Yleiskristillisyys? - Alkukristillisyys? - oman kirkkokunnan valintapohdiskelua

Kirkko
1

Olen pian syntymäni jälkeen kastettu vanhempieni toimesta heidän evankelis-luterilaiseen kirkkoonsa, mutta läpi elämäni aina välillä, tapakristittyvaiheessanikin, pohdiskellut, millainen kristitty oikein olen, mihin kirkkokuntaan olisi luontevinta kuulua.

Olen jonkinlainen yleiskristitty, minun on helppo tunnustaa kaikki se osuus, mikä on kolmelle suurelle kirkkokunnalle jokseenkin yhteistä. Ekumenia pelaa parhaiten sillä alueella, mikä on joukko-opillisesti näiden kolmen kk:n oppien leikkaus. Raamattu on minulle ollut eräänlainen vahvin auktoriteetti, ja mikä sieltä löytyy tuntuu luotettavalta. Pohdin usein millaista on alkukristillisyys, alkuperäinen Jeesuksen ajan ja parin seuraavan vuosisadan kristinusko?

Apostolien, evankelistojen evankeliumit ovat varmaa kamaa, mutta entä niiden jälkeen kaikki kirkkokuntien omat rakenteet ja kuviot? Room.kat kirkon paavi ja heidän pappiensa selibaattivaatimus tuntuvat oudoilta virityksiltä, enkä minä löydä Raamatusta perusteita oikein kummallekaan periaatteelle. Moni muu asia on mielestäni room.kat-kirkossa taas raamatunmukaisemmin hoidettu kuin evankelis-luterilaisessa kirkossa. Esimerkiksi Jeesuksen äidin, p.Marian kunnioitus.

Suurimman horjutuksen koin jo kansakoulun alaluokilla kun välitunnilla käymissämme “teologisissa” kiistelyissämme jotkut kaverit kertoivat minulle, ettei Luther ollutkaan evankelista, ei edes muu apostoli, ei hengaillut Jeesuksen kanssa pyhässä maassa!

Olin kai jotenkin vanhempieni vaikutuksesta nostanut Lutherin lisäämät opit ja ajatukset “apostolienvertaisiksi”. Jo silloin lapsena iski ensi kerran epäilys siitä, mikä kaikki oman kirkkoni opissa oli alkuperäistä ja oikeaa, Raamatusta ja erityisesti Jeesuksen sanoista löytyvää matskua, ja mikä jotain myöhemmin kehiteltyä, aikojen kulttuurin ja politiikan valtapelien ja hallitsijoitten ahneuden ja vallanhimon motivoimaa tai katalysoimaa.

Mitä olisi se aito ja puhdas peruskama?

Samaa pohdin edelleen, milloin minkäkin kysymyksen edessä. Nyt viimeaikaisin evankelis-kirkon opillinen repeytyminen homoliittokysymyksessä on taas yksi vakavan pohdiskelun paikka: en löydä homoliitoille Raamatusta mitään suositusta, en Jeesukselta, en VT:stä.

Ortodoksinen kirkko vaikuttaa mielestäni alkuperäisintä kristinuskoa muistuttavalta. Paradoksaalista on, ettei heille Raamattu ole niin tärkeä kuin vuosituhantinen traditio, mutta se traditio ja sitä laatineet kirkkoisät ovat mielestäni kyllä täysin harmoniassa Jeesuksen ja evankelistojen kanssa. Traditio on myös mahdollistanut sen ettei ort.kirkon tarvitse “elää ajassa”, eikä seurata päivänpolitiikan trendejä. Ja sen jopa annetaan olla oppinsa ja traditionsa kanssa rauhassa median ja muun yleisön taholta.

Mitä ajatuksia eo herättää?

1 tykkäys
2

Samoin. UT:n kuvaama alkuaikojen seurakuntakin näyttää olleen aika hajanainen.

Olen ehkä ennenkin kertonut, että Ev.Lut kirkko muistuttaa mielestäni Sardeen seurakuntaa. (Ilm.3:1-6). Paljon kuollutta, muutamia harvoja kelvollisia.

Sanoma tälle seurakunnalle ei ollut: “Lähtekää uskovat pois sieltä!” vaan “Herää valvomaan ja vahvista jäljelle jääneitä.” Näin minä olen valinnut.

3 tykkäystä
3

Ei muistuta. Tämä on enemmänkin omaa mielikuvitusta, kuin historiallista kerrontaa. Jos katsot historiallisia lähteitä, niin mikä on se tai ne komponentit jotka tekevät meistä Sardeen paikallisseurakunnan kaltaisen joka kuuluu yhteinäiseen ja apostoliseen kirkkoon. Kuoleisuus? Uskon harvalukuisuus? Tämä rinnastus ei vaan toimi.

4

Minusta ortodoksinen kirkko ei ole niinkään selkeässä harmoniassa Uuden testamentin kanssa. Tälläkin foorumilla on keskusteltu mm. uskonvanhurskaudesta, ja useampikin ortodoksi on kertonut, että ortodokseilla ei ole sellaista oppia, vaikka se kyllä Raamatusta löytyisi aika helposti. Ja jos ihmettelet Rooman kirkon selibaattivaatimuksia, eikö sinun pitäisi yhtä lailla ihmetellä sitä, että ortodoksinen kirkko vaatii piispoiltaan selibaattia?

1 tykkäys
5

Raamattu on ortodokseille yhtä tärkeä kuin traditio jos tälläinen jako halutaan tehdä. Ortodoksit eivät tee tälläistä jakoa, heille on kysymys samasta asiasta. Näin ollen kirjoittaja paljastaa, että hän ei tunne tarpeeksi ortodoksisuutta ja sen systeemin rakennetta. Jos vaikka katsomme heidän jumalanpalvelusta, niin siellä lainataan Raamatun tekstejä monin kertainen määrä luterilaiseen liturgiaan ja messuun verrattuna.

Ortodoksi kirkko lainaa monissa teksteissä uskonvanhurskautta koskevia lausumia. Tässä esim yksi aamurukous;

"Rukoilen sinua, Vapahtajan: pelasta minut armostasi!
Jos tekojen tähden lunastaisit minut,
se ei olisi armoa eikä lahjaa, vaan ansaitsemani palkka.
Oi Kristuksen, laupeutesi on ehtymätön, armosi on tutkimaton!
Sinä olet sanonut, että sinuun uskova elää iankaikkisesti
eikä milloinkaan näe kuolemaa.

Jos usko sinuun pelastaa toivottomat, niin katso, minä uskon.
Pelasta minut, sillä sinä olet minun Jumalan ja Luojan.
Kelvatkoon sinulle, Jumalani, tämä usko tekojeni sijasta.
En ole tehnyt yhtään tekoa, joka vanhurskauttaisi minut.
Minun uskoni olkoon täydellisesti otollinen sinulle kaiken sen edestä, mikä minulta puuttuu.
Se vastatkoon puolestani. Se vanhurskauttakoon minut.
Se tehköön minut sinun iankaikkisesta kunniastasi osalliseksi,

oi Sana, ettei saatana saisi minua saaliikseen

eikä kerskaisi ryöstäneensä minua sinun kädestäsi ja linnastasi."

Rooman selibaatti poikkesi alkukirkon seksuaalimoraalista ja tässä länsi lähti kehittämään omaa teologiaansa joka on vain yksi osoitus historiallisista eroavaisuuksien luomisesta.

1 tykkäys
6

Tämäpä ilahduttavaa. Mutta miksi jotkut ortodoksit sitten väittävät näköjään vakavissaan, ettei ortodokseilla ole uskonvanhurskausoppia?

7

Henrikki, tällä he tarkoittavat, että luterilaista uskonvanhurskauttamisoppia ei tunnusteta. Luterilainen uskonvanhurskauttamisoppi on sisällöltään toinen, kuin alkukirkon teologiassa. Tällä foorumilla on kattavasti vaikea avata näin laajaa kokonaisuutta. Parhaiten tutustut siihen tutustumalla ortodoksiseen teologiaan joka sekään ei ole kovin helppoa.

2 tykkäystä
8

Minusta taasen ev. lut. lähetyshiippakuntalaiset tulkitsevat Uutta Testamenttia reformaation perinnettä edustavien teologien ja opettajien mukaan.(Hatunnoston paikka kuitenkin, koska liberaali-reformistit ovat lähes täysin sanoutuneet irti heidänkin seuraamisesta!), mutta toisinaan ihan aikuisten oikeasti väittävät omaavan lähes objektiivisen tai oikean (ortodoksisen) hermaneuttisen tai jopa apostolisen tulokulman Uuden Testamentin tulkintaan, koska heillä on se ns. aarre: Sola Scriptura.

Ikäänkuin kirkkoisät olisivat opetuspuheissaan viittanneet tai tulkinneet joitakin muita tekstejä kuin Raamatusta löytyviä.

Reformaation opettajat ja teologit eivät myöskään juurikaan viittaa ekumeenisen, jakamattoman Kirkon isiin ja opettajiin. Siis, Augustinuksen lisäksi. Hyvä muistaa sekin, että Luther ei ole kirkkoisä, ei Calvin tai muutkaan reformaattorit. Ainakaan meille (ortodokseille, katolisille ja orientaaleille) ja Raamattua, niin Vanhaa kuin Uutta osasivat tulkita oikein Lutheria & Co edeltäneet isät, opettajat ja teologit.

Ev.lut.lähetyshiippakuntalaiset voivat sanoa olevansa “oikeassa” luterilaisen uskonvanhurskausopin kanssa. Varmasti ovatkin, mutta se on juurikin luterilainen -ei ortodoksinen, katolinen tai orientaalinen- näkemys uskosta ja vanhurskaudesta.

He voivat pysyttäytyä tällä “periluterilaisella” dogmaattisella tasolla, unohtaen täysin kuinka ihminen, kristitty janoaa osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja Luojansa kohtaamista koko olemuksellaan, kaikilla aisteillaan. Kristitty haluaa kokea olevansa osa jotain suurempaa, Kristuksen Ruumista, Kirkkoa, joka sakramenteillaan kannattelee häntä alusta loppuun. Paastoineen jne. päivineen.

Tätä mielestäni ei edes ev.lut.lähetyshiippakunnan liturginen elämä ja oppi tarjoa. Ja vielä vähemmän jos sisäänpääsyvaatimus on oikea luterilainen käsitys uskonvanhurskaudesta.

Siinä missä liberaali-reformistit ovat synkretisoituneet ja adogmatoisoituneet, eräät perinteisempää kristillisyyttä edustavat luterilaiset ovat taasen fossiloituneet uskonvanhurskauden ja perisynnin puolustajiksi.

3 tykkäystä
9

Siis he tarkoittavat pikkuisen muuta kuin sanovat? Olisiko liikaa vaadittu, että ortodoksi kuvaisi omaa oppiaan kohtuullisen tarkasti, niin luterilaisen ei tarvitsisi arvailla, mitä tarkoitetaan? (On sitten oma kysymyksensä, poikkeaako luterilainen oppi alkukirkosta ja jos niin miten.)

10

Ehkä hieman toistan itseäni, mutta tekisi mieli sanoa jälleen kerran: ei kannata ottaa yksittäisten foorumikirjoittajien tokaisuja ortodoksisen kirkon kantana. Minusta tällä foorumilla lausutaan usein ihan turhia kärjistyksiä, jotka kirjaimellisesti tulkittuina eivät kyllä edusta eheästi minkään kirkon uskoa.

6 tykkäystä
11

Olisiko sinusta mahdollista sellainen, että ortodoksinen oppi ei tule avautumaan sinulle koskaan!?

Meinaan, luterilaisuus (sijun vanhurskausoppi, perisynti jne.) ei ole meille ortodokseille mikään puhdas, objektiivinen “lähtökohta”. Se, tämä kaikki on sun juttu. Ymmärtääkseni, mm. Miknius on pyrkinyt avamaan tätä sinulle mielestäni tarpeeksi hyvin. Minusta ei ollut siihen, kun opiskelin vain pari vuotta ennenkuin palasin Kirkon helmaan.

Olisiko liikaa oletettua, että nämä asiat ei viime kädessä avaudu kirjaimin täällä. Pidä omasi, me omamme.

1 tykkäys
12

Voiko mielestäsi olla edes kristitty, jos ei tunnusta (luterilaista) uskonvanhurskauttamis-oppia?

13

Tästähän täällä on keskusteltu paljonkin. Yleensä me luterilaiset kutenkin perustelemme kantamme viittaamalla siihen, mitä Raamatun teksti tosiasiallisesti sanoo – vaikkapa uskosta ja vanhurskaudesta. Jos luterilainen ymmärtäisi Raamattua väärin, luulisi olevan helppoa oikaista sellainen väärinkäsitys. Ortodokseilta kuitenkin tulee kovin harvoin sellaista vastaväitettä, jossa saataisiin näytetyksi, missä kohden luterilaisen on väärässä. No, kyllä @Miknius on jonkin verran sitä yrittänyt, mutta merkillisen pitkiä ja monipolvisia hänen päättelyketjunsa kyllä ovat.

(Lihavointi minun.) Unohtaa täysin? Ihminenhän se on luterilainenkin, ja kaipaa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä jne… Kommentoinpa vielä ketjun otsikkoa, “oman kirkkokunnan valintapohdistekelua”: ei ole mielekästä “valita” (jos nyt kyse on valinnasta) sitä kirkkokuntaa, joka tarjoaa mahdollisimman voimakkaita elämyksiä “kaikille aisteille”. Kysymyshän on totuudesta.

1 tykkäys
14

Ainakaan useimmat ortodoksit eivät tee sitä avautumista kovinkaan helpoksi. :frowning:

15

Tiedossani ei ole, että olisi mitään “luterilaista” uskonvanhurskauttamisoppia, joka olisi jotakin muuta kuin se, mitä apostolit opettivat uskosta ja vanhurskauttamisesta. Eli kyllä jokaisen kristyn tulee tunnustaa Raamatun oppi pelastuksesta (ikänsä ja ymmärryksensä mukaisella tavalla). Sikäli olen täysin ymmälläni, kun monikin ortodoksi sanoo, että hänellä on eri oppi kuin minulla.

2 tykkäystä
16

Ette te luterilaiset, vaan opettajanne ja teologinne. Ei sinusta ole tullut noinkaan fiksua luterilaisuuden tuntijaa ohimennen. Miestä, joka osaa sanoa tosiallisesti mitä Raamatun teksti sanoo.

Tai oukkidoukki, me vanhakirkolliset tai ortodoksit perustelemme samoin. Tietysti sillä erotuksella, että Lutherilla & Co ei ole mitään merkitystä.

Iloitse siitä. Iloitse luterilaisesta vanhurskauttamisopista ja perisynnistä. Iloitse tästä kaikesta luterilaisuudestasi. Se on sun juttu. Ei meidän, vaikka kuinka selittäisit. Toki, iloitse siitäkin, että voit sen opettajiesi mukaan selittää ja valitella kuinka me ortodoksit (katoliset ja orientaalit) emme sitä allekirjoita. Tällä riemulla saatte varmasti lisää poppootaa seurakuntaanne.

Niin on. Onko sinulla jotain vanhojen kirkkojen ev.lut.lähetyshiippakuntaa perinteisempää liturgis-sakramentaalista elämää vastaan? Mitä mielestäsi ortodoksinen paasto, avioliitto, sairaanvoitelu välittää? Epätotuuttako? Eivätkä ne viittaa tarpeeksi hyvin luterilaiseen uskonvanhurskauttamis/peristynti-oppiin?

17

Täällä foorumilla monisa kohdin on kuvattu näitä eroavaisuuksia. Luterilaisella puolella on helposti saatavilla dogmaattista analyysiä. Ortodoksisuudessa ainakin suomalaisessa kirjallisuudessa ei ole systemaattista kaiken kattavaa systemaatista dogmatiikkaa. Englannin kielellä sitä on runsaasti. Toiseksi ortodoksi teologia on niin erilaista, että siitä on hyvin vaikea saada otetta protenstanttisella ajattelutavalla. Näin se vaan on. Tulee tunne, että se on kuin liukas saippua, josta ei saa otetta. Siinä on jotakin samaa mitä Raamatun teksteissä tulee ilmi. Salaista joka ei avaudu ulkopuoliselle. Raamatussa on peiteltyjä tekstikohtia ( en nyt mene siihen). Jeesus itse sanoo, valtakunnan salaisuudet salataan…
Jotain samaa on ortodoksisuudessa. Jos haluat olla ortodoksi, se on todella vaikeata.

18

Isoissa linjoissa minulla ei ole mitään teidän liturgiaanne vastaan. Hiukan epäselvää minulle on, mitä teillä niistä opetetaan; epäselvyys johtuu syistä, joita olen yrittänyt kuvata. (Jos joku opettaisi, että liturgialla tai muilla ihmisteoilla voisi korvata tai täydentää Kristuksen työtä, olisin eri mieltä, mutta oletetaan nyt, ettei sellaista opeteta.) Paasto voi olla hyödyksi; avioliitto on Jumalan säätämä ja siunaama asia; ja sairaiden voitelukin on raamatunmukaista toimintaa.

19

Ei meilläkään kaikki ole teologiaa opiskelleita. Itse joskus kuvittelin taustani takia pystyväni. Mutta kuten sanoin, Miknius pääsi syvemmälle. Luotan hänen kykyyn tai haluun kääntää näitä meitin juttuja “luterilaisiksi”.

Mije kun keskittyin sittemin meitin ja ei-kalkedonilaisten välisen kristologisen skisman selvittämiseen. Tuli käytyäkin lukuisten “monofysiittien” maissa. Eniveis, ovat kaikessa meitä lähempänä kuin katoliset tms. Ja eivät todellakaan ole Kristuksen ihmisyyden kieltäjiä.

20

Ei meillä taida ihan tällaista, mutta ei myöskään puhetta “ihmisteoista” vs. Kristus. Kuvaamasi kaltainen puhe on vierasta ortodokseille. Ortodoksinen kristitty ei ole sellainen, joka saavuttaa jotain korkeaa tms. omin avuin. Hän on aina Luojastaan riippuvainen, Hänen omansa. Langennut, mutta ei totaalisen deprivaation alainen.

“Ihmisteoista” saatetaan puhua, mutta yleisesti negatiivisessa merkityksessä. Asioina, jotka tehdään toisin kuin Luoja/Jumala haluaa.

Tämä “ihmisteko” -keskustelu näyttäisi asettuvan pelagiolainen - semi-pelagiolainen -vääntöön. Ennen kuin jatketaan faktoitus paikallaan; “semi-pelagiolaisuus” käsitteenä ei ole mikään ekumeeninen kirkolliskokouksen määritelmä. “Semi-pelagiolaisuus” esiintyy ensikertaa Yksimielisyyden Kaavassa (lut.) Vain Pelagios ja hänen seuraajat mainitaan tuomittavina ekumeenisten kirkolliskokousten asiakirjoissa. Niissä ei puhuta missään kohtaan “semi-pelagiolaisuudesta”. “Semi-pelagiolaisuus” on luterilaisen perinteen myöhempää tulkintaa ja sanoitusta, joka näyttää olevan valitettavan validi yhä tänään.

Mije, itse dogmihistorioitsija Jaroslav Pelikanin lailla puhuisin enemmänkin (Lännessä) augustinolaisuuden ja semi-augustinolaisuuden väännöstä. Pelagiolaisuus tuomitiin syystä. Semi-pelagiolaisuus -leima taasen on reformaattorien tapa korostaa, nostaa itseään tapetille. Kenties juuri sinä “ihmistekoisuutena”.

1 tykkäys