Täytyy kuitenkin muistaa, että myös homot ovat saaneet syntinsä anteeksi ja heihinkin on suhtauduttava armollisesti. Ainoastaan samoin kuin muidenkin syntien kohdalla on sanottava, ettei synnin valtaan tule antaa itseänsä alkaen elää siinä niin, että usko katoaa, vaan elää tunnustuksessa, jonka Henki saa aikaan.
Sananl 28:13-14: “Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon. Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla; mutta joka sydämensä paaduttaa, se onnettomuuteen lankeaa.”
Tässä on hyvä Lutherin yleisohje kaikkiin tällaisiin tilanteisiin:
Ef. 5:2 Vaeltakaa rakkaudessa!
Rakkaudessa lähimmäistä kohtaan ei ole vähäisintä se, että voin hylätä itserakkaat, hyvät luulot itsestäni. Voin palvella lähimmäistäni ajallisella hyvällä, työllä ja vaivalla. Voin auttaa häntä neuvoin ja esirukouksin. Voin käydä häntä katsomassa ja lohduttaa häntä, kun hän on sairas ja murheellinen. Voin ruokkia häntä, kun hän on nälkäinen, vapauttaa hänet vankeudesta tai muuta senkaltaista. Suurinta on kuitenkin lähimmäiseni heikkouden sietäminen.
Tässä me kuitenkin jäämme aina puutteellisiksi, emmekä voi toteuttaa sitä niin täydellisesti kuin Kristus. Hän on puhdas, kirkas ja tahraton aurinko, kun taas meidän valomme on tuskin kuin palava oljenkorsi auringon rinnalla. Hän on kuin täydellisen rakkauden tulta täynnä oleva tulinen uuni. Kuitenkin hän tyytyy, jos sytytämme edes vähäisenkin valon ja käyttäydymme edes vähän sinne päin kuin tahtoisimme antaa rakkauden liekehtien loistaa.
Tässä meidän jokaisen on kuitenkin pakko nähdä omat puutteemme. Varo kuitenkin tuomitsemasta sanoen: Ei tuossa ole Kristusta. Katso, kuinka viisaasti Kristus menetteli palvellessaan ja kärsiessään opetuslastensa mielettömyyttä heidän kompastellessaan ja langetessaan. Ei siis ole niinkään vähäinen rakkauden osoitus, että voit sietää joko uskossa tai rakkaudessa heikkoa lähimmäistäsi.
Martti Luther, Mannaa Jumalan lapsille, s.173.
Vielä tuli mieleen ajatellessani tuntemaani vanhoillislestadiolaisuutta ja kaikkia muitakin suuntia ja lahkoja, että kaikille kristityille (eikä vain luterilaisille) kuuluu kilvoitus lain ja evankeliumin ihanasta erosta.
Kuitenkin tulee ymmärtää, että laki ja evankeliumi kuuluvat myös aina yhteen: Ei ole armoa ilman lakia (synnintunto ja tunnustus) eikä lakia ilman evankeliumia (julmuutta olisi).
Yllä olevassa linkissä vuodelta 2016 Päivämiehen pääkirjoitus. Siinä ei nyt varsinaisesti kielletä Raamatun lukua. Mietin, että ajat ovat muuttuneet tältäkin osin. Minä tiedän tapauksia, että ainakin 1980 - 1990 luvulla joutui ihmisiä puhutteluun, jos oli kokoonnuttu Raamatun tutkimiseen, siis tämä koski rivilestadiolaisia.
Mun muistin ja käsityksen mukaan, vanhoillislestadiolaisuudessa painotettiin nimenomaan tuota Roomalaiskirjeen “Usko tulee kuulemisesta mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta”. Pääpaino vielä tuossa lihavoimassani alkulauseessa. Sen tähden he uskovat niinkuin uskovat, “henkiopiksikin” sitä nimitettiin jollain keskustelupalstalla. Oleellista on kuulla evankeliumi oikean uskovaisen suusta eli heidän mukaan vanhoillislestadiolaisen. Evankeliumi typistyy synninpäästösanoihin. Ei toki huono asia synnin hädässä olevalle, onhan näitä erilaisia uskoontulorituaaleja muillakin kristityillä. Mutta onhan se evankeliumi muutakin.
Puhujia voi olla ihan maallikoitakin. Heidät asetetaan tehtäväänsä. Siunataan puhujiksi. Pitäisikö puhua menneessä aikamuodossa kun en ole enää vuosikymmeniin ollut mukana. Heillä oli lupa lukea ja tulkita Raamattua. Kuulijat uskoivat, että näin Henki pääsee oikein toimimaan. Niin käsitin. Sen tähden se mitä sieltä puhujan suusta tuli, sitä ei kyseenalaistettu. Eihän ollut sopivaa kyseenalaistaa Pyhää Henkeä. Näinhän minä en usko. Uskon, että Pyhä Henki on sitoutunut Jumalan sanaan ja kun sitä kuulee tai lukee se on itsevaikuttavaa.
Ihan asiallinen juttu kahden ihmisen näkökulmasta. Varmasti heidän tuntojaan jakaa tuossa isossa uskonnollisessa joukossa moni muukin.
Merkittävää on, että liikkeestä ulos tai ainakin reunamille joutuneet sanovat myös että vl-uskossa on kaikesta huolimatta paljon hyvääkin.
Muusikkona ja hengellisen yhteislaulun iki-ystävänä en voi olla ajattelematta että kun laulu mainitaan usein positiivisena asiana tai muistona, se kertoo miten syvä merkitys hengellisissä liikkeissä sillä on. Jumalan sana koskettaa ja yhdistää ikään kuin eri tasolla laulettuna. Sieluun se painuu. Puhutut sanat voivat usein olla liiaksi inhimillisen vallanhalun sävyttämiä. Viestin vastaanottaja toki myös on vajavainen ihminen. Olen huomannut että sama ilmiö näkyy muissakin liikkeissä : monille liikkeistään lähteneille laulut jäävät sydämeen. Siionin kannel, Siionin virret, Sininen laulukirja jne.
Vaikka en toki kannata moderneja näkemyksiä seksuaalisuudesta ja sukupuolista, suhtaudun empatialla kokemuksiin ulkopuolisuudesta ja paineesta joka ylhäältäpäin yksilöihin kohdistuu. Moni on muukalainen “omassa joukossakin”. Syitä on erilaisia, tässä se liittyy tyttönä ja naisena olemiseen.
Nopeasti katsottuna ei uutisissa ole ollut jaettiinko tarroja vai ei. Tai varmasti jaettiinkin, mutta oliko siivouspartioita tms. jotka repivät ne irti.
Ylellä oli kuvat tarroista. Ottavat kantaa näköjään myös e-pillereihin.
Jos oikein tuon tulkitsen niin tarrakampanjalaisilla on jokin oma alueensa leirintäalueella. Jos se on totta niin sitten heillä on enemmänkin aktiviteettia kuin vain yksi sateenkaarivaunu vai mikä olikaan.
Oululaisen Kalevan uutisen mukaan siellä on havaittu niin häirintää kuin kannustusta. Toivottavasti kummaltakaan osapuolelta ei tule tekoja jotka käynnistäisivät esim. jonkin konfliktin. Päiv: otsikon loppuosa ei näy, se on “tarra-aktivistien telttaleirissä kerrottiin häirinnästä, mutta myös kannustuksesta”
Tuommoinen käytös sataa valitettavasti kampanjoijien laariin. Sitähän he kerjäsivät. Olisivat vain kaikessa hiljaisuudessa poistaneet tarrat, niin eivät olisi saaneet aktivistit haluamaansa huomiota. Lehdistöähän tämä kiinnostaa kaikkein eniten.
Kyllä. Ja jommassa kummassa iltapäivälehdessä oli että järjestysmies oli sanonut ettei kannata provosoida. Kampanja tulee tarttumaan tuohon kommenttiin jos esim. päätyy tekemään rikosilmoituksen häirinnästä ja ilkivallasta.
Voi kun uskonveljet olisivat osanneet puuttua. Vaikka olenkin perinteisen avioliitto- ja sukupuolikäsityksen kannalla.
Typerää toimintaa kaikki toisten ihmisten heittely.
Mitä DNA:han tulee, niin tapahtumassa, jossa virtsaa kerätään kymmenien tuhansien vaunujen osalta astioihin, ja jossa virtsaa saa monesta paikasta pullollisen helposti kerättyä, virtsa ei mitenkään välttämättä ole heittäjänsä omaa, jolloin edes DNA-näyte virtsasta ei sellaisessa toimintaympäristössä välttämättä riittäisi indikoimaan rikosoikeudessa vaadittavalla varmuudella sitä, kuka vahingontekijä on ollut. Voisi veikata, että kameroitakin tuolla on kuitenkin saatettu käyttää.
Hiljattain kuulin hiukan tarinoita erään kristillisen kesätapahtuman majoitusalueella olleista tuoreista jäynistä. Oletan, että Suviseuroillakin vuosittain erilaisia pienehköjä kepposia voi olla esiintynyt toisille majoittujille, ottaen huomioon lasten ja nuorten huomattavan suuren määrän siellä. Yleisimmin erilaisia pieniä jäyniä tekevät lapset ja nuoret omille sellaisille ikätovereilleen, jotka kokevat tuntevansa hyvin, ja sen jälkeen voi jäädä odottamaan jotain tulevan vuorostaan teon kohteilta takaisinpäin.
Tapahtumassa on mukana perheet laajasti kaikkine erityislapsineen, joista osan käytöstä on hyvin hankala koulunkaan hallita. Veikkaan, että vahingonteot voivat olla liittyneet erityisesti sellaisiin lapsiin ja nuoriin, joiden kanssa koulullakin voi olla ollut haasteita hallita käyttäytymistä. Tuskin vanhemmat ihmiset ovat ruokaa tai muutakaan käyneet niinkään heittelemässä. Sen sijaan rippileireilläkin rippileiri-ikäisten toimesta kananmunia ja monenlaista muutakin on vuosien varrella lentänyt toisten suuntaan ja toisinaan majoitustiloihinkin. Osa lapsista ei osaa pohtia laajamittaisesti tekojensa seurauksia, jonka takia rikosoikeudellinen vastuuikä on Suomessa 15 vuotta, eikä nuorempi.