Uudestisyntyä ja/vai tulla uskoon

Uudestisyntyminen tapahtuu Kasteessa ja siinä myös saadaan Kristuksen usko, eli kertakaikkinen tapahtuma!

2 tykkäystä

Tämä on evlut, katolisuudet itä/länsi tulkintaan ja itseymmärrys-oppiin perustuva.

Ei suinkaan vaan Raamatussa näkyvä ja siis jo varhaisten kristittyjen opetus.

2 tykkäystä

Ja sen kanssa ei ole ristiriidassa, että monet tulevat myös uskoon aikuisena.

Näin se todellakin menee. Pelkkä kaste ei vielä yksistään ketään synnytä uudesti, tarvitaan myös usko. Näin sanovat vain ne, jotka eivät tiedä mitä uudestisyntyminen on. Täydelliseksi ihminen ei tosin tule ajassa, liha ei kuole eikä myöskään uudistu. Se pysyy niin kauan kuin ihminen on elossa, mutta sen merkitys uskon ja pyhittymisen myötä vähenee. Jokainen uskova pysyy silti langenneena ja monesti lankeaakin uudelleen. Kuitenkin vanhurskautettuna eläen hän saa nousta uudelleen.

1 tykkäys

Olen ymmärtänyt, että Pelkkä kaste uudestisynnyttää ja siinä on voima, sanan kautta ja usko omistaa tuon armon henkilökohtaisesti (Kol.2:12; Joh.3:5).

2 tykkäystä

Kyllä Tämä on Raamatussa. Raamattu puhuu siitä kuinka, äidistä ja lihasta syntyneen, on synnyttävä uudesti ylhäältä “Vedestä ja Hengestä” (Joh.3:5-6). Kasteessa on siis myös ruumillinen yhteys, “yhdessä Hengessä kastettu, yhdeksi Ruumiiksi”. Pelastukseen kuuluu siis usko ja kaste.

3 tykkäystä

[quote=“Weha, post:93, topic:698, full:true”]
Kyllä Tämä on Raamatussa. Raamattu puhuu siitä kuinka, äidistä ja lihasta syntyneen, on synnyttävä uudesti ylhäältä “Vedestä ja Hengestä” (Joh.3:5-6). Kasteessa on siis myös ruumillinen yhteys, “yhdessä Hengessä kastettu, yhdeksi Ruumiiksi”. Pelastukseen kuuluu siis usko ja kaste.
[/quote]Viittaat ilmeisesti:

1.Kor.12:

13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

Kaikki ikuisuuteen. taivaalliseen vaikuttava on näkymätöntä. Kaikki Jumalan työ on näkymätöntä, vrt. 2.Kor.4:

KJV:13 For by one Spirit are we all baptized into one body, whether we be Jews or Gentiles, whether we be bond or free; and have been all made to drink into one Spirit.

KT92:13 Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
Huom! Tässä kastaminen on vedetön ja siksi olemme kastetut samassa Hengessä. KR92 “keinottelee” varsinaisesta tarkoituksesta loitommalle, jättämällä Hengen mainitsematta.

Kaikki ikuisuuteen, taivaalliseen vaikuttava on näkymätöntä. Kaikki Jumalan työ on näkymätöntä, vrt. 2.Kor.4:18 ”meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.”

Kaste Kristukseen on hengellinen, näkymätön tapahtuma.

Olen ollut hyvin paljon uskoontulleitten kastamistilaisuuksissa ympäri maailmaa. Ne ovat julkisia todistustilaisuuksia siitä mitä on JO tapahtunut. Siellä missä kastetilaisuus on järvessä, joessa tai meressä niin paljon ihmisiä on tapausta todistamassa. Eli se on ilmoitus mahdollisimman monelle, mitä on jo tapahtunut ja ketä on lähdetty seuraamaan.

Yhdessä hengessä kastaminen kertoo eri kohdissa UT:ssa, että kysymyksessä on Kristuksen Seurakunta-ruumis, johon kastaminen, liittäminen, liittyminen on vedetön tapahtuma ja se on Jumalan työ ihmiselle. Eli kysymyksessä on uskoontulo. Nämä uskoontulleet sitten kastetaan, mikä kaste on uskoontulleen todistus, ilmoitus muillekin. Koska se on Jeesuksen asettama, niin kuuliaisuus sitä kohtaan synnyttää hyvän omantunnon, hyvän omantunnon liiton Jumalan kanssa. Eli tehdään niinkuin Jesus on käskenyt, eikä vain hoeta Herra, Herra …

Pelastukseen kuuluu Jeesuksen seuraaminen, tottelevaisuus Hänen käskyilleen. Tottelemattomuus on noituuden synti, ja sen lopputulos on ero Jumalasta.

Jeesuksen opetuslapsiksi tullaan kastamalla ja opettamalla. Tämä on Jeesuksen sana. Se ei edellytä uskoontulon kokemusta joka todistetaan kasteella muille. Opetat väärin ja vastoin Kristuksen omaa sanaa.

1 Kor 12 viittaa siihen mitä kirkot opettavat: kasteessa saadaan Pyhä Henki joka yhdistää meidät. Ei siinä puhuta henkikasteesta.

Enpä ole näin hurjaa kasteen mitätöintiä lukenutkaan pitkilleen: Vedellä kasteminen on vain todistus ympärillä oleville. Jeesuskin kääntyisi tätä lukiessaan haudassaan jos olisi siellä.

D

6 tykkäystä

Tämä kaste kysymys löytyy siis Raamatusta, eikä mistään hurmahengistä, eikä siis kasteen vääristä opeista, joihin ilmeisesti viittaat. Itsellä on hengellinen kokemus kasteesta, kun sain siihen palata. En tässä siitä kerro, koska en siihen vetoa, Vaan Raamatun sanaan. Kyllä Jeesus on edelleen pelastuksen hankkija ja kaste kaiken tuon hyvän välittäjä (Room.6:3). Tuli myös mieleen Gal. 3-luvusta, se kohta, joka, kertoo, kuinka olemme uskon kautta Jumalan lapsia, sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Niin me siis olemme Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.—tämä siis tulee kohdan mukaan kasteessa.

Kristukseen kaste on uskoontulo, eli vedetön kaste. Sitä seuraa uskoontulleen kaste. Kuitenkaan tässä yhteydessä Paavali ei käsittele vesikastetta, ei koko Galatalaiskirjeessään.

Edellinen jae,KR38 Gal. 3: 26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.

Olette uskon kautta Jumalan lapsia, joka seuraavassa jakeessa on kaste Kristukseen.

Kirkkoraamattu 92 liuottaa uskoontulon “… kun uskotte” uskomiseen, mikä ei viittaa Jumalan Pojan uskoon, mikä on Jumalan lahja, kun tullaan uskoon.

26 Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen

Mihin kohtaan viittaat Korintolaiskirjeen 12 luvussa.

Siihen mihin itsekin viittaat.

D

Ilman tällaisia töksäytyksiä asiaan saattaisimme päästä. Yritän kuitenkin jatkaa:

Jumalan vaikuttaa, toimii Henkensä kautta. Hengen lahjat ovat oma aiheensa ja alueensa. Uskovien yhteinen kaste on uskoontulo, minkä Jumala Henkensä kauttaa saa aikaan. On kysymys Pyhästä Hengestä, vrt Joh. 3: 3, “… Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä (Pyhästä Hengestä), se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa”.

Kysyit mihin kohtaan viittaan. Vastasin että samaan mihin itsekin. Sitten vyörytät uutta kohtaa. Ja kyllä, kasteessa saadaan Pyhä Henki joka vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala niin tahtoo.

D

5 tykkäystä

Eikö tämä koko elämän kestävä uudestisyntyminen saavuta loppuaan missään vaiheessa elämää todella?

“Hebr. 11:6 Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.”

Hetkinen. Tämän mukaisesti vaatimus päästä Jumalan valtakuntaan on Jumalan etsiminen. Itsekin olen sitä mieltä ja myös kokenut vuosien varrella että yhteyttä Jumalaan täytyy etsiä. Evankeliumiteksteissä Jeesus opettaa myös että Pyhää Henkeä (yhteyttä Jumalaan) täytyy etsiä, anoa ja kolkuttaa.

Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa niin kaikki muukin tarpeellinen annetaan. Evankeliumiteksteissä on kaiken ydin. Kappas, se on suomeksi ilosanoma.

Miksi pitää etsiä sitten? Koska ihminen ei syntyjään ole Jumalan yhteydessä ja yhteys Herraan on hukassa. Etsiminen on sellainen tie

Eiköhän tuossakin selityksessä mene jälleen laki ja evankeliumi sekaisin kohtalokkaalla tavalla. Kuinka ihmeessä hengellisesti kuollut ihminen, tekisi hengellisen ratkaisun? [1. Kor. 2:14 “Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti”. Joh.1:12 “Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä”…Seuraava jae onkin moukari, vapaata tahtoa vastaan: 13 “jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta”. Edelleen:
Joh.6:63 “Henki yksin tekee eläväksi, lihasta ei ole mitään hyötyä. Ne sanat, jotka olen teille puhunut, ovat henki ja elämä”. Oikein siis sanoo Luterilainen tunnustus: “Koska pelastus on armosta, sentähden vapaantahdon oppi kaikkine eri muotoineen, hylätään ja kirotaan turmiollisena harhana. Niinkuin pyhä Paavali sanoo, vaikka me tai enkeli taivaasta toisin julistaisi, hän kirottu olkoot”

Aina on tarvinut tehdä tekoja pelastuksen saamiseksi.

»Miksi te sanotte minulle: ’Herra, Herra’, mutta ette tee mitä minä sanon? Minä kerron teille, millainen on se, joka tulee minun luokseni, kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan. Hän on kuin mies, joka taloa rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle. Kun sitten vedet tulvivat ja syöksyivät taloa vasten, ne eivät saaneet sitä horjumaan, koska se oli hyvin rakennettu. Se taas, joka kuulee mutta ei tee, on kuin mies, joka rakensi talon maan pinnalle, ilman perustusta. Kun tulvavedet syöksyivät taloa vasten, se sortui heti maan tasalle.»
Evankeliumi Luukkaan mukaan 6:46‭-‬49 FB92

Ja se teko on juuri tuo Jumalan valtakunnan (yhteyden Jumalaan) etsiminen. Kaiken ydin -Jeesus Kristus opettaa tästä hyvin paljon.

Asian voisi ilmaista siten, että pelastuva on tehnyt tekoja vaikka ei tietäisi pelastuvansa.

Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’ Matt 25.

D