Uudestisyntyä ja/vai tulla uskoon

En tiedä.

Sitä vaan halusin tuoda esiin, että Raamatun asema kristinuskossa ei ole tietopainotteinen. Se on dynaamista sanaa, uskomme mukaan.

Usko ei ole ihmisen näkökulmasta myös stabiili. Elämän kuluessa huomaa että usko ja luottamus Jumalaan muuttuu. Ei tarvitse ymmärtää koko Raamattua heti. Eikä ymmärrys ehkä paljon lisäänny lopussakaan. Mutta Jumala näyttää käyttävän sanaa, ja sanoja, jonkinlaisena kenttänä, jossa hänen kanssaan kohtaamme. Hän vaikuttaa meissä myös muutoksia sen kautta.

Ihmisen kokemuksen tasolla ihmissuhteella ja Jumala-suhteella on yhteisiä piirteitä.

Olen tekemisissä monien ihmisten kanssa paljon. Joihinkin luotan enemmän kuin toisiin. Joku on minulle hyvin tärkeä, vaikka en ymmärtäisi hänen kaikkia tempauksiaan. Hän voi ottaa monesti jopa aivoon.

Jumalan kanssa olen tekemisissä Raamatun ja esim messun kautta. Tunnen häntä ja kohtaan hänen tekonsa myös luonnon ihmeissä. En voi häntä kaikessa ymmärtää, mutta tärkein riittää. Hän on Luoja, mutta myös lunastaja ja voiman antaja. Hänen tahtonsa on paras, hänen tiensä hyvä. Vaikka ei aina helppo. Tärkeintä on että hän on Rakkaus itse.

Yritän pitää vastaukseni vain viestiketjun aiheessa. Se, että on uudestisyntynyt, on uudestisyntyneelle seuraavan raamatunkohdan mukaan tietämisen asia.

“Tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä.” (1 Joh. 3:14)

Jos ihminen uskoo, hän on uudestisyntynyt. Uudestisyntyneellä on todistus itsessänsä.

“Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä.” (1 Joh. 5:10)

On nähdäkseni kristinuskon mukaan mahdotonta toisen uskovan sanoa, ettei toinen Raamattuun uskova ihminen ole uskossa, kun toinen uskova ei voi nähdä “todistusta” tai sen poissaoloa toisen sisimmässä.

Jos joku uskova pyrkii toisia uskovia vetämään “alapuolelleen” väittämällä, etteivät nämä ole uskossa, niin voisi melkein väittää, ettei tämä “sydänten tutkija” itse ole uudestisyntynyt, koska sellainen toiminta ei ole veljien ja sisarien rakastamista. :wink: Rakastaminenhan on uudestisyntymisen seuraus.

1 tykkäys

On tietenkin itsestään selvää, että silloin näkee aikamoisella varmuudella kristillisen uskon poissaolon, jos toinen sanoo, ettei usko, tai toinen uskoo ja toimii selvästi kristinuskon vastaisesti.

1 tykkäys

Joo, mutta toisaalta Raamattu ja elämänkokemus todistaa, että rakkautemme on vajavaista. Tässä ajassa olemme ihmisiä heikkouksinemme kuolemaan asti.

Viittaan siihen, mitä kirjoitin toisaalla. Hengellinen ylpeys, juuri tuo toisten alistaminen, kuten sanot, on synti joka pitää tulla paljastetuksi. Monet kristityt opettajat, saarnaajat ja papit ovat kokeneet todeksi saman. Kun elämä ei mene Strömsön tyyliin - ei siis myös uskonelämä, joutuu siihen tilanteeseen, että vain armosta saa jatkaa ja elää. Silloin sitä jakaa muille, ja kovuus ja hengellinen vaativuus sekä nopea arviointi vähenee.

2 tykkäystä

Joo tuohon suuntaan halusin viitata omassa viestissäni, eli uskomista ei voi pakottaa; se syntyy jos on syntyäkseen. Sille, joka uskoo, uskominen on kaiketi helppoa kuten itselleni, ja silti se on ihan kummallista. Ja sille, joka ei usko, sehän lienee täysin mahdotontakin. Ajattelen niin, että erotukseksi pelkästä Jumalan totena pitämisestä pelastavaan uskoon kuuluu turvautuminen Jeesukseen Kristukseen ja siihen Jumalan armoon, joka evankeliumissa ilmoitetaan. Riivaajien totena pitävä usko ei riitä:

“Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.” (Jaak 2:19)

Minusta on selvää, että inhimillisessä mielessä on täysin pähkähullua uskoa johonkin muinaiseen ihmisuhriin, jonka vuodatetun veren kautta ihminen saa pääsyn luojansa yhteyteen ja rauhan hänen kanssaan ja vieläpä ikuisen elämän. Aivan pähkähullua, ja silti minä siihen uskon. Silti uskossa voi silti olla vankka opillinen koherenssi, joka vasta uskon myötä avautuu .

“Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.” (Joh 6:68-69)

“Me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme.” (1.Kor 2:6-7)

1 tykkäys

Näi käy helposti silloin kun uskosta tehdään teko, ihmissuoritus. Silloin ajaudutaan tarkkailemaan toisia ihmisiä tämän asenteen läpi ja katgorioimaan heidän uskonsa syvyyttä. Helluntaiseurakunnassa olikin tapana 80-luvulla kysellä toistuvasti, jopa päivittäin onko veli tai sisar vielä uskossa, ikään kuin usko olisi koko ajan vaarassa varista torille sen seurauksena, että sen ylläpitämisen ajateltiin olevan ihmissuorituksen.

3 tykkäystä

Monien on hankala käsittää armoa kaiketi sen tähden, että sehän ei ole inhimillisesti katsoen oikeudenmukaista. Mutta eihän Jumalan lapsen tarvitse mitään muuta kuin OLLA ollakseen Jumalan lapsi.

3 tykkäystä

Eihän sen oikeudenmukaista kuulu ollakaan. Vaan nimenomaan sitä, että oikeudenmukainen tuomio jää saamatta.

2 tykkäystä

Tuo on selvää vain sille, joka ymmärtää mitä armo on. Ja “Sen tähden se on uskosta, että se olisi armosta” (Room 4:16) Ja kun ihmiset eivät ymmärrä, että se on uskosta, ei kyetä osoittamaan armoa, suopeaa laupeutta ja ilmaista pelastusta itselle eikä muille. Aina absoluuttisesta armosta puhuttaessa tulee joku hyväkäs riistämään Jumalan lapsilta pelastuksen ilon ryhtymällä vinkumaan, kuinka tarvitaan uskon lisäksi sitä ja tätä - eli annetaan ymmärtää, että ihminen ei kelpaa ihan tasan sellaisenaan, syntisenä ja vajavaisena. Kuinka sokeita sellaiset ovatkaan omalle itselleen!

Tässä on nyt puhuttu siis pelastusarmosta. Jumala lapsiaan toki myös kasvattaa, mutta se on kuritusta, “jotta meitä ei maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi”. (1.Kor 11:32). Emme siis pääse tästä elämästä kuin koira veräjästä. Eli pelastusarmo on absoluuttinen, mutta kukin saa tekojensa mukaan. Siltä pohjalta kehotukset elää Jumalan tahdon mukaan ovat perusteltuja eivätkä lakihenkisiä, sillä niiden mukaan ohjautuminen varjelee ihmistä kuritustuomioilta. Huonosti Kristus-perustukselle rakennettu rakennus palaa ja rakentaja joutuu vahinkoon, mutta hän silti “pelastuu, ikään kuin tulen läpi”. (1.Kor 3:15) Ei se kiirastulioppi niin huono ole.

Eräs kirkkomme hyvin konservatiivinen pastori, johon olin säännöllisesti yhteydessä toistakymmentä vuotta sitten, sanoi minulle, ettei kristitty voi säilyä uskossa, jos hän ei käy säännöllisesti messussa. Hänellä oli ja on ehkä edelleen yhteyksiä Suomen Luterilaiseen Evankeliumiyhdistykseen ja Luther-säätiöön. Myös roomalaiskatolisessa kirkossa jumalanpalveluksiin osallistuminen on edellytys uskossa ja pelastuksessa kiinni pysymiselle.

Ei näin päin, vaan uskova käy kirkossa, eikä tämä hänen kirkossa käymisensä häntä uskossa pidä, sillä silloinhan pelastus tulisi teoista. Kristitty tekee hyviä tekoja, eivät hyvät teot kristittyä.

1 tykkäys

Tällöin henkilöllä on pelastusoppina jokin muu kuin uskonvanhurskausppi.

1 tykkäys

Osittain olen eri mieltä. On hyvä kuitenkin jollakin tavalla pysyä kiinni uskonelämässä, kirkossakäynti tai muualta kuuntelu on hyvä tapa, toinen raamatunluku ja muu rukouselämä.

Ei kirkossa tai hengellisissä tilaisuuksissa tietenkään mikään pakko ole käydä uskonsa säilyttääkseen, mutta se on eduksi. Tarvitaan mielellään sitten muuta hengellistä toimintaa, raamattuopetusten kuuntelu tai luku on ehkä paras rukouksen lisäksi. Tai hengellisten laulujen laulaminen tai kuuntelu. Harjoittamatta yhtään uskonelämäänsä ihminen voi etääntyä siitä pahasti.

Voi hyvin elää, mutta sitten tarvitaan mielellään muuta toimintaa tilalle, kuten yllä kuvasin. Tiedän ja tunnen hyvinkin syvällisesti uskovia, jotka eivät vuosiin käyneet missään seurakunnallisessa tilaisuudessa. Vaihtoehtona on sitten päivittäinen raamatunluku ja rukoilu itsekseen.

Kirkossakäynti ja ehtoolliselle osallistuminen ovat kristittynä elämistä. Niistä ei pidä tehdä taakkaa kenellekään, ja samalla on varmaa että näihin osallistumalla kuulee Jumalan sanaa ja saa sakramentin ja niiden mukana Pyhän Hengen joka vaikuttaa uskon ja vahvistaa siinä.

Lutherin aikaan tämä ei ollut ongelma, koska usko oli läsnä kaikkialla elämässä ja ihmiset elivät koko ajan sanan kuuloon ja sakramentteihin. Hienoa aikaa! Ei tarvinnut todistella uskostaan joka paikassa ja jokaiselle. Riitti kun oli kastettu ja osallistui kirkolliseen elämään joka oli iso osa elämää joka tapauksessa.

D

6 tykkäystä

Kirjoitin viestini myös sen takia, että halusin tietää (kysymättä suoraan kuitenkaan asiaa), missä määrin sleyläisten piirissä on mahdollisesti ollut mainitsemani pastorin esittämää ajatustapaa. Koska hän oli kallellaan myös säätiöläisyyteen ja siinä korostetaan messua todella paljon, niin olisi kiinnostavaa tietää, törmäsitkö säätiöaikanasi näkökulmastasi lakihenkiseen opetukseen messussa käymiseen liittyen.

Hänen vanhurskauttamisoppinsa oli ja on todennäköisesti edelleen luterilaisen kirkon vanhurskauttamisoppi. Sanansa messussa käymiseen liittyen olivat ristiriidassa sen kanssa. Eivät kaikki ole ristiriidattomia ajattelussaan.

Niinpä…Kristinusko on yhteisöllinen uskonto mitä suurimmassa määrin. No, jotkut erämaa-isät tulivat ihmisten ilmoille kerran vuodessa vastaanottaakseen ehtoollisen - mutta he olivatkin poikkeuksia, jotka vahvistivat säännön…

1 tykkäys

Kyllä sleyläisten piirissä on olemassa sellaista ajattelutapaa, että messu on hyvin tärkeä asia, ja että säännöllinen messussa käynti on hyvin oleellinen tapa hoitaa ja ylläpitää uskoaan. Toki sekin ymmärretään, että on olemassa uskovia jotka eivät näin tee, ja että tästä ei pidä tehdä lakia tai oikean kristityn mittaa. En ainakaan ole törmännyt sellaiseen, että laiskat kirkossakävijät määriteltäisiin pelastumattomiksi - huolta kyllä voidaan ilmaista siitä, kuinka hyvin tällaisten ihmisten usko kestää.

Olen kyllä taipuvainen ajattelemaan jossain määrin samoin. Normaalitilanne on, että kristitty osallistuu jumalanpalvelukseen. Tästä voi olla poikkeuksia esim. sijainnin tai terveydentilan takia, tai mitä näitä nyt onkin, mutta joka tapauksessa siten, että osallistumattomuuteen on jonkinlainen erityinen syy. Uskon ja olen itsekin kokenut, että silloin Jumala kyllä varjelee uskossa. Mutta en lähtisi kokeilemaan ehdoin tahdoin, kuinka pitkään Jumala silloin varjelee uskossa, jos ihan vaan huvikseen jättää käymättä ehtoollisella pitkään aikaan. Muu seurakunnan toiminta tai omatoiminen Raamatun luku ja rukouselämä eivät voi tässä asiassa korvata messua. Mistään laista tai suorituksesta ei tässä kuitenkaan ole kysymys.

1 tykkäys

Törmäsin ja törmäsin
oletettavasti myös mainitsemaasi pastoriin.:grinning:

1 tykkäys