Poliisi on selventänyt linjaansa yhdistysmuotoisten seurakuntien kolehdinkeruun suhteen.
Epäselväksi on jäänyt se, että kaikki yhdistykset ovat lain silmissä tasa-arvoisia ja poliisin on niitä sellaisina kohdeltava. Jos seurakunta on yhdistys, niin sen pitää kolehtia kerätäkseen tehdä rahankeräyslupa minkä tahansa muun yhdistyksen tavoin.
Tämä on ollut muun muassa itsenäisille helluntaiseurakunnille vaikea pala. Yhdistysmuotoisia seurakuntia on Suomessa noin kuusisataa. Ilman rahankeräyslupaa kolehtia saavat kerätä vain evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta sekä muutama Patentti- ja rekisterihallituksen rekisterissä oleva muu uskonnollinen yhdyskunta.
Mihin perustuu koko rahankeräyslupa? Huijari nyt voi muutenkin väittää mitä vain, vaikka että luvat ovat kunnossa, joten mitä tämä keräyslupa hyödyttää? Se on kallis ja työläs yhdistyksille, joilla ei ole säännöllistä rahankeruutarvetta, mutta joku yllättävä tai yksittäinen tilanne vaatii sitä.
Hyvä kysymys. Itse olen fiilispohjalta ajatellut, että sen pääasiallinen tarkoitus on estää veronkiertoa, mutta kyllähän tuo hitaudessaan ja kalleudessaan on sellainen asia, että sen perusteita ja hyötyjä voisi vähän kyseenalaistaa.
Teoriassa taitaa nykyään jossain verkossa olla lista keräysluvista, ja näin ollen voisi tarkistaa ovelle tulevan Keuhkovammaliiton kerääjän luvan olevan kunnossa. Taas toisaalta, voi se huijarikin tarkistaa luvat ja väittää keräävänsä rahaa astmapotilaille.
Eroakirkosta.fi-palvelu sai taannoin luvan kerätä rahaa Manner-Suomessa. En vieläkään tiedä miten www-sivu olisi pitänyt tehdä, jotta sen kautta ei vaan kukaan Ahvenanmaalta olisi voinut lahjoittaa.
Mielenkiintoista ettei jutussa mitenkään ajatella epätasa-arvoa joka seuraa laista. Kaikki OK, kun vaan tehdään sopivat oikeushenkilön muodot? Mitä jos vapaa-ajattelijat ja Vapaakirkko laitetaan samalle viivalle?
Ylensä myös kerääjällä on (vai peräti pitää olla?) se keräysluvan tunnus mukana. Esim. Punaisen Ristin keräyslippaissa muistelen olevan keräyslupatiedot tarrassa ja esim. erilaisten lähettien tai työntekijöiden tukirenkaiden kirjeissä ja/tai pankkisiirtolomakkeissa on keräysluvan tiedot.
Tasa-arvoonhan tuossa pyritään eri yhdistysten välillä. Hyvä kysymys on toisaalta se, onko tasa-arvoista kohtelua haettava juuri ryhmän muodon perusteella (yhdistysmuotoinen urheiluseura ja seurakunta samalla viivalla) vai toiminnan sisällön perusteella (yhdistysmuotoinen seurakunta ja kirkkkokunnaksi rekisteröitynyt seurakunta samalla viivalla).
Noissa uutississa puhuttiin yhdistydsmuotoisista seurakunnista. Kirkkokuntia koskevat eri säännöt. Sattuuko joku tietämään, mikä on tässä sitten ns. kirkon yhdistyksillä? Monet herätysliikkeet ovat yhdistysmuotoisia mutta samalla kirkon virallisia lähetysjärjestöjä. Herätysliikkeillä on rahankeräyslupia, jotka oikeuttavat keräämään rahaa usealla eri tavalla. Kuuluvatko esim. näiden yhdistysten omien messujen kolehdit kirkon yleisen kolehdinkeruun alle vai oman rahankeräysluvan alle? Herätysliikkeiden messut kun ovat samalla myös kirkon messuja ja niitä toimittavat kirkon papit. Jos niitä pidetään tilassa, joka ei ole kirkoksi vihitty, niihin tarvitaan myös paikallisen seurakunnan lupa.
Tämä uutisessa oleva muotoilu on kiinnostava. Minun korvissani “muutama” on ehkä enintään neljä tai viisi. Wikipedian mukaan Suomessa oli vuoden 2016 lopussa 124 rekisteröityä uskonnollista yhdyskuntaa. Eikö näillä siis automaattisesti ole kolehdinkanto-oikeutta, vai olisiko uutisessa virhe?
Yhdyskuntia on muodollisesti tuo 124, mutta esim. suomen- ja ruotsinkieliset metodistit ovat muodollisesti eri järjestöjä, samoin Turun ja Helsingjn juutalaiset seurakunnat. Muslimeista en edes aloita tässä.
Miksi pitäisi sallia kolehti uskonnollisissa tilaisuuksissa, ja kieltää vastaavanlainen keräys muun yhteisön parissa? Erottelulle pitäisi olla syy jo ihan jotta lakiteksti ei turhaan monimutkaistu.
(Lisäksi on tietysti uskonnon määritelmä – onko Urantian lukeminen uskontoa? – mutta se nyt on väistämätön ongelma.)
Komppaus Jorille. Uuspakanoilla sun muilla larppaajilla on ollut ongelmia uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymisessä, mutta hellarit sun muut kristilliset yhteisöt solahtavat määritelmään ilman mitään ongelmia. Turha nillittää, kun yhteiskunta tarjoaa standardiformaatin, jolla rahankeräysbyrokratiaongelmista pääsee eroon. Jos Pihtiputaan uuskarismaattisempi seurakunta ei viitsi leikkiä rahankeräysbyrokratialla, seurakunta voi rekisteröidä uskontonsa ja välttää rahankeräysbyrokratian.
[details=esimerkki]Poliisihallituksen 31.1.2017 myöntämän rahankeräysluvan RA/2017/100 mukaisesti Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry voi kerätä varoja 31.1.2017–31.12.2021 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Varojen käyttötarkoitus ja kohdealue:
Lähetyskentillä perinteisen seurakuntatyön (julistus- ja opetustoiminta, musiikkityö) ohella kohteina ovat muun muassa aids-orpotyö (Kenia ja Sambia), koulutustoimintam (mm. teologinen seminaari, evankelistakoulutus, opettajanvalmistuslaitos, nuorten tyttöjen koulutus ja tukeminen, koulutuksen tukeminen ja diakoninen apu erityisesti Sudanin kentällä), diakoninen avustustoiminta, rakennusprojekteihin osallistuminen (mm. kirkko- ja koulurakennukset). Japanin työn osalta kohteena on myös internet -työ (mm. sivustojen ja oppimateriaalin kehittäminen sekä interaktiivinen vuorovaikutus). Lähetyskohteet, joissa yhdistyksellä on lähettejä; Japani, Kenia, Venäjä, Viro, Myanmar ja Saksa.
Kotimaan työ kattaa kaikenikäiset normaalin jumalanpalvelus-, seurajuhla- ja kokoontumistoiminnan (esimerkiksi lähetyspiirit) kautta. Lisäksi erityisiä työaloja ovat musiikkityö (mm. kuoro- ja musiikkiryhmätoiminta), raamattukoulutus, lapsi-, varhaisnuoriso- ja perhetyö (mm. leiritoiminnan muodossa), nuorisotyö (leirit, rippikoulutyö, tapahtumat kuten Maata Näkyvissä -tapahtuma), opiskelijatoiminta, nuoret aikuiset, diakoninen toiminta, retkitoiminta, nais- ja miestapahtumat, maahanmuuttajatyö, kansanopistotyö sekä rakennus- ja korjaushankkeet. Kerättyjä varoja käytetään henkilöstön palkkakuluihin ja muihin välittömiin toimintakuluihin, materiaalikuluihin, tapahtumajärjestelykuluihin, rakennushankkeisiin ja muihin kiinteistökuluihin, diakoniatyöhön, hätäapuun, koulutukseen, kansanopiston vähävaraisten opiskelijoiden opintomaksuissa tukemiseen, yhteistyökirkkojen toiminnan tukemiseen.[/details]
Kyllä tuo niin laaja lupa on että eiköhän se tarkota myös kolehteja eikä vain muita lahjoituksia.
Järjestöillä on omat yleiset kolehdit evl kirkossa tiettyinä pyhinä. Omien messujen kolehdit eivät ole kirkon kautta kulkevaa vaan yhdistyksen luvanvaraista rahaa.
No - minä en edeltävällä kysymykselläni ottanut kantaa, vaan nimenomaan kysyin - jos puhutaan tasa-arvosta, mihin suuntaan tasa-arvoa haetaan. Pitääkö kaiken uskonnollisen toiminnan olla tasa-arvoista keskenään vai pitääkö kaiken samalla tavalla rekisteröityneen toiminnan olla tasa-arvoista keskenään? Samaa voi toki kysyä monen muun niin taloudelliseen kuin toimintaan liittyvän asian suhteen. Vaikkapa poliittisten yhdistysten ja urheiluseurojen välillä - ei niidenkään tavat saada rahaa ole keskenään samat. Eli minusta on hyvä kysymys se, mikä kaikki rinnastetaan mihin kun vaikkapa taloutta pohditaan.
Ei tuo esimerkki varsinaisesti vastaa kysymykseei. Tuossa kerrotaan, mihin SLEY voi käyttää varoja. SLEY kerää rahaa monella tavalla - eikä tuosta käy ilmi, kuuluvatko kolehdit tuon varainkeräysluvan piiriin vai onko tuo nimenomaan muiden keräystapojen lupa. Ehkä kysymys on sikäli teoreettinen, että varmasi kaikilla kirkon järjestöillä on kolehdin lisäksi muuta rahankeruuta ja siksi kaikilla on ne luvatkin.
Tuossa muuten on mainittu ne palkkakulutkin, joista on ollut puhetta, että keräysvaroja ei saisi käyttää palkkakuluihin - ainakaan muihin kuin yleishyödyllisen toiminnan palkkakuluihin, jossa tosiaan jää tulkinnanvaraa, mikä on yleishyödyllistä ja mikä ei.
Poliittisessa ja uskonnollisessa toiminnassa on ainakin se ero, että politiikan pitää olla läpinäkyvää, jotta korruptiota voidaan yrittää välttää, kun taas uskonnonvapauden nimissä ihmisellä pitää olla oikeus tukea omaa yhteisöään niin, että asia ei ajaudu julkiseen riepotteluun. Mutta muuten joku harrastusseura voisi minusta ihan hyvin kerätä rahaa. Ulkopuolinen tilintarkastus voisi olla riittävä edellytys.
YLE:n uutinen asiasta sisältää paikkansapitämätöntä sisältöä. Faktojen tarkastus on jäänyt toimittaja Jari Stömbergin nimellä julkaistussa jutussa osin tekemättä. Jutussa esitetään ikään kuin faktana, että “Ilman rahankeräyslupaa kolehtia saavat kerätä vain evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta sekä muutama Patentti- ja rekisterihallituksen rekisterissä oleva muu uskonnollinen yhdyskunta”. Tuota väitettä ei ollut Poliisihallituksen tiedotteessa, joten väite on ilmeisesti YLE:n toimituksen itsensä tuottama. On totta, että yhdistysmuotoisilla seurakunnilla pitäisi lain mukaan olla samalla tavoin luvat rahankeräykseen kuin muillakin yhdistyksillä. Mutta toimittajan virheellisestä väitteestä poiketen muutkaan yhdistykset eivät kolehteihin kaikissa tilanteissa rahankeräyslupaa tarvitse.
Puheen aiheena on rahankeräyslaki. Rahankeräyslain 3§:ssa sanotaan, mitä rahankeräyksellä sen lain yhteydessä tarkoitetaan: “Rahankeräyksellä tarkoitetaan toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa.” Keskeistä on vastikkeettomuus. Sellaisesta on katsottu olevan kyse esimerkiksi silloin, jos rahaa kerätään lähetysjärjestöille tai jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle, koska rahoilla ei anneta henkilökohtaista vastinetta lahjoittajalle, vaan rahalla rahoitetaan muualla tehtävää työtä. Mutta jos seurakunta kerää varoja hengellisessä tilaisuudessaan vaikkapa kyseisen hengellisen tilaisuuden järjestämisestä aiheutuviin kuluihin, johon kaikki lahjoittajat itse osallistuvat, niin kyse on vastikkeellisesta rahan keräämisestä - jota rahankeräyslain rajoitukset eivät koske. Toinen tilanne, jota rahankeräyslaki ei koske ovat niin sanotut yleiset kokoukset. Niistä todetaan rahankeräyslain 5 §:ssä näin:
“Rahankeräyslupaa ei tarvita myöskään kokoontumislaissa (530/1999) tarkoitetun yleisen kokouksen järjestäjän kokoukseen osallistuvien keskuudessa suorittamaan rahankeräykseen silloin, kun yleinen kokous järjestetään sisätiloissa.”
Esimerkiksi yksittäinen hengellinen tapahtuma voi täyttää yleisen kokouksen kriteerit, jossa kolehdin saa kerätä ilman rahankeräyslupaakin, kunhan rahat kerätään sisätiloissa. Viime vuosina Poliisihallitus ja eräät yhdistysmuotoiset seurakunnat ovat olleet eri mieltä lain tulkinnasta siltä osin, että ovatko seurakuntien säännölliset kokoukset yleisten kokousten kaltaisia tilaisuuksia, jollaisen tyyppisinä niitä on seurakunnissa ja poliisinkin toimesta ilmeisesti rahankeräyslupien tarpeen kannalta aiemmin tulkittu, vai eivät.
Eikö ole niin, että tilaisuudessa saa rahaa kerätä ilman lupaa. Siis vaikka urheiluseuran iltamissa tai uskonnollisen yhdistyksen lähetysseuroissa? Se olisi eri asia sitten järjestää varsinaisia ketäyksiä.
Niin, en tiedä tarkemmin, mutta minusta tuo luvassa mainittu toimintakuvaus on niin laaja, että kysymys ei ole vain keräyskampanjoista tms. vaan juuri siitä yleisestä järjestön toimintaa varten kerätystä tulosta jota myös kolehdein kerätään.
Ja kysymyksesi siis sisälsi myös ajatuksen siitä että messukolehdit olisivat “kirkon kolehteja” koska järjestö on kirkon lähetysjärjestö. Ymmärtääkseni näin ei ole. Järjestöt ovat kirkon hyväksymiä ja yhteistyössä, mutta ne ovat taloudellisesti itsenäisiä ja niiden oma homma on hankkia tulot. Eri asia ovat nuo “nimikkopyhät”, joina seurakuntalaiset ympäri Suomea voivat tukea järjestöjä jumalanpalvelusten yhteydessä.
No, tavallaan kirkon toimintaa, mutta eivät kuitenkaan samassa mielessä kuin seurakuntien pääjumalanpalvelukset. Ja kun nyt on kysymys kolehdeista, niin juuri siksi järjestöt tarvitsevat omat luvat että ne eivät todellakaan ole kirkon kolehtien varassa. Kirkko ei ole yhdistys, mutta lähetysjärjestö on.
Tietysti messut ovat kirkon toimintaa. Byrokratian kantaa en osaa sanoa. Mutta kirkon luvalla pidetty messu on 100% kirkon toimintaa. Muu toiminta on eri asia.
