Mun mielestä tuo artikkeli oli siinä mielessä aika mitäänsanomaton, että ei kai siinä ole mitään yllättävää, että kirkkoon kuulumattomat eivät kastata lapsiaan. Toki tässä näkyy kristinuskon vaikutuksen väheneminen yhteiskunnassa ja yleinen maallistumiskehitys. Mutta kun asiat kerran näin ovat, niin on luonnollista, että nykyinen nuorten aikuisten ikäpolvi kasvattaa lapsensa omien arvojensa mukaisesti. Eikä perinteen ylläpitäminen vain perinteen vuoksi mitenkään erityisen arvokasta olekaan. Tilanteen korjaamisen pitäisi siis lähteä siitä, miten nyt lapsia saava ikäluokka eli noin 80-90-luvuilla syntyneet saataisiin aidosti kiinnostumaan kristinuskosta.
Mutta uskonnollisesta uutisesta toiseen: onko kenellekään osunut silmiin mitään päivitystä arkkipiispa Tapio Luoman tilanteesta?
Onpa erikoista, että Ruotsin kirkosta löytyy vielä selkärankaa tämmöisen asian tiimoilta. Minulla on tullut semmoinen käsitys, että sieltä erotetaan vain ns. fundamentalisteja.
Itse asiassa tässä tapauksessa esiintyy kaksi sellaista asiaa, joiden kanssa ns. liberaali seksuaalietiikka ei ole yhtään liberaalia: pettäminen ja suhde alaiseen.
Pettäminen: Libskujen seksuaalietiikka on aika paljolti sopimusetiikkaa. Pettäminen on sopimusrikkomus: puolison kanssa on sovittu, että muita osapuolia ei ole, ja tätä rikotaan salaa. Kuvaavaa on, että avoin suhde jossa kaikki osapuolet tietävät missä mennään, olisi monelle enemmän ok. Jossain asiaan liittyvässä kyselyssä muuten havaittiin, että vaikka nuori polvi on muuten suvaitsevaisempaa, on asenne pettämiseen tiukempi kuin vanhemmilla. Vanhempi väki on taipuvaisempi hyväksymään sellaisen asetelman, jossa pidetään kulissit pystyssä ja välillä hypätään vieraissa.
Suhde alaiseen: Jos salarakas on hiippakunnan työntekijä, silloin hän on piispaan nähden alemmassa asemassa organisaatiossa. Piispalla on siis tilanteessa valta-asema, eikä alaisen ole välttämättä helppoa kieltäytyä hänen ehdotteluistaan. Toki tilanteen monivuotisuus viittaa siihen, että alaisosapuoli ei ole aivan vastentahtoisesti mukana ollut, mutta on myös niin, että suvaitsevaiset intersektionaaliset feministit syynäävät tällaisia asioita aivan yhtä fundamentalistisen intensiivisesti kuin tiukimmat herätyskristityt esiaviollista pusuttelua. Äärimmäisimpiä mielipiteitä lukiessa joskus mietityttääkin, miten kaksi eri ihmistä ylipäätään voi olla elämässään niin identtisessä asemassa, että suostumusta voitaisiin varmuudella pitää riittävän vapaaehtoisesti annettuna… Harvemmilla kuitenkaan on esim. sentilleen sama palkka.
Kuinka ei Ruotsin liberaali kirkko ja media pidä noitakin rajoituksia ihmissuhteisiin vain “aikaansasidottuina väärinymmärryksinä”. “käärepaperina” kuten eräs aikojemma suom. piispa Raamatun kertomasta homostelukiellosta?
Sehän kuuluu “Rakkauden koriin” nykyviisaiden mukaan sekin, eikö?
Ilmeisesti ex-piispan suhde ei ollut homoseksuaalinen, silloin se kai olisi ollut sallittu, jopa ylistetty, nykymenon mukaan.
Surullinen uutinen. Rukoillaan heille anteeksianto ja parannusarmo. Kaikki osapuolet kärsiä, myös kirkko. Rukoillaan, että Jumala tuo hyvää esiin tästä surusta.
Tämän päivän Kalevassa on mielenkiintoinen uutinen Martti Arkkilasta, jonka väitöskirja on hyväksytty viime marraskuussa. Väitöskirjan otsikkona on African Church or Western Mission? The Evangelical Lutheran Church in Kenya Seeks Her Identity 1968–1996. Lapsuudessaan hänellä on ollut hyvin ihanteellinen käsitys Afrikasta.
Punaisena lankana on se, miten afrikkalainen kirkko etsii identiteettiäään. Tässä haetaan vatauksia siihen, oliko afrikkalainen kirkko itsenäinen vai kontrolloiko sitä länsimaiset lähetykset.
Vaikka tarkoitus on ollut hyvä, on tehty paljon virheitä, erityisesti rahapoliittisesti. H (eri maiden lähetysseurat) kuvittelivat auttavansa, mutta tahtoivat myös määrätä, mihin rahat käytetään ja siitä syntyi ristiriitaa. Väitöskirjassa todetaan, että raha on tehnyt myös hallaa periafrikkalaiselle oma-aloitteelisuudelle ja yhdessä tekemiselle. On tultu riippuvaiseksi toisen antamasta rahasta. Mitä enemmän on saatu, eitä enemmän se on aiheuttanut eripuraa.
Vladimir Vladimirovitsilla ei ole mitään aikeitakaan rauhaan. Nyt viimeksi hän on esittänyt/toistanut vaatimuksen että USA:n joukkojen on poistuttava Baltiasta ja muualta itäisestä keski-Euroopasta ja Ukrainalle jo toimititettu aseapu on kerättävä pois. Muutoin tulee tupen rapinat.
Piispa Keskisalo osuu aivan oikeaan sanoessaan, että Venäjä on “hämmentämisen ja hybridivaikuttamisen supervalta”.
Samaan aikaan, kun Suomen piispat kehottavat kansalaisia rukoilemaan rauhan puolesta, Venäjällä kirkko agitoi jäseniä “pyhään sotaan” Ukrainaa ja länttä vastaan.
Ai nyt se tapahtuu, miksiköhän juuri Lahteen? Olen kuullut huhuja tällaisesta hankkeesta. Missä määrin perustajaporukka on entisiä reformoituja baptisteja? Sehän alkoi nousta Suomessa jokunen vuosi sitten ja siltä pohjalta syntyi useampi seurakunta, mutta eräs niissä piireissä oleva kertoi minulle sutkauksen “mikä erottaa reformoitua baptistia ja presbyteeriä?” Vastaus oli kaksi vuotta, sillä moni on ihastunut reformoituun teologiaan sen baptistisessa muodossa videoiden ja kirjallisuuden kautta, mutta kaksi vuotta lisää opiskelua ja he omaksuvatkin presbyteerisen teologian
Kumpikaan ei ole minulle vaihtoehto, mutta ihan jo kastekäsityksen vuoksi tunnen suurempaa sympatiaa presbyteerejä kohtaan. Tervetuloa siis heillekin Suomen kirkolliselle kentälle.
Rovaniemen kirkkoherranvaali marraskuussa 2020 ei ole saanut vielä lainvoimaa.
Rovaniemen seurakunnan kirkkoherran vaalista tehtiin kaksi valitusta hallinto-oikeuteen. Tepsa vetosi valituksessaan muun muassa siihen, että häntä oli syrjitty jo ehdokasvaiheessa iän perusteella, vaikka hän katsoi olleensa yksi ansioituneimmista hakijoista kirkkoherran ja papin työkokemuksellaan.
Pentti Tepsan mukaan vaalien ehdollepanossa tuomiokapitulissa asiaa valmisteli jäävi henkilö. Ehdolla oli vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen, rauhanyhdistysten keskusjärjestön SRK:n johtokuntaan kuuluva Ilari Kinnunen, ja valmistelijana oli rauhanyhdistykseen kuuluva henkilö.
Minulta kysyttiin jokin aika sitten haenko avoinna olevaa kirkkoherran paikkaa. En ollut uhrannut ajatustakaan asialle, enkä uhrannut kysymyksen jälkeenkään. Kirkkoherruus ei ole jokaisen laji. En ole riittävän smalltalk-ihminen eikä minua huvita miellyttää kaikkia.
Nykyiseen työhöni haastatteluryhmä oli kuvannut minua valinnantekevälle instanssille juroksi, toinen ehdokas olisi kuulemma ollut sosiaalisempi ja avoimempi. Valitsijat eivät piitanneet ja ovat olleet kuulemma tyytyväisiä valintaansa.
Laajajäsenisen yhdistyksen rivijäsenyys ei kyllä tee ketään jääviksi sellaisella tavalla, että asiansa osaava tuomioistuin pitäisi henkilöä jäävinä. Toiminnanjohtajana oleminen tai hallituksen jäsen -tyyppisessä vastuuasemassa toimiminen järjestössä voisi tehdä valmistelijan esteelliseksi asioissa, jotka liittyvät olennaisesti kyseiseen järjestöön, mutta hallintolain 28 §:n 1 momentin jääviysehdot eivät pelkästä rivijäsenyydestä täyty, eikä tuossa oltu edes tekemässä päätöksiä järjestön asioista, vaan tekemässä valintaa kirkkoherrasta. Jäsenyystieto hengellisessä järjestössä ei rivijäsenten osalta ole edes lähtökohtaisesti julkinen tieto, vaan sellaiset asiat ovat lähtökohtaisesti tietosuojalakien kannalta erityisen tietosuojan alaista tietoa, jollaisten tietojen ilman asianosaisen lupaa julkaisemisesta on periaatteessa nykyään mahdollista saada joissain tilanteissa jopa rikosoikeudellisia seuraamuksia. Siltä osin kuin valitus kohdistuu jonkun henkilön rivijäsenyyteen herätysliikkeessä, valituksella ei liene etenemismahdollisuuksia.
Pätevyysargumentilla olisi asiassa merkitystä vain tuomiokapitulin ehdokasasettelun osalta. Eli sen kysymyksen kannalta, ketkä kolme ehdokasta on valittu varsinaisille vaalisijoille, kun ehdokkaita on ilmoittautunut enemmän. Tuossa kaikki kolme valittua ovat olleet kokeneita pappeja. Kun on kyse seurakunnan kaikille jäsenille avoimista vaaleista, pätevyysargumentit menettävät merkitystään äänestäjien äänien osalta, kunhan valittu on täyttänyt muodolliset vaatimukset. Pätevien joukosta saavat seurakuntalaiset valita kenet tahansa. Eniten seurakuntalaisilta ääniä saanut valitaan, eikä välittömissä vaaleissa valintaa tarvitse edes perustella, vaan se jää vaalisalaisuuden piiriin, miksi kukakin seurakuntalainen on äänestänyt niin kuin on äänestänyt. Välittömien vaalien idea on juuri se, että ihmiset saavat tehdä kokonaisarvion ja äänestää vapaasti. Silloin valituksi ei välttämättä tule kokenein ehdokas, vaan se, jota ihmiset eniten äänestävät. Sentään siitä ei taidettu valittaa, että kaikki valitsijat olivat kirkon jäseniä, vaikka kirkkoherraehdokkaatkin olivat kirkon jäseniä. Välittömissä vaaleissahan ehdokas saa laillisesti äänestää vaikka itseäänkin olematta lain tarkoittamassa mielessä jäävi, jos ehdokas vain täyttää äänioikeutetuille asetun vaatimuksen eli tässä tapauksessa on saman seurakunnan jäsen.
Seurakunnan kannalta kirkkoherran valintapäätöksistä tehdyt valitukset voivat johtaa ikäviin tilanteisiin, joissa seurakunta voi olla jopa vuosia vailla virassa olevaa johtajaa, mikä voi haitata merkittävästi seurakunnan kehittämistä. Asiaa voisi verrata siihen, jos yritys olisi pari vuotta vailla toimitusjohtajasopimuksella olevaa toimitusjohtajaa, ja olisi vain sijaisjärjestelyin johdettavana. Oikaisuvaatimusten käsittelyaikoja pitäisi saada lyhennettyä reilusti.
Ylen jutussa pisti silmään se, että vuonna 2022 julkaistuun uutiseen näytti olleen valittu täsmälleen sama kuva kuin vastaavasta aiheesta vuonna 2012 julkaistussa jutussa näytti olleen, joka myöskin näytti käsitelleen sitä aihetta, että ehdokasta ei ollut otettu mukaan kolmen vaalisijan saavan ehdokkaan joukkoon. Ylellä ei taida käytännössä juuri olla omia valokuvaajia pohjoisessa osassa Suomea tuottamassa tuoreita kuvia uutisiin, vaikka Rovaniemellä onkin yksi Ylen paikallistoimituksen osoite.
Rukoillaan, että Jumala tuo hyvää esiin tästä surusta. 