Vanhempien kunnioittaminen

Lapsen velvollisuus on olla alamainen vanhemmilleen ja kuuliainen. Vaikka vanhempien ei tule itsekkäistä lähtökohdista estää lapsensa avioliittoa, ei lapsi kunnioita vanhempiaan, jos solmii avioliiton näiden tahtoa vastaan tai salaa.
Yleistä se valitettavasti on, mutta se ei ole opillinen peruste. Luterilaisessa perinteessä salakihlauksiakaan ei ole pidetty sitovina.

Tämä on oikeastaan erillisen keskustelun aihe, mutta olen itse siinä käsityksessä että täysi-ikäisellä ja omilleen muuttaneella lapsella ei ole vanhempiinsa nähden enää tottelemisen velvollisuutta, ainoastaan kunnioittamisen velvollisuus. Vanhempia voi kohdella kunnioittavasti, vaikka tekisikin eri tavalla kuin he haluaisivat. Vanhempien tulee myös ymmärtää muuttunut asemansa ja olla esittämättä käskyjä tai vaatimuksia aikuisille lapsilleen. Mielipiteensä voi toki kertoa. Lasten hankkimiseen kun ei mitään ajokortteja vaadita, niin vanhempia on moneen junaan ja osa jää aika pahasti asemalle. Ei ole millään muotoa rakkauden mukaista tai oikeutettua vaatia aikuisia ihmisiä noudattamaan mahdollisesti aivan kaistapäisten vanhempiensa tahtoa elämän suurissa kysymyksissä, kuten juuri naimisiin menossa. (Niin, ja omat vanhempani eivät ole ollenkaan kaistapäisiä ja tykkäävät puolisostani mahdottomasti, joten oma lehmä ei ole ojassa vaan ihan yleisen tason mielipiteen esitin.)

6 tykkäystä

Valitettavasti en lue tuossa mielipiteessäsi juurikaan kunnioitusta vanhemmille. Muistan lukeneeni: “Kunnioita isääsi ja äitiäsi.” Siinä ei eroteltu kaistapäitä, niin kuin kirjoitat. Mutta koska kyseessä on erillinen keskustelunaihe, niin antaa olla.

Edelleen sivuraiteella, mutta mielestäni neljännen käskyn syvin olemus on siinä kohtaa kun meidän äitimme ja isämme alkavat menettää elämänsä hallintaa. Eikä sen käskyn haaste pysähdy siihen kun he sairastavat, tarvitsevat jatkuvaa hoivaa eikä siihen kun kannamme heidät hautaan. Senkin jälkeen heidän kunnioittamisessaan on meidän elämäämme kuuluva syvä viisaus ja siunaus. Se on anteeksi antamista ja pyytämistä ja sellaista. Suostumista olemaan se seuraava sukupolvi, jota ei olisi olemassa ilman edeltäjiä ja heidän työtään ja huolenpitoaan. Vaikka rakkaus on vaillinaista suuntaan ja toiseen, vanhemmuus ja jälkeläisyys ovat tärkeitä asioita hyväksyä.

Liian usein vanhempien kunnioittamisessa ajatus kiinnittyy siis lasten ja nuorten vaikeuteen sietää rajoja luovia tyyppejä joita sanotaan isäksi ja äidiksi. Se on loppujen lopuksi lyhyt episodi ja siinä kysytään myös sitä, kunnioitanko minä lastani riittävästi.

6 tykkäystä

Kävin äkkiä läpi nuo Uuden Testamentin kohdat, joilla tuetaan käsitystäsi siitä, että avioliittoon aikovien on saatava siihen lupa vanhemmiltaan. Tässä nämä kohdat:

Ef 6:2-3: “Kunnioita isääsi ja äitiäsi” -tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus- “että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä”.

Kol 3:20: “Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset kaikessa, sillä se on otollista Herrassa.”

1Kor 7:36-38: “Mutta jos joku arvelee tekevänsä väärin tytärtänsä kohtaan, joka on täydessä naima-iässä, ja jos kerran sen pitää tapahtua, niin tehköön, niinkuin tahtoo; ei hän syntiä tee: menkööt naimisiin. Joka taas pysyy sydämessään lujana eikä ole minkään pakon alainen, vaan voi noudattaa omaa tahtoansa ja on sydämessään päättänyt pitää tyttärensä naimattomana, se tekee hyvin. Siis, joka naittaa tyttärensä, tekee hyvin, ja joka ei naita, tekee paremmin.”

Ja sama 92 käännöksen mukaan:

  1. Kor. 7:36-38: “Joku ehkä arvelee menettelevänsä sopimattomasti morsiantaan kohtaan, kun hän tuntee tähän ylivoimaista halua eikä voi sille mitään. Hän saa kuitenkin tehdä niin kuin haluaa, se ei ole väärin, he voivat mennä naimisiin. Mutta jos joku ei tunne voittamatonta pakkoa vaan hallitsee tahtonsa ja pysyy lujasti päätöksessään säilyttää morsiamensa koskemattomana, hän tekee oikein. Se, joka menee morsiamensa kanssa naimisiin, tekee siis oikein, mutta se, joka ei mene, tekee vielä paremmin.”

Minusta kaksi ensimmäistä ei tue käsitystäsi mitenkään. Kolmas (Korinttilaiskirjeen kohta) sen sijaan vaatii hiukan paneutumista ja teen sen lainaamalla Jukka Thurenin tekstiä:

36 KR-92 on epäselvä: luulisiko mies menettelevänsä so­pimattomasti morsiantaan kohtaan, jollei voi sille mitään että tuntee tätä kohtaan ylivoimaista halua? Se, ettei jollekin asialle mahda mi­tään, ei sinänsä ole sopivaa eikä sopimatonta.

Päälauseen predikaatti on poieito ‘tehköön’; sitä edeltää kolme jos-lausetta. Tyylikkään käännöksen pohjaksi voisi ottaa tarkan:

Mutta jos joku arvelee menettelevänsä sopimattomasti neitsyttään kohtaan,

jos hän itse on “ylikypsä”,

ja jos kerran niin täytyy käydä,

niin tehköön, mitä tahtoo,

ei hän tee syntiä,

menkööt naimisiin.

Ks. j.25: on oudoksuttu sitä, että ‘morsiamesta’ käytetään sanaa par­thenos ‘neitsyt’, ja ehdotettu, että sana tarkoittaisi kirkollisena terminä ‘naimattomuuslupauksen tehnyttä hengellistä morsianta’. Ehdotus on yleisesti hylätty väkinäisenä. parthenos ei merkitse samaa kuin myö­hempi termi syneisaktos, lat. subintroducta, joka Liddell-Scottin mu­kaan on ‘a priest’s housekeeper’ !

37s Paavali ajattelee, että jos kihlatut yhteisestä sopi­muksesta lykkäävät häitä ja jäävät “neitsyiksi” vaikka Kristuksen tu­loon saakka, he todennäköisesti selviävät helpommalla jo alkanees­ta lopun ajan ahdingosta. Paavali ei ajattele laillistamatonta avosuh­detta eikä näennäisavioliittoa, jossa puolisot pidättäytyvät seksistä. Edellinen olisi “haureutta”, ja jälkimmäinen veisi vielä isomman osan energiasta kuin normaali avioliitto lapsineen.

Se, joka menee morsiamensa kanssa naimisiin kr. hos­te kai ho gamizon ten heautou parthenon. Kun vielä Liddell-Scott käänsi verbin tässä 'to give a’ daughter in marriage’, perusteena oli Apollonios Dyskoloksen kielenoppaan tulkinta: gamou tini metadido­mi. Mutta oikeakielisyysohjetta ei olisi tarvittukaan, ellei kansa olisi käyttänyt sanaa “väärin” - niin kuin Paavali tässä. KR-92 kääntää siis oikein!

Jukka Thuren, 1. Korinttilaiskirje Tessalonikalaiskirjeet Paimenkirjeet, s. 90-91.

Nähdäkseni käsityksesi näyttäytyy tässä valossa lakimaiselta, olkoon se ollut joskus osana luterilaista käytäntöä tai ei!

2 tykkäystä

Anteeksi antaminen sairastuttaa ihmisen. Kaltoin kohdellun lapsen itsenäistyminen ja eheytyminen alkavat siitä, kun lapsi pystyy myöntämään, että häntä on kohdeltu väärin ja että hänellä on huonot vanhemmat.

Jos lapsi ei pysty myöntämään, että vanhemmat ovat epäonnistuneet, hän jää ikuisesti rikkinäiseksi.

Vanhemman kunnioittaminen on keskiluokkaista kuplaantunutta hyväosaisuutta. Kaikilla lapsilla ei ole syytä kunnioittaa vanhempiaan. Ei heitä vihatakaan tarvitse, mutta on pystyttävä hyväksymään, että omien ongelmien taustalla on kodin kaaos ja siitä aiheutunut perusturvattomuus ja arvottomuus sen sijaan että syyllistää itsensä ja menettää toimintakykynsä, pahimmillaan arvottomuudessaan tappaa itsensä.

Suomessakin on valitettavan paljon ihmisiä, jotka eivät osaa vihata vanhempiaan vaan sen sijaan murtuvat itse. Viha on tarpeellinen tunne. Jos se pääsee esiin ajoissa, siihen saattaa liittyä spontaani anteeksianto, mutta mitä pitempään vihaa sisällään patoaa, sitä vaikeammaksi anteeksi antaminen muuttuu. Siksi vihaamisen opettaminen on tärkeää, koska ilman vihan mahdollisuutta anteeksianto on vain teennäinen näytelmä ilman sydämen mukana oloa.

2 tykkäystä

Päin vastoin: Jos ihminen asiaa tarkoin käsiteltyään, antaa anteeksi niille, jotka ovat häntä vastaan rikkoneet, niin se on hyväksi hänen omalle mielenterveydelleen. Jos ihminen taas jää vihan valtaan, on se omiaan sairastuttamaan hänet. Anteeksi voimme kuitenkin antaa vain Jumalan avulla.

10 tykkäystä

On eri asia vihata kuin tuntea joskus vihaa vanhempiaan kohtaan. Vihan tunteen hyväksyminen itsessään on psyyken kehittymisen kannalta hyvä asia, mutta aktiivinen vihaaminen on kuluttava ilmiö. Mutta ei ihminen ole rikki jos ei tunne vihaa. Ei kaikkien tarvitse. Ylipäätänsäkään mikään tunne ei ole pakollinen.

Ihminen, jos ei todeta syyntakeettomaksi, on itse vastuussa teoistaan, olipa lapsuus kuinka kurja hyvänsä.

D

1 tykkäys

Eikö anteeksiantaminen nimenomaan koske sitä tilannetta, jossa tietää että on tullut väärin kohdelluksi? Jos kukaan ei ole tehnyt mitään väärää, ei ole mitään anteeksi annettavaakaan. Jos anteeksiantamista taas käytetään synonyyminä hyväksymiselle ja sormien läpi katsomiselle, aiheutetaan isoja ongelmia ihmissuhteissa ja samalla myös täysin vääristetään kristinuskon sanoma. Kun Jumala antaa syntejä anteeksi, on kyse todellisesta väärin tekemisestä, ei siitä että Jumala jotenkin suurpiirteisyyttään hyväksyisi epätäydellisyyttä.

2 tykkäystä

Jos on lapsena tullut vanhempansa seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi, voi olla vaikea kunnioittaa. Tai ottaa vastaan käskyjä. Vuosikymenten myötä oppii antamaan anteeksi ja yrittämään ymmärtää tekijän omaa elämänilannetta. Mutta sellaisen henkisen haavan siitä lapsena saa, että se muokkaa uhrin psyykeä ja seksuaalisuutta, ja tulee mieleen joka päivä elämän loppuun.

2 tykkäystä

Lakia se onkin ja Jumalan tahtoon kristitty ilolla yhtyykin. Jos lapsi menee vastoin vanhemman tahtoa naimisiin, se siis ei ole 4. käskyn rikkomista?

Tarkoitukseni ei ollut väheksyä kenenkään traumoja ja erilaisia tunteita. Hyvin tässä on jo tuotu esiin että anteeksi antaminen ei ole oikeastaan sellainen prosessi mikä ei sallisi vihan myöntämistä eikä se tee tyhjäksi mitään vanhempien syntiä lapsiaan kohtaan.

Neljännen käskyn voi muuten ymmärtää vieläkin laajemmin.

Anteeksi antamista ei voi valita. Se ei ole ihmisen vallassa. Anteeksianto tulee, jos on tullakseen. En ole pystynyt antamaan anteeksi sitä, että minut on tehty tähän maailmaan, enkä etenkään sitä, että olen joutunut kasvamaan alkoholistin ja mielenterveysongelmaisen vyöryttämässä kaaoksessa

Nykyään ajattelen, että lapsen tekeminen on valinta, jota vanhemmilla ei ole oikeutta saada anteeksi silloinkaan, kun he pystyvät tarjoamaan lapselle hyvän alun elämälle. Lapsen tekeminen on synti, jonka ei pitäisi kuulua armon piiriin.

Lisääntyminen on äärimmäistä itsekkyyttä ja narsismia. Jokainen isä tai äiti on minusta narsistisesti vinoutunut, joskus myös sairas. Näen elämän täysin merkityksettömänä ja arvottomana, joten kun joku valitsee tehdä lapsen, hän valitsee silloin myös tehdä pahaa toiselle ihmiselle.

Näyttää sille, että pähkäilet suhdettasi Jumalaan koko ajan lain käskyjen, niiden täyttämisen valossa, ikään kuin vanhurskauttaminen tai uskon säilyttäminen olisi niiden täyttämisestä riippuvainen? Tätä pidetään luterilaisessa kontekstissa majorilaisena harhana. Kysymys siitä, saako lapsi mennä mennä avioon vastoin vanhempien tahtoa ei ole vanhurskauttamiseen kuuluva asia, sillä vanhurskauttamisesta on lain teot suljettava kokonaan pois, kerta kaikkiaan. Uuden Testamentin aikana me toimimme uskossa ja voimme silloin “katkoa tähkäpäitä sapattina”, vaikka laki sen kieltäisikin.

1 tykkäys

Mitä on vanhempien kunnioittaminen?

Onko kunnioittaminen sokeaa kaikessa tottelemista ja kaiken (höperoityvänkin) vanhuksen oikkujen ja käskyjen noudattamista?

Vai onko se järkevää ja kohtuullista toimintaa, ja omien valintojen tekemistä silloin kun itsekin on jo aikuinen, ja vallankin silloin kun vanhus alkaa jo tulla muistisairaaksi, mielenterveydeltään heikoksi jne.

Ymmärrän hyvin niitä ihmisiä, jotka aikuistuttuaan katkaisevat kaikki välit siihen vanhempaan joka on syyllistynyt lapsensa seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Itse olen yrittänyt tukea ja auttaa tuota vanhempaa hänen leskeksi jäätyään, sairastuttuaan ja vainoharhaiseksi tultuaan. Kuljettanut hoitoon, hoitanut talousasiat ja muut vaikeat paperit, taistellut vuosia sossujen ja terkkarien ja kaupungin kanssa ja lopulta saanut hänelle paikan hoitokotiin, kun kotona pärjääminen edes tuettuna ei enää onnistunut. Käynyt säännöllisesti hoitokodissa ja toimittanut vaipat ja pesuaineet, vaatteet ja virikkeet.

Anteeksiantamaan ja ymmärtämään olen pyrkinyt (hänenkään elämänsä ei ole ollut helppo), auttamaan, ja talousasiansa rehellisesti hoitamaan olen pyrkinyt, rakastamaan en pysty, mutta mielestäni teoillani ja asenteellani osoitan kunnioitusta vanhempaani kohtaan.

6 tykkäystä

Lapsia ei käsketäkään rakastamaan vanhempiaan, vaan kunnioittamaan heitä. Olet ymmärtänyt asian oikein. Vanhempien kunnioitus on kaikissa tapauksissa vaikeaa, kun vanhempi vanhenee eikä hänestä ole enää mihinkään.

2 tykkäystä

Ajattelen että kunnioittaminen on juuri tuota. Ymmärrän niitä jotka eivät pysty ollenkaan kommunikoimaan tuollaisten kokemusten vuoksi.

Oma viestini josta tähän tultiin sisälsi varmaan aika paljon omaa taustaani. Ei ole sekään helppo vaikka ei toki näin rankka kuin tässä on tuotu esimerkkejä muilta.

Neljäs käsky on iso asia. Nähdäkseni kaikki ihmisen kunnioittaminen edellyttää rakkautta. Se on muuta kuin tunnetta, se on sietämistä ja itsensä hyväksymistä ja kypsymistä tehtävään.

Kysymys vallasta on myös käskyyn liittyvää. Valtaa ei ole ilman vastuuta. Mielivalta ja alistaminen ovat vallan ja järjestyksen irvikuvaa. Jokaisella meistä aikuisista on valtaa toisiin nähden. Jokainen teko ja sana vaikuttaa jotakin. Kunnioittaminen on sukua uskolle yhteen Jumalaan ja elämän mielekkyyteen. Kaaos voi järjestyä yksilön elämässä, mutta tässä ajassa meille jää paljon kysymyksiä auki. Ennen kaikkea se miksi me niin vähän voimme vaikuttaa elämän epäreiluuteen. Olemme samaan aikaan siis sekä vaikuttavia suhteessa toisiin että voimattomia ja hiljaisia elämän vaikeimpien asioiden äärellä.

2 tykkäystä

Uskosta ei pidä myöskään tehdä liiaksi käyttäytymistiedettä tai psykologiaa. Olen vajavainen syntisyyteni tähden kaikessa siinä mitä tulee suhteessa lähimmäisiini ja toimintaani heitä kohtaan, mutta uskoni kautta Kristuksen tähden minulle ei lueta tätä syyksi. Olen armotaivaan alla siihen nähden mitä minulta joko Jumalan itsensä laki tai ihmisten muka siihen suhteutetut vaatimukset edellyttävät.

1 tykkäys