Mitä tarkoitat pomppimisella?
Kun lukee käytyä keskustelua, siinä on kysymys muustakin kuin lehtikirjoituksesta. Alunperin jouluyön saarnasta.
Synnistä ja armosta papin kuuluukin saarnata. Ei se tässä ärsytä.
Erehdyt siinä että johonkin joukkoon kuuluminen estäisi ihmistä sanomasta ikinä mitään hyvää tai huomioon otettavaa.
Minusta käydyssä keskustelussa on osumia ja ohilaukauksia kummallakin puolella. Oletko lukenut fb keskustelua Vuosaaren srkn sivulla?
Kukaan ei ole kieltänyt ketään olemasta uskovainen.
En ole sitä mieltä, että ihmisen kuuluminen yhtään mihinkään tekisi hänestä joko täydellisessä totuudessa kulkevaa, tai sitten jokaisessa asiassa väärässä olevaa.
En ole lukenut fb keskustelua, kun en edes sinne kuulu. Olen muodostanut mielipiteeni sen perusteella, mitä kyseinen porukka kirjoitti kirkkoherran kirjoituksesta.
Yleisesti ottaen toki olen sitä mieltä, että on mieletöntä että kirkossa on Tulkaa kaikki porukka. Pitäisi olla tulkaa ne, jotka haluvat kuulla Jumalan sanaa.
1 tykkäys
No kuittasitpa kuitenkin TK -väen poliitikoiksi jotka ovat uskosta osattomia. Siten voit ohittaa heidät.
Useat puolueet ovat näkyvästi esillä seurakuntavaaleissa ja aivan perinteiset kristitytkin ovat monesti niiden listoilla.
TK ei ole sen kummempi ponnautin politiikkaan vaan pikemmin se on silkkaa kirkkopilitiikkaa. Uskoa ei tule arvioida ryhmän jäsenyyden mukaan. Sydämet tuntee Jumala. Jokaisella on taustansa ja syynsä. Ihminen voi myös muuttua elämän aikana hyvinkin paljon.
En tietenkään kannata TK- linjaa eikä tuo kannanottokaan ole sellainen jonka allekirjoittaisin. Se kertoo kyllä luottamuspulasta että seurakuntaneuvoston jäsenet ja khra eivät näytä löytäneen keskusteluyhteyttä kasvotusten vaan on menty tuollaiselle tasolle.
Fb -keskustelua pääsee lukemaan kuka tahansa. Kohtasin siellä myös hyviä ajatuksia tuon kannanoton joltakin allekirjoittajalta ja olen yllä pohtinut asiaa eri puolilta.
Viittasit siihen että elämän tärkein asia on jollekin ajallinen murhe. Kun sen pitäisi olla pelastus ja Jeesus pelastajana.
Tämä väärä vastakkainasettelu ja jopa halveksunta, jota edustat edellä - ja jota esiintyy myös toiseen suuntaan - kuvastaa länsimaisen kristillisyyden ongelmaa tosi hyvin. Ja nimenomaan luterilaisuuden? Onko @timo_k lla tähän sopivia sanoja? 
Se että Jeesukselle sydämen avaamisen ja omaisista huolehtimisen välillä on muuri eikä silta,on surullista.
Isä Matteo on muuten toisaalta hömppää, toisaalta erittäin osuvaa. Matteo on kiinnostunut ihmisten murheista ja nappaa rosvot, mutta julistaa Jeesuksen rakkautta ja syntien anteeksiantoa kaikille. Tykkään.
1 tykkäys
Se, että on kiinnostuneempi pelloistaan, härjistään ja vaimoistaan kuin Taivasten valtakunnasta on kyllä ongelma. Maalliset eivät saa olla tärkein asia. Kristus edusti tällaista kantaa, joka mielestäsi on länsimaisen kristillisyyden ongelma. Minun mielestäni ei kyllä ole yleinen ongelma se, että maalliset jätettäisiin väärällä tavalla tai edes oikealla tavalla syrjään taivaallisten takia.
Jeesus otti ihmisten ajalliset tarpeet ja huolet vakavasti, mutta hänen toimintansa ja saarnansa ydin ei ollut maallisen elämän asioissa.
Ymmärrettävästi siellä, missä käsitys iankaikkisuudesta todellisena asiana on kadonnut tai ohentunut, tärkeimmiksi asioiksi nousevat ajalliset. Tärkeintä on se, mitä tapahtuu nyt, koska emme voi tietää muusta kuin aisteilla havaittavasta maailmasta.
Jokainen tietysti tietää senkin, että ajalliset murheet - pellot, härjät ja vaimot - usein muuttuvat tärkeimmiksi. Kaipa maslowilainen tarvehierarkia on sellainen, mikä paljon ohjaa toimintaamme. Mutta siltikin pitäisi muistaa, että kristityllä ei näin. Hänellä Kristus ja iankaikkiset pitää oleman ensimmäisellä sijalla.
Niin Jeesus teki.
Ei ole kysymys siitä onko jokin ongelma yleisempi kuin toinen eli Onko maallinen vai taivaallinen unohtunut.
Koko ihminen on Jeesuksen rakkauden kohde. Se joka on väärällä tavalla kiinni maallisessa, saa häneltä muistututuksen tärkeimmästä. Se joka ohittaa lähimmäisen hädän, saa kuulla Jumalan rakkauden pysyvän niissä jotka rakastavat itse.
Vastakkainasettelu siis vääristää kuvaa.
Lähetyskentiltä on tuttua se miten ihmisiä lähestytään heidän hätänsä kautta.
Ei taida oikein olla. Olen seurannut tätä juttua hyvin vähän. Vaikuttaa tyypilliseltä “somekohulta”, jossa sinänsä pieni asia paisuu kohtuuttomasti ja jossa tahallaan ymmärretään väärin vastapuolta ja jossa ei oikeastaan lopulta ole enää edes kyse siitä alkuperäisestä asiasta, vaan siitä, että kiistaan projisoidaan paljon kaikkea muutakin - eikä vähimmin omia yleisiä pettymyksen, kiukun, voimattomuuden ja katkeruuden tunteita. Lopputulos on siksi sellainen kuin on.
Jos kuitenkin kaiken tauhkan alta kaiveltaisiin ihmisten todellisia mielipiteitä avioliitosta ja sen merkityksestä, niin saattaa olla, etteivät mielipiteet olisikaan niin kovin erilaisia.
Seurakuntaneuvoston yhden ryhmän lehdistötiedotetyyppisen tekstin lähettämisen voisi tulkita johtuvan myös julkisuushakuisesta vaikuttamisyrityksestä. Näyttäisi siltä, että tekstiä ei ole julkaistu keskusteluyhteyden puuttumisen takia, vaan keskusteluyhteyden olemassaolosta huolimatta. Kahden kesken tai vähän isommalla porukalla ilman yleisöä keskustellaan, kun halutaan keskustella ja ymmärtää toinen toista. Seurakuntaneuvostossa seurakunnan toimintaan vaikutetaan myös tavallaan suljettujen ovien takana, koska pöytäkirjoihin kirjataan lähinnä päätökset, mutta käytyjä keskusteluja ei yleensä kirjata julkisiksi tuleviin pöytäkirjoihin. Valtuutetut lienevät arvioineet, että tuossa tilanteessa heidän tavoitteidensa kannalta toimivaa voisi olla vaikuttaminen julkisen kannanoton julkaisun kautta. Sellaisen kautta kertyy julkisuutta sekä asialle että asiasta tiedottaville.
2 tykkäystä
Kuitenkin kaiken maallisen yläpuolelle pitää nousta iankaikkinen. Niin Kristuskin opettaa jopa tavalla, joka tuntuu pahalta meille. Edes lähimpiempiemempiekeään ei ole sallittu olla esteenä Kristuksen seuraamiselle. Kuoleiden pitää antaa haudata kuolleet!
Yleisyydestä ei ole siis kyse, vaan oikeasta järjestyksestä. Kristuksen tuntemus on elämämme tärkein asia. Ja kukaan, jolla se totisesti on, ei ole vailla huolta lähimmäisistään. Toisin päin on mahdollista.
Jos mikään nousee Kristuksen yli, kyseessä on epäjumalanpalvelus, silloin epäjumalana on se, mikä on Jumalan edellä.
Onhan tämä erikoinen ilmiö, ellei kirkossa saa puhua Jeesuksesta, joka on kuitenkin koko Raamatun keskiössä.
https://uusitie.com/saako-kirkossa-puhua-jeesuksesta/
“− Jumala yksin päättää kunkin ihmisen taivaskelpoisuudesta. En voi kuitenkaan vaieta Raamatun opetuksesta, jonka mukaan kastettu ihminen pelastuu, kun hän uskoo. Kastetta ei tulisi pitää automaattisena pääsylippuna taivaaseen, Mäkelä sanoo.”
Uusin juttu tulee Kotimaa 24 sivuilta.
““Jos meillä on ‘mainekriisi’, niin voi kysyä, kuka on sen takana? Sekö, joka julistaa Jumalan sanaa Raamatun mukaisesti vai se, joka mustamaalaa häntä julkisesti väittämällä sellaista, mitä viranhaltija ei ole sanonut?”, Mäkelä kirjoitti.”
4 tykkäystä
Kiinnostava tapaus. Mieleen nousee se, että jos haluaa puhua näinkin syvistä asioista, niin silloin puhujalla on oltava myös paljon kokemuksen tuomaa uskottavuutta, jotta voi saada kuulijat puolelleen.
Tarkoitan sitä, että kuulijan on aistittava, että puhuja todella ymmärtää sen, mistä puhuu. Että hän on aidosti kohdannut ja läpikäynyt sen, mistä puhuu. Tämän aistimisesta seuraa se, että puhujaa voi aidosti kunnioittaa, eikä hänen juttunsa kuulosta vain jargonilta.
Uskoisin, että olisi moniakin ihmisiä, jotka voisivat heittää nuo samat jutut niin, että se ei herättäisi vastustusta. Nyt tässä tapauksessa kirkkoherran tavassa on kuitenkin jotain sellaista, joka ei herätä tarvittavaa luottamusta.
1 tykkäys
Niin minäkin olen kokenut. Sekä puheen alkuperäinen konteksti että se miten khra vastasi kritiikkiin kertovat samasta ongelmasta.
Minusta on vain outoa, jos kirkossa joku poliittisin perustein valtaan ängennyt neuvosto sanelee “viestintäpolitiikan” mikä määräisi myös papin saarnaamistyötä.
Kirkko ei ole minkään “neuvostoliiton” propagandakoneisto, vaikka jotkut intopoliittiset yhteiskunnan uudistajat niin toivoisivat.
5 tykkäystä
Ajattelin juuri henkilökohtaista messuongelmaani (kadun jo tätä kirjoittaessa että kerron sen julkisesti; erittäin epävireinen esilaulaja ja kokematon urkuri joka soittaa säestyksen seurakunnan lauluäänien ja jopa esilaulajan itsensä sävelkorkeuksia vastaan sotivista soinnuista) ja tämä ketju pomppasi eteeni.
Olisipa korville turvallinen messu.
Aina, jos kirkossa lauletaan jollain kokoonpanolla säännöllisesti, pitäisi pyytää jotain osaavaa ulkopuolista kommentoimaan ja antamaan tarvittaessa neuvoja.
Kiitos kuitenkin esilaulajalle ja urkurille aktiivisuudesta.
Olisi varmaan pitänyt kirjoittaa marinaketjuun.
Lisäys:
Sen varalle että joku ajattelee että mitä valitat, mikset sitten laula itse jos kuulet paremmin. Siksi en juuri laulakaan itse koska tiedän olevani epävireinen laulaja. En halua tuottaa kenellekään enää yhtään enempää korvien turvattomuutta messuun.
1 tykkäys
Ihan asiallisesti kirjoitat ja ihan oikeaa asiaa. Tottakai epävireistä laulua ja kokematonta urkuria saa kritisoida. Jos tämä on ollut tilapäistä yhtäkkisen sairastumisen vuoksi, niin sitten se on ihan ymmärrettävää. Jos taas tämä on jatkuvaa, niin kyllä kai tämmöinen tilanne pitäisi korjata.
Tilanne on jatkuva. Ja kun kaikki seurakunnan musisointi perustuu vapaaehtoisuuteen, en ole löytänyt tapaa olla tarpeeksi hienotunteinen, joten olen vain sulkenut suuni.
En oikeasti tiedä miksi pitää pakkolaulattaa epävireisiä laulajia. Aiemmissa seurakunnissani laulamisesta on luovuttu jos ei ole ketään laulutaitoista.
Anteeksi myös ketjun aiheen sävyeron muuttamisesta, se oli tämän päivän humoristinen antini maailmalle.
Jos sallitte käännän ketjun aihetta vielä vähän uusille urille.
Mietin nimittäin tämän ketjun alkaessa paljon messun turvallisuutta eri tilanteissa.
Esimerkiksi kierre: pieni paikkakunta -> pieni seurakunta ->liian pienet piirit ->ei mahdollisuutta erottautua eri ryhmään esim. tietyistä samassa seurakunnassa käyvistä sukulaisista.
Erilaisten vaikeiden menneisyydessä tapahtuneiden asioden vuoksi on joskus mahdotonta osallistua samaan messuun ja varsinkin kirkkokahveille tiettyjen perheenjäsenten kanssa.
Tarkoitan tässä tilanteita joissa henkilöillä on lääkärin toteama post-traumaattinen stressihäiriö esimerkiksi, tai jokin muu merkittävää haittaa aiheuttava tekijä.
Moni kristitty pitää anteeksiantamisen kriteerinä tällaisia asioita, että pitäisi pystyä kohtaamaan vaikeatkin asiat ja henkilöt. Omasta mielestäni ei ole hyvän kristityn merkki että hän pystyy kohtamaan kaiken elämässään tapahtuneen negatiivisen, missä tahansa tilanteessa. Itseään saa ja pitää suojella ja edistää omaa tasapainottumistaan. Anteeksi voi antaa, vaikka ei vielä pystyisi kohtaamaan asioita konkreettisissa tilanteissa.
Outoja, mutta monelle todellisuutta olevia tilanteita.
Näitä asioita on kyllä todella hyvä käsitellä juuri messun yhteydessä, mutta ei välttämättä tiettyjen henkilöiden kanssa samassa penkkirivissä tai edes samassa messussa. Ehtoollisella on pysäyttävää muistaa että samasta ehtoollisesta ovat osallisia myös kaikki elämän hankalimpien ihmissuhteiden osapuolet.
2 tykkäystä
Tämä nyt ei varsinaisesti liity tähän, mutta kerron kuitenkin. Eräs amerikkalainen nainen, joka ei ollut edellisenä sunnuntaina käynyt kirkossa, meni kirkkoon ja ihmetteli, kun nainen, jota hän ei kerta kaikkiaan voinut sietää, tuli halaamaan häntä kirkon ovella. Jumalanpalveluksen lopussa pappi sitten sanoi: “Annan teille täksi viikoksi saman tehtävän kuin viime viikolla: syleilkää jotakin ihmistä, jonka kanssa ette lainkaan tule toimeen.”
4 tykkäystä
Ihan hyvä ohje, tilanteisiin kun ei tule jonkun kanssa toimeen, mutta paniikkikohtausten saaminen tiettyjen ihmisten seurassa ei ole sama asia kuin olla tulematta jonkun kanssa toimeen.
2 tykkäystä
Ymmärrän tässä Plautillaa hyvin. Keinotekoisuus on vaarana, ja väkinäisyys. Elämässä tulee näitä juttuja, jotka vaan eivät katoa olemattomiin seurakunnissakaan. Ja jotkut nimenomaan siellä eivät katoa!
Peukutin myös tuota Filonillan kertomusta, sillä se oli hauska sinällään… Mutta asia ei ole toki yksipiippuinen.
Turvallinen messu -otsikko herätti itsessäni aikanaan - vaikka asiayhteys pysyi tuossa Vuosaaren kirkkoherran tapauksessa - myös muita ajatuksia.
Mietin, että myös hyvin konservatiivisesti uskovat (luterilaisuutta lähinnä nyt ajattelen, tuntemaani sellaista) haluavat usein turvallisen messun. Kannattaa siinäkin mielessä ihan rauhassa pohtia asiaa ennen kuin kovin suurella äänellä tuomitsee noita liberaaliksi moitittuja, jotka osin harhaankin osuen moittivat herätyskristillistä kirkkoherraa.
Ei ole nimittäin totaalisesti eri asiasta kysymys, kun vanhanaikainen kristitty haluaa tulla messuun siten ettei siellä joudu ahdistelluksi liiallisen tuttavallisuuden, ylenpalttisen fiilistelyn, vääränlaisen musiikin, liiallisen liturgisen kikkailun, huonojen soittajien ja laulajien, yllättävien kaavasta poikkeamisten, hälisevien lasten ym. ym. vuoksi.
Siinä on samaa turvallisuushakuisuutta, vaikka se kohdistuukin eri asioihin. Kaikista noista jutuista on valitettu toisinaan.
2 tykkäystä