Hyvä kun kerrot rohkeasti ja selkeästi. Mutta ehkäpä ymmärrät meitä muita, jotka olettavat, että totuutta ei voi tietää ihmisen omalla mietiskelyllä, vaan se on otettava Jumalan ilmoituksesta, joka löytyy juuri Raamatusta.
“Esitykseni” kaikki elementit kuitenkin löytyvät Raamatusta. Vain edellä kuvaamallani tavalla voin funktionaaliseen pelastuskäsitykseen yhdistää:
- Kristuksen vaatimuksen hyvistä teoista
- Puheen Jumalasta armollisena Isänä
- Sovituksen ja syntiuhrin
Eri uskontokunnat korostavat usein vain yhtä tai kahta ja pyrkivät kolmannen lakaisemaan maton alle. Minä en pysty siihen, joten kaikki kolme ovat mukana.
Minusta klassisessa kristinuskossa ovat mukana kaikki kolme. En näe niiden välillä ristiriitaa.
Jos vain jaksat kuvailla niin kuvaile pois. Lupaan lukea huolella ja pohdiskella!
Mielestäni tietyn luterilaisuuden ongelma on, että hypätään kokonaan kategorioiden 1 ja 2 ylitse ja ripustaudutaan suoraan syntiuhriin. Ja jotta kolmoskohtaan käpertymisessä olisi järkeä, ihan kunnolliset ihmiset kieriskelevät ylenpalttisesti synnintunnossa.
Ikään kuin Isän olisi tarvinnut uhrata ainoa poikansa siksi, että joku kutsui veljeään “hölmöksi”. Armollinen isä kyllä tiettyyn pisteeseen asti ymmärtää ihmisen hölmöilyä. Syntiuhri on vakavampia asioita varten.
Tavanomainen luterilainen selitys olisi tämänsuuntainen: Jumalan armollinen isänrakkaus näkyy maailman luomisessa ja ylläpitämisessä, mutta ennen muuta siinä, että hän lähetti ainoan poikansa sovittamaan ihmiskunnan synnit uhraamalla itsensä. Kristus vaatii hyviä tekoja, toisaalta siksi että ihmisen syntisyys näkyy hyvien tekojen puuttumisena, toisaalta siksi että hän tahtoo seuraajiensa käyttävän maanpäällisen elämänsä hyviä tekoja tehden. Hyvät teot eivät siis ansaitse syntien anteeksiantamusta eikä Jumala omasta puolestaan tarvitse ihmisen hyviä tekoja. Sen sijaan lähimmäinen tarvitsee hyviä tekoja, ja Jumala on nähnyt hyväksi käskeä seuraajiaan tekemään niitä, vaikka hän voisi halutessaan tehdä hyviä asioita ilman ihmisten apuakin.
Kiitos! Ensivaikutelmani on se, mitä täällä on luterilaisuuden ongelmallisuutena käsitelty, erityisesti nimimerkki @Thinkcat :in taholta: missä on uskonnon ja Kristuksen vaikutus elämässä, jos ihmiselle on varattuna kellokoneistossa, jossa Jumala sovittaa itsensä luomakuntansa kanssa, pelkkä armon vastaanottajan rooli, jonka palkinto realisoituu vasta taivaassa?
“Minun” mallissani palaset ovat järjestyksessä, joka on ymmärrettävämpi ja intuitiivisempi ja joka enemmän motivoi hyvään elämään ja sitä kautta rakentaa Jumalan valtakuntaa meidän keskellemme jo nyt.
Tarkoitin siis, että ihmiselle on varattuna muukin rooli, juuri tuo mainitsemani hyvien tekojen tekeminen lähimmäiselle.
“Sinun” mallissasi se ei kuitenkaan ole välttämätöntä, vaan lähinnä plussaa.
Luterilaisilla on tapana sanoa, että hyvät teot ovat välttämättömiä. Sen sijaan ne eivät ole “pelastukseen välttämättömiä”.
Minulle tulee mieleen Jeesuksen vertaus viinitarhan työläisistä, joille kaikille maksettiin sama palkka olivatpa he tulleet töihin varhain aamulla tai vasta aivan viime hetkellä ennen työpäivän päättymistä. Varhain tulleet protestoivat kovasti sitä, että viimeksi tulleet saivat vaivaa näkemättä saman palkan.
Tämä voidaan kääntää niinkin päin, että vaikka ristin ryöväri ei todistustaan ja katumistaan lukuun ottamatta ehtinyt hyviä tekoja tehdä ja pääsee siitä huolimatta taivaaseen, niin silti niiltä, jotka ehtivät olla vaikka koko elämänsä Jeesuksen seuraajia, hyviä tekoja vaaditaan.
Joku varmaan osaisi sanoa kauniisti, että varhaisemmassa vaiheessa elämäänsä uskoon ja totuuden tuntoon tullut saa tehdä hyviä tekoja ja oikoa vääristynyttä ja rakkaudetonta luontoaan kohti Kristuksen kaltaisuutta.
Minullekin on tullut mieleen tästä Paavalin kirjeen kohdasta
Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. 12 Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, 13 aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. 14 Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. 15 Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.
että mitä kauempana ihminen on Kristuksen kaltaisuudesta tämän elämän jälkeen, niin sitä kovempi ja kivuliaampi on totuuden kohtaaminen. Minusta on pahasti alkanut viime aikoina tuntua siltä, että oma rakennelmani on kyhätty oljista ja tiivistetty ihan puhtaalla p__kalla…
Tästä tulee vielä mieleen, että jossain kohti Wilcoxin Kallista hunajan pisara-traktaattia, joka oli kai körttiläisyyden isän Paavo Ruotsalaisen lempiteos, annettiin melkoisen suoraan ymmärtää tästä kohdasta, että ainoastaan Kristuksen sovitustyö on se mitä voidaan rakentaa ja kaikki muu palaa. Mutta kyllä siinä ihan selkeästi sanotaan, että Kristus on perustus ja sitten kukin rakentaa sen päälle jotain.
Olisiko tässä jo jotenkin idullaan ongelmat, jotka ovat körttiläisyydessä nyt kasvaneet täyteen mittaansa?
Jos nyt alan etsiä sitä kohtaa siitä Kalliista hunajan pisarasta, niin se alkaa taas puhutella niin kovasti, että kenties ennen kohdan löytymistä vakuutun taas täysin siitä, että ihan mystiseen ei-mikyyteen saakka romahtava armonkerjäläisyys on ainoa tie…
2 tykkäystä
Miksi noin tuohdut asiasta, jos kerran olet ateisti? Kun ateisti ei usko Jumalaan, niin eikö hänelle ole ihan yks hailei mitä kristityt uskovat tapahtuvan tämän elämän jälkeen? En kai minäkään ole yhtään huolissani siitä, mihin ruumiiseen sieluni liittyy kuolemani jälkeen, koska en usko sielunvaellukseen.
3 tykkäystä
Huikea teksti Paavalilta.
Minuun oli jo tiedostamattani laskeutunut “luterilainen laiskuus”. Nyt kun vihdoin sain eilen tässä ketjussa sanoitettua, miten asiasta ajattelen, selkäni on suorempi ja haluan muuttua paremmaksi ihmiseksi.
Kannattaa rakentaa itseään Kristuksessa, jotta saisi mahdollisimman paljon itseään mukaan Jumalan yhteyteen.
Kyllä se tuohtuminen taitaa olla jossain muualla kuin täällä. 
Ihmettelen vain uskovien ajatuksenkulkua. Sitä ihmettelen miten ihan mukava ja järkevä ihminen voi huolettomasti pitää oikeudenmukaisena sitä, että toiset laitetaan ikuiseen tuskaan vain siksi, että eivät usko.
Se etä jollain on tuollainen oikeuskäsitys erilaisia kohtaan on myös osin pelottava ajatus.
Poistin viestin, koska tuohon vastaaminen ei vie asiaa yhtään eteenpäin.
Itse uskon, että viimeisellä tuomiolla on vielä mahdollista kääntyä uskomaan. Hyvin eläneillä “pakanoilla” saattaa olla teoriassa vähemmän likapyykkiä pestävänään Jeesuksen kanssa kuin huonosti eläneillä kristityillä. 
Kysyisin, löytyykö tälle näkemykselle perusteita Raamatusta, erityisesti Jeesuksen puheista, joitten olet sanonut olevan ylin auktoriteettisi? Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että tapahtuisi noin kuin uskot, mutta onko näkemykselle katetta?
Arkijärjellinen oikeudenmukaisuuden toivominen saattaa olla ainoa peruste asialle. Ehkä myös Lutherin omat sanat kuinka taivaassa saattaa yllättyä siitä kuinka siellä on sellaisia joita ei osannut odottaa siellä olevan ja toisaalta sieltä puuttuu niitä jotka piti itse sinne kuuluvina. Osoittaahan tämä että Luther ei täysin voinut mielestään tietää millä perusteillä siellä ollaan tai siellä ei olla.
Minäkin uskon yllättyväni. Mutta tuossahan on kyse eri asiasta, sillä tuossa toteamuksessa, oli se sitten Lutherilta tai ei, puhutaan myös niistä jotka eivät sinne pääse. Luulisin Lutherin olleen varsin tarkka siinä, että pelastus on kiinnitetty juuri Jumalan lupauksiin, jotka on ilmoitettu Raamatussa, mutta eri asia on sitten se, että emme me voi varmasti toisistamme tietää kuka todella uskoo, kuka ei, ja kuka lopulta ennen lähtönsä hetkeä uskoo ja kuka ei.
Oikeudenmukaisuuden toivominen on ymmärrettävää, mutta toisaalta, eikö Jumala ole oikeudenmukainen silloin kun hän rankaisee rikollisia? Tai kun hän on lähettänyt Poikansa kärsimään rangaistuksen antaakseen rikollisille mahdollisuuden saada armahdus rikoksistaan?
3 tykkäystä
Kysyit minulta esitystä pelastus- ja sovitusopistani ja sen annoin, joten kommentoisitko sitäkin?
En nyt muista ulkoa, missä näin kirjoitettiin, mutta Raamatussa kai sanotaan, että pakanat tuomitaan laista riippumatta? Jeesuskin viittaa pakanoiden tekemiin hyviin tekoihin. “Luonnostansa he…” jne.
Lisäksi ajattelen että jos ihminen on Jumalan kuva, ja Jumalan moraalissa kultainen sääntö on keskeinen, en pysty uskomaan, ettäkö Jumala ei kykenisi ihmistä ymmärtämään ja tuntemaan peräti empatiaa ja toimimaan ns. oikeudenmukaisesti ja reilusti. Kyllä Jumala ymmärtää, että kaikkien mielen rakenteella ja kaikissa olosuhteissa ei niin vain uskota. Jos uskovien teoilla on Jeesukselle merkitystä, miksi ei olisi pakanoidenkin teoilla?
Tämä ei silti sulje pois helvettiä tai kadotusta, sillä on selvää, että Isän yhteydessä ei kukaan pidä rinnassaan syyllisyyttä esim. kansanmurhasta. Synnit on pestävä pois. Minulla oli siihen se kolmiportainen malli, joka sopii mielestäni myös pakanoille.
Miten olisi
- Itsetutkiskelu (meditaatio, ehdollistumaton, samaistumaton mieli)
- Tee hyvää ja ajattele hyvää itsestäsi, tee hyvää ja ajattele hyvää muista
- Käsitä ymmärryksesi pienuus/Kunnioita Jumalaa
Sopii myös kaikille traditiosta riippumatta.