Terapeutin tehtävä on saada aikaan se, että potilas kykenee käsittelemään kokemuksensa. Yksi tämän edellytys on, että terapeutilla on potilasta laajempi näkemys aiheeseen. Tarkoittaa nimenomaan aiheen sisältöä. Modernin ajattelun virhe on siinä, että sen puitteissa luullaan, että terapian voi toteuttaa jonain metodina, johon kaiken substanssin tuo pelkästään potilas.
Neutraalia terapiaa ei ole olemassa. Jos sellaista yritetään, niin siinä otetaan silloin aina lähtökohdaksi jonkinlainen ateismi. Siinäkin tapauksessa, että terapeutti olisi pappi ja tulisi tapaamiseen papiksi pukeutuneena.
Pohjimmiltaan ne ovat vastakkain. Minulle vaan on epäselvää, että miten hyvin Uskonsoturi osaa asiaa edustaa. Edellisen kohdan perustelu on siinä, että modernismi on pohjimmiltaan ateismia. Neutraaliutta ei sinänsä ole olemassa, vaan kun väitetään jonkin olevan neutraalia, niin silloin otetaan aina joku lähtökohta. Se voidaan valita avoimesti tai se voidaan pitää piilossa tietoisesti. Tai sitten voidaan olla ymmärtämättä, että on valittu lähtökohta, joka kuitenkin todellisuudessa on valittu.
Olen alkanut havaita, että ihmisiä syö Naalin kirjoittelussa toisaalta sen jatkuva väittäminen, että “uskosta ja Jumalasta ei voida tietää mitään varmaa”. Se on yleensä offtopic. Ja tuossa edellä siitä hänen itsensä kanssa käymä keskustelu, että “olikohan kahden mainitun uskoontulon syy pelkässä ahdistuksen vähentämisessä” ja “ei se voinut olla (vaikka ei se missään muussakaan voinut olla)” mutta “enhän silti voi sanoa, että se olisi siinä” ja “siispä en sanonut että se olisi siinä”.
Merkitystä ei olekaan sillä, että mitä henkilö lopulta sanoo tai ei sano. Merkitys on sillä, että kyseinen pyörittely tuodaan johonkin, jolloin asia saadaan sanottua ilman, että sitä tulee oikeasti sanotuksi. Silloin on hyvä mahdollisuus, että koko keskustelu kääntyy debaatiksi sen kysymyksen ympärille, jota “ei oikeasti edes sanottu”. Kuten tässäkin taas kävi.
Ymmärsin oikeasti vasta nyt, että miksi tuo meemi on muotoiltu noin. Hegelin ajattelun pointti ei ole siinä, että jonkin yhden asian sanotaan olevan jotain. Vaan siinä, että konflikti määritellään tietyn vastaparin kautta. Rehellinen tapa päästä eteenpäin olisi keskustella valituista vastaparien osista, siis kritisoida niiden valintaa. Kun taas Naalin tapauksessa aina siitä, että vastakkain on “Jumalasta ei voida tietää mitään varmaa” ja “Jumalasta voidaan tietää jotain varmaa (eli tässä tapauksessa empiristin tai positivistin tarkoittamalla tavalla varmaa)”. Joka on älytön väite ja aina epätosi.
Koko tuo empiristin tai positivistin käsitys varmuudesta sisältää jo sinänsä ateismin. Eli Naali haluaa koko ajan joka paikassa keskustella, että onko ateismi vai ateismi totta. Ja kun joku huutaa, että “tuo ei ole reilua”, niin Naali vastaa, että “ai sulle ei tämä ateismi kelpaa—no onhan tuossa vaihtoehtona tuo toinen ateismi” ja “ai ei sekään kelpaa, no jo on kumma, kyllä minua sorsitaan, taidan olla täällä joku syntipukki, anteeksi ei ollut tarkoitus keskustella”. Tai sitten Naali laittaa uutta ateismia peliin—mikä lienee koko harjoituksen tarkoitus—ja kysyy, että “entäs tämä?” “Kelpaako se, että usko on tällä tavalla säälittävää, epätotta, kuvitelmaa, kainalosauva tai itsepetosta?” Ja aina vaan pahenee.
Ideana ei siis ole se, että joku henkilö tuo mielipiteen, josta muut voivat olla samaa tai eri mieltä. Ideana on se, että joku tuo yksinään kokonaisen debaatin ja toimii aivan kuin jokainen kysyjä ja vastaaja olisi sen sisällä. Eli joka keskustelua riivaa tällainen varjokeskustelu, että “voidaanko Jumalasta empiristin tai positivistin keinoin tietää mitään?”
Mutta se modernismi ei ole (yksinään) tuossa empirismissä tai positivismissa. Se modernismi on tuossa Hegelin tempussa. Että debaatti yllättäen pomppaa siihen, että usko on epätosi tai sille ei ole tiedollisia perusteita. Mutta mitään ei ole sanottu, koska jokainen on vapaa sen jälkeen keskustelemaan siitä, että millä tavalla se on epätosi, vaikka siihen on silti sallittua uskoa. Tällaista keskustelun pompauttajaa kutsutaan virallisesti fasilitaattoriksi.
Oikea tapa, tuon purkamiseksi, olisi tietenkin se, että ovatko empirismi ja positivismi ainoita mahdollisia tietoteorioita? Tai ovatko ne edes mahdollisia tietoteorioita? Paitsi että se ei tietenkään kuuluisi tämän aiheen alle (se olisi offtopic). Yhtään sen enempää kuin mihinkään keskusteluun, mikä on kaapattu tai fasilitoitu tuon aiheen käsittelemiseen, että usko on tiedollisesti perusteetonta empirismin ja positivismin kannalta (eli Naali on käytännössä aina offtopic).
Tuossa tuo satavarmasti on osa fasilitointia. Eli pystytetään sellaiset vastapoolit, minkä ei tarvitse perustua mihinkään todellisuuteen tai vastapuolen näkemykseen, mutta millä saadaan aikaan kognitiivinen dissonanssi. Eli kun hetki sitten ei vaan ollut mitään varmaa tietoa Jumalasta, niin nyt on yllättäen tullut mahdolliseksi tai pohdinnan aiheeksi varma tieto siitä, että Jumalaa ei ole. Naali ei siis koskaan keskustele vastapuolen kanssa, vaan koko ajan aggressiivisesti määrittelee vastapuolelle, että missä debaatin rajat kulkevat, tai mitkä asiat nyt seuraavaksi ovat vastakkain.
Ja jos yrität keskustella asiasta omasta lähtökohdastasi tai jostain yhdessä sovitusta tai keskustelun aiheeseen kuuluvasta lähtökohdasta, niin se ei haittaa menoa yhtään. Fasilitointi perustuu sitkeyteen. Se perustuu etenkin siihen, että fasilitoija itse ei vastaa kysymyksiin tai edusta mitään mielipidettä, vaan koko ajan asettaa uusia termejä, mihin vastapuolen tai muiden osallistujien on tarkoitus ottaa kantaa. Ja jos ei ota kantaa, niin fasilitoija sitten vain toistaa termit vähän monisanaisemmin.
Tämän vuoksi täällä ei kukaan, ei edes Verity, sadan viestin mittaisissa maratoneissaan, ole keskustellut Naalin kanssa, vaan Naalin asettamista asioista. Tai ennemmin niin, että Naali viisikymmentä kertaa asettaa termit jotenkin, ja Verity viisikymmentä kertaa kysyy, että “miksi asetat ne noin?”
Homman lystikkyys on siinä, että ateismin pohjalta ei lopulta mikään ole totta. Kaikki tieto katoaa olemattomiin. Descartes ja perkele suostuvat molemmat alistumaan ainoastaan siihen, että ajattelevat, siis ovat. Ihmisen ei teoriassa tarvitse tässä elämässä alistua pitämään totena yhtään mitään muuta. Jokaisen muun asian, sen todenmukaisuuden, ihminen ottaa vastaan itsensä ulkopuolelta, sen tietämisen aktiivisena osapuolena. Pieni lapsi haluaa tietää, paljonko kaksi plus kaksi on, ja vastaus ei tule lapsen sisältä, vaan se ensin saadaan, lapsen halun täyttymyksenä, ulkopuolelta. Joten koko fasilitoinnin idea ei ole muuta kuin saada sen kohde kuvittelemaan, eli kokeellisesti toimimaan siten, että ei ota vastaan totena jotain, minkä on siihen asti ottanut. Lapselle ehdotetaan, että entä jos hän haluaisi kaksi plus kahden olevan viisi.
Pään sisässä joku voi aivan hyvin päättää, että kaksi plus kaksi on viisi, ja rakentaa kokonaisen pikku maailman sen ympärille. Tai sitten yhdenmukaistaa ajattelunsa ympäröivän todellisuuden mukaan. Silmänkääntö on siinä, että todellisuudessa tämä yhdenmukaistaminen on tahdon akti. Mutta modernismissa ja ateismissa on mahdollista kuvitella, että se on tahdosta riippumatonta, tai että ainoastaan tahdosta riippumattomat tietämisen aktit ovat aitoja tai perusteltuja. Ja jos joku on tarpeeksi hölmö uskoakseen tuon, niin sitten se, mitä hän tahtoo tietää, voidaan taluttaa (eli fasilitoida) ihan minne vain.
Naalin osallistuminen keskusteluihin täällä on suunnillee aina tuollaista ateismiin taluttamista.
Ei pidä tehdä jos ei osaa. Ja jos ei osaa, niin noilla ei ole mitään eroa. Näytin tuossa edellä, että miten se pitää tehdä. Ehkä sen voi sanoa niinkin, että Naali ei ole keskustellut vaikkapa Verityn kanssa. Vaan sen viisikymmentä kertaa putkeen puhtaasti pohtinut asiaa, vaikka toinen on miten yrittänyt keskustella.
Piti keskustella siitä, miten ihminen voi tieteen nimissä uskoa asioita, jotka esitetään totuutena, koska haluaa uskoa, vaikkei osaa asiaa itse mitenkään perustella. Tämä on validi pointti siksi, että ei tarvitse mennä kuin ravitsemusta koskeviin juttuihin, niin tiede on sekavuudeltaan Amerikan uskonnollisen kentän tasolla. Jopa se virallisesti hyväksytty, kanoninen ja elintarviketeollisuuden rahoittama. Toinen validi pointti on juuri tuo, että sellaista tieteellistä tietoa ei ole olemassakaan, mikä yksiselitteisesti “vain on”, vaan ihmisen halu on se, mikä siirtää sen kirjoista, puheista tai videolta ihmisen, myös ateistin pään sisään.
Pointti tässä on, että ateisti kiistää tietämisen aktin olevan tahdon akti. Ynnä ateisti nojaa inhimillisen, myös poliittisen ja taloudellisen instituution väitettyyn rajattomuuteen ja luulee sitä omaksi, todelliseksi rajattomuudekseen. Sillä tavalla ateisti voi kuvitella, että se kaikki tieto siellä koko ajan vain eksistoi ja että se riittää, koska se “tiedetään” ateismin puitteissa jotenkin kollektiivisesti.
Toinen pointti tässä on se, että haasteeseen vastaaminen aivan samalla tavalla muotoillulla vastahaasteella on aika lapsellista, eikä varsinkaan mitään hyvää keskustelukulttuuria, saati sitten merkki tiedollisesta osaamisesta. Jos joku kunnioittaa itseään, niin ei tee sitä enää. Sitten saa heittää vastahaasteen kun on ensin tyydyttävästi vastannut itse saamaansa haasteeseen. Tässä tapauksessa se oli lisäksi aiheellinen huomautus ateisteille, mutta se ei ollut aiheellinen huomautus muille.
Tässä yritetään saada aikaan sellaista kaiken uskomisen kritiikkiä. Mutta olen varmaan enemmän sanonut jo tuossa edellä.
Jatkuvan pakkofasilitoinnin kohteeksi joutuminen nostaa tietenkin kielteisiä tunteita. Hyvä, että tämä on nyt havaittu. Kukaan ei varmasti pidä siitä, että hänen ajattelunsa jatkuvasti kuitataan kuvitteluksi. Tai pelkäksi mielipiteeksi. Kukaan ei jaksa olla varuillaan koko ajan sen varalta, että joku taas tulee kaappaamaan keskustelun voidakseen väittää muiden uskomista kuvittelemiseksi ja sitten keksimään alentavia selittelyjä sille.
Ihmiset loukkaantuvat siitä, että koko ajan mitätöit suhtautumisellasi sen, mitä he tuovat keskusteluun, alkamalla väkisin puhua jostain muusta. Kieltäytymällä ottamasta vakavasti tai pitämästä vakavasti ilmaistuna sitä, mitä he tuovat keskusteluun. Kääntämällä kaiken omaksi “pohdiskeluksesi” ateismista ja agnostismista.
Et sinä tiedä mitään siitä, miksi kukaan mitään uskoo. Etkä ole näiden vuosien aikana edes viitsinyt nähdä vaivaa muodostaaksesi siitä mitään teoriaa. Mikään noista asioiden pyörittelyistä ei ole mennyt sinne päinkään, missä mikään minkään historiallisen filosofian tai teologian edustama vastaus sijaitsisi.
On halpamaista esittää, että sinusta ei pidetä siksi, että muut haluaisivat sinun “mielipiteidesi” olevan “oman mielen mukaisia”. Vielä kun varmasti on sanottu monta kertaa, että mistä ihmiset eivät pidä. Miksi ei se tieto kelpaa?
Mutta jos koko ajan työntää sitä näkemystä ja puhuu kaiken päälle, eikä mitään muuta edes sano eikä tee, että uskolla tai uskonnolla ei ole mitään totuuspohjaa tai tiedollista pohjaa, niin missä on se iso ero? Sitä ei ole. Sinä käytännössä olet koko ajan ja joka viestissäsi sanonut uskontoa valheeksi (ja ateismia siten implikaation kautta totuudeksi). Ei ole mitään merkitystä sillä, ettei käytä juuri niitä sanoja tai ole niin röyhkeä, että koko ajan sanoisi sen suoraan.
Jokainen keskiverto uskova kokee halventavaksi ja pilkkaavaksi sen, miten sinä haluat keskenäsi “debatoida uskon olemusta” pitämällä ateismia lähtökohtana. Koko ajan on sanottu, että sinun käsitykselläsi siitä, mitä usko tai uskominen on, ei ole tekemistä todellisuuden kanssa. Korkeintaan Marxin tai Hegelin teorioiden kanssa. Miksi siis olet jatkanut, kun ei asia ole mihinkään muuttunut?
Tätä kautta ymmärtää, että koko agnostismi on vain osa tuota fasilitointia. Se ei ole mikään todellinen vakaumus tai henkilökohtainen positio. Jos se olisi, niin se pysyisi sellaisena, kommunikaatiossa muiden näkemysten kanssa. Se olisi väite, että sinä et voi tietää asiasta mitään. Mutta oudosti se lipsahtaa väitteeksi, että kukaan ei voi tietää asiasta mitään. Se on eräänlainen mala fide eli vilpillinen positio. Vilpitön positio ei väittäisi tietävänsä muiden tiedon luonteesta tai mahdollisuudesta mitään.