Se ihmisen myötävaikuttavuus ei ole synergismiä, vaan monergistisesti vaikutettua ihmisen myötävaikuttavuutta. Sitä tarkoitin. En siis ole Pieperin kanssa ristiriidassa edellisessä viestissäni.
Puhut kuitenkin siihen sävyyn, että usko ikään kuin automaationa saisi aikaan pyhityksen. Näyttää kuitenkin siltä, että Raamattu puhuu mm. noissa Pieperin mainitsemissa paikoissa Jumalan aikaan saavan pyhityksen uskovassa, eli uskossa.
Miten selittäisit sellaisen näkemyksen, jossa usko automaationa saa aikaan pyhityksen, ja sellaisen näkemyksen, jossa usko ei automaationa saa aikaan pyhitystä?
Miksi toinen uudestisyntynyt kristitty pyhittyy tai tekee hyviä tekoja ajallisuudessa enemmän kuin toinen uudestisyntynyt kristitty, jos pelastus on monergistinen, eikä pyhityskään ole sellaista, että se ei olisi yksin uskosta (Gal. 5:6) ja usko yksin Jumalan teko?
Niin minäkin selkokielisessä selityksessäni: …yksin uskon vaikuttaa teissä…Ymmärtäkää myös se, että antaessanne yksin uskon vaikuttaa teissä kaikki hyvät teot…
No koska sekä luterilaisuus, että Raamattu puhuvat lihan ja Hengen välisestä taistelusta. Mitään taistelua ei olisi jos usko saisi automaationa aikaan pyhityksen. Vaan kun Jumalan Henki rukoilee meissä Room. 8 luvun mukaan “Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.” (Room.8: 27), niin Jumala toki kuulee tämän rukouksen ja vastaa siihen pyhittämällä meitä tässä samassa Hengessä, jolloin se todentuu meidän sisällisen ihmisemme uudistumisena ja vanhan heikentymisenä ja sen seurauksina, kiinnostuksena Jumalan sanaan ja hyviin tekoihin.
Nähdäkseni samarialainen ei ole evankeliumikertomuksessa Perkeleen vallassa ja ilman mitään hyvää, eikä hän nähdäkseni ole kuitenkaan uudestisyntynyt. Miten tämä on mielestäsi mahdollista?
“Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: “Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?” Niin hän sanoi hänelle: “Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?” Hän vastasi ja sanoi: “Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. Hän sanoi hänelle: “Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää”. Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: “Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” Jeesus vastasi ja sanoi: “Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi. Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse. Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse. Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä. Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: ‘Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan’. Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?” Hän sanoi: “Se, joka osoitti hänelle laupeutta”. Niin Jeesus sanoi hänelle: “Mene ja tee sinä samoin”.”
Matt. 10:25-37
1 tykkäys
Kun sanotaan usko automaationa sijasta usko yksin Jumalan vaikutuksesta ja edellytetään luterilaisesti lihan ja Hengen välinen taistelu, niin silloin nähdäkseni se, että toinen uudestisyntynyt kristitty on hedelmällisempi uskonelämässään (hyvissä teoissa) kuin toinen, johtuu siitä, että hän aktiivisemmin kuin laiska kristitty tekee yhteistyötä Jumalan kanssa pyhityksessä. Kun pyhitys luterilaisesti ymmärrettynä on kuitenkin monergistista, niin eroavuus vähemmän hedelmälliseen kristittyyn on varmaan (tosin absoluuttisen monergismin samalla kumoten) siinä, että hedelmällisempi kristitty osittain Jumalan yksinvaikuttavuudesta riippumattomasti haluaa olla Jumalan käytössä, sillä jos näin ei olisi (koska absoluuttinen monergismi pitäisi paikkansa), niin en ymmärrä, miksi Jumala ei penseämmässä tai hedelmättömämmässä kristityssä samaa tahtoa vaikuttaisi.
Miksi näin siihen en osaa vastata kuten ei Franz Pieperkään, vaan jättää asian Jumalan haltuun todeten miksi toiset, mutta ei toiset jäävän vastaamattomaksi kysymykseksi tässä ajassa. Eikä tätä crux theolocorumina tunnettua asiaa voi kukaan ihminen järkensä avulla ratkaista. Tämä asia näyttää olleen sinulle kuitenkin nimenomaan järjellinen pulma, johon olet takertunut niin kaun kuin muistan näissä foorumikeskusteluissa.
Ei se mielestäni ole järjellinen ratkaisematon pulma kristinuskoa miettivälle siinä mielessä, että UT:n kokonaisopetuksen valossa ei ole syytä olettaa absoluuttista monergismia kristilliseksi opetukseksi. Yksinkertaisesti hylätään absoluuttinen monergismi epäuskottavana selityksenä. Ongelma on siis monergismin sisäinen ongelma tai sen ongelma, joka haluaisi pysyä siinä opissa, vaikka näkee siinä selkeästi ristiriitaisuuden. Raamatun pohjalta voidaan rakentaa keskenään ristiriitaisia teologisia näkemyksiä. Ei ihme, etteivät kaikki kristityt ole eläneet opillisessa yksimielisyydessä eivätkä tule elämään.
En näe siinä mitään ongelmaa. Päinvastoin synergismi synnyttää monia ratkaisemattomia vaikeuksia siinä kun ihmisen pelastus otetaan omiin käsiin, eikä hyväksytä Kristuksen sijaisovitusta. Tällöin ei kukaan voi olla varma pelastuksestaan.
Se, että hylkää absoluuttisen monergismin, ei tarkoita sitä, että allekirjoittaa siitä syystä absoluuttisen synergismin.
Nyt meni vaikeaksi. Saisinko absoluuttisen monergismin ja absoluuttisen synergismin määritelmät?
Ei ole vaikeaa ymmärtää, jos on lukenut tekstejäni tässä ja muissakin ketjuissa.
Uskova ihminen voi allekirjoittaa sen, että ihminen syntyy yksin Jumalan vaikutuksesta uudesti, ylhäältä (siis absoluuttisen monergistisesti), mutta olla allekirjoittamatta sitä, että yksin Jumalasta syntyneen uskossa pysyminen ja pyhitys on samoin absoluuttisesti monergistista. Uusi testamenttihan antaa ymmärtää, että uskon voi menettää, ja sitä menetystä ei voi laittaa Jumalan syyksi, joten absoluuttinen monergismi suhteessa pyhitykseen ei ole uskottava ajatus, koska absoluuttisesta monergismista suhteessa pyhitykseen seuraisi, ettei kukaan menettäisi uskoaan eikä olisi vähemmän ajallisuudessa pyhittyvä kuin toinen kristitty.
Absoluuttinen synergismi tarkoittaisi esim. sitä, että ihminen ei voisi syntyä lapsena kasteessa yksin Jumalasta. UT:n valossa on uskottavaa ajatella, että aikuinenkin uudestisyntyy yksin Jumalasta, siksi absoluuttinen synergismi ei ole uskottava käsitys.
Minulle ns. hieno synergismi on yhtä kuin absoluuttinen synergismi, jolloin pelastus siirtyy sijaisovituksesta ihmisen omiin käsiin. En millään voi Raamatun valossa uskoa, että liha osallistuu pelastukseensa millään tavoin. Raamattuviitteitä tämän todistamiseksi on turhauttavaa edes laittaa.
Synergismistä heijastuu aina Mooseksen naama kun taas monergismista Kristuksen kasvot!
Jos ajatellaan, että kristitty on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu eli kuollut, kuten UT näyttäisi useiden jakeiden perusteella syvällisimmillään opettavan, kristityn teoilla ei liene minkäänlaisia synergististä vaikutusta mihinkään suuntaan. Kuollut mikä kuollut.
“Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.” (Room 6:11)
“Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa.” (Kol 3:3)
“Yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet.” (2.Kor 5:14)
Jäljelle jää tietenkin se, että kristityn tulee olla Kristuksessa, ja minun arvioni mukaan se on mahdollista vain Jeesukseen turvautuvan uskon kautta. Ja kuten olen jo monesti sanonut, kristityn on syytä valvoa tilaansa, jotta usko ei haihtuisi olemattomiin.
Suhteessa lahjaan (niin kuin muhinkin lahjoihin nähden) ei ole mielekästä käskien “Mooseksena” sanoa: sinun tulee lahja säilyttää absoluuttisen täydellisesti tai menetät (pelastuksen) lahjan! (Vrt. "Kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: “Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee” Gal. 3:10) Pikemminkin: olet saanut pelastuksen lahjan, ja sinä saat sen säilyttää, jos tahdot. Tahdotko? Jos et tahdo, niin pelastuksen voi menettää. Ja se pelastuksen lahjan säilyttämisen tahtominen voidaan olla käsittämättä absoluuttisen monergistisesti, sillä niin kuin olen perustellut, absoluuttisesta monergismista uudestisyntyneen kohdalla seuraisi, ettei yksikään menettäisi uskoaan eikä olisi vähemmän hedelmällinen kuin toinen kristitty.
Millä perusteella siis luterilaisuuden mukaan pelastuksen lahjan säilyttäminen on vain yksin armosta ja uskosta (eli absoluuttisen monergistisesti), eikä missään nimessä jossain määrin synergistisesti käsitettävissä?
No me olemme pysyvästi erimielisiä. Ei tästä voi millään muuhun johtopäätökseen tulla. Olkoon siis niin, koska minulle ainakin alkaa tulla väsymys näiden keskustelujen suhteen kun nämä eivät johda mihinkään vaan pyörivät jatkuvasti sitä samaa ympyrää johon olemme alusta saakka juuttuneet.
Viitaten tuohon edellisen viestini kuolema-ajatukseen tämän ketjun keskustelun kontekstissa, voisin antaa omasta elämästäni esimerkin.
Itsessäni olen matkan varrella havainnut ilmenevän erinäisiä selkeästi Jumalan tahdon vastaisia synnillisiä taipumuksia. Olen kristittynä miehenä esimerkiksi himoinnut naisia, jotka eivät ole olleet minun, elämäni aikana muutamaan kertaan aika vakavallakin tasolla. Jeesuksen opetuksen mukaan olen jo heitä himoiten katsoessani tehnyt huorin heidän kanssaan, puhumattakaan muusta säpinästä. Totean ja tunnustan sellaisenkin pimeän puolen minussa olleen ja aika sitkeästi pysyneenkin – no ei nyt onneksi enää vanhemmiten niin vahvana, mutta eipä sellainen synnillinen taipumus aivan tyystin ole minusta mihinkään kaikonnut.
Edellä mainittu on kohdallani siinä mielessä paradoksaalista, että minulla on nuoresta saakka ollut aivan äärimmäisen tiukka siveysmoraali, jonka perusteella olen nähnyt lähes kaikki ihmiset huorintekijöinä. Minulla on ollut ehdoton tyrmäys esiaviollisille suhteille, ja olen katsonut petihommien kuuluvan vain avioliittoon ja ehdottomasti vain miehen ja naisen välille. Olen mielestäni myös ymmärtänyt siveysperiaatteiden ja -lakien ehdottomuuden taustasyyt ja niiden rikkomisen pahuuden.
Näin tiukka siveysmoraalinen katsomukseni on toisaalta ihmisen kannalta aika toivoton, mutta toisaalta se on antanut ymmärrystä armon äärettömyyteen. Olen havainnut, että minussa itsessänikin on ja pysyy sellaista pahaa, jota en todellakaan tahtoisi. Ja nimenomaan tähän asiaintilaan auttaa kertakaikkisen vapauttava hengellinen syväymmärrys Kristuksen ristinkuoleman osallisuudesta.
Syntinen luonto ei tietenkään rajoitu pelkkiin siveysasioihin, mutta arvelen tämän esimerkin avaavan Jumalalle kelpaamisen mahdottomuutta ilman Jumalan absoluuttista armoa ja ilman Kristuksen ristiä. Ja kehottaahan UT pyhitykseen ja Jumalan tahdon tekemiseen viitaten karttamaan ennen muuta juuri haureutta.
Ja silti: pyhityskilvoittelu ja puhtaan omantunnon säilyttäminen on tärkeää uskon säilymiseksi. On hyvä muistaa, että Jumala ei ketään kiusaa, vaan…
“…jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee; kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.” (Jaak 1:14-15)
Ilman ristillä tapahtunutta kuolemantuomiota, johon kristitty on ympätty, kukaan meistä ei selviäisi. Kristus on ainoa toivomme.
Jatkan tuostakin hieman, kuolemaan ja siis pelastuksen kertakaikkisuuteen liittyen.
Ehtoollinen saa erityisen syvämerkityksen, kun sitä ei ajatella vain symbolisena ja pelkkänä muisto- ja yhteysateriana – eikä edes pelkkänä uskovan tunnustautumisena osalliseksi Kristuksen ruumiiseen ja vereen ja niiden ansioon – vaan reaalisena osallisuutena hänen kuolemaansa. Kaste julistaa samaa asiaa uskon alkuvaiheessa, ehtoollinen jatkossa.
”Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen?” (1.Kor 10:16)
”Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan.” (Room 6:4)
Ja vielä syvemmin: “Veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä.” (3.Moos 17:11)
Ja syvimmillään: ”Tämä ON minun vereni”:
“Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: ‘Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini’. Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: ‘Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.’” (Matt 26:26-28)
“Ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.” (Heb 9:22)
1 tykkäys