Osuin tällaiseen kommenttiisi @Fratres.
Minua kiinnostaa vilpittömästi mikä on vakuuttanut sinut tästä.
Ymmärrän foorumihistoriani kautta jos luulet että vain kettuilen, mutta olisin kiitollinen jos haluaisit avata tätä asiaa. Mikä helluntailaisuudessa on sinusta sellaista että se on alkuperäistä kristinuskoa?
Kirkon synty tapahtui ensimmäisenå helluntaina, jolloin Pyhä Henki vuodatettiin. Helluntailaisuus pitää näitä ja armolahjoja tärkeinä, toki Kristus keskiössä. Helluntailaisuus syntyi samanlaisesta Hengen vuodatus-tilanteesta , kuin ensimmäisenä helluntaina.
En ehdi nyt käydä pitempää keskustelua tästä aiheesta, mutta apostolinen usko on heille tärkeää, kuten varmaan muillekin.
1 tykkäys
Jos saa kysyä, niin miten tämä eroaa ns. perinteisten kirkkojen ihme-kertomuksista?
Ei varmaan mitenkään, missä herätystä on vain esiintynyt. Herätyksiä on ollut maailmalla paljon ja myös Suomessa. Esim. herännäisyyden alussa tapahtui Telppäsniityn ihme ja helluntaihumahdus, että ihmiset menivät hurmoksiin ja puhuivat kielillä jne. Nykyään herännäisyys on täysin sammunut herätysliike. Katolisessakin kirkossa on ollut lukuisia herätyksen hetkiä ja ihmekokemuksia ja on edelleen. Ortodoksisuutta en tunne.
1 tykkäys
Kokemuksellisesti varmaan hellareiden kertomuksia eniten muistuttaa meikäläisten kertomukset ohjaajavanhuksista, jotka pystyivät ottamaan vastaan rippejä kielillä, jotka eivät luonnostaan ymmärtäneet.
1 tykkäys
En tiedä, kuinka hyvin @Fratres tuntee helluntailiikettä, mutta itse tunnen (ainakin suomalaista) verrattain hyvin, ja nykyään ulkopuolisena kykenen sen sisältöä myös ilman mitään kaunaista asennetta arvioimaan, ja rohkenen sen myös tehdä.
Ensinnäkin pidän edesmennyttä helluntailaista lähetyssaarnaajaa Mauri Viksténiä maailman kovimpana teologina ja Hengen miehenä ja pätevimpänä raamatunopettajana. Valitettavasti hänen sangen kirkkaasti julistamansa uskonvanhurskausoppi ei kuitenkaan ole saanut liikkeessä ansaitsemaansa asemaa.
Hyvää helluntailaisuudessa on se, että siellä jokseenkin aidosti pyritään olemaan tosissaan näiden uskonasioiden kanssa. Toki voi olla että hiukan liiankin tosissaan. Toiseksi hyvää on se, että armolahjaisuus ei ole liikkeessä tukahtunut, vaikka seassa on ilmiselvästi myös epäterveitä ilmiöitä. Kolmanneksi haluan mainita iloisen laulukulttuurin. Myös puhujat ovat lahjakkaita ja saarnaavat tavallisesti ilman papereita.
Liike on maallikkojen käsissä, joten sieltä puuttuu sellainen kunnollinen teologia, joita vanhat kirkot ovat harrastaneet vuosisatoja. Liikkeeseen on muodostunut omaleimainen kulttuuri, jossa:
-rukoustavat ovat liikkeelle tyypillisiä
-liike on ollut alusta lähtien aika lailla legalistinen
-nykyään ”ylistysmetodiikka” on vallannut alaa ja aiheuttanut harmillista vinosuuntausta
-liike on muodostunut kristilliseksi alakulttuuriksi toisen ja kolmannen ja neljännen sukupolven kautta (heitä on valtaosa), mikä väkisinkin tarkoittaa ajautumista kohti tapakristillisyyttä (ei sinänsä huono asia)
-kymmenysoppi lienee edelleenkin voimassa kirjoittamattomana lakina
-opillinen hajanaisuus, opetus on kiinni saarnaajan näkemyksistä eikä yhteisestä opista
-tiukka pitäytyminen omaan kastenäkemykseen ilmentää teologian kehittymättömyyttä
-liike tarjoaa rehevän kasvualustan farisealaisuudelle; toki teeskentelijöitä on kaikkialla
Klassisessa helluntailaisuudessa ei ole hairahduttu esimerkiksi sapattiin, mutta helluntailaisuudesta irtautuneita uuskarismaattisia poppoita pidän selkeästi vinosuuntauksina.
4 tykkäystä
Apostolien Teot on helluntailaisille eräänlainen ohjekirja, jota matkitaan. Etsitään helluntain kokemusta ja erityisesti kielillä puhumista.
“Uskovien kaste” on heille Apostolien Tekojen “määräys” vaikka se on vain heidän oma tulkintansa.
Luulisi, että Apostolien Tekojen mukaisesti he pitäisivät omaisuuttaankin yhteisenä, mutta tässä he eivät matki alkuseurakuntaa vaan voivat hyvillä mielin olla “epäraamatullisia.”
7 tykkäystä
Helluntailaisuuden syvin on ongelma on uskon käsittäminen ihmissuoritukseksi, jolloin heidän on käännettävä katseensa itseensä, siihen onko heillä uskoa, uskovatko he? He eivät näe, että ihmisessä itsessään tapahtuvat muutokset eivät ole pelastuksen peruste, vaan ainoastaan Kristuksen ristintyö, jossa Jumala on sovittanut maailman itsensä kanssa ja Kristuksen ylösnousemuksen hedelmänä vaikuttanut uskon Hengessä kuullun sanan kautta. Helluntailaiset käsittävät ikään kuin pelastus olisi lääkinnällinen tai fysikaalinen muutos ihmisessä niin, että epävanhurskaasta ihmisestä itsessään tulisi tämän muutoksen seurauksena vanhurskas ihminen. Mutta näin ajatellessaan he kääntävät asian päälaelleen siirtäessään syntien anteeksiantamuksen Jeesuksen ristintyöstä meidän suoritukseksemme, teoksemme. He eivät sisäistä sitä totuutta, että syntien anteeksiantamus on täysin riippumaton meistä ja siksi he eivät voi myöskään käsittää kristinuskon mukaista kasteopetusta, jonka mukaan synnit saadaan anteeksi kasteessa ja omaksutaan Jumalan vaikuttamalla uskolla, olipa kastettava vauva tai aikuinen. Onhan Jeesus kantanut maailman synnin!
Myös luterilaisuuden parissa esiintyy kyseistä väärinkäsitystä vähän erilaisessa paketissa, ensiksikin ratkaisukristillisyydessä jossa niin ikään pelastuksen perustana nähdään ihmisen ratkaisu ja siirretään syntien anteeksiantamus Kristuksen sovitusteosta ihmiseen, hänen henkilökohtaiseen ratkaisuunsa, jonka käsitetään tapahtuvan kastetta myöhemmin seuraavassa ymmärtävässä iässä, ikään kuin syntien anteeksiantamus olisi riippuvainen ymmärryksestämme, sen aktista.
Edelleen niin sanotussa hieman sofistikoituneemmassa luterilaisuuden mallissa, josta käytetään nimitystä unitiivinen vanhurskauttaminen käsitetään pelastuksen perustaksi uskovan unio Kristuksen kanssa, eli katse siirtyy jälleen oman puseron sisään, eikä käsitetä uniota Kristuksen ristintyön seuraukseksi, vaan virheellisesti edellytykseksi.
Oikea kristinuskon mukainen käsitys on ns. forenssinen vanhurskauttamien, jossa Jumala lukee syntisen ihmisen hyväksi Kristuksen vanhurskauden, joka lahjoitetaan kasteessa ja omaksutaan Jumalan vaikuttamalla uskolla ilman ihmissuoritusta tai ihmisessä tapahtuvaa muutosta.
Kol. 2: 12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
Tässä nyt tulin puhuneeksi vähän muustakin kuin helluntailaisuudesta, mutta kun nämä oikeastaan liittyvät yhteen niin näin hyväksi ottaa nämäkin tässä samassa yhteydessä esille.
3 tykkäystä
Tietenkin mieleeni nousee kysymys siitä, kuka on kykenevä esittämään juuri “sen oikean” näkemyksen näistä uskonasioista. Esimerkiksi itse en antaisi kasteelle noin merkittävää asemaa ja suurta painoarvoa (ei toki haittaa jos joku ajattelee toisin). Tapasin tiistaina eduskunnassa eläkkeellä olevan kirkkoherran ja kansanedustajakollegan Anssi Joutsenlahden, joka antoi minulle tuoreen kirjansa, jossa hän mielestäni kiteyttää ydinasian aivan erinomaisesti:
“Usko on meidän vastauksemme Jeesuksen meidän edestämme tekemään pelastustyöhön.”
Mielestäni tuo riisuu pois kaiken omavanhurskauden ja karsii turhat luulot omasta erinomaisuudesta ja kyvystä omaan pelastusratkaisuun. Joku voi tietenkin ryhtyä saivartelemaan, että uskohan on Jumalan teko eikä mikään ihmisen antama vastaus, mutta ainakin omaa ymmärrystäni tuo näkemys tyydyttää, ja pidän sitä oikeana. (Minähän ajattelen, että usko syntyy eikä sitä voi itse valita eikä siitä kukaan ulkopuolinenkaan määrää.) Kaiken kaikkiaan pelastus on lahja, ja sitä parempi mitä selkeämmin se lahjaluonne kyetään sanoittamaan. Tässäkin on yksi asiaa kuvaava kohta, joka vie pohjan kaikelta “omatekopyhyydeltä”:
“Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta.” (Room 4:16)
Raamattu Pyhän Hengen välityksellä.
Kaste on Kristuksen käsky, enkä usko, että teen pienintäkään virhettä antaessani sille suuren painoarvon, koska kaste Jumalan tekona sulkee ihmisteot pois, kaikki antropologiset edellytykset.
Matt 28:19: “Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”
Juuri näin! Yks pointti harhalle on, että sana hylätään ja että Henki vaikuttaa yksin. Tulee ilmi laittamassasi tekstissä, kun irrotetaan ja siirretään ihmisen ratkaisuksi.
Tämä harha on peräisin keskiajalta Zwinglin ja Calvinin käsityksistä. Zwinglihän sanoi mm. niinkin rajusti, ettei henki tarvitse kulkuneuvoikseen sanan ja sakramenttien tapaisia kulkuneuvoja.
1 tykkäys
Tuosta kasteesta haluan vielä sanoa tänään pastoriltani kuulemat sanat: “Herra asetti kasteen, ettei kukaan voisi sanoa, minulle ei armo kuulu.” Mikä valtava vakuutus tuossa onkaan valinnasta juuri yksilöä koskien!
2 tykkäystä
Olen minäkin sitä mieltä, että mitä selkeämmin Jumalan armo sanoitetaan, sitä parempi. Opillisen hienosäädön kannalta on mielestäni silti hyvä ehkä pohtia sitä, kumpi sen sielun pelastuksen ja siis ihmisen iankaikkisuuskohtalon loppujen lopuksi määrittää: kaste vai usko. Kaste yksin vai usko yksin. Vai molemmat yhdessä.
Itse näen kasteen (kuten ehtoollisenkin) nimenomaan uskoa tukevana elementtinä, koska itse olen omaksunut uskonvanhurskausopin, en kasteenarmo-oppia. Mutta jos kasteenarmo-oppi ymmärretään pelastukseksi uskon ohella, minulla ei ole mitään sellaista käsitykstä vastaan. Mikäli olen oikein käsittänyt, luterilaisessa kirkossa asiahan on juuri näin. Joku voi silti ajatella kasteen olevan riittävä ilman uskoakin. Voin senkin ymmärtää, koska jos joku turvaa kristilliseen kasteeseensa, hänellä on ainakin implisiittisesti ajatellen myös uskoa.
Varmaankin omavanhurskaus ja omatekopyhitys ja ratkaisukristillisyys ovat lakihenkisinä oppeina ja asenteina kaikkein haitallisimpia Jumalan armon ja pelastuksen lahjaluonteen ymmärtämisen kannalta. Kun joku lukee oman erinomaisuuden ja onnistumisen kristityn ansioksi, syntinen uhkaa menettää todellisuudentajunsa ja kykynsä nähdä omassa itsessään kelvottoman tilansa Jumalan edessä. Mutta juuri sen tähden onkin upeaa, että Kristuksessa kristitty voi omistaa kaiken mitä Kristus omistaa.
Tietenkin luterilaisen shibboletin mukaan usko yksin Sola Fide pelastaa, mutta usko tarvitsee kohteen johon tarttuu, jotta se olisi pelastavaa ja siksi se uskoo Jeesuksen sanoihin, joiden mukaan kaste välittää syntien anteeksiantamuksen, syntien anteeksiantamuksen joka on jo valmiina Kristuksen pelastusteossa. Näin usko ei saa aikaa pelastusta, vaan se on jo valmiina, kuten mm. Matt. 22:n esittämässä hääkutsussa Jeesus asian esittää.
Näin usko ei itsessään pelasta, vaan se on tarttumistoiminto, se toisin sanoen tarttuu Jeesuksen aikaansaamaan sovitukseen, mutta ei missään nimessä saa aikaa sovitusta. Klassista ilmausta käyttääkseni se on kuin tyhjä käsi joka ottaa vastaan sen mitä sille tarjotaan. Sen tähden ei uskosta kannata pitää hirveää meteliä. Olav Valen-Sendstad selittää asian hyvin seuraavassa:
Meidän on mahdotonta kohottautua itsemme yläpuolelle johonkuhun toiseen, jotta tuntisimme hänen sisimpänsä. Samoin on saatanallista kuvittelumystiikkaa saada ihmiset uskomaan, että he voivat kohottautua Jumalan sisimpään tunteakseen sen. Halutessamme tuntea Jumalan sisimmän meidän on annettava Jumalan Hengen selittää meille se. Paavali sanoo, että vain Jumalan Henki tutkii Jumalan syvyydet ja tuntee Jumalan sisimmän (1. Kor. 2:11-13). Täällä maailmassa Jumalan Henki ei koskaan selitä jumalaa ilman ulkoista, kirjoitettua tai puhuttua Sanaa. Tunnemme Jumalan sisimmän vain Sanan avulla.
Meidän on uskon maailmassa selvästi erotettava toisistaan, mitä tapahtuu omassa sisimmässämme ja mitä tapahtuu Jumalan sisimmässä, se, mitä tiedämme, tunnemme ja havaitsemme itsessämme, ja se, mitä emme voi tuntea emmekä havaita Jumalasta, vaan mikä meidän on vain uskottava Sanan ja Jeesuksen perusteella.
Emme kuitenkaan saa olla väärällä tavalla nöyriä ja sanoa, että uskomme on liian kehno ja pieni voidakseen ratkaista sen, mitä jumala sisimmässään tuntee meitä kohtaan. Jumala on sanassaan ilmaissut sisimpänsä täyteyden (Joh. 1:18; 6:46), eikä ilman sellaista ilmoitusta ole olemassa uskoa todelliseen Jumalaan. Ilman Sanaa ei voi uskoa elävään Jumalaan. Siksi usko ei suinkaan sinänsä aiheuta Jumalassa tunteita, vaan uskosi täytyy Sanassa tarttua siihen, mitä Jumalalla on ja mitä hän itse on…
…Koska syntien anteeksiantamus tapahtuu Jumalan sisimmässä, meidän on uskottava se eikä tunnettava tai havaittava sitä. Syntien anteeksisaamisesta vakuutumme Sanan perusteella, joten meidän on uskottava Sanaa, vaikka sydämemme tuomitseekin meidät ja omatuntomme syyttää meitä (1. Joh. 3:20). Syntien anteeksiantamuksen uskomisen ja tuntemisen sekoittamista on aina pidettävä Saatanan juonena.
Olav Valen-Sendstad, Sovinto Jumalan kanssa, 198-207.
Po. asiassa kaste on siis näkyvää Sanaa, joka vastaanotetaan uskolla. Ihminen pelastuu vain uskomalla Sanaan, Jumalan ilmoitukseen, ei uskomalla miten tahansa tai peräti mihin tahansa.
2 tykkäystä
Vähän sekavasti sanot, sorry .
9x tuossa jo kommenttoi.
Ekumeenisella foorumilla on hyvä selkeyttää eri kirkkokuntien opetuksesta olevia käsityksiä. Toisaalta ymnärrän halusi sanoittaa omalla tavallasi dogmeja. Toisaalta vaarana on vinoon meno. 
Maallikkona sanoisin lyhyesti että perusasia luterilaisen opin mukaan on: Jumala pelastaa suvereenisti.
Siis sekä usko että kaste ovat lahjaa. Ei ole kahta oppia rinnakkain, vaan Raamatun tulkinta luterilaisittain on: Kasteessa saamme Jumalan lapsen oikeuden ja uskossa elämää sitä lapsen elämää. Pelastumme armosta. Ei ole erikseen kasteen armoa, joka pitää uskoa. On vain armoa.
3 tykkäystä
Nasevasti sanottu!
1 tykkäys
Joo ja ainakin minusta on hyvinkin mielenkiintoista lukea ja kuulla eri kirkkokuntien käsityksiä ja kiteytyksiä kristillisen pelastusopin ydinasioista ja verrata niitä keskenään ja tietenkin myös peilata niitä omiini. Viralliset ja valmiit opinkappaleet eivät niinkään kiinnosta vaan ajatustenvaihto.
1 tykkäys
Siis oliko Närhen Timppa vielä siellä?
Kyllä oli. Juttelin hänen kanssaan Albaniasta kun oli esirukouksen aika. Ensin hän ei tunnistanut minua mutta muisti sitten kun esittelin itseni. He olivat viettäneet hiukan yli puoli vuotta Tiranassa sen jälkeen kun kommunistihallitus oli kaatunut. Oli samaa mieltä että siellä on hyvä safka.
1 tykkäys