Helanderin selvitys vihkioikeudesta

En nyt oikeasti ymmärrä. Olenko pahoittanut mielesi jollain aiemmin sanomallani, vai miksi tulkitset minua noin jyrkästi?

Ehkä oli turhan voimakasta käyttää ilmaisua “suurin osa”. Tämä perustui ensi sijassa henkilökohtaiseen tuntumaan sekä jumalanpalvelusosallistumisesta että erilaisista kyselyistä ihmisten vakaumuksen suhteen, sekä siihen, millä tavalla näihin asioihin suhtautuvat ja niistä puhuvat itse tuntemani kirkkoon kuuluvat ja/tai kastetut sukulaiseni, ystäväni jne. Silti en varmasti tunne monien sydämen vakaumusta, ja henkilökohtaisesti toivon, että monella onkin juuri se riittävä hippunen oikeaa uskoa. Mutta jos luottaisin siihen täysin, en kokisi tarvetta kertoa heillekin Jeesuksesta.

Minua ihan oikeasti suretti tuo heittosi “sinulle kelpaavasta tavasta uskoa”. Minä koen itse, että olen saanut uskon lahjana jo pienenä kasteessani, ja meidän Herramme on suonut minulle sen armon, että tämän myötä tullut lapsenusko sai säilyä hengissä jotenkuten teini-ikäiseksi asti, vaikka uskonasioihin suhtauduttiin perheessämme varsin välinpitämättömästi ja aktiiviseen uskonharjoitukseen kielteisesti. Erinäisten vaiheitten myötä päädyin helluntaiherätyksen piiriin. En mene nyt yksityiskohtiin, mutta vaikka sain sieltä paljon hyvääkin, niin paljon ahdistusta tuotti juuri se että tapa, millä oma uskontieni oli kulkenut ja kehkeytynyt oli ongelma. Joku yritti väkisin rukoilla kanssani syntisen rukousta, joku tyytyi vain ihmettelemään. Tämän taustan vuoksi suhtaudun erittäin vastenmielisesti siihen ajattelutapaan, että uskoon voisi tulla vain tietyllä tavalla.

Minä olen evankelinen, kyllä. Pidän evankelisessa liikkeessä opetettua uskonkäsitystä oikeimpana kohtaamistani opeista ja siksi haluan sen piirissä olla. Silti en koskaan ole ajatellut, että evankelisuus olisi jonkinlainen oikean uskovaisen mittari, joka muiden olisi täytettävä. Iloitsin, kun siskoni meni Kansanlähetyksen riparille, varsinkin, kun perheeni tosiaan ei ole uskovaisia. Vaikka minulla on omat kipukohtani helluntailaisten kanssa pidän heitä edelleen rakkaina sisarina ja veljinä Herrassamme. Pidän todella ikävinä vanhoillislestadiolaisten seurakuntaoppia, mutta uskon, että heidän opetuksensa voi johdattaa liikkeen piirissä olevat perille Taivaaseen. Minulla on paljon tuttuja, jotka eivät toimi missään herätysliikkeessä vaan ihan vain paikallisseurakunnassa, mutta joiden kristillisyyttä en pidä mitenkään epäilyttävänä. Pidämme seuroja, joihin on ottanut osaa myös sellaisia, jotka eivät muuten missään seurakunnassa käy. En tiedä heidän vakaumustaan ja sydämensä tilaa, toivon parasta ja sitten vain laulamme sellaisia lauluja ja järjestämme sellaisia puheita, että niistä ainakin selviää Taivaan tie, jos se vielä on epäselvä. Olen vieraillut sekä körtti-
että esikoislestadiolaisten seuroissa, ja vaikka näin molemmissa isoja ongelmia, niin näin myös paljon kristittyjä. Näen ongelmia ortodoksisessa ja katolisessa opinkäsityksessä, mutta pidän heitäkin kristittyinä sisarina ja veljinäni. Olen hyvissä väleissä niin LHPK:n, STLK:n kuin Seurakuntaliitonkin väen kanssa, ja hekin ovat sisariani ja veljiäni. Olen myös silloin, kun eräs murehti Jehovan todistajana kuolleen äitinsä kohtaloa, lohduttanut häntä ajatuksella, että koska Jehovan todistajilla on kuitenkin Raamattu, vaikka vääristeltynä, on hän autuaan epäjohdonmukaisuuden vuoksi voinut uskoa “vahingossa” riittävästi oikein. Elävän Jehovan todistajan kohdalla en ajattelisi noin, jos on vielä mahdollista käsityksiä oikaista, mutta kuolleiden kohdalla voimme enää vain toivoa. Sama on monen sellaisen laita, joka tässä maailmassa ei vaikuta kristityltä: eläville meidän pitäisi jotenkin ilmaista se, minkä näemme oikeaksi tieksi Jumalan yhteyteen, kuolleiden puolesta voimme vain toivoa (ja voi, kuinka minä toivonkin, kaikkien edesmenneitten rakkaitteni puolesta.)

Tästä kaikesta johtuen, tuntuu todella pahalta kun vihjaat minun jotenkin sulkevan oikean tavan uskoa jonkun tietyn liikkeen näkemyksiin. Ehkä aluksi ilmaisin itseäni liian jyrkästi tai taitamattomasti, mutta silti koin tuollaiset heitot hyvin epäoikeudenmukaisina. Ehkä se ei ollut tarkoituksesi.

9 tykkäystä

En kyllä ole ajatellut ollenkaan, että olisit tarkoittanut jotakin tiettyä liikettä ainoana tienä, enkä ole semmoista myöskään vihjannut. Se, mitä tahdoin sanoa, oli, että on haitallista lähteä arvioimaan ihmisten uskoa joillain kriteereillä (eli ajatellaan joidenkin uskon olevan kelvollista, oikeaa uskoa ja muiden olevan sen ulkopuolella) ja että tällaista esiintyy paljonkin uskovaispiireissä.

Tarkoitukseni ei ollut sinua loukata.

1 tykkäys

Mikäli kirkolliskokous hyväksyisi Helanderin “kompromissin” jonka mukaan kirkko pysyisi perinteisessä opetuksessa naisen ja miehen avioliitosta, mutta sallisi papeille myös samaa sukupuolta olevien vihkimisen:

  • Miten opetettaisiin esim. rippikoulussa vakuuttavasti avioliiton olevan vain naisen ja miehen välinen liitto, kuten tuon ehdotuksen mukaan kai pitäisi opettaa, jos kerran pitäydytään siinä opissa, ja silti samaan aikaan vihitään samaa sukupuolta olevia pareja?
  • Kuka uskoo enää naispappeus"kompromissin" jälkeen, että kirkossa voi elää kaksi näkemystä aidosti rinnakkain?
  • Kuinka kauan kestäisi, ennen kuin pappiskandidaattien mahdollisuus päästä papiksi riippuisi siitä, vihkivätkö he kaikki parit vai ainoastaan nais-mies-parit?
  • Entä juridinen puoli? Tasa-arvolaki antaa uskonnollisille yhdyskunnille mahdollisuuden teologisista syistä poiketa tietyistä tasa-arvovaatimuksista. Oikeus on siis kirkolla, ei sen yksittäisillä papeilla. Jos kirkko hyväksyy myös samaa sukupuolta olevien vihkimisen, siitä kieltäytyminen on tasa-arvolain vastaista, vaikka kirkko itse sallisi omantunnonvapauden papeille. Laki ei salli omantunnonvapautta tässä yksilöille, vaan yhteisöille. Epäilenpä, että pappien omantunnovapaus pitäisi saada suoraan lakitekstiin, jos sen haluttaisiin olevan myös juridisesti pätevä.
  • Mikäli tuollainen juridisesti pätevä omantunnonoikeus saataisiin aikaan (mitä en usko), saataisiinko se koskemaan myös mm. kanttoreita ja suntioita?
6 tykkäystä

Silloin pitäisi vain todeta rippikoululaisille, että ev.-lut. papeilla on oikeus vihkiä myös sellaisiin liittoihin, jotka ovat valtion mielestä mahdollisia mutta jotka eivät ole kristillisen perinteen mukaisia ja että se on sitten kustakin ev.-lut. papista kiinni haluaako hän vihkiä myös ei-kristillisiin liittoihin, joihin hänellä on juridinen oikeus vihkiä mutta ei kirkollista velvollisuutta. Aivan kuin kaikilla ajokortillisilla on oikeus toimia myös juoppokuskeina mutta ei velvollisuutta siihen. On jokaisen kuskin oma valinta, että ryhtyykö kuskaamaan juopporemmejä baariin vai ei. Samoin ev.-lut. papeilla on juridinen oikeus vihkiä niin hetero- kuin homopareja, mutta velvollisuus vain edellisten vihkimiseen. Jotenkin näin Helander vaikuttaa asian ajattelevan.

1 tykkäys

Olisi mielenkiintista kuulla ne “toisenlaiset” selitykset homoparien vihkimykselle vs Raamattu.

Varmaan jos käyt lukemassa jonkun asiaa ajavan liikkeen sivuja, löydät sellaisia. Esim. Tulkaa kaikki -liike. (Joka ei näytä nyt toimivan.)

Isä Juha, toki tiedän heidän taustansa.
Olen lukenut selvitystä puuduksiin asti ja mitä enemmän sitä luen, sen käsittömämmäksi asia loittonee.

1 tykkäys

Ne perusteet eivät tosiaan minun muistaakseni ole siihen selvitykseen kirjoitettuina. Saatan muistaa väärin.

Luulisin, että netistä kyllä löytyy, jos oikeasti ajattelet, että olisi mielenkiintoista kuulla. Silvanukselta tuskin kannattaa penätä tai hänelle todistella, ettei sellaisia voi olla.

Eila Helander oli tänään Tiililä-seuran kokouksessa kertomassa selvityksestään… Keskustelu oli rakentavaa.
Osanottajia kovasti huolestutti mihin suuntaa ollaan seuraavaksi menossa, jos kirkko tekee asiassa kompromissin.

Piispoilla tosiaankin on asiasta erilaisia näkemyksiä.

1 tykkäys

Kotimaa24 blogeissa käydään teemasta vilkasta keskustelua.

Nyt pitäisi olla alkufoorumin Kirkonrotta kertomassa, kuinka Askolan kanta on käytännössä pelkkää hallinnolla ja juridiikalla runnomista, jossa teologinen työskentely jää tyystin tekemättä ja haluttu kanta runnotaan väkisin läpi jne. Tuskinpa Askolallekaan kelpaisi pelkkä piispojen antama ohjeistus, jos se olisi erilainen kuin se kanta, jonka Askola haluaa voittavan. Jos taas hänen edustamansa kanta olisi se piispojen kanta, niin sitten mitään perusteluja ei tarvita, vaan olisi ihan riittävästi käsitelty, että piispat vain yksimielisesti toteavat, että homopareja saa vihkiä jne.

Mutta ei kai kukaan olettanutkaan, että asiassa tehtäisiin ratkaisu teologisen argumentaation pohjalta? Luterilaisuudessa on niin vahvasti sisäänkirjoitettuna ajatus siitä, että avioliitto on vain maallisen järjestyksen asia, että eivät he näe homoparien vihkimiselle mitään estettä, kun “kansa” ei yksimielisesti vastusta vihkimistä. Ev.-lut. yhteisö tulee myöntymään tässä asiassa maallisten ihmisten kannalle aivan samoin kuin se on tehnyt vuosikymmenten varrella kaikissa muissakin asioissa: eronneiden vihkiminen, naispappeus jne.

2 tykkäystä

Siis liberaalissa luterilaisuudessa. Klassisessa luterilaisuudessa asia ratkaistaan Raamatun avulla.

2 tykkäystä

Kyllä se on ihan “klassista luterilaisuutta” Lutherin esikuvan ja opetusten mukaan, että avioliitto on maallisen järjestyksen asia. Lutherhan totesi tämän harvinaisen selvästi, ja sitä kantaa luterilaisuudessa on seurattu.

Kerropa, missä totesi.

Sillä aikaa, kun @timo_k etsii sopivaa Luther-sitaattia, havainnollistan M. Lutherin kantaa, joka käy ilmi vaikkapa Vähän katekismuksen liitteestä “Avioliittoon vihkiminen. Opas tavallisille papeille” (Vähä katekismus liitteet - Luterilaiset tunnustuskirjat | Suomen ev.lut. kirkko; seuraavissa otteissa olevat lihavoinnit ovat omiani).

Luther aloittaa: “Maassa maan tavalla, sanoo sananlasku. Koska häät ja avioliitto kuuluvat yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin, ei siis ole meidän pappien ja kirkon työntekijöiden asia antaa niistä säädöksiä ja määräyksiä.” Tämän kyllä jotkut ymmärtävät niin, että Luther piti avioliittoa maallisen asiana, mutta tämä on väärinkäsitys; maallisia ovat vain avioliiton solmimisen ulkoiset järjestelyt. Tämä käy ilmi tekstin jatkosta: “Jokainen kaupunki ja maa noudattakoon omaa käytäntöään ja totuttuja tapoja. Jotkut vievät morsiamen kirkkoon kahdesti, illalla ja aamulla, toiset vain kerran. Jossakin morsiuspari kuulutetaan avioliittoon saarnastuolista pari kolme viikkoa etukäteen luetulla kuulutuksella. Antaa ruhtinaan ja raadin järjestää semmoiset asiat kuten haluavat–”

Lutherin mielestä (ja hänen kantansa tuskin on poikennut kenenkään muunkaan 1500-luvun teologin kannasta) avioliitto on Jumalan säätämys, samoin sen säännöt ja reunaehdot. Tämän voi todistaa vaikka näillä otteilla:

5 tykkäystä

Sorry, en ala etsimään, kun en omista Lutherin teoksia. Mutta näissä foorumikeskusteluissa on useasti tuotu esiin Lutherin kanta avioliitosta maallisena säätynä ja maallisen regimentin alaisuuteen kuuluvana asiana ja että jos luterilaisia pappeja pyydettiin vihkimään, niin pyyntöön tuli suostua jne.

On muuten kummaa se, että tuota harhaluuloa elätellään aina vain. Minäkin toisessa ketjussa tarjosin Lutherin tekstiä kun ortodoksi kertoi miten avioliitto on luterilaisuudessa ensisijaisesti maallinen jutska. Onkohan joku ortsuguru levittänyt sitä väärinkäsitystä?

1 tykkäys

Kyllä sitä levittävät ihan luterilaiset itse - aina oppikirjoja myöten.