Enpä tiedä. Itse koin aikanaan erittäin vahvan uskonnollisen kokemuksen Montrealin Notre Damessa. Minun oli lähdettävä sieltä pois, koska pelkäsin tulevani uskoon. Se oli 1980-luvun loppua ja kuuluin silloin siihen kohtalaisen laajaan porukkaan, jotka pitivät uskovaisia hölmöinä.
Suitsukkeen käry ei varmaan kosketa vahvasti, mutta tabernaakkelissa oleva Kristus voi sen hyvinkin tehdä.
Olen lukenut kyseisen haastattelun. Luterilaisena pappina minua lämmitti Hynysen hurskas todistus luterilaisen kirkon merkityksestä hänen elämässään! Ilman sitä hän olisi katuojassa ja naimisissa miehen kanssa. Luterilainen kirkko on häntä kantanut ja se näkyy hänen hurskaissa sanoituksissaan ja kirkon ylistyksessä! Aksois, aksois!
Edit. Myös Hynysen kipuilu uskonsa ja kiusausten kanssa, kuten tuo valamokokemus osoittaa, on oiva esimerkki kiusausten voittamisesta ja luterilaisesta armosta! Hynysenkin silmä oli perso kauniille väreille ja tuoksuille, mutta sitten luterilainen rationaalisuus lempeästi käänsi laumastaan eksyvän lampaan pään!
Vegaaniset, eli kasvisrasvajäätelöt ovat pahoja. Osta vaikka Lidlistä 1,27€/l maksavaa vaniljakermajäätelöä. Helsingin keskustaan en tällaisilla helteillä mene sen paremmin spåralla, bussilla kuin metrollakaan, vaan pitäydyn järvenrannalla hyttysten syötävänä.
Toinen vaihtoehto olisi tietysti mennä merenrannalle, jossa ei ole hyttysiä niin paljon. Sinne pääsee vaikka spåra n:o 4 melkein suoraan Munkan uimarannalle, jonne aina ennen työpäivän jälkeen pyöräilin Etelä-Haagasta.
Piti oikein googlettaa kun mulla on mm. seuraavat terveys- ja vakaumusrajoitteet: pitää olla nyt vekkaani, ei kookosrasvaa tuntuvasti, ei palmuöljyä, ei yhteyksiä räikeästi ihmisoikeuksia polkeviin tahoihin jne.