Pääsin tänään, käydessäni pitkästä aikaa paikallisseurakunnan messussa, näkemään ensimmäistä kertaa livenä uuden virsikirjan lisävihon. Kirkkoon oli nimittäin hankittu aivan uunituoreita virsikirjoja. Lisävihosta ei kuitenkaan laulettu mitään messun aikana, mutta selailin sitä läpi. Tässä joitain ensivaikutelmia.
Ensinnäkin, mun mielestä oli tosi kiva että virsiin oli sanoja useilla kielillä. Niille on varmasti käyttöä. Mukana oli vanhoja ja uudempia klassikoita, sellaisia lauluja joita on eri piireissä laulettu jo pitkään, vaikka ne eivät ole aiemmin virsikirjassa olleetkaan. Ihan uusissakin lauluissa oli mukavan näköisiä.
Ehkä enemmän kuin näitä ilahduttavia, oli lisävihossa kuitenkin ihmetyksen aiheita. Tiedän että kirkolliskokous on viilannut sisältöä huolellisesti eikä mukana olekaan mitään harhaoppista sisältöä. Monien laulujen/virsien sanoitus ei kuitenkaan ollut mitenkään selkeä. Oli paljon runokieltä ja kuvainnollisia ilmaisuja, jotka sopisivat kyllä hyvin johonkin kristilliseen runokirjaan tai lauluesitykseen, mutta heikommin seurakunnan yhdessä laulettavaksi tai jumalanpalveluskäyttöön. Ilmeisesti lisävihon on tarkoitus puhutella myös uskosta vieraantunutta ihmistä, mutta en tiedä, miten epätäsmällinen ja runokielinen ilmaisu siinä auttaa.
Myös melodiat hämmensivät. En tietysti ole kuullut niitä, mutta osaan nuottikuvasta päätellä yhtä sun toista. Osan on vaikea kuvitella soveltuvan hyvin yhteislauluksi. Osa taas muuten ehkä sopisi, mutta urkusäestys ei kyllä sovi niihin mitenkään. Tyyli on aika kaukana perinteisestä virrestä osassa tapauksia. Se ei ehkä muuten olisi mitenkään huono asia sinänsä, mutta suomalainen kanttoristo on aika jumiutunutta klassiseen urkutyyliin.
Aika ristiriitaiset fiilikset siis. Onkos muilla kokemuksia evlut virsikirjan uudesta lisävihosta?
Minulla on lisävihollinen virsikirja ollut jo tovin. Päällimmäisin huomio oli, että ainakin virsi 915 on sanoitustensa vuoksi täysin sopimaton virsikirjaan tai mihinkään muuhunkaan krisilliseen laulukirjaan.
Täytyy vielä sanoa, että tavallaan ymmärrän, että halutaan kuvata myös noita ajatuksia. Mutta koska virret ovat myös opetusta, ei virsi voi päättyä tällä tavoin:
En Luojastani vieläkään mä tiedä enempää,
enkä tiedä, saanko tietääkään.
Se riittää, että tuntea sen saa,
nyt kuinka näkymätön koskettaa
ja lapsenmielen hetkeksi taas henkiin puhaltaa,
jos Luojasta en muuta tietää saa:
riittää, että jokin koskettaa.
Kun ei se riitä! Eikä kirkon virsikirja saa antaa sitä viestiä, että riittäisi!
No onhan tuo teksti kyllä melko hirveä. Kun lukee tuota, niin tulee mieleen, että sen kirjoittajalle kristinuskossa on kyse lähinnä jostain ideasta, ei asiasta, johon hän oikeasti uskoisi. Niinpä hän ei ole kirjoittanut laulua, joka oikeasti manifestoisi kristinuskon sanomaa ja uskoa elävään Jumalaan, vaan tekstin, joka pyrkii pyhittämään minkä tahansa tunteen ja sitten uskottelemaan, että se tulee siitä omasta tunteesta pyhäksi. Sellaisen toiminnan ympärille rakentuu tämänpuoleiseen sosiaaliseen puuhasteluun keskittyvää uskonnollisuutta, joka pohjautuu lähinnä “yhteisiin kokemuksiin”, “lämpimään tunnelmaan”, siihen että on mukavaa ja että kukaan ei riko harmonista tunnelmaa kiusallisilla muistutuksilla synnistä, kuolemasta, neitseestä syntymästä, luomisesta, henkiolennoista, viimeisestä tuomiosta, kirkon järjestyksestä, kanonisista laista jne. Tuosta laulusta tykkäävät arvatenkin sellaiset, joiden mielestä kristinuskon ydin on siinä, että tärkeintä on jokaisen “oma usko”.
Joo, tuo yksi lisävihkovirsi on se melkoinen poikkeus siihen mitä ekassa viestissäni sanoin. Ymmärrän myös, että on haluttu kuvata kirkosta vieraantuneen tuntemuksia, mutta tuossa viitataan vähän turhan suoraan siihen, että tunnelman kokeminen riittäisi. En halua tyrmätä myöskään sellaista teologiaa, jossa korostuu Jumalan mystisyyden aspekti, mutta konteksti on tuossa väärä ja vähintäänkin väärinkäsityksille altis. Mun mielestä kirkosta vieraantuneita pitäisi lähestyä nimenomaan hyvin selkeillä ja opettavilla teksteillä. Ei tarvitse mennä syvälle dogmatiikkaan, ja voi korostaa sitä että Jumalaa ei kukaan pysty täysin käsittämään, mutta pitäisi tulla selväksi, mistä kristinuskossa on kysymys. Jos vähemmän hengellisen taustaisia ihmisiä lähestytään selkeitä käsitteitä välttelevällä tunnelmapyörittelyllä, niinkuin nykyisin usein yritetään tehdä, on väärinymmärrysten vaara suuri. Silloin taas kun ihmisellä on pitkä kokemus kristillisistä asioista, voi varsin kuvakielinenkin teksti avata hienoja näkymiä.
No juu…
Täällä seurakunnassamme pieni lauluryhmämme on opetellut jo pidempään uusia virsiä kanttorin johdolla viikoittain kokoonnuttu.
Olemme suunnilleen kaikki ainakin kertaalleen käyneet läpi.
Sanoisin että mielenkiintoista, yllättävää, hämmästyttävää…
Mutta, mutta…lauluryhmämme yksimielinen kanta on että lähes
kaikista “virsistä”…sanoisin, lauluista…on muodostunut lemppareita!!
Tuossa lauluryhmässämme ne menee kun kanttori niitä meillä jauhattaa…
Mutta kunhan jahka tulevat messukäyttöön…toivottavasti kukaan
mummu ja pappa ei pakene kirkosta niiden takia.
Katselin netistä näitä uusia virsiä. Olihan siellä joitain oikein mukaviakin. Kirkon olisi kyllä pitänyt vaatia kaikilta uusilta virsiltä oikeuksia julkaista sanat ja sävellys myös nettivirsikirjassa.
Mun teki mieli este peukuttaa niitä niuhotuksia, joita osootettihin sille 915:lle. Sitte mä muistin yhyren kirian, johona muutamat Ruottin (luterilaasen) kirkon papit kertoo omasta tiestänsä pappisvirkahan. Sen nimi oli ja on “Varför jag blev präst”. Monenmoisia kertomuksia sielä on. Soon mulla johonaki niin hyväs talles jotten mä sitä ny tähän hätähän löyrä. Mutta yksi vapaakirkkoostaustaanen kertoo sielä kuinka se joskus nuorena opiskeliana oli eksyny ortoroksisehen jumalanpalaveluksehen johonaki pienes kellarikappelis. Siihen aikahan ei ortoroksia juurikaa ollu Ruottis muita kun venälääsiä ja siltä suunnalta kotoosin olevia, ja kaikkien kirkkokieli oli kirkkoslaavi, jota tämä kertoja ei ymmärtäny yhtää.
Kuoro oli laulanu viiltävän falskisti ja kaikki menot oli kertojalle ollu aiva käsittämättömiä. Se oli vaan jollaki lailla aistinu sielä Pyhän läsnäolon, vaikkei pystyny sitä mitenkää seliittämähän. Mä mietin jotta oliskahan täs ny jotaki siitä mitä tuos virsiyritelmäs sanotahan: “riittää, että jokin koskettaa”, Eihän se tokikaa siihen piisaa, että ihiminen tulis “uskohon”, mitä se ny sitte milloonki tarkoottaa. Yksi lestaariolaaspappi sanoo mulle kerran jottei hän oo kuullu eikä usko kenenkää tullehen uskohon eläviskuvis tai teatteris. En mäkää. Mutta voi se alakukohorasta käyrä. Siitä kosketuksesta voi jäärä koukkuhun ja kulukeentua tielle, joka johtaa syvälle uskohon.
Niinku tuosta kävi ilimi, kirioottaja oli juttua teheresnänsä luterilaanen pappi. Mäki tulin sen sellaasena tuntemahan joskus yli puoli vuosisataa sitte. Palio myöhemmin mä näin jonkin kirkon kiriapöyrällä ohkaasen kirian. johona eri kirkkojen papit kiriootti jostaki jumalanpalaveluksihin liittyvistä asioosta. Yksi kirioottajista oli tuo mainittemani pappi. Silloli vähä ouron oloonen arvonimi: “protopresbyter”. Minen tierä mikä se vois olla suomeksi - arvaan jotta se vois tulla likille rovastia - mutta ortoroksipappi siitä oli sitte tullu. Jokin sitoli silloon vuosia taappäin koskettanu eiköä sollu siitä kosketuksesta aiva ehejin nahoon - tai ainakaa ehejin sieluun - selevinny.
Mutta en mäkää oikeen tärkiää sitä “virttä” kirkos veisaasi, ainakaa messus. Johonaki muolla ehkä kyllä, tilantehesta riippuen.
Hyvin puhuttu, arvoisa foorumikardinaali. Pitäisi muistaa, että asiat voi kohtuullisella vaivalla ymmärtää suopeastikin.
Niinpä tulkitsen tästä lähtien, että kyseinen ev.-lut. virsi puhuu niistä koskettavista kokemuksista, joita luterilaisilla on ollut vieraskielisissä ortodoksisissa jumalanpalveluksissa.
Joo, kyl se suapee tulkinna mahdollisuus o ain hyvä pitää miäles. Mää kuitenki lähtisi omis kannaotoissani pikemminki siit tosiasiast liikkeel, et täntyyppiste virsie tausta-ajatus o mu ymmärtääkseni ollu se, et ne puhuttelis niisanotusti kirkost viaraantunut ihmist. Semmosel ihmisel ei tost sanotuksest tul ensimmäisen miälee noit asioit mitä @Sameli tos selitit. Luultavasti kirkost viaraantunu ihmine tulkittee helpoite sillai, et millää usko sisällöl tai perinteisemmäl kristillisel opil ei ol mitää välii, ja et kirkos käymise motiiviks riittää se et kokee jotai hyvii fiiliksii ja tunnelmaa. Vähä niinku monet semmoset ihmiset, jotka ei välttämät usko kauheesti mihinkää mut haluu käyd laulamas kauneimpii joululaului jonku lapsuusmuistoje takii. Lapsuudestaha tässäki virres puhuttii. Ja vaik tää ei olis ainoo mahdolline tulkinta virre sanoist, eikä tiätysti ol, ni ei voi sivuuttaa sitä et todennäkösesti ihmisil tulee tämmösii juttui miälee.
Olen tässä tutustunut virsikirjan lisävihkoon ja todennut, että eipä ole hurraamista. Onhan joukossa toki hyviäkin, mutta esimerkiksi virren 915 kohdalla ei tiedä itkeäkö vai nauraa. “En Luojastani vieläkään mä tiedä enempää, enkä tiedä, saanko tietääkään.”
Tuohon tekisi mieli lisätä, että “eikä voisi vähempää kiinnostaa”.
Tästä on jo keskusteltu. Lisävirsistä taitaa olla oma ketju - liittäkää sinne, jotka osaatte ja ehditte!
Lisävirsissä on mielestäni monta hienoa kappaletta, uusia ja ennestään tuttuja. Jotkut ovat yhteislauluina toimimattomia, jotkut erittäin hyviä. Käytän!
Kiitos. Hakutoiminnolla olin etsinyt sopivaa ketjua, mutta jostain syystä en ollut löytänyt tätä. Juu, on joukossa hyviäkin virsiä, mutta todella paljon on semmoisia, että en voi kuvitellakaan niitä kirkkouruilla säestettäviksi. Ilmeisesti se ei ole tarkoituskaan.
Niin, ehkä uruilla voi säestää mitä tahansa, mutta se vaatii vähän ideoita ja tietoa musiikin tyyleistä. Uruilla voi soittaa jatsit bluusit ja rokit - onhan juurevat bassot jalkiossa, ja useissa uruissa on myös erittäin rikkaat rekisteröintimahdollisuudet. Sehän on “bändi” koko soitin. Minulla on tuossa käden ulottuvilla paksu säestyskirja, jota en hirveästi ole vielä ehtinyt opiskella, mutta hyvältä näyttää. Siinä on lisävirsiin säestyksiä, hienoja ideoita niin uruille kuin muillekin soittimille. Sibiksen heput Kiiskinen ja Nyman noita lähinnä tekevät, ja ovat eksperttejä.
Mutta.
Yhteislaululla on kuitenkin tietyt edellytykset. Jos ei läsnä ole seurakuntaa, joka on musiikin osaamisessa lähes ammattitasoa - esim. kokeneita kuorolaisia tai soitonharrastajia - niin monet melodiat ovat liian vaikeita eivätkä ne toimi isolla porukalla.
Tyylillisestihän on jo koraaleista menty kauas. Lisävirret ovat lauluja, monet. Mutta se on eri asia kuin yhdessä laulamisen edellytykset.
Gospel Covertajat -yhtye on tehnyt hienon äänitteen monesta uudesta virrestä. Virren monimuotoisuus tulee hyvin siinä esille. He myös konsertoivat ja laulattavat samalla näitä kappaleita eri puolilla. Kannattaa mennä, jos tulevat lähettyville esiintymään.
Kunhan kerkiän, voin kirjoitella muutamia arvioita ja ajatuksia tietyistä uusista virsistä.
Tässä vaiheessa: omia suosikkejani ovat mm. Silmäni aukaise. Jumalamme, suuruuttasi. Soi virteni kiitosta. Sanasi on meille leipää. Maksettu on.
Yksi hienoimmista hymneistä mielestäni ja viulu sopii tuohon säestykseen paremmin kuin hyvin.
Aikoinaan, kun kiersin seurakuntia kokoonpanoni kanssa, meillä oli kitara, viulu & kaksi laulua, jotka sopivat tämäntapaisiin lauluihin.
En tunne uusia virsiä tai siis ko. lisälehti kokoelmaa, mutta mikäli niissä on (niinkuin onkin) tekijöinä em. pari, siinä tapauksessa niissä on paljonkin tuttuja lauluja.
Ps. Joskus -80 luvun alussa, kun olin nuori kristitty, käytin lauluista kappale nimeä, sanoen esim. seuraava kappale on NNN, niin eräs vanhempi veli (Diakoni) sanoi minulle, että hengellisessä musiikissa ei puhuta kappaleista, vaan lauluista
