Trööt merkit täyteen.
2 tykkäystä
Harvinainen tapahtuma. Olen täsmälleen samaa mieltä veli Timon kanssa. Nainen ei yksinkertaisesti sovi srk:n johtoon.
2 tykkäystä
Niin? Ihan tunteesta voi itkeä. Ei sen tarvitse olla tunteellisuutta.
1 tykkäys
Mitä tämä on Suomeksi?
Sitä, että tunteet ovat eri asia kuin tunteellisuus, joka pyrkii hekumoimaan ja elämöimään tunteilla. Opin tämän varhaisteininä yhdestä Juice Leskisen hyvistä lauluista, jossa laulettiin “tunteen tappaa tunteellisuus” Valitettavaa, että Slam sitten lopetti ja Juicesta tuli eräänlainen sirkustirehtööri, joka Yölennossa todisti, että niin vain tapahtui.
Jeesus itki miehekkäästi, ei mittään tyttömäistä nyyhkintää. Semiittisessä kontekstissa se taphtui.
3 tykkäystä
Mulla on ihan päinvastaisista kokemusta aika paljon. Siis sukupuoli ei vaikuta siihen miten tarkkoja ollaan. Ehkä painopisteet ovat toiset mutta esim hengellinen tausta sekä koulutus ja tietysti luonne vaikuttavat enemmän papistossa.
Toinen juttu on se jos arvioidaan puhtaasti uuden virkakäsityksen yhteyttä raamatuntulkintaan muilta osin.
Itku kuin itku.
Aihe on vanha mutta muistaakseni foorumilla kirkastui jossain väännössä aika suuria eroja käsityksissä sukupuolten stereotyypeistä. Taisi olla se ämmä-keskustelu…
Tunteiden ilmaisu selvin päin on monelle suomalaiselle vaikeaa ja varsinkin miehille.
Minulle Jeesuksen esimerkki samoin kuin monen eri kansojen ja kulttuurien esimerkit ovat rohkaisevia.
Lasse Heikkilällä on laulu Itkua katuvan kansan jossa kuvataan myös perinteistä miesmalliamme ja siitä vedetään suora yhteys itsemurhien määrään. Toki tämä yhteys on selvä ilman lauluakin mutta kristillinen konteksti ja synnintunnustus aiheena ihan kiinnostava.
Asiassa on kaksi vaaraa ;
Leimataan herkkä mies tai poika kelvottomaksi.
Tai ihannoidaan ulos näkyvää ilmaisua liikaa niin että leimataan kylmiksi ne jotka eivät pysty näyttämään tunteita.
Kumpikin on pinnallinen vaihtoehto.
Miehet ja naiset saavat itkeä mutta lopulta ratkaisevaa on mitä me olemme toisillemme. Ei se miltä näytämme.
Kokemukseni on että usein mies saa toteuttaa kykyään huolehtia lähimmistään. Se edellyttää empatiaakin. Toisaalta usein tarvitaan myös naisten tilannetajua ja tunneälyä. Miehet jäävät joissakin tilanteissa avuttomiksi. Eikä sillä ole mitään tekemistä suurten puheiden ja uhoavan ulkomuodon kanssa.
2 tykkäystä
En jaksa nyt hakea lähdettä, mutta pari vuotta sitten luin lehtijutun missä väitettiin tunteellisuutta tutkitun niin, että se on taiteessa ja arjessa nimenomaan vahvemmin miesten ominaisuus. Miehet kirjoittavat enemmän rakkausballadeja kuin naiset, miesten kirjoittama romanttinen kirjallisuus on tunteellisempaa ja dramaattisempaa, hylätty sankari tappaa itsensä jne. Kansallisromanttinen tunteellisuus on vahvasti miesten aluetta.
Ja tämä miesten tunteellisuus näkyi myös arjessa. Kun eron jälkeen nainen alkaa elämään hyvin käytännöllisesti huolehtien lapsista ja arjesta, miesten reaktiot ovat paljon rankempia. Yleisemmin he päätyvät jopa itsemurhiin tai pahimmillaan perhesurmiin kuin naiset.
Onko naisten tunteellisuudesta verrattuna miehiin mitään todellista todistusaineistoa?
4 tykkäystä
Tuohon väitteeseen naisista johtajina vielä…
Ikävä kyllä papisto kirkossa on kyllä muutenkin mennyt liikaa mukaan miellyttämiseen.
Joskus tuntuu myös että naiset ovat omalla tavallaan jopa kovempia mutta kaikki yleistys lopulta tympii.
Yksi teoria on että naispappeuden myötä miespappien on täytynyt alkaa todistaa olevansa yhtä empaattisia ja demokraattisia johtajia…
Kierteessä ollaan !
Tässä on juuri se käsitteen ”tunteellinen” epäselvyys.
Tunteiden puuttumista ei todista se ettei itke ja huuda tuskaa toisten nähtäväksi. Sisällä kiehuu tai vähintään kytee katkeruus ja häpeä sekä voimattomuus. Kun ei ole keinoja oppinut, tulee umpikuja elämässä.
Jos nykykasvatus olisikin jossain pielessä, on kuitenkin esim mun elinaikanani positiivinen kehitys ollut se että pojat usein oppivat noita keinoja kohdata tunteet.
2 tykkäystä
Mutta tuo viittaus taiteen kautta ilmaisemiseen oli erittäin tärkeä.
Tässä on yksi megaperustelu sille että taiteen perusopetusta ei saisi minkään ns laman perusteella heikentää. Ja sille että musiikin ja kirjallisuuden ja kaikkien taiteiden harrastamisen yhdeksi kärkitavoitteeksi hyväksytään se että se vaikuttaa yhteiskuntaan parantavasti. Pitkä vaikutus!
3 tykkäystä
Muutenkaan itkeminen ei ollut miehille vieraista läntisen Välimeren seudun kulttuureissa. Esimerkiksi Odysseus itkee vuolaasti (tosin hän peittää päänsä viitalla, niin että vain isäntänä oleva kuningas näkee hänen itkunsa).
Ooperi:
En jaksa nyt hakea lähdettä, mutta pari vuotta sitten luin lehtijutun missä väitettiin tunteellisuutta tutkitun niin, että se on taiteessa ja arjessa nimenomaan vahvemmin miesten ominaisuus. Miehet kirjoittavat enemmän rakkausballadeja kuin naiset, miesten kirjoittama romanttinen kirjallisuus on tunteellisempaa ja dramaattisempaa, hylätty sankari tappaa itsensä jne. Kansallisromanttinen tunteellisuus on vahvasti miesten aluetta.
Tämä on todella monimutkainen kysymys tutkia, eikä jonkun lehtijutun perusteella voi tietenkään lähteä argumentoimaan. Jos satut (@ooperi) muistamaan, mikä lehtijuttu olisi kyseessä, niin voisin mielenkiinnosta vilkaista, miten tutkimus oli tehty. Rakkausballadi tietenkin on miehinen laji, mutta toisaalta niin on myös “hulivili-laulut” (“Mitä minä huolin, veitikka nuori”), jos ei ymmärretä, että molempien syy on osittain sama, toista voidaan pitää tunteellisuuden osoituksena ja toista ei. Toisaalta on hylätty sankari jossain Nuoressa Wertherissä, tosin Werther ei ole edes hylätty, mutta varmasti tunnetuin esimerkki tätä lajia silti… toisaalta tuolla tavalla motivoidusta itsemurhasta tehdään pilaa Taikahuilussa vähän myöhemmin. Lisäksi tiedetään, että ainakin joissain inhimillisissä ominaisuuksissa (kuten älykkyydessä, siten kuin sitä mitataan) hajonta miehillä on naisia suurempi. Voisi tehdä hypoteesin, että näin on myös tunteellisuudessa. Toisaalta taiteen huipuista, eli niistä, jotka osaavat saattaa esteettisiksi teksteiksi havaitsemiaan tai keksimiään asioita, suurin osa on miehiä. Ei kuitenkaan liene selvää, että miten nämä ominaisuudet: taiteellisuus ja tunteellisuus korreloivat keskenään. Sitten on vielä se puhututtanut asia, eli, että naistaiteilijat haluaisivat välttää liikaa tunteikkuutta, jotta taidetta ei leimattaisi naiselliseksi, mikä voi sitten johtaa johonkin muuhun. Sitten on vielä kysymys siitä että, mikä nyt on tunteellisempaa ja dramaattisempaa, ja toisaalta on monenlaista tunteellisuutta ja monenlaista dramaattisuutta.
Mitä tulee avioeroihin, niin sekin on monimutkainen kysymys, sillä varmastikaan kaikki erot eivät ole samanlaisia. Olkoon nainen, jolla ei enää ole miestään kohtaan tunteita. Hän ottaa sitten eron, niin kai on selvää, että järkytys on suurempi osapuolelle, joka korkeintaan on aavistellut jotain. Oletettavasti pahemmaksi tilanne vain muuttuu, jos tämä nainen vielä vie miehen lapsetkin pois hänen luotaan. Olkoon vastaava mies, niin… no pitäisimme häntä hirviönä.
Onko naisten tunteellisuudesta verrattuna miehiin mitään todellista todistusaineistoa?
On selvää, että naiset ainakin näyttävät olevan tunteellisempia, tietyllä tavalla herkempiä ja hauraampia henkisesti kuin miehet, toisaalta kaikissa kohdin asia ei välttämättä ole näin. Asiaa on ehkä tarkasteltava jossain kohtaa tarkemmin. Ja yllä oleva kysymys, tietenkin, asettuu joiltain osin jonkinlaiselle jakaumalle, jolle voidaan antaa jonkinlaisia korreloivia numeerisia arvoja.
1 tykkäys
Minulle tämä ei ole lainkaan selvää. Olen tehnyt paljon töitä nuorten kanssa. Olen törmännyt jonkinverran tilanteisiin, missä nuori on hyvin itkuherkkä. Rehellisesti sanoen nämä ovat olleet yleensä poikia. Joidenkin kohdalla oikeasti tuntuu hurjalta, että miten he elämää tulevat kestämään. Tyttöjen kohdalla tällaisiin ei pahemmin törmää.
Naisten tunteellisuus voi olla ihan vain joku viktoriaaninen myytti, jolla yritetään saada nainen sellaiseksi, jona mies haluaa naisen nähdä. Miehistä olisi hienoa, jos naiset olisivat herkkiä ja tunteellisia. Biologisesti naisen ei kuitenkaan auta olla kovin herkkä, koska naisella on biologisesti suurempi hoitovastuu heikommasta eli vauvasta, ja siihen ei oikeasti kykene ihminen, joka ei pysty asettamaan omia tunteitaan välillä sivuun ja toimimaan.
Viktoriaaninen herkkä ja tunteellinen nainen onkin siksi kirjallisuudessakin aina yläluokkainen nainen, koska hän voi tunteenpuuskissaan vetäytyä lepäämään, kun taas enemmistö naisista silloinkin puursi olosuhteissa, missä tunteilla ei ollut hirveästi sijaa, koska puolet lapsista kuoli ennen kuin täyttivät viisi vuotta, ja kuitenkin piti hoitaa ne, jotka olivat elossa.
Ja vielä kirjallisuudesta. Minusta Jane Austen on tässä erinomainen esimerkki. Nainen, joka kirjoittaa pääasiassa parinvalinnasta, mutta äärimmäisen epäromanttisella ja käytännöllisellä tasolla. Miehen kuvaukseksi riittää vuositulot ja sosiaalinen asema. Naiset pelaavat erilaisia pelejä päätyäkseen naimisiin, mutta sitäkin perustellaan hyvin vahvasti taloudellisin syin. ’Emman’ ei omien sanojensa mukaan tarvitse etsiä puolisoa, koska hän on varakas, ja hänellä on vahva sosiaalinen asema. ’Ylpeyden ja ennakkoluulon’ viisi tytärtä ovat taas sääntöperimyksen uhreja, ja kaikille on pakko löytää pian varakas puoliso.
En minä väitä, etteivätkö naiset voisi olla tunteellisia siinä missä miehetkin, mutta minusta ei ole millään tavalla selvää, että naiset olisivat tunteellisempia.
2 tykkäystä
Tämä ei ole se juttu, mihin viittasin, mutta tuli googlatessa vastaan:
Niin, kokonaisuudessaan virke kuului:
On selvää, että naiset ainakin näyttävät olevan tunteellisempia, tietyllä tavalla herkempiä ja hauraampia henkisesti kuin miehet, toisaalta kaikissa kohdin asia ei välttämättä ole näin.
Ehkä se ei välttämättä ole tarpeeksi selkeä. Joten ehkä parempi muotoilu olisi.
On selvää, että naiset ainakin näyttävät olevan tunteellisempia, tietyllä tavalla herkempiä ja hauraampia henkisesti kuin miehet, toisaalta ehkä joissakin asioissa miehet ovat tunteellisempia.
Emmaa en ole lukenut, mutta Ylpeys ja ennakkoluulo on mitä ilmeisimmin erittäin idealistinen romaani, jos vain miettiikin miten se päättyy. Eivätkä miehet Austenissa pelkkiä vuosituloja ja sosiaalista asemaa ole. Chestertonhan sanoi, että Jane Austen osasi erinomaisesti kuvata miehiä.
Mitä tulee tuohon artikkeliin, niin sen perusteella näyttää selvältä, että tutkimuksen tehneet neuropsykologit ovat tehneet alkeellisen kömmähdyksen, jossa jokin fyysinen korrelaatti liitetään suoraan elämyksellisyyteen.
Nyt on kuitenkin muistettava, että tunteellisuus ei tarkoita (käytännössä) ainoastaan kykyä tuntea, vaan myös sitä, kuinka tunnetta hillitsee ja ilmaisee. Tämä tietenkin on osittain temperamentista peräisin olevaa ja osittain opittua, ja kaiken, mitä olen kirjoittanut tunteellisuudesta on tarkasteltava tässä valossa.
Ai vähän niinkuin Miesten vuoro-elokuvassa?
Miesten tunteellisuus on syvällistä ja aitoa. Se voi saada aikaan taideluomia, jotka sisältävät jotain arvokasta. Naisen tunne-elämä on kotoisempaa, lapsien ja kotilieden värittämää. Ei miehelle tai naiselle ole kunniaksi kyynelehtivä sentimento. Oikeat tunteet voivat elää kontroloidussa tunne-elämässä. Inhimillinen suuruus vaatii, että hillitsee itsensä. Itkeä voi kirkossa, mutta ei kuitenkaan hautajaisissa.
1 tykkäys
Olen samaa mieltä siitä, että miehet ovat parisuhteissa tunteellisempia ja naiset ovat järkevämpiä, opportunistisessa mielessä. (Juuri tänään juttelin puhelimessa erään kaverin kanssa, jolla on ollut peliä yhden varatun naisen kanssa. Nainen on hyvin tarkkaan jo etukäteen laskenut sen, miten hänen parisuhteensa pitäisi kehittyä, jotta hän pysyisi suhteessa. Jos kriteerit eivät täyty, hän harkitsee vaihtamista toiseen.) Esim. eron jälkeen nainen jatkaa yleensä elämäänsä tuosta noin vain, kun taas tunteellisempi mies jämähtää menneisyyteen eikä pääse helposti yli tunteikkaasta epäonnistumisesta.
Jos mies ei olisi tunteellisempi, ei pienikokoisemmilla ja fyysisesti heikommilla naisilla olisi koskaan mitään mahdollisuuksia ohjailla miehiä esim. nalkuttamalla. Mies on kuitenkin tunteikkaampi eikä kestä nalkutusta, vaan toimii painostettuna ja lupausten motivoimana, jos hänellä on tunteet pelissä. Nainen miettii herkemmin suhteen hyötyjä ja haittoja ja toimii sen mukaan. Tämän takia esim. sota-aikana syntyy paljon suhteita niin, että naiset alkavat seurustella “vihollisen” tai ulkomaalaisten kanssa. He laskevat sen takaavan turvallisuuden. Uskon, että naiset kykenevät useammin säilyttämään elämänhallintansa kriisitilanteissa, kun taas mies masentuu ja syrjäytyy.
Työelämässä vaikuttaisi olevan kuitenkin niin, että naiset pyrkivät turvallisuushakuisuuteen. On tutkittua, että miehet ovat esim. johtajina ja sijoittajina hanakampia ottamaan riskejä. Naiset ovat hyviä alaisia, sillä he ovat tunnollisia puurtajia. Mutta johtavissa asemissa he usein välttävät konflikteja ja riskinottoa, siksipä suurten “voittavien” johtajien ja uusien innovaattorien keskuudessa ei paljon naisia olekaan. Mies laittaa tunteikkaasti kaikki yhden kortin varaan - ja tekee sitten suuren keksinnön ja menestyy. Nainen jää keskitasolle tunnolliseksi suorittajaksi eikä etene huipulle.
Kirkkoherran pitäisi uskaltaa ottaa se riski, että kirkon perinteeseen pitäytyminen loukkaa joitakuita. Perinteiseen avioliittokäsitykseen pitäytyminen loukkaa liberaaleja. Silti se riski pitäisi uskaltaa ottaa. Päivi Räsänen esimerkiksi on hyvin epätyypillinen nainen, koska hän uskaltaa sanoa ja toimia niin kuin tekee, vaikka on väistämätöntä, että jotkut siitä pahastuvat. Kontrasti on jännä, koska hänhän on ulkoisesti naisellinen esim. pukeutumisen suhteen. Tämä varmasti ärsyttää monia entistä enemmän.
5 tykkäystä
Siinäpä on ihan teräviä havaintoja elämästä!
Mutta ainakin minun on tulkittava väitteet niin että jokaisessa lauseessa joka sisältää subjektin “mies” tai “nainen” pitäisi tarkkaan ottaen lukea “moni mies” ja “moni nainen”. Sillä eiväthän nämä yleistykset koskaan päde kuin enemmistön - eikä aina senkään - suhteen.
Maailma on muuttumassa koko ajan, eikä monessa asiassa ollenkaan hyvään suuntaan.
Mielipide siitä, minkälainen on ihannemies tai ihannenainen, korreloi paljolti siihen, mieltääkö esim. länsimaisessa yhteiskunnassa yli 100 vuoden ajan käynnissä olleen naisten oikeuksien lisääntymisen osaksi pahaa muutosta, ja kaiken “feminismiin” vivahtavan suorastaan antikristilliseksi,
Itse ajattelen ainakin että äänioikeus ja taloudellinen itsenäistyminen on ollut reilua naisia kohtaan. Nainen voi silti olla nainen ilman että pitää jäljitellä miehiä asua ja kielenkäyttöä ym. tapoja myöden, vaikka olisi johtavassa tai päättävässä asemassa, tai tieteen ja taiteen huippuroolissa.
Esimerkkisi Päivi Räsäsestä on osuva. Samalla on sanottava että saman ilmiön osia ovat Räsänen ja ensimmäinen naispresidentti Tarja Halonen. Vaikka he olivat varmasti urillaan monesta asiasta eri mieltä, oli heillä myös paljon yhteistä: voimakkaan ja rohkean naisen rooli ja tyyli. Sillä he erottuivat, vaikkeivät tietenkään ainoastaan sillä vaan myös kovalla työllä, asioiden osaamisella ja sosiaalisilla taidoilla jne.
Mutta oli varmaan joku Miina Sillanpääkin todella rohkea, vielä heitäkin rohkeampi ylenkatsottuna naisena miesten hallitsemassa maailmassa.
Kirkossa naisen johtajuus on tietysti vielä eri tason kysymys kuin näin yleisesti. Yhtäläisyyttäkin on.
Pysyn kuitenkin väitteessäni, että tarkkuus teologiassa tai yleisen mielipiteen myötäilemättömyys ovat ominaisuuksia jotka nykyään ovat pääasiassa muusta kuin sukupuolesta riippuvaisia. Konservatiivisempia toki miespapit varmaan tilastojen mukaan edelleen ovat, mutta olla konservatiivinen kristitty on eri asia kuin olla hyvä johtaja tai hyvä teologi.
Luulen että sukupuolen merkitys seurakunnan johtotehtävissä on hiukan syvällisempi ja vaikeammin selitettävä ilmiö kuin miten voimme yleisellä naiset sitä, miehet tätä -tyypittelyllä kuvata.
1 tykkäys