi “allahin nimeä”? (Videota löytyy) “Puukkoiskijä” (olisi rasismia kutsua tätä medioiden lemmikkiä terroristiksi) itse sai pelkästä “puukkoiskustaan” elinkautisen. Onko oikeuslaitoksemme suvaitsematon?
Nyt on tänään tai eilen illalla jäänyt kiinni kaksi ravintolapuukottajaa Jyväskylässä. Saavatkohan hekin elinkautisen, sillä samankaltaisesta rikoksestahan lienee kyse? Kutsutaanko myös tätä tekoa rinnakkaisesti “puukkoiskuksi” vai oliko nyt kyseessä terrori-isku kun asialla kantasuomalaiset? Onko Suomi oikeusvaltio?
Ateistiset mediat tietävät asiastaan paremmin.
Aaaapua! Liputtakaa ja äkkiä!
Siinäpä se ongelma onkin. Olet kohdannut ikävän ateistin ja sen takia alat lyödä kaikkia ateisteja. Määrittelet ihmiset jonkinlaisiksi vain siksi, että he ei usko kuin sinä. Haukut ihmisiä, joista et oikeasti tiedä mitään. Sellainen kuvastaa asenteellista vihaa ihmisryhmää kohtaan.
Tuntemani ateistit eivät yksikään ole tuollaisia mitä haukut. Enemminkin kuvauksesi vastaa eräitä uskovia. Varsinkin itseäsi.
Olemme siis tasoissa.
Tää pistelasku on just kuin minulla ja pikkusiskolla alle kymmenvuotiaina. On olemassa erikseen varsinainen haukkuminen, kostoksi haukkuminen, esimerkin vuoksi haukkuminen ja haukkumisen haukkuminen, siis eräänlainen metahaukkuminen. Ja tasoihin pääsemiseksi haukkuminen. Joka tietenkin aina menee vähän liikaa yli. Sitten pitää tasoittaa toiseen suuntaan. Eli meno jatkuu. Ja jos yrittää vain tuomaroida, analysoida tai kommentoida toisen toimintaa, niin se ei tapahdu tämän haukkumispelin ulkopuolella, vaan sen sisällä. Tai siis, siitä juuri tulee erimielisyys. Kun toisen mielestä asian mainitseminen tai siihen viittaaminen ei ole neutraalia, vaan itse peliä.
Joskus on testattu, että jos 1) kaksi kaverusta, vaikka Ville ja Kalle, mottailevat toisiaan ja 2) molemmille annetaan ohje, että lyö takaisin tarkalleen yhtä kovaa, niin 3) joka lyönti voi olla jopa kolme kertaa kovempi kuin edellinen, ja 4) kumpikin on vakuuttunut siitä, että noudatti ohjetta, mutta kaveri ei.
Veikkaan kuitenkin, monen vuoden kokemuksella näistä foorumeista, että kärjistetyn negatiivisia tulkintoja ja negatiivisia olettamuksia muiden sanoista täällä tekee kirkkaasti eniten atte, ja sitten vastaa niihin sen mukaisesti. Ongelma taitaa olla, että siinä puolustetaan ateismin tai ateistien nimeä ja kunniaa samaan tyyliin kuin jotkut puolustavat Muhammedin nimeä. “Kuinka uskallat mainita negatiiviseen sävyyn???!!!”
Jos tämä on klassisen kristinuskon foorumi, niin silloin täällä pitäisi olla niin, että 1) kenenkään ei tarvitse alkaa todistamaan kristinuskon järkevyyttä kenellekään. Eikä varsinkaan pitää siinä ateistia tuomarina. Kun taas 2) ateistin tehtävä on todistaa ateismin järkevyys, ja kristitty toimii silloin siinä tuomarina. Koska tähän toiseen ei kukaan ateisti lähde, niin oikeasti mitään keskustelua ateismista ei pitäisi edes syntyä. Sitä varten on klassisen ateismin foorumeita jossain.
Ketju on tauolla ainakin viikonloppuun asti, kunnes ehdin miettiä, mitä teen tässä olleille viesteille.
Hengen uudistus kirkossamme, Verkosto, Kohtaamispaikka, ja mitä näitä maltillisesti karismaattisia piirejä onkaan, taitavat kuitenkin jossain määrin hyväksyä sen torontolaisuudenkin. Pastorit ehkä ovat vierailleet hakemassa lisää voitelua jostain Lakelandista tai Pensacolasta. Ties vaikka Rodney Howard-Brownen käsien alta. “Kiimaisen kiihkeää” karismaattisuutta ei harrasteta, mutta näyttäisi, ettei sitä myöskään juuri koetella tai vääräksi tuomita. Torontolaisuus käy, kunhan se laimennetaan maltillisempaan muotoon. 
En usko tähän ollenkaan. Riippuen tietysti mitä tällä tarkoitetaan. Esim Verkosto ei ole mikään erityisesti karismaattinen yhteisö, vaan enemmänkin soluseurakuntamalli, jossa on erinomaisen raitista toimintaa, Kohtaamispaikka lienee samaa tasoa ja Hengen uudistuksen omissa tilaisuuksissa lähinnä kesäjuhlilla olen havainnut enemmän karismaattisempaa toimintaa seuratessani nettilähetystä, profetoimista jne, mutta ei missään mielessä mitään äärikarismaattista touhua. HU:n johdossa ovat olleet 90-luvulta niin Koivisto, Hannu Vuorinen, kuin viime aikoina Verkoston Panu Pitkänen tai Uusi Verson Timo Pöyhönen. Kohtaamispaikan Jukka Jämsenkin oli jossain vaiheessa johdossa tai ainakin hallituksessa. Nyt huomenna sunnuntaina helluntaina kerätään kirkoissamme kolehti Hengen uudistus kirkossa ry:lle.
Lisään vielä että Kansan Raamattuseuralla on läheistä yhteistyötä näiden kanssa.
Minäkään en oikein ymmärtänyt, mitä Kirkonrotta tarkoitti sillä että foorumilta jotkut uhoavat toisilla areenoilla. Ehkä me vaan emme nyt hoksaa, tai sitten tässä oli joku väärinkäsitys hänellä.
Muuten olen hieman eri mieltä siitä, mikä panos Kirkonrotalla eli Kimmo Saastamoisella (hän kirjoittaa nimensä profiiliin täällä) on ollut täällä ja myös muissa keskusteluissa - joita olen lukenut satunnaisesti.
Mielestäni hän on erittäin terävästi havainnoinut ja myös tutkinut asioita kirkossamme. Esim naispappeuden alkuvaiheita ja sitä mikä olisi ollut parempi tapa hoitaa ko ongelmia.
Vaikka voi oudoksua nimilistoja tai sivistyssanoja, en pidä niitä suurina ongelmina. Kyseessä on henkilö jonka kanssa pystyy keskustelemaan, ja jolta voi oppia. Itse ei-teologina tajuan vain pienen osan, mutta en koe sitä uhaksi.
Kun mainitsit Thinkcatin, on sanottava että jostain yhtäläisyydestä huolimatta Saastamoinen on aivan toisella asenteella kirjoittava. Ei ole sellaista vyörytystä eikä ilkeämielisyyttä ollenkaan. Olisin mielelläni pitänyt Kirkonrotan täällä, enkä ihan usko että tämä oli tässä.
Muistan KRS:ltä, että sinnekin tuli 90-luvun loppupuolella kaatujia ja muita “Jumalan koskettamia.” Olivat muistaakseni käyneet Holy Trinity Bromptonissa. (Sisäinen paraneminen oli myös jonkin aikaa KRS:llä muodissa.)
Maltillinenkin karismaattisuus on kokemuskristillisyyttä. Painopiste on siinä, että saadaan kokea jotain, tullaan Jumalan koskettamaksi tuntuvalla tavalla, uskovia varustetaan johonkin, ja pitää uskaltaa haaveilla jonkin oikein suuren näyn toteutuvan, niin sitten Jumala sen toteuttaa.
Se, mitä Jumala on jo tehnyt Golgatalla on monille aivan riittämätöntä ja tylsää. Minä en onneksi saanut kokemuskristillisistä yhteisöistä koskaan mitään, mitä siellä sanottiin olleen tarjolla. Sadoissa erilaisissa tilaisuuksissa kävin pitkästymässä.
Niin, tässä on jälleen se sama iso kysymys että kristityillä on taipumus pyrkiä luomaan malleja uskovaisuudesta sen perusteella mitä he itse ovat kokeneet.
Eli on turha kiistää jonkun saamia armolahjoja tai kokemia ihmeitä, varsinkin jos ne eivät sodi Raamatun sanomaa vastaan.
Mutta heti kun niistä tehdään toisille mitta ja malli, ja niistä kovin paljon puhutaan, on vaarana tuo mitä sanot: Ei riitä enää yksinkertainen sovituksen sanoma, Jeesuksen työ edestämme. Alamittaiseksi ja tylsäksi voi kokea itsensä jos siitä haluaisi vain kuulla.
Vanha laulu tiivistää:
Risti vain, risti vain, kerskaus on mulla, kiitos että armon sain, taivaaseen saan tulla!
Etkö huomaa että teet tässä juuri sen suoraviivaisen johtopäätöksen, josta edellä kirjoitin?
Oma kokemus ei oikeuta määrittelemään että muiden pitää kokea juuri samoin tai muuten on “väärällä mielellä”.
Olen sielunrakenteeltani sellainen, että en kokemuksia tarjoavissa tilaisuuksissa tule millään tavalla kosketetuksi. Voin yrittää olla oikealla mielellä tai kriittisellä mielellä. Se ei muuta mitään.
Minua varten kokemuskristilliset tilaisuudet eivät ole. Eli paljon tuli aikoinaan oltua väärässä paikassa.
Toivottavasti et monia kaltaisiani syyllistä “väärällä mielellä olemisesta”. Joukkosuggestio toimii toisille paremmin, toisille huonommin, joillekin meistä ei ollenkaan.
Joissain karismaattisissa tilaisuuksissa toki puhujalla on ollut jaettavana ihan hyvää, oikeaa ja tarpeellistakin sanottavaa, eli jotain minäkin olen joskus saanut niistä. Mutta se kokemuksellinen osuus tilaisuuksista, jota niissä on ainakin 90%, on minulle ajan hukkaa.
Ei tarvitse, mutta jos ei koe jotain paikkaa omakseen, on ehkä väärässä paikassa. Sitä tarkoitin. Ja toivoisin, ettei tästä aleta täällä keskustelemaan enempää, sillä tarkoitin viestini lähinnä pelkästään Kirkonrotalle, en taas yhdeksi karismaattisuuskeskusteluksi, aihe joka on kaluttu loppuun täällä usein.
Kuten Fratres totesi, tässä ei ollut tarkoitus aloittaa keskustelua aiheesta karismaattisuus jne. Jos se nyt kuitenkin lähtee, näitä viestejä pitäisi siirtää tästä pois…
Minun on kuitenkin “pakko” todeta tähän vielä se näkökulma, että olen joskus miettinyt olevani - päinvastoin kuin ehkä sinä - niin voimakkaasti kokeva (siihen voi liittyä myös elämäntapani/ammattini valinta eli musiikki) että minuun saattaisi tehota juuri “suggestio” tai lievemmin sanoen voimakkaasti kokemuksia ja tunteita, ehkä ihmeitäkin korostava hengellisyys.
Ajattelen siis jotenkin siihen tapaan, että olisi vaarana sekoittaa omasta persoonallisuudesta johtuvat tunteet ja kokemukset siitä mitä yleensä nimitetään Jumalan Pyhän Hengen kosketukseksi. Minulle saattaisi käydä niin, että lähtisin juoksemaan ympäriinsä saadakseni aina vaan lisää ja parempia kokemuksia. Paljon menisi myös voimia ja aikaa siihen pohdintaan, mikä nyt johtuu mistäkin, voiko tämä olla Jumalasta vai minusta jne.
Lyhyesti: uskon että rauhallinen, ja hiukan “väritön” kristillinen seurakunta, jossa opetetaan Raamatun mukaan, rukoillaan ja veisataan Jumalan kunniaksi, on minun paikkani. Kyllä minäkin musiikkiin liittyen joskus tempaudun ja riehaannun… kyllä sen ehkä Pyhä Henki pohjimmiltaan tekee… mutta se kokemus ei ole sitä leipää, jota sielu varsinaisesti elääkseen päivästä ja viikosta toiseen tarvitsee.
Tämä on toki arvelua, ja jälleen kerran hyväksyn sen että asiat joku näkee aivan toisin. Teoriani kuitenkin taitaa olla, että karismaattisempi meno sopii niille, jotka ovat “järki-ihmisiä”. Stereotypia ilman muuta, mutta itse pidän itseäni tunneihmisenä, ja melko hauraana, joten varon varsinkin kaikkea manipulaatiolta haiskahtavaa, tai omasta halustani tunnesyövereihin vajoamista.