Uskonnonvapaus Suomessa

Anteeksi missä asiassa?

No siinä, että kyseessä on kampanja. Ja tuo video on siis kampanjavideo. Tuolla otsikossa on ihan mainittu “kampanja”.

Minusta tuo tarkoittaa sitä, että myöskään heteroita ei ole olemassa. Vain heteroutta.

Minusta se käy järkeen. Kun seksuaalinen suuntautuneisuus tiettävästi voi muuttua elämän aikana useaankin kertaan. (Eri asia pitääkö tai voiko sitä tarkoituksellisesti pyrkiä muuttamaan.)

1 tykkäys

Mikäli muistan oikein, niin olihan video osa kampanjaa, ja jälkeenpäin ainakin osa Nuotasta tai sitä lähellä olevat ihmiset eivät pitäneet kampanjaa välttämättä parhaana ideana.
Ymmärtääkseni kampanjaidean heikkous on siinä, että meidän aikamme on niin kärjistävä. Ajatus on sinänsä oikea - nuorten pitää saada olla myös valtavirtaa vastaan - mutta ei ehkä kannata tarjota mediaan kaikkea. Susien suuhunhan siinä joudutaan, ja väärinymmärrysten ketju on silmänkantamattoman pitkä.

Mutta tämä Ruotsalan liittyminen tapaukseen pitäisi olla ihan eri asia kuin hänen nykyinen työnsä. Paheksunta ja valheelliset uutiset häneen liittyen ei ole missään suhteessa siihen, että herätysliikenuoriso vuosia sitten teki jossain määrin harkitsemattoman kampanjan.

1 tykkäys

Kampanjan tekivät: Nuotta, Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) Nuorisotyö, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen (SEKL) Nuorten maailma, Opiskelija- ja Koululaislähetys (OPKO), Suomen Luther-säätiö, Suomen Raamattuopiston (SRO) Nuorisotyö sekä Patmos Lähetyssäätiö.

Kyseessä oli siis laaja masinoitu kampanja

Tarkoituksena oli tehdä laajempikin kampanja, mutta anni-videon aiheuttama kohu sai nuo järjestöt lopettamaan sen.

Eihän tuo ollut ajatus. Ei siinä sanottu esimerkiksi, että vaikka nuotan piirien valtavirta pitää homoutta asiana, josta voi päästä eroon kuten murhamieskin saa anteeksi, niin pitää saada olla myös tätä vastaan. Viesti oli selkeä. Älä ole kantaamme vastaan. Ole sellainen kuin käskemme.

On aina vaarallista kun oma tulkinta esitetään totuutena, ja vielä kärjistetyssä ja hyökkäävässä muodossa. Kuten tuo tummennettu.

Aina on viitattava suoraan siihen mitä on sanottu/tehty/kirjoitettu, ja antaa jokaiselle mahdollisuus tehdä siitä tulkintansa. Tulkintoja voi ja tulee sitten vertailla. Mutta ei esittää omaansa siten, että asia on nyt loppuunkäsitelty.

Minä sanoisin, että tuon kampanjan tarkoitus ei ollut “käskeä” ketään olemaan mitään. Ja sanottiinko siinä ettei eri mieltä saa olla?

Se, että uskotaan jonkin olevan totta, ei ole käskemistä eikä pakottamista. Vaan näkökanta tai väite. Jos oikeasti uskoo olevansa itse oikeassa, ei tätä pitäisi olla tarvetta pitää uhkana. Tai tulkita hyökkäykseksi.

Minä ainakin olen hetero. Se että olen montaa muutakin asiaa, ei tuota poista.

En ole valinnut tai määritellyt olevani hetero, mutta sellainen olen. Samoin olen kuullut monen homoseksuaalisen ystäväni sanovan, että he eivät ole valinneet suuntautuneisuuttaan. Sellaisiakin saattaa olla, en epäile.

Puhe, että ei ole homoja tarkoittaa juuri sitä, että homous olisi oma valinta. Tällöin on myös homoja helpompi paheksua ja kohdistaa heihin kampanjoita heidän “valintansa” muuttamiseksi.

Ei tarkoita. Taas sinulla on kiire tarjota tulkintaasi totuutena. Ja tiedät vielä motiivinkin.

Aki Ruotsala saattoi tarkoittaa samaa kuin Jorma Uotinen, Iltalehden liite 18.7. 2012:

“Vastustan ihmisten listaamista esimerkiksi homoihin ja heteroihin. Se ei kuulu sivistyneen yhteiskunnan toimintatapoihin.”

Ihmisiä ei pitäisi lokeroida eikä määrittää seksuaalisuuden pohjalta. Jos ihmiset nähdään vain ihmisinä eikä “homoina” ja “heteroina”, tällöin jätetään myös tilaa muutokselle seksuaalisuudessa, kun sitä todistettavasti voi tapahtua, suuntaan tai toiseen. Jos joku määritetään ja lokeroidaan “homoksi”, hän ei voi eikä saa koskaan olla muuta kuin homo.

Tämä ei tarkoita että kyse olisi valinnasta eikä myöskään mitään eheytyshoitojen kannattamista. Tai paheksumista.

3 tykkäystä

Joka tapauksessa paheksun hänen irtisanomistaan. En ole kaikesta samaa mieltä heidän kanssaan, jotka halusivat hänen irtisanomistaan.

Mahdollisesti hänen puheitaan on ylitulkittu (minäkin), mutta ymmärrän hyvin mistä se johtuu. Usan fundamentalistien vihapropaganda kun on koko ajan rantautumassa myös Suomeen. En nyt siis väitä, että tämä olisi sitä, vaan että huonosti muotoillut lausunnot helposti tulee tulkittua niin. Kun tietystä suunnasta tulee jatkuvasti kakkaa niskaan, niin on epäluuloinen vaikka kakkua tarjottaisiin.

Tässä olet oikeassa. Ei pitäisi määritellä sukupuolen mukaan vaan nähdä ihmisinä. Silloin myöskään ei tulisi tuomita sitä, että joku kokee itsensä ihmisenä toisenlaiseksi ja pitää toisenlaisista ihmisistä kuin vaikkapa valtaenemmistö pitää. Tästähän on juuri kysymys sukupuolisen tasa-arvoisuuden ajamisessa eli sukupuoli ei määritä sitä kenen kanssa tulee olla mitenkä ja kenen kanssa ei saa olla mitenkään. Itse olen täysin vakuuttunut siitä, että joku joka pitää jonkinlaisista ihmisistä voi muuttua ajan myötä pitämään toisenlaisista ihmisistä “siinä mielessä”. Yleinen käytäntö ennen tämän vapautumista oli kuitenkin se, että vain joihinkin sai kiintyä ja toisia tuli välttää, usein uskonnollisen tabun vuoksi. Tästä syystä juuri samaa sukupuolta olevien suhteet olivat ensin lailla kiellettyjä, sitten sairausluokiteltuja ja vieläkin joidenkin mielestä paheksuttuja. Ja tästä syystä juuri tällainen muuttuminen tai “itsensä löytäminen” tai kaapista tuleminen on ollut niin vaikea asia että sen vuoksi moni on ajautunut jopa tuhoon paineen alla. Eikä asia vieläkään ole täysin vailla näitä paineita.

1 tykkäys

Siis jokainen saa pitää kenestä pitää. Se ei ole koskaan ollut kiellettyä missään laissa.

1 tykkäys

Kun vielä vähän laajennetaan, päädytään kulttuuriin, joka on kriisissä; sen sielu on kateissa.
Ihmisen voi paloitella, mutta sielu jää löytymättä, aivan samoin on kulttuurin laita. Molemmat ovat enemmän kuin osiensa summa. Kun sitten pitäisi puhua aidasta, keskustelemme yksittäisestä aidanseipäästä kerrallaan.

Ymmärrät tuossa pitämisen kyllä hieman rajoittuneesti. Kyllähän tässä koko ajan on ollut puhe parisuhteesta ja sen mukaisesta kanssakäymisestä eikä vain ystävyydestä. Ja juuri tuota parisuhdetta ja kanssakäymistä ovat tabut ja rajoitteet kieltäneet ja rangaisseet.

No, minusta asioista pitäisi puhua niiden oikeilla nimillä. Oma pointtini tuossa oli se, ettei pitäisi vetää yhtäläisyysmerkkejä “pitämisen” ja seksuaalisen kanssakäymisen välille.

Yhdessä eläminen ja parisuhde on sitten vielä tässä välissä. Lyöt ne kaikki samaan.

Se mikä on ollut rikollista on ollut seksuaalinen suhde samaa sukupuolta olevien välillä. Ja omasta mielestäni miesten välinen seksi ei edelleenkään ole luonnollista eikä tervettä. Eikä vaaratonta yksilöiden eikä yhteiskunnan kannalta.

Se on toki hyvä, että ollaan sallivampia sen suhteen kuka elää kenenkin kanssa. Jos nainen elää naisen kanssa, se ei kuulu kenellekään eikä sitä pitäisi tuomita tai spekuloida sen kummemmin, vaan hyväksyä ihmiset ihmisinä.

Mutta tämä meni nyt vähän sivuun siitä mitä itse kirjoitin. Että ihmisiä ei pitäisi lokeroida ja määrittää seksuaalisuuden mukaan. (Itse kirjoitit “sukupuolen mukaan”.)

Etkö sinä juuri lokeroinut ihmisiä seksuaalisuuden mukaan, kun pidit miesten välistä seksuaalisuuden harjoittamista tuomittavana. Ja kysehän on juuri samasta asiasta eli siitä että kyseessä on sama sukupuoli. Tuskin ajattelet niin, että ihmisiä ei pidä lokeroida seksuaalisuuden mukaan mutta sukupuolen mukaan tarkoittaen että samaa sukupuolta olevat (miehet) eivät saa olla tekemisissä toistensa kanssa, mutta se että miehet ovat seksuaalisuutensa perusteella toisistaan kiinnostuneita ja siksi tekemmisissä toistensa kanssa ei ole tuomittavaa.

Sanoin etten pidä sitä luonnollisena enkä terveellisenä. Enkä lokeroinut ihmisiä seksuaalisuuden mukaan, siinä merkityksessä mitä esim. Jorma Uotinen esitti. (Hän ei siis ottanut kantaa seksin harjoittamiseen miesten välillä, vaan ihmisten lokeroimiseen “homo”/“hetero” -etuliitteillä.
Olen samaa mieltä.

En sano kenellekään mitä saa tai ei saa tehdä. Ja “lokeroimisella” tarkoitin tuota mitä edellä esitin.

Minusta nähden ihmiset saavat olla tekemisissä toistensa kanssa, ja tuntea toisiaan kohtaan ajoittain tai jossain vaiheessa seksuaalistakin vetoa.Siihen ei pidä puuttua eikä sitä kysellä. Mutta sen perusteella ei tarvitse lokeroida itseään eikä toisia homoksi tai heteroksi.

1 tykkäys

No niin. Tästä siis aivan samaa mieltä. Juuri lokeroiminenhan on tehnyt joistakin lokeroista kiellettyjä ja joistakin sallittuja ja tätä minäkin pidän vääränä. Kaikki olemme ihmisiä. Jotkut pitävät valkosipulista ja toiset eivät. Kummatkaan eivät ole tästä syystä vähemmän ihmisiä tai vähemmän oikeassa. Sama pätee myös ihmissuhteisiin. Jos jotkut pitävät joistakin niin toisilla on vapaus pitää joistakin muista tai vaikka kaikista. Hyvä.

1 tykkäys

Nyt on aika kömpelöä sinulta…Valtavirta on tietenkin tässä tapauksessa yleinen mielipide, jota on nuorten maailmassa vaikea vastustaa. Nuoret rakentavat kuvaa maailmasta ja itsestä vahvan sosiaalisen paineen alla.

Itse näen asian näin yksinkertaisesti: jokainen olkoon ensisijaisesti Jumalan lapsi ja rukoilkoon “tapahtukoon sinun tahtosi”.

Termit kuten mies ja nainen, hetero ja homo, ovat käyttökelpoisia ja elämässä tarpeellisia (ihan oikeasti) kuvauksia, eivät tyhjentäviä ja tarkkarajaisia identiteettejä, joita ihmisten tulisi vartavasten toteuttaa tai pönkittää johonkin suuntaan saatika julistaa ominaisuuslistoina lopulliseksi totuudeksi lyömällä nuijaa pöytään.

Jos ystävyyttä syvempään suhteeseen ryhdytään, rakkauden kaksoiskäskyn mukaista on nimenomaan kumppanille uskollinen parisuhde, jossa kilvoitellaan rakkaudessa ja henkisessä kehityksessä.

Sellaista seksiä ei tule miesten, naisten, heterojen eikä homojen harrastaa, josta on sen osapuolille fyysistä tai henkistä haittaa tai riskit sellaiseen ovat suuret.

Yksinkertaista. (Koska en halua osallistua “homokeskusteluun”, en jää tästä vääntämään.)

2 tykkäystä