Uskonnonvapaus Suomessa

Näen aika lähellä ajan jolloin esim. Opettaja erotetaan työstään uskonnollisen vakaumuksen takia

3 tykkäystä

Jukka Norvannon luento Ajassa liikkuu-päivillä. Sivuaa tätä aihetta kannattaa katsoa. Kristittyjä ei vainota ja tapeta siksi että he ovat kristittyjä, vaan koska he sanovat ei jollekin asialle (kuten keisarin tai homouden kumartamiselle) joka on ympäröivässä yhteiskunnassa vallalla.

2 tykkäystä

Social justice warrior (valitettavasti sana on tässä yhteydessä osuva) -osapuolta vaivaa melkoinen suhteellisuudentajuttomuus ja ylimielisyys. Ihmiset ovat huumaantuneet sosiaalisen median vallasta ja ottavat asiakseen nöyryyttää ja solvata pelkkien epäsuopeiden tulkintojen takia. Tuntuu että jo pelkkä konservatiivien olemassaolo loukkaa tiettyjä piirejä, vähän kuin homojen olemassaolo loukkaa tiettyjä konservatiiveja. Ensin kysytään konservatiivilta, mitä hän ajattelee, ja sitten muka yllättyneenä raivostutaan hänen arvoistaan ja mielipiteistään. Ja ne mielipiteetkin tulkitaan usein miten sattuu.

Tämä on tietenkin sellaista suvaitsemattomuutta, jolle ei tule antaa tilaa. Oireellista on se, että näille piireille eivät riitä oikeat viholliset, vaan niitä pitää keksiä tyhjästä. Surullista ja samalla surkuhupaisaa tämä on siksi, että Suomessa on Vastarintaliikkeen kaltaisia oikeita natseja ja oikeita fasisteja, jotka hekin toivovat yhteiskunnan polarisoitumista. Kaikenlainen suvaitsemattomuus saa vain ihmiset radikalisoitumaan ja näin syntyy niitä todellisia vihollisia.

Tärkeää minusta olisi olla lähtemättä tähän peliin mukaan. Pori Jazzin boikotointi tuntuu tarpeettomalta, kun heidätkin oli ajettu asiassa aika lailla nurkkaan. On ehkä liikaa vaadittu, että nyky-Suomesta vielä löytyisi suoraselkäisiä ja rahan voimaa uhmaavia festivaalijärjestäjiä, jotka uskaltaisivat seisoa työntekijöidensä ja johtajiensa takana eivätkä heittäisi heitä bussin alle. Samalla meillä on mielestäni erittäin hyvä olla solidaarisuutta myös niitä ei-kristittyjä kohtaan, jotka joutuvat vastaavaa kokemaan. On turha kuvitella että asia koskee vain kristittyjä.

7 tykkäystä

Mun mielestä Niinistö kyllä huomautti ihan aiheesta. Ulkoministeri oli virkamatkalla vieraassa maassa ja osallistui siellä mielenosoitukseen, jonka aihe oli hallituksen kannan vastainen.

Pori Jazz -tyypin kohdalla mietin, että onko kyseessä työsyrjintä.

1 tykkäys

Ei osallistunut mielenosoitukseen, vaan vigiliaan. March for Life taas on tasan yhtä hallituksen vastainen kuin paavin messu Virossa.

Osakeyhtiön ja osuuskunnan toimitusjohtajasta on säädetty erikseen laissa, että toimitusjohtaja on yhteisön lakimääräinen edustaja. Näillä yhteisöillä toimitusjohtaja ei ole työsuhteessa. Jos yhdistys nimittää toimitusjohtajan, toimitusjohtajan asema ei perustu lakiin, vaan tällaista pidetään kuitenkin työsuhteena. Yhdistyksellä hallituksen jäsen on lakimääräinen edustaja, joten hallituksen jäsen ei ole työsuhteessa.

3 tykkäystä

@atte, kerrotko täsmälleen, mitä Ruotsala on sanonut (lähteen kanssa, kokonaisin lausein tai kappalein) mikä on ollut sinusta väärin.

Ei hän ole mitään väärin sanonut. En vain ole hänen kanssaan samaa mieltä. Minusta hänen erottamisensa on väärin

Täytyy myöntää, että multa meni alunperin ihan ohi se, että kyseessä on yhdistys. Oletin automaattisesti, että taustaorganisaatio on yritys, kun puhuttiin toimitusjohtajasta.

Mistä hänen sanomisistaan olet eri mieltä? Ihan siis suora lainaus lähteen kanssa ja vähintään kokonainen lause. Mielellään koko kappale.

"Minulla on ollut sellainen ajatus, että homoja ei ole olemassa, on vain homoutta. "

Niin, ideahan tuon lauseen taustalla on se, ettei homous määrittele ihmisiä kokonaan. Ei ole homoja ja heteroita, vaan on ihmisiä, joista jotkut ovat homoseksuaaleja ja jotkut heteroseksuaaleja. Ja sinä olet siis eri mieltä tästä?

Tuo lainaamasi juttu on muuten otsikkoa myöten hyvin valheellinen, joten sitä en hyvänä lähteenä pidä. Ja minusta esim Annin nimittäminen biseksuaaliksi vastoin hänen omaa näkemystään on väärin, ja loukkaa hänen oikeuttaan määritellä oma seksuaalisuutensa itse. Jos hän sanoo, että hän on homoseksuaali, jonka seksuaalisuus on muuttunut, ei minusta toimittajalla ole oikeutta käyttää hänestä muita termejä. Ja miksi nimi on laitettu lainausmerkkeihin?

1 tykkäys

Näinpä ja hän halusi selventää sanomaansa. Mutta sitä ei sallittu. Toki on niin, että kenenkään ei kannata lehdistölle sanoa mitään omaan työjönsä liittymätöntä.

Ruotsala on KD:n puoluevaltuuston puheenjohtaja, josta asemasta hän puhui lehdistölle.

Toki elämme maailmassa jossa ihmisillä ei ole oikeuksia vaikka lakikirja ne ihmisille näennäisesti antaisikin.

1 tykkäys

Siis tyylin, ei ole olemassa uskovia ja ei-uskovia, vaan on olemassa ihmisiä, joista osa on uskovia ja osa ei-uskovia…

Hmmm. Ja noista uskovista jotkut voi eheytyä ei-uskoviksi. En voi sitä kieltää. Aivan kuin jotkut harhoja kokevat voivat oikealla hoidolla eheytyä normaaleiksi ihmisiksi. En voi sitä kieltää…

Ruotsala ei ottanut missään mitään kantaa eheytymiseen.

Toimittajalla ole oikeutta epäillä tuon kampanjavideon aitoutta ja sitä kertoa käyttämällä nimeen lainausmerkkejä. Toimittajalla ei ole sananvapautta.

Älä alistu on hieno ajatus. Ei pidä alistua olemaan homo, jos ei ole homo. Vaikka ympäristö ja varsinkin lähipiiri painostaisi. Eikä alistua olemaan hetero jos ei ole hetero vaikka lähipiiri painostaisi. Tämähän oli sen kampanjan idea…

Alat päästä jyvälle. Ainoastaan Jeesus oli täydellinen me muut olemme eheytymisen tarpeessa. Pikkuisen pääsee, jos hyvin käy ja menee, eteenpäin koko ajan. Jolloin ei muuta huomaa, kuin vahvemmin heikkoutena.

1 tykkäys

Kyseessä ei ollut mikään ’kampanjavideo’ vaan ihan oikean nuoren ihmisen itsestään tekemä video. Tunnen useita hänen opettajiaan sekä nuorisotyöntekijän joka tuntee hänet läheisesti, ja voin vakuuttaa, että kyseessä on hyvin aidosti itsestään puhuva nuori.

Ja minusta toimittaja tässä kuten moni muu silloin aikoinaan kohtelee väärin tätä rohkeaa nuorta naista. Minä en itsekään ole mikään eheytymishoitojen kannattaja, mutta nuorten kanssa työskentelevänä pidän törkeänä sitä, että aikuinen vähättelee, pilkkaa tai millään tavalla kiusaa seksuaalisuudestaan avautuvaa nuorta. Vaikka sitten pitäisi tämän ajattelua vääränä.

4 tykkäystä

Et siis usko noita ihmisiä jotka kampanjaa tekivät? https://nuotta.com/kampanjatiedote-ala-alistu-kampanja-annin-mukaan-kaikki-on-mahdollista/