Edes ennen reformaatiota, nykyisen Tanskan alueella ei ollut minun muistaakseni arkkipiispakuntaa, koska se arkkipiispa jota usein kutsutaan “Tanskan arkkipiispaksi” piti katedraansa Lundissa. Tätä ennen alueen metropoliitta oli Hampuri-Bremenin arkkipiispa joka vastusti henkeen ja vereen niin Nidarosiin kuin Lundiin perustettavia arkkipiispakuntia. Kiinnostavaksi nämä asiat tekee se, että ajankohta osuu juuri myyttisen engelsmannin, Henrikin, tuloon nykyisen Ruotsin alueelle, ja myöhemmin Suomeen.
Tässä on siis yksi syy miksi Uppsalaan haluttiin perustaa hiippakunta. Lundin kohottua arkkipiispakunnaksi Uppsala perustettiin Lundin alaiseksi, jolloin koko syntyvä yhtenäinen Ruotsi, sekä Henrikin aloittamana Uppsalan yhteyteen organisoitu Suomen puoli siinä mukana, saatiin järjesteltyä Hampuri-Bremenin ulottumattomiin. Motiivi tähän oli se, että Saksalais-Roomalainen keisarikunta oli yhä enenevässä määrin vastapaavien tukija. Tanskan ja Norjan maallisempi motiivi saada omat arkkihiippakunnat oli se, että vahva Saksan keisarikunta oli niille vaarallisempi uhka jos ne olivat myös kirkollisesti keisarikunnan alueen määräysvallassa. Saksassa oli jo vuosisatoja ollut tapana yhdistää kirkollinen ja maallinen valta. Pohjoismaissa taas oltiin juuri tuolloin perustamassa pohjaa nykyisille itsenäisille valtioille.
Henrikin aikalainen Lundin arkkipiispa Eskil joutui jopa Hampuri-Bremenin piispan vangitsemaksi näissä valtaväännöissä, ja lopulta maanpakoon omasta katedrastaan Ranskaan, koska Tanskan kuningas Valdemar alkoi myös vastapaavin kannattajaksi. Kyllä siihen Henrikin Suomeen tuloon ja hänen murhaansa jotain tiettyä säpinää liittyi.