Itse pitäisin tätä perspektiiviharhana. Vapaiden suuntien kontekstissa erilaiset opit elävät oikeasti rinta rinnan, mutta perinteisemmän kristikunnan kontekstissa reaalinen kirjo on huomattavasti pienempi. Oppia ei tarvitse kehittää. Kirkko on jo olemassa ja yksilöuskova voi keskittyä esim. hartauselämään, kun ei yksinkertaisesti tarvitse kehittää suhtautumista seuraavan saarnamiehen erityisoppeihin. Pawsoneita ja Mellereitä ei yksinkertaisesti ole.
En tarkoittanut sitä, että Jumala tahtoo eri ristiriitaisten oppien elävän rinnan, vaan sitä, että ihmiset luulevat monesti olevansa varmempia kuin oikeasti ovat. Kristillinen usko on uskonvarainen vakaumus. Uskonvakaumus ei ole sama asia kuin vastaansanomaton tieto kaikista uskonkohdista. Myös se näkemys, että kirkko on oikeassa, on uskonvarainen vakaumus. Se ei ole vastaansanomaton asia ja tieto. Oikeastaan voisi siirtää tästä 2 viimeistä viestiä uuteen ketjuun ja laittaa otsikoksi uskon ja tiedon suhde.
Nöyrin palvelijanne.
1 tykkäys
Autuaan Johannes Paavali II:n kiertokirje Fides et ratio esittää näkemyksen uskon ja järjen suhteesta. Se löytyy suomennettuna verkosta. Siitä on niin kauan kun sen itse luin, että en pysty nyt esittämään mitään yhden lauseen tiivistä vaikutelmaa siitä. Pistän linkin kuitenkin tähän, koska kirje sisältää punnittua puhetta aiheesta
1 tykkäys
Pyhä Johannes Paavali II kirjoittaa kyseisen kiertokirjeen kohdassa 16 näin:
Järkeä ja uskoa ei voida siis erottaa toisistaan
En uskalla luvata, että tämä on kovinkaan kattava tiivistelmä ensyklikasta, mutta ainakin se täyttää yhden lauseen vaatimuksen.
2 tykkäystä
Jos usko on jonkinlainen looginen rakennelma, erossa ilmiöiden maailmasta, niin silloin tämä on ymmärrettävää. Eli ihminen ei silloin ymmärrä uskoa ihmisenä, vaan hänen pitää yrittää simuloida jonkinlaista tietokonetta, joka käsittelee uskoa kokoelmana aksioomia.
Raamattu ei esitä yhtenäistä, kokonaista tai täydellistä aksioomien kokoelmaa. Tästä johtuen tällaiseen loogiseen uskoon uskovan täytyy poimia itselleen perustavin aksiooma tai kaksi, ja pakottaa kaikki muu niiden alaisuuteen.
C. S. Lewis sanoi joskus jotenkin niin, että ei usko aurinkoon siksi, että näkee sen, vaan siksi, että näkee sen valossa kaiken muun.
Minusta kysymys Jumalasta on järjen ulottumattomissa pitkälti. Se ratkaistaan minusta enemmän intuitiivisesti ja omatunnon pohjalta. Meidän järkemme ei tavoita Jumalaa. Usko syntyy evankeliumin voimasta. Kristillinen usko ei voi perustua filosofiseen pohdiskeluun tai järkeilyyn. Tämä on yksi näkökulmani uskon ja tiedon suhteeseen. Siksi meidän ei kannatakaan yrittää tavoittaa Jumalaa järjellämme liikaa, vaan mieluummin rukoilemalla, lukemalla Raamattua ja elämällä seurakuntayhteydessä. Kristilliseen filosofiaan voi liittyä sellainen harha, että yritetään perustaa kristillinen usko ihmisjärjen varaan, eikä evankeliumin voiman varaan.
2 tykkäystä
Ihmisellä kutenkin on järki. Se on osa persoonaa, eikä pelkkä työkalu. Seurakuntaelämään osallistuminenkin vaatii järkeä, samoin Raamatun lukeminen ja rukoilu.
Jos ajatellaan, että on olemassa objektiivinen totuus maailmasta ( Jumala ), niin järjellä on käytännöllistä merkitystä sen tutkimisessa. Mikäli ajatellaan, että sellaista ei ole niin järjen merkitys supistuu lähinnä suotuisien valintojen tekemiseen ja teknisten apuvälineiden rakentamiseen.
1 tykkäys
Ainoa tosi viisaus:
1Kor 1:20-25: “Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.”
1 tykkäys
Mitä tarkoitat, tarkalleen, kysymyksellä Jumalasta?
Mitä tarkoitat sillä, että järki tavoittaa tai ei tavoita Jumalan? Onko tämä Jumalan tavoittaminen jokin sellainen asia, mitä joku joskus tai kukaan koskaan on yrittänyt?
Osaatko kuvailla tarkalleen, miksi evankeliumissa on voimaa? Mikä on evankeliumin voima? Siis mikä on se evankeliumin vaikuttava tai työtä tekevä osa?
Eikä autolla ajaminen sen enempää. Tarkoittaako se, että filosofisella pohdiskelulla ei voi tehdä mitään? Miten sinä edes rajaat filosofisen pohdiskelun muusta elämän, ihmisenä olemisen ja olemassaolon ajattelemisesta?
Vihje: Autolla ajaminen perustuu filosofiseen pohdiskeluun heti, kun alat miettiä, että miksi liikut paikasta toiseen, miksi juuri autolla tai miten sinun pitäisi tehdä se, ja mistä syystä, jos ei autolla?
Etenkin perehtymättömien mielestä.
Voisikohan filosofi saavuttaa ymmärryksen siitä, miksi Jumala ja saatana eivät voi vain aloittaa rauhanneuvotteluja ja tehdä rauhansopimuksen?
Pelissä on paljon panoksia. Molemmille saattaisi olla etua siitä, että asiat saataisiin sovittua.
Alister McGrath sanoo, että kysymys Jumalan olemassaolosta on järjen ulottumattomissa ja ratkaistaan intuitiivisesti ja omatunnon pohjalta. Intuitiivisesti eli vaistonvaraisesti, välittömään oivallukseen perustuen.
Onko hän oikeassa? Minusta on siinä mielessä, että pelkällä paljaalla järjellä on joillekin vaikea päästä selvyyteen Jumalan olemassaolosta. Toisaalta jos Jumala järkeä valaisee, niin voi kokea älyllisen varmuuden Jumalan olemassaolosta vahvastikin.
Ei ole oikeassa. Jumalan olemassa olo tiedostetaan ihan samalla tietoisuudella, järjellä, mielellä ja kognitiivisilla kyvyillä kuin tiedostetaan esim. se, että vesi on märkää. McGrath edustaa ei-ortodoksista, läntistä, spekulatiivista filosofiaa, mikä on odotuksenmukainen seuraus skolastikoista alkaneista virheistä läntisessä teologisessa ajattelussa.
Hän vaikuttaa painiskelevan sen kysymyksen kanssa, voiko Jumalaa tavoittaa järjellä. Vastaus on: ei voi, vaan kyse on aina siitä, että Jumala ilmaisee itsensä ihmiselle/ihmisille, ja tämä voidaan kokea ihan normaaleilla kognitiivisilla kyvyillä. Sen jälkeen ihminen sitten järkeilee ja pähkäilee sen kokemuksen kanssa, miettii sitä ja järkeilee, että mitä nyt pitäisi tehdä, kun on käynyt näin ja näin ja tullut koettua tämmöinen juttu. Se järkeily on ihan tavanomaista järkeilyä eikä erotu mitenkään siitä, kun ihminen järkeilee esim. sitä, mitkä vaatteet kannattaisi pukea ylle, kun lämpömittarissa on niin-ja-niin paljon asteita.
2 tykkäystä
Mitä höpäjät? Ajattelumalli on, että Jumala todellakin ilmaisee itsensä, tämä ilmaisu on läsnä luomakunnassa. Ihmisen kyvyt ovat Jumalan luomia ja siksi ihminen on kykenevä havaitsemaan Jumalan. Jokainen ihminen siis pystyy ymmärtämään, että on olemassa Jumala.
Ihmisen intellekti siis pystyy ymmärtämään, että on olemassa Jumala, kuten psalmistakin sanoo:“tyhmä sanoo sydämessään, että Jumalaa ei ole”. Ihminen luomisessa saatujen ominaisuuksiensa mukaan siis väistämättä ymmärtää Jumalan olemassaolon ja voi omaksua luonnollisen jumalauskon. Tämä tapahtuu tietysti intellektissä, sillä kyseessä on tiedollinen tapahtuma.
Et joko lukenut kommenttiani, et ymmärtänyt sitä tai sitten ymmärsit tahallaan väärin.
2 tykkäystä
Millä tavalla, missä merkityksessä se on järjen ulottumattomissa? Onko olemassa joku yksiselitteinen käsitys siitä, mitä merkitsee, kun järki ulottuu tai järki ei ulotu?
Onko intuitio jotain muuta kuin tunne? Tai tunnetta vastaava ilmiö? “Olen vakuuttunut, mutta en yhtään tiedä, miksi olen vakuuttunut.”
Mikä on paljas järki? Onko sellaista olemassa edes? Vai onko se pelkkä modernin ihmisen fantasia, jota jotkut yrittävät kesyttää kristinuskon tueksi?
Vessalukemiseni (eli Puolimatkan kirjojen) perusteella, siis niiden ajatuksen vastaisesti, olen tullut siihen tulokseen, että on olemassa aivan luonnollinen tapa, jolla ihminen käsittää evankeliumin. Siinä ei ole mitään mekaanista tai taattua, koska Joh. 3:8 pätee edelleen. Mutta kun ihminen uskoo, niin se usko koskee ihan loogisia kysymyksiä elämän tarkoituksesta, arvojen ja hyveiden olemuksista ja vastaavista.
Mutta kun modernin ajattelun vallankumous siivosi Jumalan pois näistä ymmärrettävistä asioista, oli tuloksena se, että normaali tieto Jumalasta katosi. Jolloin sitä pitää etsiä jonkinlaisena “tieteellisen tiedon” versiona. Eli tiedon Jumalasta katsotaan olevan jotain abstraktia vakuuttumista, joka sitten yritetään laajentaa kaikkeen muuhun. Kun ennen tiedettiin, ettei mitään abstraktia vakuuttumista (eli myyttiä tieteellisestä tiedosta jonain tiedon lajina yli kaiken muun) ole olemassa, vaan kaikki ihmisen todellinen tieto on hänen suhteessaan maailmaan.
Miten sen erottaa, että ihminen on varma Jumalasta ja sen, että ihminen kuvittelee olevansa varma Jumalasta? Esimoderni tapa ajatella sanoo, ettei mitään absoluuttista varmuutta ole olemassa, vaan ihmisen varmuus on aina ihmisen kokoinen ja muotoinen. Kun taas moderni tapa luo tällaisen ajatuksen positivistisesta varmuudesta ja ajattelee, että on mahdollista saavuttaa positivistinen varmuus Jumalasta. Eli jos ei voida väittää, että Jumalan voi päätellä, niin siinä vain pelastetaan sama tietämisen tapa vetoamalla intuitioon.
Empirismi ja positivismi kumoavat itsensä. Piste. Ei ole mahdollista mittaamalla osoittaa, että koko kaikkeus ja kaikki sen sisältämät, todelliset asiat, ovat mitattavissa. Eikä ole mahdollista päätellä, että kaikki, mikä on olemassa, on mahdollista käsittää päättelyn avulla. Puolimatka ja muut analyyttiset sukankuluttajat esittävät sen niin, että Jumala pelastaa empirismin ja positivismin. Eli sellainen tiedon tai tietämisen laji, jonka keskeinen idea on, että ihminen on kaiken mitta, pelastetaan ottamalla Jumala sen takuumieheksi.
Muutenkin, jos “otan Jumalan päättelyni lähtökohdaksi”, niin miten se siitä eteenpäin toimii? Tuskin on oikeasti mahdollista edes perustella, että tietämisen suunta voisi kohdistua ihmisen päästä todellisuuteen. Kun käytännössä sen, mitä se ihmisen “pään sisään ottama” Jumala tarkoittaa tai sisältää, ihminen saa aistien, siis lähinnä kuulemisen ja näkemisen kautta. Tai sitten ei saa, jos uskoo, että sellainen asia ei kerro Jumalasta, jota hän ei ensin löydä tästä “päänsä sisään ottamastaan” Jumalasta.
Analyyttisen filosofian pohjalta tehty teologia vastaa kysymykseen, että “jos ateismi olisi ensin ja kaikin puolin totta, ja Jumala pitäisi palauttaa maailmaan, kosmokseen tai todellisuuteen jonkinlaisen loogisen älyn sisältämän kipinän pohjalta, niin miten se tapahtuisi?” Looginen kysymys on tietenkin, että miksi ottaa sellainen lähtöasetelma? Minun näkökulmastani Puolimatka ainakin yrittää olla jonkinlainen metafyysinen Houdini, ja epäonnistuu siinä täysin. Koska hän yrittää lopulta tuoda koko kosmoksen todellisen jumalansa eli positivistisen tiedon jalkojen juureen. Minun pitäisi muotoilla nämäkin kritiikit paremmin. Mutta McGrath on tuon perusteella samassa puuhassa.
Cymbus varmaa vain esitti sinulle mitä läntinen teologia ja skolastiikka jo keskiajalla asiasta esittivät. Jos olisit jättänyt höpisemisen niistä pois, niin viestissä ei olisi ollut mitään huomauttamista.
Epäilen kyllä tuota, että McGrath olisi sanonut kysymyksen olevan järjen ulottumattomissa. Veikkaan, että hän on puhunut kokeellisesta tieteestä tai yllä mainitusta loogisesta empirismistä.
Sinähän annat ymmärtää, että McGrath voisi muka itse tietää foorumilaisia paremmin mitä on sanonut ja mitä ei. Melko radikaalia tuollainen.
1 tykkäys
Kirjassaan Ateismin lyhyt historia hän niin sanoo.