Mikä Hartissa ärsyttää? Kirja on minullakin vielä kesken, mutta minusta Hartin jatkuva provosointi on lähinnä sympaattista. Hänessä tuntuu olevan sellaista Paavo Arhinmäki-henkistä* rasavilliä pikkupoikaa, mikä on aika sympaattinen piirre.
Tähän varmaan pitää laittaa joku disclaimer, että en kehu Paavo Arhinmäen politiikkaa eikä minua kiinnosta keskustella Arhinmäen poliittisista näkemyksistä. Julkisuuteen vaikuttaa, että tämä on henkilönä sympaattinen trolli.
Tuosta linkistä tuli vähän erikoinen olo. Vähän kuin lukisi jotain katolilaista Chickin traktaattia. Mikä ihmeen porukka tuon on julkaissut? Joku sedevakantistiluostari…?
Myönnän että Paavo Arhinmäkikin ärsyttää.
D
Mielestänikin esiintymistapa, mitä nyt olen nähnyt, on jotenkin sympaattista. Non-chalantti mahtipontisuus yhdistyy ikään kuin muiden tietämättömyyden sietämisen kärsimykseen. Yhteyttä P. Arhinmäkeen en tosin näe, vaan enpä ole tuon miehen edesottamuksia seurannutkaan kuin pakollisen vähän.
Melkoinen sivusto tosiaan. On siellä ”ortodokseillekin” osansa, teidät siellä paljastetaan! 
Linkin on tarkoitus olla vain yksi mahdollinen poiminta asioista, jotka joku saattaisi käsittää hämmentävinä, kyseenalaisina tai vastausta tarvitsevina JPII:n toiminnassa.
Se joka tapauksessa osoittaa tämän keskustelun tarpeisiin sen, että JPII:n sanoissa, teoissa ja teksteissä on asioita, jotka voi käsittää myös edustavan teosofiasta vaikutteita saanutta näkemystä, että ihmiskuntaan kuuluminen tai ihmisyys itsessään pelastaa tai on pelastus. Ja että uskonnot ovat tapa ilmaista tätä jaettua ihmisyyttä.
Tuo oli siis se ensimmäinen käsitys universalismista. Tai ehkä JPII tarkoittaa siitä sellaista muotoa, että ne pelastuvat, jotka tietävät ja tuntevat uskovansa ihmisyyteen. Kun taas jos olet ihmisyyden vastainen, niin voit joutua kadotukseen. Se ei olisi puhdasta universalismia, vaan universalistisen vakaumuksen ottamista pelastuksen kriteeriksi.
Tiedät luultavasti enemmän asiasta kuin minä. Löysin tekstin pelkän linkin perusteella ja totesin, että siinä on nähty se mahtava vaiva, mikä sisältyy noiden uutisten ja kiertokirjeiden kahlaamiseen.
Ehkä JPII tarkoittaa vain, että Jumala vaikuttaa myös Kirkon ulkopuolella ja että pelastus on tarjolla kaikille. Totta kai tarjous on kaikille voimassa. Rooman paavit ovat kyllä harhaoppisia, mutta eivät kyllä artikkelin listaamista syistä. Artikkeli tuntui lähinnä etsivät mahdollisimman huonoja tulkintoja ihan normaaleista ja ymmärrettävistä lausunnoista
Kuuntelin vähän kirjaa lisää. Hart mainitsee esimerkkejä P. Johannes Krysostomokselta ja P. Basileokselta, jossa Raamatun ikuiseksi käännetty sana merkitsee määräaikaista aikakautta. Ajatus on kiinnostava. Olen aikaisemmin suhtautunut vähän sellaisella “Joopajoo…”-asenteella tällaiseen kielelliseen kikkailuun, mutta ajatus muuttuu kiinnostavammaksi, jos pyhiltä löytyy vastaavaa kieltä.
Hartin provoilu on kyllä hauskaa, mutta selkeästi kiinnostavampia ovat kyllä nämä asiallisemmat huomiot. En kyllä vieläkään osta Hartin ajatusta, mutta tyyppi vetää kyllä aika hyvin.
On tietenkin olemassa sellainen mahdollisuus että kaikki mitä pyhät sanoivat ei ole aivan niin adekvaattia.
D
No, olen ortodoksi. Jos pyhä sanoo jotain, ortodoksi kiinnostuu asiasta enemmän kuin että joku ei-pyhä sanoisi samankin asian. Olen melko fundis ja en kauheasti anna painoarvoa oppijutuissa esimerkiksi akateemiselle teologialle.
Noo, meillä luterilaisilla kaikki uskovat ovat pyhiä, Jumalalle erotettuja, joten…
Mutta oikeasti joku pyhähän saattaa sanoa ihan tuubaa jostakin asiasta. Meneekö sekin akateemisen teologian edelle?
D
Eikun akateeminen teologia ei ihan vain monestikaan ole merkityksellinen muuttuja. Akateeminen teologia ei ole huonoa tai väärää, mutta sen merkitys ei mielestäni ole niin suurta kirkollisessa skenessä kuin tradition sisäisillä muuttujilla. Pyhät voivat puhua tuubaa, mutta tuubaa ei ammuta alas sillä, että yliopisto sanoo jotain. Tuuba ammutaan alas traditiolla.
Juuri tästä syystä en ostakaan Hartin argumentaatiota ihan suoraan, vaikka kirja on tähän mennessä vaikuttanut erinomaiselta. Omasta mielestäni hyvä argumentaatio ei riitä, vaan haluan lukea lisää asiasta ortodoksisesta vinkkelistä. Metropoliitta Hilarionin Christ the Conqueror of Hell on internetin mukaan tällainen, joten varmaan sen voisi joskus kahlata.
https://goo.gl/search/Christ+the+Conqueror+of+Hell:+The+Descent+Into+Hades+from+an+Orthodox+Perspective
Christ the Conqueror of Hell: The Descent Into Hades from an Orthodox Perspective, Kirja, Ilarion Alfejev
Hartin kirjaa lukevat/lukeneet: millä tavalla Augustinus on tullut tässä kirjassa esille/käytetyksi?
Jossain kohtaa Hart taisi valitella Augustinuksen Kreikan taitojen puutetta. Erityisemmin ei lähtenyt Augustinusta kuitenkaan haukkumaan, niinkuin jotkut ortodoksiteologit tekevät.
Jotta tästä oikeasti pääsisi selvyyteen, niin pitäisi tietää Nouvelle Théologien olemassaolosta ilmiönä ja ne keskeiset kohdat, missä se eroaa kirkon edeltävästä traditiosta. Sitten ottaa huomioon esimerkiksi JPII:n suhde hahmoon nimeltä Henri de Lubac (tai suhtautuminen P. T. de Chardinin ajatteluun).
On paljon sellaista kontekstia, missä on täysin aiheellista tulkita sekä Vatikaani II:n että JPII:n tekstit edustamaan jonkin sortin ekumeenista universalismia. Ne eivät puhu selkeästi tai suoraan minkään asian puolesta, mutta ne voi hyvällä tahdolla taiteilla edustamaan jotain erikoista vinkkeliä jonkin hyvin humanistisesti värittyneen kristinuskon muodon sisällä.
Kukaan mihinkään perennialismiin uskova ei siitä kuitenkaan käänny kristityksi noiden sankareiden tekstien perusteella. Pikemminkin päinvastoin saa niistä jonkinlaista vahvistusta ajattelulleen. Samaa ei voi sanoa vuotta 1958 edeltävien paavien ja kirkolliskokousten teksteistä. Tämä taas johtuu kaikkein todennäköisimmin siitä, että noiden uusien tekstien kirjoittajat olivat itse perennialisteja ja saivat teologiansa sellaisilta.
[details=“Vatikaani II on ihmeellinen teologinen musta aukko tai “hämärän rajamaa”.”]
Se toisaalta ei muuttanut mitään. Sitten se toisaalta muutti kaiken. Ja teki se mitä ikinä, niin asiaan sen enempää katsomatta pitäisi kuitenkin ajatella sitä hyvänä asiana. Protestanttinen ajatus uskomisesta Raamattuun riippumatta siitä, mitä sen sisällöstä ymmärtää, esiintyy tässä uskomisena Vatikaani II:een riippumatta siitä, mitä sen sisällöstä ymmärtää.
Pierre Teilhard de Chardin, Alfred Loisy, George Tyrrell, Yves Congar, Maurice Blondell, Henri de Lubac. Nämä tyypit ja monet muutkin sanovat suoraan sen, mistä Vatikaani II:n ja JPII:n ajattelu on peräisin. Siis kukaan ei kiellä, kiistä eikä salaa sitä, että 1) heillä oli kumouksellisia ja osalla harhaopiksi tuomittuja ajatuksia, mutta että 2) heillä oli vaikutus tai osallisuus ajatteluun, josta lopulta tuli Vatikaani II:n linja ja sisältö, tai että heidän ajatuksensa lyötiin läpi Vatikaani II:ssa. Mutta kaikki kiistävät, että nämä kaksi olisivat totta samaan aikaan.
Tai sanovat, että heidät tuomittiin kyllä harhaoppisina, mutta oli hyvä asia, että heidän ajattelunsa meni läpi Vatikaani II:ssa. Mutta sitä ei saa summata niin, että oli hyvä asia, että harhaoppiseksi tiedetty ja harhaoppisena tuomittu ajattelu meni läpi Vatikaani II:ssa. Siellä siis pukkasi universalismia oikein urakalla. Sillä tavalla, että lähteillään sen saattoi tunnistaa universalismiksi, mutta perille teksteihin löytäessään se on hämmentävä sekamelska jotain universaalia kristillisyyttä tai universaalin kuuloista kristillisyyttä tai jotain perennialismin riemuvoittoa.
Vatikaani II:ta edeltävä kirkko ja Vatikaani II:n jälkeinen kirkko eivät kaikesta päätellen ole osa samaa todellisuutta. Ennemmin niin, että teologisesti ja sosiologisesti Vatikaani II oli jonkinlainen yksisuuntainen portaali toiseen todellisuuteen ja toiseen tietoisuuteen. Sen tietoisuuden sisältä se edeltävä, vanha ja entinen todellisuus samaan aikaan sekä 1) ei ole olemassa, 2) on olemassa mutta oli kielteinen asia ja 3) on olemassa, mutta oli oikeastaan sisällöltään tätä uutta todellisuutta vastaava.
Tai voi sanoa niin, tai olen jopa nähnyt ja kuullut, että kirkon 1900 vuotta jatkunut traditio samaten 1) ei ole olemassa tai ei ole kiinnostava tai ei ole tietämisen arvoinen tai ei näytellyt mitään roolia missään, 2) on olemassa mutta oli ikävä asia tai jotain, mikä oli vain hyvä jättää taakseen ja 3) on olemassa, mutta on oikeastaan sama kuin mitä on Vatikaani II:n jälkeen.
Kun sanon edellä, että kaikki kiistävät, että nämä kaksi olisivat totta samaan aikaan, niin selitys on tietenkin, että mainitut henkilöt olivat harhaoppisia ja ajatukset harhaoppeja Vatikaani II:ta edeltävässä todellisuudessa, mutta eivät ole harhaoppeja Vatikaani II:n jälkeisessä tai sisäisessä tai siellä alkaneessa todellisuudessa.
Esimerkiksi Voegelin ei esitä tuota muutosta minään tietoisuuden laajenemisena tai kehittymisenä, vaan päinvastoin kontraktiona, luhistumisena tai laskostumisena. Eli Vatikaani II:n sisällä ja jälkeen on kadonnut kyky tehdä ero tiettyjen asioiden välillä.
Minulla on aluillaan Reginald Garrigou-Lagrangen The Sense of Mystery: Clarity and Obscurity in the Intellectual Life. Sen käännös ranskasta englantiin on varsin tuore, vain parin vuoden takaa. Siksi pääsee heti todistamaan sellaista bisarria ilmiötä, jossa esipuheen tekijällä ei ole mitään käsitystä kirjan sisällön merkityksestä. Tämän seurauksena hän kehuu kirjaa valtavan hienoksi esimerkiksi sen historiallisten vastustajien ajattelusta.
[/details]
Hilarionin kannanotot monissa muissa kysymyksissä eivät vakuuta, joten itse jätän hänen kirjansa lukematta (etenkin, kun en ole täysin vakuuttunut, että hän kirjoittaa ne itse). Eräs kotimainen pappi kuvasi Hilarionia “omahyväisimmäksi tyypiksi, jonka olen ikinä tavannut”. Enpä ole häntä livenä nähnyt, mutta tapa, jolla hän on suhtautunut ekum. patriarkkaan, todistaa kyllä samaa.
Miulta on mennyt ohi, mutta toisaalta yritän olla seuraamatta kirkkopoliittisia uutisia. Tuo lähinnä kiinnostaa, josko siinä eriteltäisiin isiä ja liturgisia tekstejä asiasta. Kirjoittaja nyt on sivuseikka.
Niin varmaan voi ja tekstit varmaan voisivat olla vähän järeämpiä, mutta ei kai pöljä tulkinta ole tekstin vika? Muotoilu voi olla huono, mutta ei kai se tarkoita, että kaikista pöljin tulkinta on se oikea. Juuri tämä häiritsee Chickin traktaateissa ja muussa foliohattukamassa.
En ole paljonkaan seurannut tätä ketjua, mutta vastaan tähän.
Jos joku pyhä isä sanoo ihan tuubaa jostakin asiasta, niin hän on väärässä, mutta lähes kaikkien pyhien isien konsensus on ortodoksien mielipide. Pyhä Johannes Damaskolainen* kirjoittaa teoksissaan Ortodoksisen uskon tarkka esitys I - IV aivan tuubaa luonnontieteellisistä asioista, mutta silti hänen teologiset mielipiteensä ovat oikeita.
Tällä ei ole mitään merkitystä, kirkolla on kanonin oikeus jossa asioista päätetään. Mikä on se teologinen esimerkki, sitä et kerro, jos ei ole esimerkkejä on vaikea ottaa akateemiseen teologiaan kantaa.
Luterilaisuudessa mutoperiaate sen sijaan hajottaa koko reseption, koska tulkintoja on tuhansia. Se on meidän luterilaisten ongelma ja ristiriita mitä ortodoksi kirkossa ei ole. Tässä suhteessa luterilaiset ovat tietysi " huonompia" ja kirkkomme on altis jakaantumisen jatkuvalle prosessille.