Mitähän tällä tarkoitetaan kristillisessä kontenteksissa. Kuka kristitty toimisi näin.
Tällä ei ole oikeastaan mitään merkitystä. Apostolit olivat jo kuolleet kun moni asia kristinuskossa hahmottui. Reliikit olivat joka tapauksessa kristinuskon ytimessä ja siitä nousevia, eikä niiden katsottu olevan apostolista uskoa vastaan. Oliko varhaiskirkko siis erehtynyt? Mitä mieltä olet Henrikki.
Pidän erehdyksenä ainakin sitä, että vaaditaan, että jokaisessa kirkkorakennuksessa on reliikki. (Tämä vaatimus on tunnettu viimeistään 700-luvulla.)
Tässä on kysymyksessä suhteesta 1500 luvun katoliseen kirkkoon, siitä ei voi tehdä johtopäätöksiä varhaiskirkoon nähden. Uskonpuhdistus operoi voimakkaasti katolista ansioajattelua kohtaan. Jos sen sijaan tästä otetaan peruste kristillisen traditon riisumisajatukselle, käy kuten lutherin ajan kuvainraasto kiistassa. Näin on tainnut kuitenkin käydä. Lisäksi väitän, että näitä tunnsutuskirjojen tekstejä ikään kuin laajennetaan perkaamaan kristilistä vuosituhansista traditiota. Uskonpuhdistajat olisivat voineet ottaa huomioon paremmin kirkon elämän, mutta tässä kävi toisin, siksi raamattu on ainut lähde ja traditio sille alisteinen. Tämä on se linja. Yhtenäiskirkossa käitys oli toisentyyppinen.
Siinä voi olla se pointti, että kuolleetkin elävät, näin maallinen jumalanpalvelus heijastaa taivaallista Jumalanpalvelusta. Muistaakseni ilm > joku kohta ( en selitä tätä enempää.) Pidän tätä itse hyvänä ja arvokkaana asiana.
Olen minäkin käynyt apostoli Johanneksen haudalla Efesossa ja taisin jonkun rukouksenkin mielessäni lausua. Sieltä kuulemma pöllähtää pölypilvi aina silloin, kun Johannes vastaa, saati että kävisin imemässä haudalta energioita, kuten Amerikassa äärikarismaatikkojen kerrotaan tekevän jonkun Kathryn Kuhlmanin haudalla. Enkä enää ihmettele, mistä käytännöt ovat peräisin.
Tai kun kävin Jerusalemin Pyhän haudan kirkossa, näkyi kivipaasilla, johon Jeesus oli laskettu ristiltä ennen hautaamista, turisteja voitelemassa esineitään kiveä vasten, jotta ne saisivat siitä voimaa. Vierestä vain katselin ja kummastelin käytäntöjä. Itse en esineitä tai paikkoja palvo, vaikka voin pitää niitä historiallisina todisteina ja sitä kautta jopa pyhinä.
Tässä reliikki-, kuva- ja pyhiinvaellusasiassa ollaan kyllä aiheessa, jossa mielestäni löytyy yhtymäkohtia pakanalliseen taikauskoon, mutta kun kaikki tapahtuu kristillisessä kontekstissa, ajatellaan kai, että hengetkään eivät ole vääriä eivätkä ihmeetkään. Vai onko näin? Onko tällainen sietämätöntä puhetta ort-kat -paradigman väelle?
Nyt pitäisi tarkemmin tietää miten kristinusko mielestäsi lähestyy pakanuutta. Millä tavalla ihmeet ja henget ovat mielestäsi vääriä.
Kun viittasin kirkossa ja palveluksissa käymättömyyteen, viittasin aikaan, jolloin olin kyllä nimellisesti ev.-lut. yhteisön jäsen mutta se ei merkinnyt juuri mitään. Uskonnollinen aktivoitumiseni alkoi uskonnollisen kokemuksen myötä. Sen jälkeen olin useita vuosia aktiivisesti osallistuva luterilainen. Asioihin perehtyminen sai minut epäilemään ev.-lut. yhteisön uskontalletuksen täyteyttä ja etenkin sitä, saanko siellä oikean ehtoollisen. Sitä pari vuotta kriiseiltyäni sitten erosin ja hakeuduin ort. Kirkkoon. Kyllä minä ehdin nähdä ev.-lut. touhun sisältä päin aivan riittävästi.
Päinvastoin, se on hyvin syvällinen ja viisas käytäntö. Sitä usein ajattelen kerubiveisun aikana. Reliikki on välttämätön eukaristian toimittamiselle - joko se on pyhässä pöydässä, tai antiminssissa. Reliikki muistuttaa siitä, että kyse on todellisesta olemuksellisesta veren yhteydestä eikä mistään symbolisesta muistelemisesta. On kiistämätöntä, että varhaisessa kirkossa liturgia toimitettiin marttyyreiden haudoilla, hautakatakombeissa jne. Reliikki kirkossa on eräänlainen “trademark”, laadun tae: se todistaa siitä, että kyseessä on aito, oikea, Kristuksen verelle rakennettu kirkko eikä mikä tahansa uskonnollinen rakennus.
Tuli mieleen vähän toisenlainen teema. Otsikossa on sana alkukristillisyys, mikä johdatti mieleeni sanan loppukristillisyys…käsittääkseni on ollut aivan yleiskristillistä uskoa, että loppua kohden kirkon olot käyvät ahtaammiksi mutta samalla itse kirkossa tapahtuu suuri luopumus ja tulee antikristus. Kirkossa myös esiintyy valheveljiä ja tapahtuu hajaantumista. Tämä on myöhäisen kirkon historian todellisuutta. On luonnollisesti aito ja alkuperäinen Kristuksen kirkko se, jossa kaikki tämä tapahtuu. Onko tästä joitakin nykyäänkin tunnettuja opetustraditioita ort-kat sisällä? Jos luterilaisuus ei ole Kristuksen kirkko, kirkossa tapahtuva luopumus ym. paha ei tapahdu siellä.
Olen samaa mieltä. Tässä konkretisoituu kirkko elävinä kivinä ensisijaisesti siinä todellisuudessa mikä on taivaassa reaalitodellisuus. Taivaassa eukaristiaa toimitetaan, se tuo taivaan kirkkorakennukseen ja maan päälle.
Luterilaisuus oli 1500-luvulla tapahtuvaa luopumusta kirkon sisällä.
Ortodoksien ja katolilaisten välinen tilanne ei ole niin selvä koska eivät nykyäänkään ne ortodoksiset paikalliskirkot jotka eivät ole ehtoollisyhteydessä keskenään kiellä toistensa kirkkoutta.
Lännen ja idän ero vain on kestänyt niin kauan että osa porukasta on alkanut pitää niitä eri kirkkoina.
Mutta oletuksena on, että tilanne on pahin juuri ennen loppua. Ja se antikristus? Luterilaisuuden synty on jo melko kaukaista historiaa.
Luopumus varmaankin vielä lisääntyy, mutta toisaalta ennustuksiin sisältyy myös se että tietyt joukot myös lopun lähetessä liittyvät oikeaan kirkkoon (sellaisena kuin se on sillä hetkellä näkyvissä, kuitenkin selvärajaisena ja oikeaa eukaristiaa viettävänä, minkä vietto on merkki siitä mihin suunnistaa).
Antikristuksen luku on ihmisen luku. Jokainen vetäköön siitä johtopäätöksensä.
Tämä sakramenttiteologinen väite, että reliikki kuuluisi välttämättä eukaristian olemukseen, on nimenomaisesti seikka, jota on pidettävä erehdyksenä. Kun p. Paavali haluaa muistuttaa Korintin kristityille, mikä on eukaristian olemus ja miten sitä pitää viettää, hän viittaa Kristuksen asetukseen (1.Kor.11:20 jne.). On historiallisesti jokseenkin mahdotonta, että ensimmäisellä vuosisadalla olisi ymmärretty reliikkien olevan kuvaamassasi mielessä välttämättömiä.
Aika “kiistämätöntä” lienee sekin, että liturgia (ts. seurakunnan kokoontuminen) toimitettiin useimmiten muualla kuin marttyyrin haudalla. Raamatussa mainitaan kristittyjen kokoontuneen kodeissa (mm. Room.16:5).
Olen viimeisen vuoden aikana kuunnellut aika paljon tätä podcastia: The Lord of Spirits | Ancient Faith Ministries
Podcastin hengessä voisi ajatella, ettei ole olemassa mitään “pelkkää taikauskoa” vaan taikausko on aina demonista. Kun kirkko ottaa ympäröivästä maailmasta “pakanoiden juttuja” omaan käyttöönsä pyhittäen ne rukouksella, silloin niiden funktio muuttuu: niistä tulee ikään kuin ikonisia välineitä Jumalan tuntemiseen. Epäjumalankuva tai mikä tahansa pakanallinen taikakalu kahlitsee palvojansa itseensä, ikoni taas johdattaa katsojansa yli materian ja vie tämän Kristuksen luo.
Antiikin aikana tapahtunut demonien ja demonisten menojen korvaantuminen pyhällä näkyy erityisen hyvin siinä, miten antiikin aikana kaupunkien suojelijat vaihtuivat: en nyt muista, kuka oli Thessalonicaan yhdistetty antiikin jumala, mutta pyhästä Demetrioksesta tuli kaupungin suojelija. Marttyyriudellaan hän voitti kaupunkia vallassa pitäneen demonin. Keskeinen ero pyhän ja jumalan välillä on juuri siinä, että Demetrios todistaa kärsimyksellään ristiinnaulitusta Kristuksesta ja vie yhä rukoilijansa aina Kristuksen luo, kun taas demoni pitää kunnian itsellään.
Tämä oli podcast mainos. En jatka enempää 
Vertasinkin luterilaisuutta ort. ja kat. kirkkoihin, vapaasuuntaisuus on vielä enemmän pihalla.
Jonkinlaista mahdollisimman turmeltumatonta alkukristillisyyttä etsin.
Reliikkiasiassa mielestäni voidaan muistaa Vanhaa testamenttia. Vaskikäärme oli pyhänä säilytetty esine, joka oli tehnyt ihmeitä. Mutta se tuhottiin, kun ihmiset alkoivat sitä palvoa. Näin reliikkienkin osalta: niitä oikein käytettäessä ei ongelmaa ole, mutta väärinkäytösten vaarakin on olemassa. Väärinkäytökset pitää torjua.
Itse ajattelen, että pyhien reliikkien hävittäminen nimenomaan on väärää suhtautumista niihin. Toisin sanoen, koska protestantit ovat hävittäneet reliikit, se todistaa siitä, että heillä on niihin väärä suhtautuminen. Ja uusiahan heille ei ole tullut.
VT:ssä mainitut pyhät esineet kuten liiton arkku ja siellä säilytetyt esineet olivat ilman muuta pyhiä artefakteja ja siten rinnastuivat pyhien ihmisten reliikkeihin.
En nyt tarkoittanut konkreettista hävittämistä, vaan väärinkäytöksen torjumista. Mitä reliikkien hävittämiseen tulee, ortodoksithan ne ovat meiltä Suomesta niitä hävittäneet, esim. P.Henrikin reliikit suurelta osin ja Hattulan Pyhän Ristin kappaleen.
Minusta vaskikäärmeen kohdalla nimenomaisesti opetetaan oikeaa suhtautumista, sitähän tosiaan säilytettiin liitonarkissa, mutta sitten se joutui epäjumalanpalveluksen kohteeksi. Tilanne lienee päässyt siinä määrin pahaksi, että tuhoaminen oli ainut keino estää väärinkäyttö. Jos olisi sellainen tapaus, että vastaava ilmiö syntyisi reliikin suhteen, se pitäisi ehdottomasti ottaa pois käytöstä. Tällä en tarkoita, että kunnioittaminen olisi väärin tai että reliikit olisivat epäjumalanpalvelusta. Joskus kansanhurskaudessa on kuitenkin piirteitä, jotka näyttäytyvät epäasianmukaisilta ja niitä olisi hyvä opetuksella suitsia ja ohjata oikeaan suuntaan.
Pyhien tuoksu oli normaalia alkukirkossa, reliikeistä tuleva tuoksu. Nykyään myös todellista. Protenstanttista Kathryn Kuhlmania ortodoksit eivät ole kanonisoineet pyhäksi. Joten jättäisin väliin.
Tämäkin ilmiö tunnetaan jo varhaiskirkossa, kosketusreliikkejä monistettiin jo varhaisessa vaiheessa. Ei mitään outoa.
Tuossa vielä rinasteinen video; https://www.youtube.com/watch?v=xU59dc8UQjo