KANTELUT eivät huolestuta Naukkarista, sillä Kai Sadinmaan tuomiokapitulilta saama ”vakava moite” on hänen mielestään yhtä tyhjän kanssa.
”Vakava moite ei tule laista vaan tulevan piispan verbaalisesta sanavarastosta, eikä se tarkoita mitään. Laista nousevia sanktioita ei ole.”
Tykkäsin merkityksessä “kiva kun toit esiin tämän uutisen”. Tämä huomautus väärinkäsitysten välttämiseksi.
Valitettavasti tämä Naukkarinen taitaa olla oikeassa. Mitään rangaistuksia ei ole tulossa ainakaan Helsingissä. Ja jos asiaan yleisesti suhtauduttaisiin vakavasti noilta 51 papilta pitäisi ottaa pappisoikeudet pois jo tässä vaiheessa.
Ehkä sinulla ei ole varaa kommentoida siellä toisen kirkon puolella.
No ei sitten. Kyseessä ei tosiaan ole kirkollinen asia, joten antaa olla. On itse asiassa aivan sama miten ja mitä siellä vihitään.
Katsoin näkyykö tuttuja. Oma serkkunihan se siellä. Osasin odottaa, mutta surullista 
Kyllä ekumeenisella foorumilla täytyy saada kommentoida yli kirkkokuntarajojen.
Ajattelen samoin. On selvää, että on tavallaan törkeää kommentoida toisten sisäisiä asioita. Itsellenihän luterilaisen kirkon päätökset eivät aiheuta aitoa tuskaa tai aitoa iloa, vaan olen ulkopuolinen ja ainoa mikä oikeasti mahdollisesti koskee minua ovat luterilaisen kirkon päätösten poliittiset seuraukset. Luterilainen kirkko voi päätöksillään ajaa traditionaalisesti ajattelevia, ortodoksiasta kiinni pitäviä kristittyjä vaikeaan asemaan. En kuitenkaan oikeasti usko niin käyvän, ellei vihaa kirkkoja kohtaan syty Euroopassa laajemmin, eikä sillä ihmisten pelastuksen kannalta ole väliä, vaikka niin kävisikin.
Pidän silti luterilaisen kirkon hallinnon tapaa käsitellä avioliittokysymystä huonona ja mielestäni myös kristityillle sopimattomalla tavalla kaksinaamaisena. Ulkopuolisena odottaisin selkeää päätöstä pitäytyä siinä mikä on kirkon oppi ja sen kirkolliskokouksen ilmaisema tahto. Sellaista päätöstä taas ei voi koskaan tehdä, jos sitä vastaan annetaan toimia vapaasti.
Olen aika pitkälle samoilla linjoilla. Vaikka sinänsä onkin minulle se ja sama mitä luterilaiset tekevät ja päättävät, niin on sillä kuitenkin kiistämättömiä poliittisia ja yhteiskunnallisia seurauksia, jotka eivät voi olla vaikuttamatta ortodokseihinkin. Siksi toivoisi, että ev.-lut. yhteisöt pysyttelisivät edes mahdollisimman uskollisina omille perinteilleen. Niin ei näytä kuitenkaan käyvän. Joskus ajattelen, että “tavallinen”, perinteinen luterilaisuus on jo tavallaan kadonnut ja sen tilalle on tullut lukuisia uusia aatteita ja ryhmittymiä, jotka ovat luterilaisia enää sosiologisesti ja nimellisesti. Eivät menneiden aikojen reformaattorit tunnistaisi näitä homoliittoihin vihkiviä ja naispapillisia yhteisöjä enää luterilaisuudeksi.
Toisaalta LHPK:n kaltaiset uudet yhteisötkin ovat monessa suhteessa nimenomaan uutuuksia, eivät kansankirkollista luterilaisuutta jonka olemme oppineet tuntemaan. Kansankirkollinen luterilaisuus vain hävisi, haihtui pois. Tuuli kävi sen ylitse.
Nyt on sitten näitä keskenään enemmän tai vähemmän kiisteleviä uusia, pienempiä yhteisöjä - jotka kaikki pokkana väittävät, että Raamattu yksin riittää ja oppi tulee johtaa siitä ja vain siitä. En näe mitenkään mahdollisena sitä, että homoliittoihin vihkivät ja vihkimisestä kieltäytyvät luterilaiset teologit voisivat pidemmän päälle jatkaa samassa yhteisössä. Ei yhteen puljuun mahdu kahta avioliittokäsitystä sen enempää kuin kahta pappeuskäsitystäkään. Jos homoliitot jakavat ev.-lut. kirkon, niin jakolinjan kummallekaan puolelle ei jää perinteistä, kansankirkollista luterilaisuutta.
Entisenlaista kansankirkkoa ei tietenkään ole, koska niin moni asia on muuttunut.
Mutta se ei ole totta, että ei olisi perinteistä luterilaisuutta kirkossa olemassa. Kyllä sekä paikallisseurakunnissa että herätysliikejärjeistöissä on ihmisiä - ja monessa tapauksessa he ovat kummassakin - jotka uskovat ja opettavat hyvin pitkälle entiseen tapaan. Se on tietenkin merkittävin ero entisaikoihin, että kun papinvirka on avattu naisille, suuri osa näistä muuten perinteisistä luterilaisista hyväksyy sen tai ainakin “elää asian kanssa”, toisin sanoen ei ole lähtenyt Lhpk:n linjalle.
Se perinteisempi joukko, johon kuuluu myös vielä useita piispoja, ei ole innostunut lainkaan siitä myllytyksestä jota nyt julkisuudessa tehdään.
Tarkoitatko että konservatiivinen puolisko olisi jaon jälkeen jyrkempi kuin tuo kansankirkollisuus? Minä luulen että se porukka on epäyhtenäinen, mutta niin on kansankirkko ollut jo kauan. Ja sinne jää niitä perinteisiä ja myös modernimpia ryhmiä, joita yhdistää uudesta avioliittoajattelusta irtisanoutuminen.
Esimerkiksi niin ei käy, että kaikki naispapit alkaisivat vihkiä homoliittoon. Asiasta on juuri lähtenyt liikkeelle jonkinlainen vastakampanja noille naamansa näyttäneille vihkijöille. En tiedä tuleeko siitä merkittävää kampanjaa, mutta joka tapauksessa näitäkin naispappeja on jotka pysyvät oikeassa opetuksessa näiltä osin.
Nyt on hyvä tulla esiin kun ei rangaistus enää uhkaa. Varsinaisia sankareita.
Presis!
Minä nauran harvoin, mutta tänä aamuna hirnuin ääneen, kun luin tämän:
Täytyy myöntää, että sateenkaaripappien ruohonjuuritason missio vaatii rohkeutta. Edessä saattaa olla sivalluksia vasten kasvoja virallisen kirkon käsistä.
http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243286-sateenkaaripappien-missio-etenee-ruohonjuuritasolla
Kyllähän suuri osa nimistä on ollut julkisuudessa jo ennen ensimmäistä tuomiota, joten turha leimata joukkoa pelkureiksi jotka nyt esittävät rohkeaa.
Mietinpä vain oliko taktinen veto tulla näin julkisesti (selkeämmin kuin aiemmin) esiin tässä vaiheessa. Jos tämä kasvogalleria olisi julkistettu (Helsingin Sanomissa) ennen Sadinmaan tuomiota, olisiko päätös pioneerin osalta ollut kenties toisenlainen…?
Nyt ei kirkko sanktioiden osalta enää voi korjata linjaansa tekemättä itseään naurettavaksi (naurettavammaksi).
Kyllä hiippakunnat ja tuomiokapitulit ovat itsenäisiä edelleen. Ei Helsinki määrää Lapuaa. Mutta toki paine samaan päätökseen kasvoi. Kirkko kokonaisuutena ei ole tehnyt silti mitään uutta päätöstä asiassa.
Liittyen kommentointiin yli kirkkokuntarajojen, löysin sattumalta tällaisen kommentin Timo Koiviston blogista. Timo Koiviston nettipäiväkirja: Eilisen päivän näkyjä
Onko sittenkään törkeää kommentoida toisten sisäisiä asioita? Ovatko ne vain NOIDEN TOISTEN sisäisiä asioita?
Postmodernina aikana erityisesti institutionalisoituneen kristinuskon piiriin on hiipinyt uskontotieteellinen ajattelu, jossa jokaista kristillistä kirkkoa tarkastellaan ikäänkuin omana, omalakisena ja irrallisena toimijana, joilla jokaisella on oma tunnustuksensa traditionsa ja tulkintansa. Näihin puuttuminen ulkoapäin - esim. sanomalla jonkun käytännön olevan epäraamatullinen - nähdään poliittisesti epäkorrektina. Samoin yhteisön sisällä tapahtuvat vallankäyttöön liittyvät asiat seurauksineen ovat ko. yhteisön “oma, sisäinen asia”, joihin ulkopuolisen ei sovi puuttua. Näin olemme tulleet tilanteeseen, jossa jokaisella kirkkokunnalla on “oma raamattunsa”. Tämän seurauksena meillä ei enää ole mitään jumalallista ilmoitusta yläpuolellamme, jonka varassa arvioida asioita, vaan kyse on pelkästään yhteisön oman uskon tulkinnasta. Niinpä meillä ei ole enää mitään yhteistä ilmoituspohjaa, jolta arvioida asioita, vaan joko kirkkojen välisen ekumenian tai kristittyjen välisen yhteyden nimissä monista asioista on vaiettava.
Minusta on loogista, että kun asiaa on jo käsitelty kertaalleen, eikä enää voida vedota oikeustilan epäselvyyteen, niin seuraavalla kerralla rangaistus voi olla ankarampi.
En ole puhunut pelkureista mitään. Mitään erityistä rohkeuttakaan tuollaiset ulostulot eivät kyllä vaadi. Eivät ennen eivätkä jälkeen “ensimmäistä tuomiota”.
Linkkaamani bloggarin mukaan “edessä saattaa olla sivalluksia vasten kasvoja virallisen kirkon käsistä.” No, voi hirveetä!
Minä ajattelen näin luterilaisuuden tai laajemminkin. Kyseessä on niin heterogeeninen ilmiö, että yhteisön nimittäjiä on vain melko ylätasolla. Luterilaisuus on laajassa mittakaavassa redusoitunut yleisprotestantismiksi, jossa yhteiset nimittävät ovat sosiologia eikä teologisia.