Ehkä päinvastoin. Laestadius oli hyvin antiklerikaalinen ja vihasi liturgisia “muotomenoja” pietistien tapaan. Tietääkseni hän käytti messukasukkaa vain pakotettuna. Hän ei arvostanut aikansa teologista oppineisuutta, koska piti sitä rationalismin saastuttamana. Pappiskoulutuksesta tuli vain kuolleen uskon pappeja kuolleen uskon kirkkoon. Itse ajattelen, että hän sai pitää pappisvirkansa lähinnä siksi, että hänellä oli arvovaltainen (roseniolaispietistinen) tukija Ruotsin hovissa, prinsessa Eugenie, joka rahoitti mm. Lapin lähetyskoulun.
Toisaalta Laestadius oli itse erittäin oppinut. Hän tunsi hyvin myös vanhemman luterilaisen ortodoksian käsitykset asioista.
Rauhansanalaisuus ei todellakaan kuulu vanhoillislestadiolaisuuteen. SRK:laiset eivät taatusti sano Jumalan tervettä rauhansanalaisille, joihin muuten kuuluu mm. Juha Sipilä.
Kyllä se siihen kuuluu kirkkohistoriallisesti. Lue Talosen kirjoitus Kotimaasta edeltä.
Tässä on kysymys siis terminologiasta. Vanhoillislestadiolaisuuden sijasta pitäisi useimmiten puhua srk-lestadiolaisuudesta tai paikallisesti sanoen rauhanyhdistysten väestä niin kuin täällä päin ainakin sanotaankin.
Vanhoillisuus ei ole muutenkaan yksiselitteinen käsite, kuten Talosen jutusta ilmenee.
Tunnen kyllä Talosen ja olen lukenut paljonkin hänen tutkimuksiaan. Olkoon sitten puhe terminologiasta, vanhoillislestadiolaisuudesta puhuttaessa olen aina ollut siinä käsityksessä, että se tarkoittaa nimenomaan srk:laisuutta. Rauhansanalaiset ovat haarautuneet lestadiolaisuudesta, mutta en ole kyllä koskaan kuullut heistä termiä vanhoillislestadiolainen.
No nyt voit lukea siis Talosen itsensä tekstin ohesta. Oppia ikä kaikki! .
En ollut itsekään tästä aivan varma mutta sattui löytymään tuo kirjoitus joka todisti muistikuvan oikeaksi.
Uskonnollisen tuomioistuimen kokouksia ne on. Siinä syyttäjä, tuomari ja tuomion täytäntöönpanija ovat sama. Syytetyllä ei ole puolustajaa. Hän on yksin. Siis oikuden irvikuvia.
Miksi sitten kirkko lellii tätä väkivaltaista käenpoikaa. Siinä asian ydinkysymys.
Hengellinen tuomioistuin tuntuu aina hyvin ongelmalliselta. Voiko kukaan tuomita toisen uskonnollista elämää täysin tietäen miksi tuomittu on tehnyt sitä mitä on tehnyt? Ja onko teon vääryyskään monesti muuta kuin ihmisen yksityisasia ja tulkintakysymys.
Tätä kysytään paljon myös kirkon piirissä. Ei varmaankaan helppo kysymys. Asiassa voi ulkopuolinenkin nähdä monta syytä. Yksi voi olla se, että halutaan pitää heidätkin mukana edes jollain tavoin kirkon yhteydessä että joukko ei muodostu vielä enemmän salaisen sisäpiirin ilmiöksi. Toinen syy on tietysti verotulot. Kolmas on varmaankin ymmärrys että he ovat kuitenkin perimmäisessä uskossaan samaa joukkoa, vaikka vahvasti ovatkin sitä mieltä että pelastus on vain opin sisällä.
Liikkeessä on selvästi tapahtumassa muutosta. Monia on lähtenyt, monia on erotettu ja kyllä käsittääkseni heidän keskustelupiireissään näitä asioita käydään aika vahvoin painoin läpi kaiken aikaa. Myös monet kirjat ovat tuoneet tullessaan julki ulospäin suuntautumisen tarvetta ja sisäistä kritiikkiä.
Jonkinlaista mallia tulee näyttelemään varmaankin myös Turun uusi piispa, joka on ensimmäisiä heidän joukostaan tulleista naisista pappina ja ensimmäinen heidän joukostaan tullut piispaksi tullut nainen. En usko että sekään jää täysin ilman vaikutusta vaikka vanhojen miesten johto kovasti kaikkea muutosta liikkeen sisällä jarruttaakin.
Ehkä ei-uskovan ja ulkopuolisen ei tämän enempää ole viisasta asiasta sanoakaan kuin toivoa muutosten vapaampia tuulia.
korjattu: Tortoisen vaikutuksesta korjasin tuo Turun piispan pappeuden ensimmäisyyden ensimmäisten joukossa olevaksi
Kyllä kirkko jotain tekee. Ongelma on siinä, että kirkolla eile valtaa itrsenäisiinyhdistystyksiin. Seurakunta voi toki kieltää kokoontumiset seurakunnan tiloissa, mutta se ei todennäköisesti menisi läpi neuvostoissa. Jne. En minä ainakaan keksi muuta kuin sen, että opetetaan kärsivälliseti kirkkokansa, että on asioita joita ei voi tehdä kristillisyyden nimissä. Ja hoitokokoukset ovat yksi sellainen asia. Vaikka niille löytyykin jossain määrin perusteet UT:sta.
Uskon hitaaseen muutokseen ja ehkä hajoamiseen minäkin.
Leppänen ei liene ensimmäinen naispappi tuosta liikkeestä. Muistaakseni ainakin eläkepappi Valma Kukko on lestadiolainen mutta en ole varma oliko tausta SRK ssa.
Se että liike on muutoksessa ei toki auta niitä jotka joutuvat juuri nyt hengellisen väkivallan kohteiksi. Eikä poista menneitä vääryyksiä.
Kuitenkin pitää säilyttää toilkku kun arvostellaan koko liikettä ja sen osia. Edellä kirjoitin siitä että ei pidä demonisoida ja myös esim Fratres toi hyvin esiin miten inhimillinen heikkous tulee kaikkialla eri tavoin läpi vaikka kuinka uskottaisiin.
Tuo on hyvä liike hiippakunnan suunnasta. Onko se sitten toimiva eli uskaltavatko kokemuksen kokeneet ottaa yhteyttä koska se vain lisää painetta heitä kohtaan liikkeen sisällä. Kun ihminen kokee oman liikkeensä olevan elämän tärkeimmän asian ja tietää että sen kritisoimisen julkisuudessa on ankarasti tuomittavaa liikkeen sisällä, niin vaihtoehdot ovat vähissä. Kyse on usein nimenomaan oman perheen, suvun, läheisten, monesti työyhteisön sisältävä asia ja siksi kritiikki voi vaarantaa kaiken edellä mainitun ihmisen elämässä.
Hyvin kuvaat kaikkineen tilannetta. Tässä tapauksessa kuitenkin uskoisin, että hiippakunnalla on tarkoitus antaa apua yhteyttä ottavalle, ja antaa hänen pysyä anonyyminä omaan ryhmäänsä nähden.
En oikein usko, että kirkolla olisikaan erityisemmin vaikutusvaltaa monenkaan herätysliikkeen sisäiseen toimintaan. Kirkko kun ei ole siellä todellinen auktoriteetti. Kovat keinotkaan ei auta, kiinteistöjen käyttöön ja sakramentteihin liittyvät kytkökset voidaan purkaa hyvin nopeasti, kuten nyt vaikkapa esikoislestadiolaisten osalta nähtiin.
Btw. e-lessuilla ei onneksi hoitokokouskäytäntöjä ollutkaan, eikä mielestäni kulttuurissa muutenkaan juurikaan sanomista, lämmin yhteisö se oli. Ongelmat oli opissa, josta toki muissa yhteyksissä täällä onkin varmaan ihan riittämiin hyvin lausuttu.
Heistä on irtaantunut v 2016 Esikoiset Ry, joita on ollut seurakunnassamme vierailulla parina vuotena jumalanpalveluksissa saarnoja pitäen. Heistä on jäänyt tosiaan pelkästään hyvä kuva. En sitten tiedä missä kaikessa he erkaantuivat alkuperäisistä esikoisista. Ehkä juuri kirkollisuutensa puolesta. He eivät ole niin maallikkovetoisia ehkä kuin alkuperäiset esikoiset.
Entäs kaikki ne papit, jotka ovat mukana lestadiolaisuudessa ja toimivat aktiivisesti hoitokokouksissa.
Virallisia varoituksia ei pidetä minkään arvoisina, vaan naureskellaan, “Ei ne ymmärrä, Me ollaan oikeassa”
Esikoiset ry:n näkyvin tuntomerkki on, että he jäivät kunnioittamaan kirkkojärjestystä eivätkä ottaneet sakramentteja omiin käsiin. Opillisesti Esikoiset ry eroaa hyvin paljon lähtökohdastaan isoesikoisuudesta. Lapin vanhimpien johtamaa tunnustuskuntaa ei voi pitää luterilaisena vaikka kuinka monesta syystä, mutta Esikoiset ry on opillisesti melko lähellä SRO-viidesläisyyttä ja rauhansanalaisuutta. Itse olisin ehkä liittynyt esikoisuuden jakaantumisessa Esikoiset ry:hyn, mutta sitä ei vielä siinä vaiheessa ollut olemassakaan, kun olin pari vuotta aiemmin rantautunut LHPK:n suojiin.
Näin voi juu tavallaan sanoa, siinä mielessä että Esikoisten ainakin nuoremmat sananpalvelijat ovat nyttemmin opiskelleet teologiaa SRO:n piirissä, jos oikein muistan. Missä laajuudessa, en tiedä, mutta suunta on hyvä.
Kokonaan paimenen virkaan asetettua paimenta ei Esikoisillakaan ole, vaan maallikkovetoista se siinä mielessä on, ettei teologisia opintoja sinänsä vaadita, ja sananpalvelijat ovat niin sanotusti oman toimen ohella tehtävässään. Samalla tietty on vaikeampi vaatiakaan täysiä opintoja.
Tuolla aikaisemmin kopioin Erkki Hurtigin tekstiä, josta nyt lisään tähän yhden kohdan.
Piri sai myöhemmin Oulun Tuomiokapitulilta toiminnastaan kokouksessa ja sen jälkeen varoituksen papille sopimattomasta toiminnasta. Häneen asemaansa SRK:ssa tai liikkeen puhujana varoitus ei vaikuttanut mitenkään. Hänen toimintaansa hyväksyttiin, ja Piri itse totesi että kapituli ei ymmärrä sielunhoidon päälle.
Minäkin liityin LHPK:n suojiin, Esikoisten ollessa jo erittäin up and running. Vaan kaipasin liturgiaa ja säännöllistä ehtoollisen sakramenttia, sekä oppineita paimenia jotka osaavat selittää Raamattua, vaikka kuinka omituisia kysyisin. Ei ole tarvinnut pettyä.
Kyllä meillä kävi esikoisista ihan oikea teologiaa opiskellut pappi. Oli opiskellut Joensuun yliopistossa teologian maisteriksi ja vihitty papiksi. Toiminut muistaakseni aiemmin Venäjällä Inkerin kirkon tukena lähetystyössä.
.