Valitettavasti olen todennut, että erään tietyn pitkäaikaisesti maassamme asuneen ryhmän edustajat useammin eivät osaa käyttäytyä kuin osaavat sanan lievimmässä merkityksessä. Ja tekevät paljon pahempaakin. Tietenkään asiaa ei voi yleistää koskemaan kaikkia ryhmään kuuluvia, mutta sanonta 99% pilaa kaikkien maineen ei ole täysin vailla perusteita. Varmasti kuitenkin tuo prosenttiluku on liioiteltu.
Lapsesta asti olen kuullut negaa tästä ryhmästä eivätkä negat ole vailla perusteita.
Samoin ihan kantasuomalaisista tiedän, että varsinkin joillakin pienillä paikkakunnilla ei ulkopaikkakuntalainen saa olla rauhassa ravitsemusliikkeissä ilman, että joku tulee haastamaan riitaa. Tämän olen omakohtaisesti todistanut useaan otteeseen.
Nämä vain ovat sellaisia asioita, jotka on syytä ottaa huomioon.
Sen sijaan juutalaisvihaa en ymmärrä alkuunkaan. He tuntuvat olevan aikaansaavaa sakkia eivätkä aiheuta häiriötä kenellekään. Siinä voi olla perusteeton vihan kohde, jota ihmiset voivat kuulla lapsesta saakka.
Suomen uutiset kirjoittaa mielenkiintoisesta teoriasta:
“Evankelis-luterilaisen kirkon kohtalo näyttää lain valossa synkältä. Poliittisen vasemmiston edustajat tekevät pikku hiljaa selvää jälkeä kirkon keskeisimmistä opinkappaleista. Moni suomalainen katsoo parhaaksi vetäytyä yhteisöstä, jonka opit eivät enää kumpua evankeliumien tuhatvuotisista perinteistä vaan vasemmiston puolueohjelmista. Aikaisemmin riparipennut opettelivat ulkoa kymmenen käskyn värssyä, jonka mukaan ei saanut pitää muita jumalia. Nykyään kirkolle kelpaa mikä tahansa henkisyyden muoto, oli se sitten kristinuskon perinteen mukaista, tai yleistä hengellisyyttä.”
”Liberaaliksi” kutsuttu poliittinen vasemmisto jyrää, arvokonservatiivit häpäistään ja nujerretaan yksi kerrallaan.
Kaiken kaikkiaan ajatus siitä, että olisi yhteisö jossa kaikilla on hyvä olla, on minusta omituinen ajatus. Silloin päämääräksi tulee hyvä olo ja jos toisen hyvä olo tarkoittaa toisen pahaa oloa, niin pahaa oloa tunteva saa poistua. Se jolla on paha olla, voidaan yrittää fiksata, mutta fiksaaminen ei saa tuottaa kenellekään pahaa oloa. Yksilöllisyys tällaisissa liikkeissä tarkoittaa lopulta pohjimmiltaan vain sitä, että ihminen saa näyttää erilaiselta kuin muut, mutta ei oikeastaan ajatella toisin, sillä se voi aiheuttaa pahaa oloa. Varsinkin jos erilaisen ajattelun sanoo ääneen.
Uskontoon on aina liittynyt politiikka ja poliittisen vallan tavoittelu. On uutta että se yhdistyy vasemmistolaiseen tai vihreään politiikkaan joten se vain tuntuu nyt enemmän politiikalta kuin silloin kun sitä käyttivät hallitsijat tai kun sitä käytettiin oikeiston tavoitteiden ajamiseen. Samaa politiikkaa se kuitenkin oli ennenkin vaikka tavoitteet olivat toiset.
Näin ei kuitenkaan saisi olla missään tapauksessa silloin kun on kysymyksessä kristinusko tai jos onkin, niin herää epäilys onko usko silloin edes aitoa vai teeskenneltyä, jollaisesta uskosta Jaakob kirjeessään varoittaa.
Vaatii hiomista, vaikkapa tällä lailla: Uskontojen on aina täytynyt suhtautua jotenkin politiikkaan, yhteiskunnalliseen elämään. Siitä on voinut seurata innokasta vallantavoittelua tai lukittautumista omiin porukoihin, kokonaan irti isommista poliittisista systeemeistä, tai kaikenlaista näiden väliltä.
Mitäpä kristinusko olisi ellei Konstantinus olisi sekaantunut siihen järjestämällä Nikean kirkolliskokouksen ja karkottamalla lopuksi omasta mielestään väärässä olevat?
Mitä kristinusko olisi jos se ylipäätään ei olisi mennyt vallanpitäjien vaan olis pysytellyt vallalla hallittujen oppina?
Uskonnollisesti voidaan tietysti ajatella, että se mitä kirkolle on kautta aikojen tapahtunut on ollut aina johdatuksessa ja siten oikein tapahtunutta. Historiallisesti asiaa tutkien voi nähdä erilaisia vaihtoehtoja joista joku tuli jostakin syystä viralliseksi opiksi ja muut julistettiin usein harhaopeiksi.
Aika hyvän kuvan tästä varhaisvaiheiden aikaisesta kehityksestä saa vaikkapa Heikki Räisäsen kirjasta Mitä varhaiset kristityt uskoivat. Sekin on valinta, jos haluaa pitää sitä vain epäpätevän kristinuskon tuhoajan vääristelynä. Minusta kristinuskon kehitys ja sen moninaiset vaiheet ovat mielenkiintoinen aihe johon kannattaisi tutustua avoimmuudella vaikka omaa näkemystä ei haluaisi muuttaakaan.
No tää nyt menee taas tahdittomaksi ei-uskovan ja uskovien väliseksi debatiksi. Sinä kun pidät kristillistä uskoa ideologiana, vaikka se ei ehdottomasti sitä ole. Eräs anglikaanisen kirkon pastori ja teologian tohtori sanoikin osuvasti, että kommunismi on aate, jossa valtion tulee saada omistaa ihmisten ajatuksetkin ja kapitalismi on ajatusrakennelma, jossa ei välitetä köyhien, sorrettujen, avuttomien ja riistettyjen kohtalosta, vaan jossa lakina on jokainen hoitakoon omat asiansa ja Saatana loput.
No lähinnä ajatukseni oli tuoda esiin se, että myös kaikkeen kristinuskossa on vaikuttanut ja vaikuttaa politiikka. Politiikkaa ei ole vain se, että nyt on myös vasemmistolaisittain ja vihreästi kirkkoon ja sen suuntaan vaikuttavia kristittyjä.
Mutta toki ymmärrän että on niitä jotka eivät näe tai eivät ainakaan myönnä sitä ennen olleen tai varsinkaan että politiikka ja valta olisi vaikuttanut mitään itse uskon oppiin. Tämä on kuitenkin valinta eikä yksiselitteinen todistettu tieto.
Halusin tämän tuoda esiin muutaman edellisen kirjoituksen vuoksi, jotka näkevät politiikan vain tietyissä väreissä mutta ovat kenties värisokeita kaikelle muun väriselle politiikalle kautta kirkkohistorian aina tähän päivään asti.
Päätän tähän että en herättäisi enempää ärsytystä.
Raamatun Uuden testamentin kirjoiksi valittiin vain varhaisimmat ja luotettavimmat kirjoitukset. Kaikki myöhempi gnostilainen ja esoteerinen kirjallisuus perustui johonkin muuhun kuin alkuperäisiin kirjoituksiin, jotka luonnollisesti olivat luotettavimmat.
Raamatun kirjoitukset ovat mielestäni epäpoliittisia. Jos niiden kertomassa opissa pysytään, pysytään aika hyvin poliittisten leirien ja liikkeiden ulkopuolella. Onneksi olen elämäni aikana kohdannut tällaisiakin pappeja (toki heistä monet jo kuolleet).
Sitten kun kuulee saarnapöntöstä sellaista julistusta, mistä kuulee enemmän jonkin trendipuolueen viestin kuin Raamatun sanomaa, tulee tunne, että tekisi mieli nousta penkistä ja poistua kirkosta - mitä minä kirkossa jotain puolueohjelmaa kuuntelisin, vallankaan sellaista, missä ihmiset jaetaan omiin ja vihollisiin ja viholliskuva on selkeä. Olen kuitenkin säälinyt politrukkipappejakin sen verran, että olen vain masentuneena painunut syvempään penkissäni.
Kautta aikojen on trendipuolueiden pappismiehet julistaneet puhdasta politiikkaa saarnastuolista. Esimerkkeinä vaikkapa IKL:n Elias Simojoki ja Kaarlo Kares.
Kyllähän oikeistolainen politikointi oli hyvin pitkään pappismiesten tunnettu piirre. Siksihän itsekin oikeistolainen pilapiirtäjä Kari Suomalainenkin piirsi kokoomuksen tunnukseksi kypäräpäisen papin. Miksi vasta silloin papit alkoivat politikoimaan kun heistä muutamat alkoivat puhua vihreiden tai vasemmiston näkemyksien mukaisesti? Tässä olisi hyvä avata se oikea silmäkin kun asiaa tarkastelee ja nähdä ja myöntää että myös oikeistolaista politiikkaa on kautta aikain tehty kirkon ja papiston taholta. En minä muuta kaipaa kun tietynlaista rehellisyyttä sille, että nähdään mikä on selvä todellisuus historian valossa. Eduskunnasta voidaan kaivaa kaikki kansanedustaja-papit kautta aikojen ja huomata että suurin osa on kokoomuksen ja osa keskustan liepeiltä, jyrkimmät alkuaikoina IKL:n ja lapuanliikkeen kannattajia, muutama löytyy sitten vasemmistolta ja perussuomalaisilta.
Vuoden 1919 - 1939 välilllä valittiin eduskuntaan keskimäärin 11 pappia vaaleissa. Eniten Maalaisliiton listoilta, Kokoomuksessa oli 20 prosenttia pappeja ja IKL:n edustajista oli 30 prosenttia pappeja. Ensimmäinen sosialidemokraattipappi valittiin eduskuntaan vasta 1948. (tieto Suomen pyhä sota - kirjasta)