Pelkkä B pelastaa. Raamatun yksiääninen todistus kun on se, että joka uskoo Poikaan, eli “turvautuu Kristuksen ansioon” sillä on iankaikkinen elämä. Uskon kautta sinut liitetään Kristukseen, jossa uskossa tulet ristiinaulituksi himoinesi ja haluinesi ja näin myös kohdan A teot kukistuvat elämässäsi. Hänessä, Kristuksessa sinä lakkaat niitä tekemästä, sillä eihän Kristus ole synnin palvelija.
Vastaan tässä lyhyesti, myöhemmin enemmän. Joka turvautuu Kristukseen pelastuu ei tarkoita, että luterilainen usko olisi vailla hyviä tekoja, vailla parannusta ja kilvoittelua. Tunnustus puhuu juuri siitä, että kristityssä Jumala ei voi asua jos hän elää synnissä. Eli pahoja tekoja on vältettävä jos mieli pelastua. Kuka välttää pahoja tekoja. Minä, juuri minä Kristuksen armon avulla. Thinckat tulkitsee tunnustusta oikein. Ei ole uskoa ilman tekoja ja katumusta. Ei ole pelastusta ilman kilvoittelua ja katumusta, pahojen tekojen vältämistä. Pieperin edustama pyhitys näkemys ei ole luterilaisen tunnustuksen mukainen. Se on enemmänkin Pieperin oma näkemys asiasta. Usko ilman tekoja on kuollut ja ilman tekoja et ole kristitty, vaikka Kristus on sovittanut kaikki, sen täytyy realisoitua meissä ja näkyä kristillisessä elämässämme.
Ellei Kristus sinua puhdista, et voi lakata tekemästä syntiä, mutta jos hän sinut puhdistaa, et ole enää syntinen, vaan tarvitset ainoastaan, että hän pesee jalkasi, eli antaa anteeksi tekosyntisi.
Joh 13:8-10: “Pietari sanoi hänelle: “Et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani”. Jeesus vastasi hänelle: “Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani”. Simon Pietari sanoi hänelle: “Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää”. Jeesus sanoi hänelle: “Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas”.”
Kaikki kirkkokunnat voivat allekirjoittaa tämän. Synnin tunnustuksissa myös tunnustetaan yleinen lankeemus ja periturmeluskin, kasteen jälkeenkin.( Lut.) tekosyntien anteeksi antaminen edellyttää katumusta ja uskoa, nämä taas vaativat tahtoa ja kilvoittelua.
" Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä.
Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." ( 1 Jh 1:8-9)
" Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman." ( 1 Jh 2:1-2)
Pieperin teologiassa nämä Raamatun kohdat ovat kumottuja koska hän ei hyväksy mitään tekoa, ei mitään pyhitystä ja kilvoittelua. Hän ei pidä kristityn pyhitystä välttämättömänä, vaikka Raamatun mukaan, se kuuluu oleellisena osa kristillisyyteen.
- Pieper erottaa teot irti uskosta ja repäisee ne erilleen
- Tästä seuraa tasapainottomuus uskon ja hyvien tekojen suhteen
- Pieperin luoma filosofinen systeemi ei pysty selittämään hyvien tekojen tarpeellisuutta
- Pieperin mielestäni vinoutunut teologia johtaa käytännön teologiassa siihen ongelmaan, että teoista on luterilaisen vaikea puhua. Tämä on tullut myös tässä 9x kanssa esille.
" Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä.
Jumalalla oli näet meitä varten varattuna vielä parempaa, eivätkä he siksi voineet päästä täydellisyyteen ilman meitä. Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. ( Hebr 11,12).
Franz Piper on jopa näin jyrkkä ja opettaa mielestäni väärin.
“Pyhitys ja hyvät teot eivät ole välttämättömät autuuteen. Tämä on Raamatun oppi, koska se sanoo, ettei uskolle heti ensi hetkestä alkaen kuulu ainoastaan syntien anteeksiantamus, vaan myös pelastus, eikä tässä siis lainkaan oteta lukuun pyhitystä ja hyviä tekoja (Room. 4:6; Ef. 2:8; vrt. Yksim. Ohje, M. 531, 7; suom. 437). Myöskin paranneltu majorilaisuus, jonka mukaan hyvät teot tosin eivät ole välttämättömät autuuden saavuttamiseen, mutta kyllä sen säilyttämiseen, on raamatunvastainen; senkin näet kumoavat ne raamatunlauseet, joissa uskolle luvataan autuus omaksi ensi hetkestä alkaen. Jos oletetaan, että teot ovat takeena autuuden säilyttämisestä, joudumme siihen merkilliseen tilanteeseen, että usko yksin muka tarttuisi vanhurskauteen ja pelastukseen, mutta sitten luovuttaisi tehtävänsä teoille, niin että näiden siitä lähtien olisi pidettävä voimassa uskoa, saatua vanhurskautta ja autuutta (Yksim. Ohje, M. 631, 34; suom. 504). Siitä olisi seurauksena tavallaan uskon viraltapano pelastuksen saavuttamisen välineenä. Mutta Raamatun mukaan ei ainoastaan armontilan alku tapahdu uskon välityksellä, vaan myös sen säilyminen (Room. 5:1 ss.; Kol. 1:22 - 23; 1. Piet. 1:5). Lyhyesti sanottuna on raamatunvastaista puhua hyvien tekojen välttämättömyydestä, olipa sitten kysymys autuuden saavuttamisesta tai sen säilyttämisestä.” ( Kristillinen dogmatiikka, s.405).
Sinulta näyttää olevan hukassa mitä Raamattu tarkoittaa sanalla “Kristuksessa”? Hän on täyttänyt lain sinun sijassasi, etkä sinä voi sitä enää täyttää muutoin kuin uskon kautta häneen, Kristukseen, joka sen on täyttänyt, eli olemalla uskosi kautta Kristuksessa, riippumalla hänessä. Tätähän evankeliumi on, se antaa sinulle syntisi anteeksi ja pukee sinut Kristukseen, hänen vanhurskauteensa.
Kaikki kristityt on Kristuksessa. Kristus on täyttänyt lain. Kaikki Kristityt voitat allekirjoittaa tuon. Kaikki kristityt myös riippuvat Kristuksessa. Kaikki kristityt myös pyrkivät elämään Jumalan käskyjen mukaan omassa elämässään. Tämä on juuri Kristuksen käskyjen täyttämistä, riippumista Hänessä, joka ei sulje pois sitä tosiasiaa, että Kristus on täyttänyt lain. Luterilainen sanoisi asian seuraavasti: teot seuraavat uskoa.
Luulen, että tässä on mitä kirjoitat on se koodeksi joka tulee Pieperin teologian ytimestä. Ajattelekot suurin piirtein näin;
- tosiasiassa kristityn ei tarvitse kilvoitella ja tehdä hyviä tekoja?
-Kaikki kristityn hyvät teot ovat itse vanhurskautta
-Kaikki kristityn teot ovat omavanhurskauden pystyttämistä ja vahingoittavat kristittyä - Kristityn hyvillä teoilla on ainoastaan yhteiskunnallista merkitystä
Kyllä luterilaiset tekoja paljonkin korostavat.
Justiinsahan oli ne seurakuntavaalitkin sloganilla ”Usko hyvän tekemiseen ! 
Ei siis mitään abstrakteja sovitusjuttuja vaan tekoja pöytään hop hop.
3 tykkäystä
Oikaisen käsityksiäsi minusta:
1.Kristityn ei tarvitse tehdä hyviä tekoja pelastuakseen.
2.Kaikki kristityn pelastumisekseen tehdyt teot ovat itsevanhurskautta.
3. Kaikki kristityn pelastuakseen tekemät teot ovat omavanhurskauden pystyttämistä ja vahingoittavat kristittyä.
4. Kristityn hyvillä teoilla on myös yhteiskunnallista merkitystä.
Tämä on myös Pieperin sanoma tuossa usein häneltä siteeraamassasi majorilaisuuta vastaan tähdätyssä tekstissä. Hän korostaa sitä, että hyvät teot eivät ylläpidä uskoa, vaan usko ylläpitää hyviä tekoja. Sinun kannaltasi ongelma on vain siinä, ette pysty mihinkään muuhun kuin sanomaan, että Pieper on väärässä, mutta et pysty sitä perustelemaan jäsennellysti hänen tekstään analysoiden ja kumoamaan sitä Raamatulla, koska se ei ole sillä kumottavissa!
No ei hätää. Minulle valkeni, että mitä sillä tarkoitetaan. Nimittäin se, mitä tuossa selität, alkaa entistä enemmän muistuttaa Eero Heikkilän juttuja. Hänelle suuri oivallus, mistä koko liike sai alkunsa, oli tämä “Kristuksessa” oleminen. Sekoitan kertomuksen mielessäni siihen, miten Douglas Adams sai idean Linnunradan käsikirjasta, mutta lopputulosta se ei kai haittaa.
Sen mukaan on selkeä vanhan luomuksen ja uuden luomuksen ero, jossa jälkimmäinen on ihminen “Kristuksessa”. Se tarkoittaa, että ihminen automaattisesti ja levossa tekee hyviä töitä ja puhdistuu ja vanhurskautuu.
“En minä keitä kahvia, vaan Kristus keittää kahvia minussa.”
“Tein ehkä syntiä tässä vähän hetki sitten, mutta sitä ei tehnyt Kristus minussa.”
Eero Heikkilä oli tosin sitä mieltä, että luterilainen Justuksen ja Pekan yhteiselo on valetta juuri siksi, että Pyhä Henki ei jaa asumustaan riivaajien kanssa. Sen sijaan ihminen on kokonaan uusi luomus, Kristuksessa kauttaaltaan, jolla on vain vanhan luomuksen tottumuksia.
Synnit on siis määritelty jäänteiksi synnistä. Joten jos joku tykkää kovasti pelata nettipokeria, ryypätä, jahdata netistä pornoa, kokeilla välillä huumeita tai hikeentyä turhasta aina varmuuden vuoksi, niin se on vain jäänne, jota hänen pitäisi ajatuksen tasolla pitää epätodellisena.
Kaikki järkevän kuuloinen on sitä siksi, että se lainaa murusen katolisesta teologiasta. Eli pahuus, paheet ja synti ovat esimerkki olemattomasta tai epätodesta, jonka ihminen valitsee siksi, että sekoittaa ne johonkin toteen tai olevaan. Esimerkiksi se mielihyvä tai itsevarmuus, minkä paheista saa, ei itsessään ole paha asia, koska mielihyvällä ja itsevarmuudella on myös hyviä käyttötarkoituksia.
Ongelma tulee siinä, että kun tällaisen äärikalvinistin pitää kääntää katseensa siitä epätodellisesta pois, niin hänellä ei ole mitään tietoa siitä todellisesta, mihin hänen pitäisi kääntyä. Paitsi nimi. Sen muistaminen ja toistaminen, että on Kristuksessa. Eli sen sijaan, että aggressio olisi kärsivällisyyden negaatio tai porno ja ryyppääminen olisivat siveyden ja itsehillinnän negaatioita ja uhkapeli olisi harkinnan negaatio, kuten katolinen teologia ja traditio sen opettaa, niin nyt joudutaan opettamaan, että Kristus on pornon negaatio. Kristus on uhkapelien negaatio. Kristus on kännäämisen negaatio. Kristus on negaation negaatio. Tarkoittaa sitä, että tässä ajattelussa paheet ovat todellisempia kuin Kristus.
Kristus ei ole silloin hyvän, totuuden tai rakkauden edustaja, vaan Kristus on vain jonkinlainen tarkemmin määrittelemätön anti-paha, anti-valhe tai anti-viha.
Siis minulle on selvää, että tässä on kyseessä vain kategorioiden sekaannus. Mutta joudun ehkä jättämään myöhemmäksi sen, että miten sanoa se helpommin. Ei ole kuin kolme vaihtoehtoa: Joko 1) kiistää reaalisen muutoksen tarve tai mahdollisuus, mutta mahdollisuuden tapauksessa nimenomaan mekanismi tai vaikutuksen tapa. Tai 2) avoimesti ilmaista reaalisen muutoksen tarve ja mahdollisuus, kuten myös vaikutuksen ja toteutumisen tapa. Tai 3) laittaa reaalinen muutos jollain tavalla piiloon sanojen ja määritelmien taakse.
Jos minä nostan painavan kiven paikasta A paikkaan B, niin voin aina sanoa, että en minä sitä nostanut, vaan Kristus nosti sen minussa.
Jos ryyppään, olen äkäinen, uhkapelaan ja katson pornoa, niin voin aina sanoa, että Kristus on lopettanut nuo paheet minussa.
Nämä kaksi ajatusta ovat toistensa peilikuvia. Todellisuudessa minun käteni tekevät edelleen aivan samoja hyviä ja pahoja asioita kuin ennenkin, mutta sanon niitä hyviä asioita Kristuksen tekemiksi ja pahoja asioita itseni tekemiksi. Käytännössä mikään ei muutu eikä mikään vaikuta mihinkään. Mutta se kuulostaa jotenkin tosi teologiselta.
2 tykkäystä
Tässä on yksi keskeinen juttu, mitä en tiedä kenenkään koskaan analysoineen. En yhdenkään luterilaisen, koska luterilaiset eivät analysoi. Enkä yhdenkään katolilaisen, koska katolilaiset eivät itse ole kiinnostuneita uskoaan koskevista pinnallisista väärinkäsityksistä. Paitsi minä, mutta sen täytyy olla jotain aivan käsittämätöntä masokismia.
Kyse luterilaisessa kritiikissä näyttää olevan aina siitä, että katolilainen, sanoi tai teki tai tarkoitti hän mitä tahansa, kuitenkin luterilaisen tarkan ja tietävän silmän alla tekee teot ansaitakseen pelastuksen ja sillä tavalla yrittää koota omaa vanhurskautta. Ei ole mitään väliä sillä, mitä Katolinen kirkko opettaa tai mitä sen jäsen sanoo tai ajattelee, koska joku suuri oivallus tai teräsmiehen katse on kerran ja pysyvästi paljastanut tällaisen asian.
Kun taas katolisella puolella yhdelläkään katolilaisella ei ole käytännössä tällaista intentiota. Ei sen mukaan, mitä kirkko opettaa. Ei käytännössä. Enkä ole nähnyt enkä kuullut, että olisi edes vahingossa. Eli tässä pitäisi alkaa uskoa, että Pieperin tekstit ja katolinen usko eivät missään kohdassa kohtaa millään tavalla. Pieper ei missään vaiheessa onnistu puhumaan siitä, mitä katolilaiset uskovat tai opettavat. Joten hänellä on joku ihan oma maailma, missä hän kumoaa jotain, mikä on olemassa vain sen maailman sisällä.
Tai sitten sääntö on, että on mahdollista “kumota Raamatulla” jotain, mistä ei edes ymmärrä, että mitkä asioiden sisällöt ovat. Minä voin kumota kvanttimekaniikan Raamatulla siten, että siteeraan Mt. 5:37 vaan olkoon teidän puheenne: ‘On, on’, tahi: ‘ei, ei’. Mitä siihen lisätään, se on pahasta. En tässä ymmärrä mitään lausahduksen kontekstista enkä kvanttimekaniikasta. Mutta koska kvanttimekaniikassa tunnetusti väitetään, että hiukkaset voivat olla ja olla olematta, niin tuo toteamus selvästi kumoaa sen. Nyt pitää vaan jatkaa Newtonin ja Einsteinin kanssa.
Jotta koko Pieperin ajatus merkitsisi mitään, eikä olisi vain tuuleen puhumista, pitäisi tietää, että mikä teosta tekee “pelastumisekseen tehdyn teon”. Jos ei tätä osata jotenkin selvästi eritellä, niin tuloksena on, että Pieper kylvää pelkkää vainoharhaisuutta ja aiheuttaa lukijalleen pelon, että mikä tahansa teko olisi “pelastumisekseen tehty teko”.
Se on vähän kuin joku sanoisi, että “kaikki pedofiilit paikassa x, ryhmässä y tai kokoontumisessa z”. Nyt jokaisen x:n, y:n tai z:n jäsenen valtaisi epämiellyttävä tunne, että häntä syytettiin pedofiiliksi. Kukaan ei perustelisi syytöstä. Eikä kukaan voisi alkaa kyselemään sen perään, koska siitä tulee vain vaikutelma, että juuri hänellä on syytä olla siitä erityisen huolestunut. Ynnä vielä jos siihen kyselemiseen ei tule mitään vastausta, niin silloin henkilö on turhaan vetänyt ryhmän tai kokoontumisen ylle heitetyn epäilyksen varjon vielä erikseen itsensä päälle.
Eli Pieper on olevinaan luotettava ja raamatullinen teologi, joka käytännössä vain heittää solvauksen johonkin suuntaan ja toivoo, että sillä olisi kylmäävä vaikutus, vaikka siinä ei olisi mitään perää, eikä sen kohteena olisi yhtäkään oikeasti syyllistä.
1 tykkäys
Olenko puhunut katolilaisista tai heidän uskostaan viimeaikona yhtään mitään? Olen pyrkinyt ratkaisemaan asiaa tämän ketjun otsikon mukaisesti yksin Raamatun perusteella mainitsematta toisia kirkkokuntia.
Mutta voisitko sinä mitenkään kirjoittaa ilman tuollaista jatkuvaa piikittelyä ja ilkeilyä? Se ei mielestäni ole foorumin hengen mukaista, vaan asiatonta käytöstä.
4 tykkäystä
1-3 sinun kirjoittamasta kohdasta olen eri mieltä. Vastaat tietysti vähän eri kysymykseen koska olet lisännyt sanan pelastus. Seuraat loogisesti kuten sanoit Pieperiä.
Ymmärsinkö oikein, että minun mainitsemista kohdista olet samaa mieltä.
Pieper sekoittaa lain ja evankeliumin. Kun Jumalan sana sanoo useassa kohdassa tehkää hyviä tekoja, täytyy meidän niitä tehdä, koska Jumala käskee. Jos emme niitä tee, teemme syntiä ja olemme tottelemattomia. Synnin tekeminen ja siinä eläminen taas karkoittaa Pyhän Hengen, kuten luterilaiset opettavat tunnustuskirjoissa. Näin ollen kristityn täytyy tehdä hyviä tekoja pelastuakseen ja säilyttääkseen Pyhän Hengen. Ei ole kristillistä pelastusta ilman hyviä tekoja. Tätä tarkoittaa usko ilman tekoja on kuollut. Väitteesi ei siis pidä paikkaansa Raamatun eikä tunnustuksen valossa. Pieperiä opetusta seuraamalla uskon ja tekojen ristiriita vahvistuu ja sekoittuu.
Mutta tämä ei ole yksin sinun syy, koska meille luterilaisille puhe hyvistä töistä on vaikea ja epäselvä. Osittain tämä johtuu tunnustuskirjojen sekavasta opetuksesta jota on joskus vaikea hahmottaa. Luulen, että Pieper itsekin on tämän uhri.
Tässä ei ole oikeastaan kysymys hyvistä teoista ja niiden korostamisesta. Kysymys on uskon ja tekojen suhteesta, niiden merkityksestä ja asemasta kristityn elämässä ja pelastuksessa.
Oletko siis sitä mieltä, että usko vahurskauttaa kun kuulemme ensimmäistä kertaa evankeliumia, mutta sen jälkeen vanhurskautus siirtyy tekojen tehtäväksi, eikä evankeliumi siten ole enää voimassa sen jälkeen kun on tultu uskoon?
1 tykkäys
Ai onko? Kyllä tässä on aika paljon väitetty että luterilaiset eivät perinteisesti puhu hyvistä teoista koska siitä tulee heti mieleen omavanhurskaus.
Puoliksi tosissani siis heitin tuon sloganin mukaan.
Nykyinen EVL kirkko pitää hyvin paljon tekoja esillä. Kirkko on monelle sitä arvostavalle yhtä kuin diakonia. Kirkko auttaa, ja äänestää kannattaa jos tykkää auttamisesta ja autttajista. Usko hyvän tekemiseen! Lähetystyössä se hyväksytyin ja luultavasti tuetuin osa on auttamista ja myös yhteiskunnallista vaikuttamista.
Tajuan kyllä tuon oppikorostuksen johon viittaat. Halusin väliin muistuttaa mikä nykyisin ainakin on todellisuus.
Pelastus muuten voidaan myös käsittää eri tavalla. On se vanhanaikaista sanoa kirkossa että synnit annetaan Jeesuksen tähden anteeksi ja uskomalla Jeesukseen sinä pääset taivaaseen. Mieluummin niin että Jumala antaa armonsa kaikille ja niin meidänkin tulee rakastaa ja olla hyviä varsinkin niille joita halveksutaan ja sorretaan. Näin evankeliumi konkretisoituu ja ihmiset ns pelastuvat Jumalan valtakuntaan joka on oikeudenmukaisuutta ja rauhaa ja rakkautta.
Jeesus, synti, armahdus ja ikuinen elämä eivät ole tuossa pelastusnäkökulmassa siis merkittävästi mukana.
En tiedä paljonko tässä tekojen ja uskon suhteen todellisessa tilanteessa on pohjalla luterilaisuus sinänsä ja paljonko muut virtaukset. Mutta ihan varmasti voi sanoa että ei luterilainen kirkko nykyään vierasta hyvien tekojen sijoittamista uskonnon keskukseen.
Usko ja hyvät teot ovat elämässä yhden ja saman asian erottamattomia osia. Hyviä tekoja ei voida siis laskea ihmisen ansioiksi vaan ihmisen ja Kristuksen välisen yhteistyön tuloksiksi. Jumala on synnyttänyt ihmisessä vanhurskautta, jota ihmisen tulee toteuttaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ihminen pelastuisi pelkästään hyvien töiden ansiosta, vaan ihminen tarvitsee Jumalan armoa. Hyvät työt ovat silti osa pyhittymistä.
LainaanVictor E. Klimenko, Ph.D,diakoni ajatusta kohdasta; 1.3 Henkilökohtainen pelastus on prosessi.
”Raamatussa on lukuisia paikkoja, jotka todistavat, että pelastus ei ole pelkkä teko, vaan ulottuu aikaan: ”Joka kestää loppuun asti, se pelastuu” (Matt. 10:22), ”meille, jotka pelastumme. ”(1 Kor. 1:18) jne. Kristus itse ilmoittaa, että pelastus on elinikäinen matka:” Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”(Matt. 16: 24). Apostoli Paavali kehotti fillippiläisiä ” tehkää peläten ja vavisten työtä pelastuaksenne.” (Fil. 2:12). Voi päästä lähemmäksi pelastusta tai joutua kauemmaksi siitä: ”… pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia.” (Room. 13:11). Pyrkimyksessä vanhurskauteen etenemisessä voi kehittyä eri asteiden kautta: ”… ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan. ” (Matt. 5:20). Kristus on tie taivasten valtakuntaan eli ikuiseen pelastukseen pääsemiseksi, vanhurskauden tasolle, jonka voi saavuttaa. ”… Kirkkomme kuitenkin opettaa, että henkilökohtainen pelastumme ei ole lahja eikä pelkästään teko, vaan pikemminkin prosessi ja pyrkimys, joka kypsyy tai kehittyy vähitellen ja joka toteutuu kahden persoonan, Jumalan ja ihmisen, välisellä yhteistyöllä.” ( http://orthochristian.com/ http://orthochristian.com/46463.html ”
”Lutherin saarna kahdenlaisesta vanhurskaudesta, sermo de duplici iustitia vuodelta 1519 syventää ajatusta ihmisen ja Jumalan välisestä yhteistyöstä. Saarnassa Luther esitteli kaksi vanhurskautta; ensimmäisen vanhurskauden, iustitia prima ja toisen vanhurskauden, iustitia secunda jotka muodostavat reformaattorin vanhurskauden käsitteen. Ensimmäinen vanhurskaus on ihmiselle vierasta ja vuodatettua, jonka ihminen vastaan ottaa uskossa läsnä olevan Kristuksen muodossa. Uskossa läsnä oleva Kristus on ensimmäinen vanhurskaus. Kristus vaikuttaa ihmisessä ja synnyttää toisen vanhurskauden, jonka kautta ihminen itse vaikuttaa. Kun Kristus taistelee kristityssä vanhaa syntistä ihmistä vastaan, ihminen itse osallistuu toisen vanhurskauden kautta tähän kilvoitteluun. Lutherin mukaan toinen vanhurskaus ei ole pelkästään ensimmäisen hedelmä vaan myös täydellistää ensimmäistä. Tämä kahden vanhurskauden malli tarjoaa tukea ihmisen ja Jumalan väliselle yhteistyölle sekä yhteneväisiä näkemyksiä ortodoksista theosis-oppia kohtaan.” ( UEF Electronic Publications - UEF ePub)
Miksi koko ajan sitten on tapetilla tuo yksi, ainoa ja sama asia, mitä kaikki nuo sitaatit ja kaikki sinun kirjoituksesi näyttävät koskevan? Siis “pelastumisen eteen tehdyt teot”. Jos ei niitä missään ole, niin miksi jauhaa niistä koko ajan? Onko luterilaisen teologian ytimessä olemattomien asioiden jatkuva varmistaminen?
Miksi eivät Luther ja Yksimielisyyden ohjeen laatijat käyttäneet aikaa siihen, että ihmistä eivät pelasta niin harmaat, vihreät kuin punaisetkaan avaruusoliot? Miksi se ei ole ollenkaan luterilaiselle teologialle tärkeää? Eivätkä peltojen yllä lentävät aavelaivat myöskään pelasta ihmistä. Miksi ei sellaista ajatusta vastaan hyökätty ollenkaan? Tässä voi joku luulla, että luterilaisen voivat pelastaa myös avaruusoliot tai aavelaivat. Sen torjumiseen on aivan yhtä painavat syyt.
En usko sinulla olevan tuollaista pyrkimystä. Sen näkee siitä, että kun Raamatusta laittaa kaksi kohtaa esille, vaikka peräkkäistä jaetta, niin sinä “ratkaiset asian Raamatulla” sillä, että kumoat Raamatun yhden kohdan Raamatun toisella kohdalla. Sitten lainaat jotain teologia, joka myös kumoaa Raamatun yhden kohdan Raamatun toisella kohdalla.
Olen aina kysynyt sinulta samaa. Mutta sinä et koe mitään syytä etkä mitään tarvetta vastata yhtään mitään. Vaan ainoastaan sama pyörittely jatkuu. Tottakai minua kiinnostaa tuollainen epämääräinen ja epäselvä puhe “teoilla pelastumisesta”, kun kokemus on osoittanut, että siinä 99,9 % ajasta trollataan ja panetellaan katolista teologiaa. Sinulle on myös annettu sata kertaa helppo tilaisuus osoittaa muuta. Eli jos siitä ei ole kyse, niin mikä se 0,1 % on, mistä tässä tapauksesssa on kyse?
Siinä ei ole kyse Raamatusta. Siinä on kyse Raamatun valikoivasta lukemisesta tiettyä tarkoitusta varten. Mikä on se tarkoitus? Minä en valikoivalle ja Raamattua sieltä täältä kumoavalle ja tyhjäksi tekevälle lukemiselle voi mitään. Mutta se motiivi tässä kiinnostaa. Sinä vastustat sillä jotain. Mitä se on, mitä sinä vastustat sillä? Jotain relevantimpaa ja todellisempaa kuin avaruusoliot tai aavelaivat? Anna katetta sanoillesi. Se on a) aavejahti, b) katolisen teologian tölvimistä, c) jotain muuta; mitä?
Jos minä sanon jotain, minkä joku luterilainen kokee niin huomionarvoiseksi, että liputtaa ensin ja huhuilee moderoinnin perään sitten, niin siinä ei ainakaan ole ongelmana se, etten olisi tehnyt omaa ajatustani selväksi tai vastannut kaikkiin minulle esitettyihin kysymyksiin. Jos joku sen sittenkin käsittää väärin, vaikka ilmaisussa ei ennen eikä jälkeen ollut mitään epäselvää, niin se ei voi olla minun häpeäni.
Toisaalta se vaikuttaa hirveän ylimieliseltä, että juttusi pyörii koko ajan saman asian ympärillä ja jokainen copypaste ja pitkä lainaus sanoo aivan saman asian. Sitten, kun joku kysyy jotain, niin joko et näe mitään tarvetta vastata. Tai sitten vastaat laittamalla taas uuden lainauksen, joka sanoo aivan saman asian.
Toisaalta se vaikuttaa siltä, että et ehkä tiedä aiheesta enempää kuin sen, mitä sanot koko ajan. Joten näistä tulee satojen viestien mittaisia keskusteluja ei siksi, että muut eivät ymmärtäisi sitä, mitä sanot, vaan siksi, että sanot koko ajan saman asian, sanoi kuka tahansa muu mitä tahansa.
Monesko päivä tänään on? Ei, ei, ei. Pelastus on yksin armosta. Tässä sitaatti. Joskus olisi kiva, että hauki pesisi puihin. Ei tarvitsisi mennä järvelle kalaan. Ei, ei, ei. Pelastus on yksin armosta. Tässä sitaatti.
Joten asian ratkaisu ei ole se, että sanot vielä kerran saman asian. Vaan se, että yrität ehkä oikeasti vastata esitettyihin kysymyksiin. Jos rehellisesti nostat kädet pystyyn ja sanot, että et osaa, etkä tiedä koko teologiasta muuta kuin tämän yhden asian, niin ihmiset ehkä lakkaavat kiusaamasta sinua kysymyksillä. Ja lakkaavat ärsyyntymästä tai tyrmistymästä tai yrittämästä uudelleen ja uudelleen saada sinua huomioimaan ne. Kommunikaatio on rikki siitä kohdasta, että olet kuin kukaan muu ei sanoisi mitään relevanttia tai huomioimisen arvoista. Tai sellainen vaikutelma ainakin tulee. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tuo koko ajan esittämäni kysymys on relevanteinta mitä noihin lainauksiin voi sanoa.
Ehkä minäkin olin taustaoletusten keskustelussa niin kuin kukaan muu ei sanoisi mitään relevanttia tai huomion arvoista. Se ehkä johtui siitä, että suurimman osan ajasta muut sanoivat vain, että heitä pöyristyttää tai ärsyttää se, mitä kirjoitan. Mutta ei mitään sen tarkempaa. Keskustelun aihe oli sanottu otsikossa, ja se ei ollut heidän tunteensa. Eikä aihe ollut edes minun motiivini. Sitäkin oli joidenkin hyvin vaikea ymmärtää. Siinä vaiheessa mennään motiiveihin kun aiheen tai asian kanssa ei päästä mihinkään.
Edellistä olisi pitänyt harrastaa paljon foorumin ateistien kanssa. Koska heillä harvoin jos koskaan on ollut mitään asiaa, niin jos heille olisi saanut selkeytettyä heidän motiivinsa, niin asiakin olisi ehkä alkanut sujua. Tosin hölmö minä olen kun sitä arvailen. “Pesiydyn tänne ja toistan omaa näkemystäni.” Se on aika usein sellainen “normimotiivi” jos mitään kehittävämpää ei vaadita.
Toisaalta voin olettaa, että “teoilla pelastuminen” on luterilaisille ominainen ongelma, joka ei kosketa katolista teologiaa tai ajattelua ollenkaan. Synergismi ei ole sama asia kuin teoilla pelastuminen, vaan tarkoittaa sitä, että ihminen pelastuu jos on pyhittävässä vuoropuhelussa Jumalan (ja kirkon ja pyhien) kanssa, koska pelastus on yhtä kuin se vuoropuhelu ja sitä kautta tuleva pyhyys. Jos sitä ei halua, niin silloin ei oikeasti halua pelastuakaan.
Pelastuminen “yksin armosta” olisi silloin vähän kuin joku 1) haluaisi olla turkulainen, mutta 2) ei missään tapauksessa haluaisi asua Turussa päivääkään, joten 3) pitäisi keksiä tällainen Jumalan armo, “lahjaturkulaisuus”, joka peittää ihmisen “Turussa asumattomuuden” ilman varsinaista tarvetta edelleenkään asua Turussa. Siten minäkin voin olla turkulainen, Kristuksessa. Ja turkulaistua mieleltäni vaikka Tampereella asuen. Laulaa Simojoen kanssa olevani kansalainen kahden kaupungin.
Ehkä luterilaisuutta vaivaa sellainen kansanhurskauden muoto, että ihmiset luulevat pelastuvansa sillä, että ovat hyviä työntekijöitä ja veronmaksajia. Siinä on ajatus, että Jumala kyllä näkee, että Reiska perusjätkällä on kyllä ollut syynsä olla sellainen kuin on ollut ja elää sitä elämää kuin on elänyt. Että jos Jumala on sellainen kohtuullinen ja reilu, niin kyllä se Reiska perusjätkän autuuteen päästää. Ja luterilainen laki on, että eipäs päästäkään. Mutta evankeliumi heti perään, että jos Reiska vain sanoo uskovansa olevansa sovitettu, niin sitten päästääkin.
Joten “teoilla pelastuminen” on silloin se, että “uskoo olevansa tarpeeksi hyvä perusjätkä kelvatakseen Taivaaseen” ja “yksin armosta pelastuminen” se, että “tunnustaa, ettei sinne noin vain päästä, vaan sitä pitää toivoa tai pyytää, mutta sitten toki heti pääsee”.
Mutta sillä ei sitten varmasti ole mitään tekemistä katolisen pelastusopin kanssa? Saanko minä monta luterilaista täällä vannomaan tai edes juhlallisesti vakuuttamaan tämän? Muutenhan joku voi vielä kuvitella, että kaikki nämä Waltherin tekstit ovat vain alhainen tapa tölviä katolista teologiaa ja sitten välttää vastuu siitä perättömällä vakuutuksella, että “ei, ei siitä ole kyse”.
Joku katolinen pyhä on sanonut, että “se, joka rukoilee, pelastuu varmasti. Se, joka ei rukoile, on varmasti kadotettu.” Joten pelastuksen kriteeri on se, että onko ihmisellä de facto olemassa hengellinen elämä, koska elämä Taivaassa on suoraa jatkoa sille, mikä ihmisen hengellinen elämä on maan päällä. Katolisesta näkökulmasta kukaan ei siis kuvittele pelastuvansa luterilaisten “väärällä” tavalla, olemalla hyvä perusjätkä, eikä luterilaisten “oikealla” tavalla, pelkästään pyytämällä. Paitsi että Vatikaani II ja kahvilakatolilaisuus ovat kyllä levittäneet molempia ajatuksia, niin kirkon todellinen oppi ei silti mahdollista kumpaakaan.
Mitä asiattomaan käytökseen tulee, niin sitä olivat suunnilleen kaikki laittamasi sitaatit taustaoletusten keskustelussa. Jos et ymmärtänyt tätä, niin ei sille sitten mitään voi. Mutta jos väität, että ne kuuluivat sinne tai että ne liittyivät otsikkoon, niin siinä tapauksessa voimme jokainen täällä päättää ihan itse, että mikä on asiallista ja mikä asiatonta. Silloin on kenenkään muun turha sanoa yhtään mitään.
Minulle asiallinen on sitä, mikä liittyy asiaan tai edistää asiaa. Ja asiaton sitä, mikä ei liity asiaan tai ei edistä asiaa. Huomaan kyllä, että useammalle asiallinen on kilttiä ja kivaa, asiaton on epäkilttiä ja epäkivaa.
Eli mitä tapahtuu? Kun sinä et osaa tai halua ratkaista ongelmaa, niin sitten minä yritän erilaisia tapoja ratkaista sitä. Kysyä ensin monta kertaa. Sitten ehdottaa puolestasi jotain vastausta. Sitten ehkä todeta asia jollain sellaisella tavalla, ettei se ole enää ongelma. Kuten tässä:
Heb. 12:14 Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;
Siinä lukee, että pyrkikää. Katolilaiselle ainakin. Nyt, jos luterilaiset tahtovat kumota sen vaikka sata kertaa jollain toisella kohdalla Raamatussa, niin se on sitten vaan hyvää yötä.
2 tykkäystä
Oletko huomannut, että täällä yksityiset ihmiset käyvät keskustelua siitä miten ihminen pelastuu? Eikö se ole koko soterologian ydinkysymys?Toki tästä on erilaisia virallisia näkemyksiä eri kirkkokunnilla ja varmasi nämä viralliset näkemykset heijastuvat myös meidän yksityisten ihmisten kirjoituksissa. Tämän ketjun otsikko on kuitenkin varattu sille mikä on Raamatun opetus asiasta ja tätä keskustelua me nyt käymme täällä yksityisinä ihmisinä. Viralliset oppineuvottelut kirkkokuntien välillä käydään jossain muualla ja meistä tuskin ketään on valittu edustajaksi niihin, joten meidän on käytävä näitä keskusteluja yksityishenkilöinä. Omalta osaltani ainakin pyrin ihan vilpittömästi tutkimaan asiaa siltä pohjalta riittääkö yksin Raamattu ratkaisijaksi asiassa, vaikka tietenkin joudun nojaamaan jatkuvasti eri teologien käsityksiin asiassa, kun en ole mikään yli-ihminen, joka voisin tulla toimeen omillani, vaan koen, että olen hyvin paljossa riippuvainen muiden käsityksistä asian suhteen. Tuskinpa sinäkään muodostat käsityksiäsi muista riippumattoman ulkopuolisen tarkkailijan asemasta käsin? Tässä mielessä toivon, että oltaisiin avoimia vuoropuhelulle keskustelun otsikon tiimoilta?
Tuo Lutherin saarna kahdenlaisesta vanhursaudesta ei ole oikein validi teologian tekemisen lähteenä kun se on niin kiistanalainen. Luther on myöhemmässä tuotannossaan hyvin paljon selkeämpi, josta esimerkkinä vaikkapa aivan tämän päivän hartausteksti Hengellisestä Virvoittajasta. Siitä käy kristallinkirkkaasti esille miten hän käsitti nämä asiat.
Yhteenveto
Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahoin tekojemme tähden. (Jes. 53:5).
Tässä on perustus, joka kestää vastoin kaikkia puheita teoista, jopa se kumoaa kaikki teot. Jos näet Kristus kantaa meidän syntimme, niin seuraahan siitä vastaansanomattomasti, että me emme voi kantaa emmekä poistaa syntejämme omilla teoillamme. Meidän tekomme eivät ole Kristus, emmekä mekään, vaan hän on runneltu meidän rikkomustemme tähden. Minkä tähden sitten Kristus olisi syntynyt ihmiseksi ja ottanut kantaakseen sellaisen kärsimyksen, jos me olisimme voineet itse itsemme pelastaa?
Sinun tulee siis joko hyväksyä se, että Kristus kärsimyksensä ja haavojensa kautta kantaa ja maksaa meidän syntimme, tai sitten kieltää Kristus ja sanoa, että hän on turhaan kuollut. Ellei hän taas ole hukkaan kuollut, niin ei ole lupa niitä raamatunkohtia, jotka puhuvat tekojen arvosta ja ansiosta, niin väännellä, että me muka teoilla voisimme poistaa ja juurittaa synnin. Me voimme suvaita sitä, että tekoja ylistetään uskon välttämättöminä hedelminä, joilla on myös suuri iankaikkisen elämän palkka, kunhan vain ei niille anneta Kristuksen kärsimyksen ansiota, joka on meidän syntiemme kantaminen ja niiden maksaminen, sovitus ja syntien anteeksiantamus. Nämä Jesajan sanat ovat sen tähden niin tärkeät, että ne voimallisesti vahvistavat tämän uskonkohdan: Kristus on kantanut meidän syntimme. Näin se osoittaa oikeaksi koko Uuden testamentin, ollen ainoa perustus ja tukipylväs, jonka varaan koko evankeliumi on rakennettu. Jos me näet sen uskomme, että hän on kuollut meidän edestämme, niin täytyy siitä myös seurata, että hän antaa meille Pyhän Hengen ja siis totisesti tekee meidät Kristuksen seurakunnan jäseniksi, niin että meillä on jokapäiväinen syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä.
Senpä tähden ei mikään muu uskonkohta tuotakaan perkeleelle enempää huolta ja vaivaa kuin tämä. Hän tietää, että kaikki riippuu siitä. Tämä uskonkohta yksin erottaa myös iankaikkisesti kristinuskon kaikista muista uskonnoista maan päällä. Ainoastaan kristityt uskovat tämän lauseen, ja vain sen tähden heitä kutsutaankin kristityiksi; ei sen vuoksi, että he tekevät tekoja, niin kuin muut, vaan sen tähden, että he uskovat, että Kristus on kuollut meidän edestämme ja että he pitäytyvät Kristuksen tekoon ja omistavat sen itsellensä. Joka siis lujasti uskoo tämän uskonkohdan, se on turvassa kaikilta muiltakin erheiltä, ja hänellä on varmasti Jumalan Pyhä Henki. Tätä oppia ei näet voi saarnata, kuulla eikä käsittää muutoin kuin Pyhän Hengen kautta. Ne taas, jotka luopuvat tästä pääkohdasta, ovat vaarassa joutua minkä hyvänsä harhaopin viettelemiksi.
Kristityn pitää siis osata panna laki ja kaikki hyvät teot kohdallensa ja käytäntöön, mutta myös korottaa tämä uskonkohta niin korkealle lain ja kaikkien hyvien tekojen yläpuolelle, kuin taivas ja maa ovat toisistansa erillään. Kristityn on oltava tietämätön kaikesta synnistä ja ansiosta itsessään, aivan kuin hän eläisi uudessa maailmassa; vaikka hän tuntee syntinsä, niin ei hänen pidä niitä katsella itsessään, vaan hänessä, jonka kannettaviksi Jumala on ne pannut, Kristuksessa, jossa ne ovat sovitetut ja voitetut. Jumala ei näet tahtonut panna niitä meidän päällemme, koska me emme voineet niitä kantaa; vaan hän on tehnyt Kristuksen synninkantajaksi. Hänellä on vahvemmat hartiat kuin meillä, ja hän kantaa synnin niin, että sen hänen allansa täytyy hävitä. Kristityn tulee siis oppia varjelemaan sydämensä ja omatuntonsa puhtaana kaikista synneistä. Tämän tunnustuksen hän voi tehdä ainoastaan uskon kautta, joka on varma siitä, että meidän syntimme ovat Kristuksessa voitetut, ja me myös niin muodoin vapahdetut iankaikkisesta kuolemasta.
Martti Luther, Hengellinen Virvoittaja, s. 160-161.
Annat myös väärän todistuksen Franz Pieperistä, ikään kuin hän olisi antinomisti. Laitan tähän vielä Pieperin tekstin pätkän tuosta usein siteeraamastasi majorilaista harhaa käsittelvästä kohdasta. Pieperhän ainoastaan kieltää hyvät teot siinä merkityksessä, että ne katsotaan majorilaisittain pakollisiksi autuuteen.
Yhteenveto
Raamattu opettaa meille edelleen senkin, miksi pyhitys ja hyvät teot ovat välttämättömät, nimittäin siitä syystä, että Jumala tahtoo niitä ( necessitate voluntatis et praecepti sive mandati divini ; 1. Tess. 4:3; 1. Joh. 3:23). Jumalalla on useampikin tarkoitus, kun hän käskee pyhitykseen ja hyviin tekoihin. Ensiksikin hän tahtoo niitä oman itsensä tähden . Vanhurskautettujen ei tule palvella syntiä ja Perkelettä, vaan Jumalaa, oikeata Herraansa, joka on heidät luonut ja vielä Poikansa verellä kalliisti ostanut. Pyhitys ja hyvät teot ovat myös eräs lunastuksen tarkoitusperistä (Tit. 2:12 - 14; Ef. 2:10; Luther, St. L. XVI, 2241 s.; W.A. 50, 599 s.). Jumala tahtoo pyhitystä ja hyviä tekoja kuitenkin myös kristittyjen tähden , jotka pyhityksestään ja hyvistä teoistaan saavat ulkonaisen merkin (testimonium Spiritus Sancti externum) armoituksestaan ja autuudestaan (1. Joh. 3:14; vrt. Apologia, M. 135, 154 s.; suom. 129, 275 s.). Viimein Jumala tahtoo pyhitystä ja hyviä tekoja myös maailman tähden , jonka on kristittyjen teoista ja vaelluksesta saatava ulkonainen todistus evankeliumin totuudesta ja siten aihetta kuulla autuaaksitekevää sanaa (1. Piet. 2:12 - 3:1, 2; Matt. 5:13 - 16).
Pyhityksen ja hyvien tekojen välttämättömyys ei kuitenkaan ole mitään pakkoa (necessitas coactionis), vaan halukkuutta, koska kristityt, sikäli kuin ovat uudistuneita, eli uuden ihmisensä puolesta mielellään ja halusta noudattavat Jumalan tahtoa (Room. 7:22). Kun siis puhutaan pyhityksen ja hyvien tekojen välttämättömyydestä, ei ole asetettava toistensa vastakohdiksi Jumalan tahtoa, määräystä ja käskyä toisaalta ja kristittyjen halukkuutta eli vapaaehtoisuutta toisaalta, vaan ne on yhdistettävä toisiinsa, koska laki, siis Jumalan tahto, määräys ja käsky, on evankeliumin kautta kirjoitettu kristittyjen sydämeen (Jer. 31:31 ss.). Siksi on myös puhuttu sisäisestä välttämättömyydestä eli luonnon välttämättömyydestä pakon vastakohtana, kuten esimerkiksi hyvä puu hyvän laatunsa mukaisesti tuottaa hyviä hedelmiä tai aurinko valaisee sen luonnon mukaan, minkä se luomisessa on saanut. Halukkuus kuuluukin juuri hyvän teon olemukseen. Tästä on pidettävä kiinni vastoin antinomilaisuutta, joka ei olisi tahtonut Kirkossa suvaita sellaisia sanoja kuin ‘tarpeellinen’, ‘välttämätön’, ‘täytyy’ ja ‘on pakko’, koska siinä ymmärtämättömästi otaksuttiin, että nämä sanat aina välttämättä merkitsisivät pakkoa (vrt. Corp. Ref. VIII, 411). Samoin on sanat ‘vapaaehtoisuus’ ‘vapaa’ jne. jätettävä arvostelulta rauhaan, sillä Raamattu käyttää näitä sanoja ilmaisemaan hyvien tekojen oikeaa laatua vastakohdaksi lain pakolle (Ps. 110:3; 2. Kor. 9:7; 1. Piet. 5:2). Kun väitettiin, että nämä sanat siirtäisivät hyvät teot ehdonvallan asioiden (adiaphora) piiriin, oli taaskin kysymys Raamatun sanojen väärin käsittämisestä ja väärinkäytöstä (vrt. Yksim. Ohje, M. 628, 20; suom. 502). Sanoja ‘vapaa’, ‘halukas’ jne. ei tietystikään saa tulkita ikään kuin jos kristittyjen hyvät teot olisivat täysin hyviä. Koska näihin tekoihin kristittyjen vastahakoisen lihan vuoksi vielä liittyy haluttomuutta, tarvitsevat kristityt hyvienkin tekojensa anteeksiantamusta. Roomalaista ymmärtämättömyyttä oli kirota Lutherin väite: »Hurskas ihminen tekee syntiä kaikissa hyvissäkin teoissaan» (St. L. XV, 1551 ss.; W.A. 7, 433; Fil. 3:12 - 14).
Franz Pieper, Kristiillinen Dogmatiikka, s. 390-391.
Siis torjuuko Franz hyvät teot?
2 tykkäystä
Mitä tarkoitat kiistanalaisella? Kirkkojen välisissä ekumeenisissa keskusteluissa teksti on kuitenkin ihan validi. Hengellien virvoittaja siirtyy taas toiseen aiheeseen, ensimmäiseen vanhurskauteen. Asetat tämä tekstin vastakohdaksi puheeseen kahdesta vanhurskaudesta. Sinun täytyisi olla tarkempi, näyttää että olet vahvasti kiinni omassa tulkinnassa ja esiymmärryksessä. Ymmärrätkö mitä tarkoitan. Älä sekoita näitä asioita. Hyvällä tahdolla tuosta virvoittajasta saa toki irti aasinsillan jolla voi palata teemaan. Uskon ja tekojen välisestä suhteesta ja niiden merkityksestä kristityn elämässä.
Pieperin teksti on tuttu. Huomaat varmasti itsekin kuinka Pieper on sekava, sekoittaen teot, lain ja vanhurskauden ja niiden keskinäisen tasapainon. Tämä oli yllättävä löytö minullekin. Majorilaisuus on sivujuonne ja esimerkki joka ei poista ongelmaa. Kuulutko muuten johonkin pieneen luterilaiseen ryhmään tai kirkkoon?