Uskonnollisia uutisia kotimaasta ja ulkomailta

Ahmed Ahne haluaa kalifiksi kalifin paikalle - on aina halunnut :smiley:

1 tykkäys

Se on sitä konservatismia. Perinteet on perinteitä.

Periaatteessa joo, mutta uutisoinnin perusteella puutututaan nyt kyllä aika kiukkuisesti uskonnollisten yhteisöjen toimintaan. Onko tässä jokin ongelma, jota lähdetään korjaamaan? Onko Pelastusarmeija ja Katolinen kirkko sortanut pappejaan ja upseereitaan? Ovatko työntekijät itse pyytäneet apua?

Asia olisi eri, jos pappeudesta ja upseeriudesta olisi vaikea päästä eroon tai työntekijöitä painostettaisiin. Mutta en nyt jaksa uskoa, että Katolinen kirkko tai Pelastusarmeija mitään kultteja olisi.

1 tykkäys

Näin on. Ei tarvita enää yhtään Ylen juttua, joka kertoo (en muista minkä liikkeen) vanhimmiston käyneen useasti sinkkunaisen ovella ja kuikuilleen vilahtiko makuuhuoneeseen miestä.

Samaa mieltä. Valitettavasti ongelmaksi muodostuu se, että kalifaatin vastustaminen ja islamin ilmiöistä varoittaminen on aina “rasismia, fasismia ja äärioikeistolaisuutta”.

3 tykkäystä

Tällaista toki voidaan yrittää, mutta valvonnan tulos ei kerro suuntaan tai toiseen yhtään mitään siitä, onko esiaviollista seksiä harrastettu vai ei.

1 tykkäys

Ei se oikeastaan ole kovin kimuranttia, jos lähtökohtana on se totuus, että laki säädetään tiettyihin olosuhteisiin ja tiettyyn historialliseen kehitykseen. Suomessa ja ylipäänsä lännessä tämä on viimeisen parin sadan vuoden aikana tarkoittanut uskonnonvapauden erityistä turvaamista. Myös laajemmassa historiallisessa tarkastelussa uskonto on suunnilleen aina ymmärretty Euroopassa (ml. Osmaanien valtakunta, ja Espanjan arabivaltakunnat) asiaksi, johon liittyviä tapoja on kohdeltava eri tavoin kuin muita tapoja tai käytänteitä.

Tämä historiallinen näkökulma vastaa myös kysymykseen pahoinpitelyistä ja eläinuhreista. Lainsäädäntömme pohjautuu kristillis-roomalaisen perintöön.

1 tykkäys

Länsimainen oikeusperinne huomioi myös esivallalle sen edellytyksen, että se kohtelee ( positiivisen ja negatiivisen uskonnonvapauden ohella) kaikkia uskontoja ja katsomuksia tasavertaisesti.

Miten se kussakin ajassa toteutuu on toinen juttu. Näin vähemmistöuskontoon kuuluvana toivoo tietenkin, että mahdollisimman hyvin.

Mielenkiintoinen kurkistus Lapin lestadiolaisuuteen.

( Emilillä on mielenkiintoista Youtube matskua muutenkin)

"Tuleeko teistä nyt lestadiolaisia?" kysyttiin katolilaisilta Lapissa - Seurakuntalainen

Tämä kyllä hieman hämmästyttää. Tuo rukoushuonehan on valtavan kokoinen. Olen vieraillut seuroissa.

Ehkäpä hajaannuksesta huolimatta esikoislestadiolaisten määrä todellakin kasvaa.

Tontti on kyllä arvokas. Olisikohan vastaus siinä?

Vaikka olen sitä mieltä, että Suomessa kannattaa rakentaa erityisesti ylöspäin ja kaupunkiin pitää saada lisää kaupunkia on kerrostalot tuohon ei niin hyvä juttu.

1 tykkäys

Kumpi esikoislestadiolaisuuden haara tuo on? Helsingissä varmaan helposti on kasvua, koska sieltäpäin ei ole isossa mitassa muuttoliikettä poispäin. Poimisin uutisesta kuitenkin erityisesti tällaisen: kun haastateltava puhuu perheiden lasten jäämisestä “tähän kristillisyyteen”, tarkoittaako hän silloin, että kristillisyyttä on liikkeen ulkopuolellakin olemassa?

1 tykkäys

Tuo paikka on lähellä missä asumme ja seurojen aikaan siellä on kadunvarrella liioittelematta satoja metrejä pitkä jono pysäköityjä autoja tien reunassa oman pysäköintipaikan lisäksi.

Tämä on se kirkosta lähtenyt haara, ei Esikoiset Ry, joka pitää meidänkin kirkossa välillä seuroja ja jumalanpalveluksissa vierailee.

Tuota porukkaa en muuten tunne, mutta joskus on tehnyt mieli käväistä paikalla. Tosin saattaa olla ulkopuoliselle liian sisäänlämpiävä. Esikoiset Ry:stä pelkästään hyviä kokemuksia.

Käy ihmeessä seuroissa. Mielenkiintoinen, erilainen, kokemus pukeutumiskoodeja myöten.

Ei ne iholle tule.

2 tykkäystä

Kysymys työaika-autonomiasta on kyllä kirkon näkökulmasta aidosti kiinnostava. Vuosi sitten AVI velvoitti Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan uhkasakon uhalla pitämään kirjaa työajoista, koska joidenkin työntekijöiden kohdalla sen käsityksen mukaan työaika-autonomiaa ei olisi ollut. Koska asia koskettaa koko ev.-lut. kirkkoa, Kirkon työmarkkinalaitos vei seurakunnan valtuutuksella asian hallinto-oikeuteen. Sieltä se ei ilmeisesti ole vielä tullut.

Pohjimmiltaan tulkintaero koskee sitä, onko todellista työaika-autonomiaa, jos on mitään ajoitettuja toimintoja. Esimerkiksi tuomarit ovat työajattomia, vaikka heillä on oikeuden istunnot. Työaikaa koskeva direktiivi määrittelee uskonnollisia toimituksia tekevät niihin, joilla voi olla työajaton työ jos heillä vain on työaika-autonomia.

AVI:n tulkinta näyttää olevan että jos papin pitää toimittaa messu sunnuntaina, hänellä ei ole oikeasti autonomiaa ja niinpä hänen pitäisi olla työajallinen. Kuinka hyvin tämä sitten käy yksiin direktiivin tarkoituksen kanssa onkin se kiehtova kohta.

Olisi kiinnostavaa tietää, missä vaiheessa hallinto-oikeus asian kanssa on tällä hetkellä menossa, mutta luulen että sen lopputulema kyllä kerrotaan hyvin selkeästi kirkollisissa medioissa. Lähtökohtaisesti odottaisin että kirkon työmarkkinalaitoksen kannalla olisi hyvät edellytykset voittaa, mutta mistäs sitä koskaan tietää.

1 tykkäys

Tässä vielä poikkeukset työaikalainsäädännöstä, keihin lakia ei sovelleta:

Tätä lakia ei, lukuun ottamatta 15 §:n 3 ja 4 momenttia, sovelleta työntekijään, jonka työaikaa ei ennalta määritellä eikä työajan käyttöä valvota ja joka siten voi itse päättää työajastaan, kun kyse on:

  1. työstä, jota siihen kuuluvien tehtävien ja muutoin työntekijän aseman perusteella on pidettävä yrityksen, yhteisön tai säätiön taikka sen itsenäisen osan johtamisena tai tällaiseen johtamistehtävään rinnastettavana itsenäisenä tehtävänä;
  1. työntekijästä, joka suorittaa uskonnollisia toimituksia evankelis-luterilaisessa kirkossa, ortodoksisessa kirkkokunnassa tai muussa uskonnollisessa yhteisössä;
  1. työnantajan perheenjäsenen työstä;
  1. työstä, jota siihen liittyvien toiminnan erityispiirteiden vuoksi tehdään sellaisissa oloissa, ettei voida katsoa työnantajan asiaksi valvoa siihen käytettävän ajan järjestelyjä;
  1. valtion virkamiehen työstä tuomioistuimen jäsenenä tai esittelijänä, käräjäviskaalina, käräjänotaarina, julkisena oikeusavustajana, syyttäjänä, ulosottomiehenä, haastemiehenä tai ulkomaanedustuksessa;
  1. Suomen Pankin virkamiehen työstä, jonka pankkivaltuusto on määrännyt tämän lain ulkopuolelle.

Tämän lain 24 §:n 1 ja 2 momentin ja 25–28 §:n säännöksiä ei sovelleta moottoriajoneuvon kuljettajan työhön, jota koskee tieliikenteen sosiaalilainsäädännön yhdenmukaistamisesta ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 3821/85 ja (EY) N:o 2135/98 muuttamisesta sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3820/85 kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 561/2006 (ajo- ja lepoaika-asetus).

Tätä lakia ei sovelleta työhön, jossa noudatettavasta työajasta säädetään erikseen. Tätä lakia ei sovelleta myöskään työntekijöihin, joille on 34 §:ssä tarkoitetulla valtakunnallisella työehtosopimuksella kokonaisuutena arvioiden turvattu tämän lain lepoaikoja ja enimmäistyöaikaa vastaava suoja, jos kyse on:

  1. opetus- ja tutkimushenkilöstöstä, jolla on työn luonteen vuoksi oikeus päättää olennaisesta osasta työaikaansa;
  1. metsä-, metsänparannus- tai uittotyöstä tai niihin liittyvästä työstä, lukuun ottamatta maastossa tehtävää koneellista metsä- tai metsäparannustyötä ja puutavaran lähikuljetustyötä;
  1. Rajavartiolaitoksen henkilöstöstä tai luotsauslaissa (940/2003) tarkoitetuista tehtävistä.

Tätä lakia ei sovelleta voittoa tavoittelemattomassa yhteisössä työskentelevän työntekijän työhön siltä osin, kun hän osallistuu tapahtuma-, kilpailu- tai leiritoimintaan, josta on sovittu sellaisella 34 §:ssä tarkoitetulla valtakunnallisella työehtosopimuksella, joka turvaa työntekijälle tämän lain lepoaikoja ja enimmäistyöaikaa vastaavan suojan.

Käytännössä (eikä oikeastaan teoriassakaan) asia ei kuitenkaan ole noin. Ei ole olemassa jotain absoluuttista tasavertaisuutta mitä tulee uskonnonvapauteen. Tuo ns. tasavertainen kohtelu tapahtuu näkökulmasta, joka on roomalais-kristillisen lakiperinteen ja filosofiaperinteen muokkaama. Niinpä joku atsteekkien tai inkojen uskonto, joka vaatii säännöllisiä inhimillisiä veriuhreja, käytännössä kielletään tuolta perustalta sen kummemmin vaivaamatta päätä sillä, että loukattaisiin uskonnollisia tunteita. Samaan tapaan pahoinpitely on laissa absoluuttisesti kielletty, vaikka jotkut uskonnot sallivatkin vaimon kurittamisen ruumiillisella väkivallalla ja sen uhalla.

No kuinkas soveltaisit mainitsemaasi roomalais-kristillistä lakiperinnettä kyseiseen Pelastusarmeija tapaukseen? Onko Avi mielestäsi unohtanut sen?

En ole tuomari. Minulla ei ole tapauksen asiakirjoja. Eikä asia kiinnosta minua. En siis sovella. Puhuin yleisellä tasolla.

Kehitys kehittyy näköjään rapakon takanakin.

Riigikogu (Viron parlamentti) aikoo tänään käsitellä ensimmäisen kerran esitystä/aloitetta, jossa julistetaan Moskovan alainen ortodoksikirkko Venäjän sotimista ja terrorismia tukevaksi instituutioksi.
Nyt on juliaanisen kalenterin mukaan pääsiäistä edeltävä kärsimysviikko eli käsittely olisi suurena torstaina. Sekä kyseinen kirkko että myös luterilainen pääpiispa Urmas Viilma ovat vedonneet Riigikogun puhemiehistöön, että käsittely siirrettäisiin pääsiäisen jälkeiseen aikaan.

1 tykkäys

Ihan ymmärrettävää silti, että yrittävät sitä Saksassa. Valtaosassa islamilaisista maista kun ei ole kovin turvallista vaatia kalifaattia. On siis päästävä turvaan vääräuskoisten helmoihin, jotta voi rähistä sydämensä kyllyydestä kenenkään estämättä.

2 tykkäystä