Ihmisviisauden suhde hengelliseen viisauteen

Usko
95

Jos kristinusko on metafyysinen totuus, niin miksi Jumala on ilmoittanut totuutensa ihmisille sellaisessa muodossa, ettei se järjen mukaan ole edes paradoksaalista, vaan suoranaista järjettömyyttä eli järjen valossa mahdottomuutta sinänsä? Minä en ainakaan saa järkeni valossa esim. väitettä, jonka mukaan Jeesus on sataprosenttisesti tosi Jumala ja sataprosenttisesti tosi ihminen yhdessä persoonassa, vaikuttamaan edes paradoksilta, jolloin siihen voisi (järkevällä tavalla) uskoa, vaan näen väitteen järjen valossa mahdottomuutena sinänsä, jolloin siihen ei voi millään (järkevällä tavalla) uskoa (vrt. neliömäinen ympyrä).

P.S. Olen siis Lutherin kanssa samaa mieltä siitä, että (kristin)usko ja järki ovat toistensa vihollisia.

96

Kai sentään se tunnustus on myös Tunnustuskirjoissa ilmaistu, vai mitä ymmärrämme tästä Kirkkolain pykälästä 1:

1 § Tunnustus Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa.

97

Ehkäpä juuri tästä syystä.

98

Tarkoitatko, että kristillisen objektiivisen uskon itse asiassa suorastaan täytyy olla ihmisjärjen vastainen, jotta yksin Jumalan synnyttämä usko ihmisessä olisi mahdollista (sillä Uudessa testamentissa sanotaan, että usko on Jumalan teko), tai että objektiivisen uskon (ainakin, mitä tulee kristillisen uskon ydinsisältöön) ei tule saada tukea järjeltä, jotta ihmisen subjektiivinen usko kristilliseen objektiiviseen uskoon olisi kokonaan Jumalan teko, eikä syntyisin siitä, että ihmisen järki, omatunto ja tahto yhdessä sanoisivat aamenensa objektiivisen uskonsisällön suhteen, jolloin subjektiivinen usko objektiiviseen uskoon voisi todellakin olla ihmisestä itsestään lähtevää ja syntyvää uskoa?

99

Minusta Jumala ei ole järjen vastainen, vaan sen ylittävä, ei paradoksaalinen vaan analoginen.

1 tykkäys
100

P.S. @anon31067578.

Vai tarkoitatko, että metafyysisessä todellisuudessa esim. 1+1= 2 ei enää pätisikään, vaan siellä esim. 2+6 = 9999, ja siellä neliöt voisivat olla ympyränmuotoisia ja tosi Jumala yhtä aikaa tosi ihminen yhdessä ja samassa persoonassa? Olen kyllä sitä mieltä, että ymmärryksemme muokkaama ja havaitsema todellisuus ei ole koko todellisuus, ja että vaikka itse Jumala selittäisi meille metafyysisiä asioita, emme niitä kaikkia ymmärtäisi; mutta mitä tulee uskon ydinasioihin, niin hän olisi voinut luoda meidät sellaisiksi, että järjenvalomme käsittäisi edes ne riittävän selvästi, jotta uskominen olisi luontevampaa ja helpompaa, sillä ainakin minä haluan ensisijaisesti uskoa sellaisiin asioihin, joita järkeni pitää tosina.

Kristologiaan liittyvää vanhempaa tekstiäni: Oliko Jeesus esim. nukkuessaan yhdessä persoonassa kokonaan unessa ja kokonaan valveilla yhtä aikaa? Jeesus tosi Jumalana ja tosi ihmisenä ei oikeaoppisen näkemyksen mukaan ole koskaan voinut olla kaksipersoonainen olento, vaan yksipersoonainen. Mutta tästä johtuen Jeesus eikä kukaan toinenkaan ihminen voi olla järjen mukaan yhtä aikaa tosi ja siis kokonainen Jumala ja tosi ja siis kokonainen ihminen yhdessä ja samassa persoonassa.

Jumala on ääretön. Mutta jos Jeesus tosi ihmisenä olisi samalla yhtä aikaa tosi Jumala, silloin ääretön mahtuisi äärelliseen tai äärellinen olento (= Jeesus) olisi yhtä aikaa täysin ääretön ja täysin äärellinen yhdessä ja samassa persoonassa. Tämä on mahdottomuus sinänsä, ei siis paradoksi, joka on vain näennäisesti järjenvastainen väite (vertaa Kierkegaardin paradoksi “olisin tuhoutunut, jos en olisi tuhoutunut”, joka on siis vain näennäisesti järjenvastainen väite eli paradoksi).

Jumala on kaikkitietävä, Jeesus tai “tosi ihminen” Jeesus ei ole kaikkitietävä (Matt. 24:36). Jumala on kaikkialla läsnä oleva. Kukaan tosi ihminen ei ole kaikkialla läsnä oleva, mutta Jumala siis on. Jos Jeesus tosi ihmisenä eli tietyssä paikassa elävänä on samalla “yhdessä ja samassa persoonassa” sataprosenttisesti tosi Jumala, joka on kaikkialla läsnä oleva, niin Jeesus ei ole tosi ihminen; jos taas hän ei ole kaikkialla läsnä oleva, hän ei ole tosi Jumala. Jne.

101

Minusta hyvin ja ytimekkäästi sanottu, juuri tästä syystä.

“Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon” (Jaak 4:)

Paradoksi kertoo juuri siitä, että Jumala haluaa johdattaa ihmisen ensin nöyryyteen.

102

Ehkä yksi suuri syy siihen, että olen paraikaa ort.katekumeenikurssilla, ja kovin kaihoisasti katson sen kirkon suuntaan, on juuri siinä, että olen kyllästynyt vuosikausia evl-puolella jatkuneeseen “järkipuheeseen”. “Nykyään kun tiedämme”-henkiseen “järkeilyyn” ja “viisauteen” ( =viisasteluun), millä pyritään kääntämään musta valkeaksi ja löytämään Raamatusta Jumalan ohje entistä käsitystä täysin päinvastaiseen kristilliseen avioliittokäsitykseen.

Tulee Orwellin ELäinten vallankumouksen kielipelit mieleen. En koe mielekkääksi sitä, että itsekäs ja individualistinen nykyihminen julistaa itsensä kaikkien aikakausien viisaimmaksi auktoriteetiksi, joka vasta nyt ja juuri nyt osaa nähdä Jumalan tahdon tallessa olevasta Jumalan sanasta.

Koen itse, että ellei kristinusko kelpaa, itsekäs ja individualistinen nykyihminen voi aivan hyvin kehittää jonkin oman maahenkiuskon tms, ja ennemmin jättää kristinuskon rauhaan. Silloin hän eksyttää vain itsensä ja kaljakaverinsa, eikä kaikkia muita.

3 tykkäystä
103

Ilmeisesti pitää täsmentää, mikä on “vanhurskauttamisoppi”. Room.5:1: “Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta”. Syntiinlangenneen ihmisen varsinainen ongelma on vihollisuus Jumalan kanssa. Pelastus on sitä, että tämä vihollisuus vaihtuu rauhaksi, Jeesuksen Kristuksen kautta. Tämä taas on keskeisestä keskeisin aihe, ei pelkästään luterilaisille.

1 tykkäys
104

Tiedät varmaan, että kirkon alkuhistorian aikana oli monenlaisia kristologisia tulkintamalleja, joista tuntemasi ja kannattamasi ei ollut alkuperäinen, mutta lopuksi se voitti. Areiolainen kristologia oli jossain vaiheessa itse asiassa suorastaan kirkon enemmistön näkemys asiasta. Modalistista käsitystä kannatettiin myös laajasti. Mielestäni klassinen kanta ei ole paradoksaalinen, vaan ristiriitainen siinä missä esim. väitteet, että 1 +1 = 14 tai että neliö voi olla jossain todellisuudessa ympyränmuotoinen, eivät ole paradokseja, vaan täysin eli kokonaan ihmisjärjenvastaisia väitteitä. Jos pystyt todistamaan väitteeni klassisen näkemyksen ei-paradoksaalisuudesta vääräksi, olen kiitollinen.

105

Olen kanssasi ihan samaa mieltä.
Järkipuhe on minuakin aina jäytänyt. Jumalan kiitos, EVL-puolelta kuuluu vielä muutakin kuin tuota järkipuhetta.
Siinä suhteessa voi tulla yllätyksiä, että järkipuhetta on muuallakin, se on ehkä vain hiukan patinoituneemmassa pakkauksessa ja vanhemmin päällekirjoituksin…

2 tykkäystä
106

Uskallan sanoa @sylvanus, että siitä huolimatta, mitä nyt meille off-topicina ihan fiksusti sanot:
“minkä taakseen jättää, sen edestään löytää…”.
Ihan varmasti siitä tulee jokaiselle pääasia, ainakin yhden kerran elämässä.
Se kävelee vastaan.

Sen parempi, mitä nuoremmalla iällä se tapahtuu, koska sen varaan rakentuu kaikki sellainen, missä on jotain arvoa.

107

Tätäpä tarkoitan. Annas kun yritän selventää:

Ihmisen syntiinlankeemus ei koske vain hänen alhaisimpia osiaan tai toimintojaan, vaan kaikkein korkeimpiakin kuten hänen intellektuaalisia kykyjään. Tässä kontekstissa määreet ”korkeampi” ja ”matalampi”on kuitenkin katsottava ainoastaan asian selkeyttämiseksi tarkoitetuiksi apukäsitteiksi, ei välttämättä siten, että jokin ihmisen toiminto sinänsä olisi toista alempi. Mutta siis syntiinlankeemuksessa ihminen lankesi myös älynsä osalta, eikä siten voi vapaasti järkeänsä käyttämällä saavuttaa totuutta, vaan totuuden on tultava hänen ulkopuoleltaan.

Monethan ajattelevat uskoa eräänlaisena intellektin aktina, järjen toimintona. Ajatellaan toisin sanoen uskon syntyvän kunhan riittävä määrä kognitiivisia, tiedollisia aineksia on käsillä. Usko siis rinnastuu inhimillisen ajattelun logiikkaan. Uskon katsotaan tässä mallissa syntyvän silloin kun ihminen ymmärtää järjellään Kristuksen pelastustyön koskevan myös häntä ja myöntyy tähän järjen “pakotteeseen” samojen lakien alaisena kuin järjen nyt katsotaan johtavan mihin tahansa muuhunkin lopputulokseen, eli ihminen tekee loogiset johtopäätökset tiedollisesta informaatiosta, jonka hän on saanut koskien Kristuksen pelastustyötä.

Mutta eikö tässä ongelmaksi nouse se seikka, että miksi sitten ei mikä tahansa järjellinen päätelmä ole samanarvoinen, jos kerran inhimilliselle järkeilylle ylipäätään annetaan näin korkea sija? Eikö tuon mallin mukaisesti myös Pythagoraan väittämän ymmärtämiselle tulisi antaa vanhurskauttava arvo? Vai millä muotoa tuon mallin mukaan ajattelevat katsovat järjen kohteen vanhurskauttavan vain silloin kun järki tekee päätelmiä siitä informaatiosta, joka nousee Raamatusta?

Raamattu kuitenkin puhuu siitä viisaudesta, joka tulee ylhäältä, siis oman käsitteistösi mukaan ”metafyysisenä” tapahtumana. Uskon, joka ihmiseen syntyy Jumalan vaikutuksesta täytyy siten myös vanhurskauttaa järki. Usko on siten väline, jonka avulla erityisen ilmoituksen välityksellä synnin pimentämä järki voi tajuta ilmoituksen, johon hänen luonnollinen järkensä ei ikinä kykenisi miltään osin. Tällainen usko tulee ihmiseen aina ihmisen ulkopuolelta Jumalan toimintona.

108

@Silvanus:n esitys on kieltämättä valaiseva. Esitän eräitä hajahuomioita.

Kirkon oppi on epäselvä käsite

Uudessa testamentissa se ei näytä olevan epäselvä. Muutenkin tekstissäsi on pitkin matkaa monimutkaisia filosofis-teologisia erittelyitä, joiden mielekkyyttä on vaikea nähdä. Miksei saisi ajatella näin lapsenomaisesti: 1. Jumala on olemassa, ja hengellisissä asioissa, niin näkyvissä kuin näkymättömissäkin, on tosiasioita (faktoja), monet niistä ajattomia. (Esimerkiksi kun Kristuksen neitseellinen syntymä on tosiasia, niin se on sitä aina.) 2. Jumala voi ja on nähnyt hyväksi ilmoittaa tosiasioita ihmisille. Ihmisen tieto jää aina vajavaiseksi, mutta silti ilmoitus sisältää sen verran, mitä ihmisen tarvitsee tietää. 3. Tosiasioita on mahdollista ilmaista ihmiskielellä, ja mm. kääntää kielestä toiseen (vaikka kreikasta suomeen). 4. Oppia koskevat ihmiskieliset ilmaisut tarkoittavat mitä sanovat, eikä niitä ole tarpeen muuttaa, kun ne on kerran laadittu. Monesti voi olla tarpeen selittää, mitä vuosisatoja sitten on tarkoitettu, mutta sitä vartenhan on olemassa teologien ammattikunta. 5. Kristillinen kirkko voi siis väittää, että sillä on muuttumaton oppi, ja ilmoittaa sitoutuvansa niihin kielellisiin ilmaisuihin, joilla ne on sanottu (vaikka “neitseestäsyntyminen”), ja vaatia myös papeilta tällaista varaukseton sitoutumista.

Tunnustuskirjat ovat historiallinen teos, äännähdys ajan hetkessä, jonka tarkoituksena oli sanoa sille ajalle keerygma. Luettuna tämän ajan kontekstissa tunnustuskirjojen keerygma ei kuitenkaan vastaa enää niihin kysymyksiin, joita me kysymme.

Tunnustuskirjat on pyritty kirjoittamaan kaikkea mystiikkaa karttaen, ja kyllä niitä lukemalla yleensä ymmärtää sekä alkuperäisen kysymyksen että siihen annetun vastauksen. (Ehkä poikkeuksia löytyy, ja sitten teologin pitää alkaa selittää.)

jos Raamatun kontekstissa sanotaan, että uskon päämäärä on sielun pelastus, mutta sitten muutetaan kieltä (minkä aika ja kulttuuri tekevät välttämättä) niin, että pelastuksella ei tarkoiteta enää kristillisen kielen pelastumista, vaan kyse on vain jostain epäselvästä vapautumisesta, niin päädytään aivan erilaiseen merkityssisältöön kuin mitä kirkolla oli ennen.

Aamen. Teologien pitäisi valppaasti huomata tällaiset ajassamme liikkuvat harhat ja nousta puolustamaan alkuperäistä kristillistä oppia. (Tosin aika ei mitenkään “väistämättä” muuta vaikka pelastus-sanan merkitystä.)

Historiallisten esitysten yläpuolelle auktoriteetiksi tulee kuitenkin kirkko. (Ah, nyt varmaan luterilaiset kavahtavat.) Kirkko nimittäin ihmisistä koostuvana kokonaisuutena tulkitsee sitä Henkeä, joka kirkolle on annettu. Juuri se, että Henki ei anna itseään täydellisesti kellekään yksilölle niin, että yksi uskova kykenisi ymmärtämään Hengen jokaisen puolen, on syynä sille, että auktoriteetti on uskovien kokonaisuus, ei yksittäinen uskova ja hänen tulkintansa pyhistä kirjoituksesta tai kirkon historiallisesta keerygmasta (tunnustuksesta), taikka sen osasta (tunnustuskirjoista).

Arvasit oikein, tätä moni luterilainen kavahtaa. Tietenkään Henki ei anna itseään täydellisesti yksittäiselle kristitylle, mutta kyllä ilmoitetut uskontotuudet silti tarkoittavat mitä sanovat, eikä keskeisissä uskontotuuksissa ole mitään tulkitsemisen varaa. Esimerkkinä olkoon taas Kristuksen neitseestäsyntyminen: pyhäkoululainenkin tajuaa, mitä se tarkoittaa, ja tajuaa myös asian keskeisen kristologisen merkityksen, sen että se kuuluu Kristuksen jumaluuteen. Viisastelijat voivat tietenkin käyttää loputtomasti aikaa kehällisten ongelmien pohtimiseen, kuten naisen anatomian yksityiskohtiin, ja väittää asiaa “tulkinnanvaraiseksi”.

109

Offtopiccina sanon, että tosiaankaan vanhurskauttamisoppi ei ole aina ihmisen sielun pelastuksen kannalta keskeisin aihe.

Vaikka tuossa @Yxinkertanen:lle tuli editointivirhe, niin se oli siis @Silvanus, joka tämän offtopicin esitti, en minä :slight_smile:. Itse olen siis päinvastaista mieltä, eli vanhurskauttamisoppi on sama asia kuin pelastusoppi.

1 tykkäys
110

@Sakarja:lle ja @Yxinkertanen:lle: Olen samaa mieltä siitä, että järkeisopin ei saa antaa muuttaa kristinuskon opetuksia. Tämä järkeisopin vastaisuus ei kuitenkaan tarkoita järjettömyyttä. Apostolien esikuvan mukaisesti mekin voimme uskoa lapsenomaisesti ilmoitettuihin totuuksiin - myös järjellämme - ja puhua ja kirjoittaa niistä - järkevästi ja selkeästi.

1 tykkäys
111

Jos olet joskus elänyt ei-uskovaisessa tilassa, jolloin kristinuskon “paradoksaaliset” väitteet olivat järjellesi kirjaimellisesti “hullutuksia”, joita et silloin vielä voinut uskoa objektiivisiksi tosiasioiksi (vrt. 1 Kor. 1:23), niin muuttiko uskoontulosi järkeäsi niin, että järkesi sen seurauksena “korjaantui” ja kykeni ymmärtämään hullutuksen ihmisjärjellä tajuttavassa mielessä “viisaudeksi” (vrt. 1 Kor. 1:24)? Vai tapahtuiko hullutuksen muuttuminen viisaudeksi (1 Kor. 1:23-24) lähinnä siinä mielessä, että järkesi vain sammui tai väistyi kokonaan tietoisuudestasi (mitä tulee niihin objektiivisen uskon kohtiin, joihin inhimillinen järki pahentuu niiden “hullutusluonteen” tähden), niin että et enää uskoontulosi jälkeen ole järkesi puolesta hullutusta nähnyt tai edes kyennyt nähdä, koska se on (Luther-lainaustasi lainatakseni) “asetettu kuolleeksi”? Jos toisaalta järkesi uskoontulosi jälkeen on saanut kyvyn selittää abstraktisessa eli käsitteellisessä mielessä hullutus ei-hullutukseksi, tuo selitys pitäisi olla sanoin ilmaistavissa, myös tällä foorumilla. Miten ilmaisit sanoin hullutuksen olevankin ei-hullutusta, sillä Paavali siis sanoo, ettei uskovalle hullutus ole enää hullutusta, vaan Jumalan viisautta (1 Kor. 1:23-24). Vai onko hullutuksen ei-hullutusluonne todellakin VAIN Jumalan (omistamaa ja käsittämää) viisautta (1 Kor. 1:24), joka on salaisuus ihmisille, myös uskoville ihmisille?

112

Jos luit tarkasti tekstini, huomasti editointivirheen tulleen korjatuksi varsinaisen tekstin puhuttelussa.

Vanhurskauttamisoppi on ihan ykkönen minunkin mielestäni.
Elämä tahtoo vain heitellä meitä ihmisiä eri tavalla.
Saattaa mennä vuosikymmeniä hurskasta elämää ennen kuin omat eväät loppuvat. Tulee eteen tilanne, ettei auta mikään muu kuin Kristus yksin, silloin joutuu sanomaan Paavalin tavoin:

Fil 3:7-10: mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. 8. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen

2 tykkäystä
113

Usko on yksinkertaisesti eri asia kuin järki, sen tehtävänä on nimenomaan syrjäyttää se, mikä ihmisessä on luonnollista, Aadamilta perittyä. Kun näin tapahtuu niin silloin sinusta tulee hengen ihminen, jolla on viisaus, mutta joka viisaus ei ole tämän maailman viisautta. Se on siis syntyisin eri hengestä kuin se viisaus, joka on tässä maailmassa hallitsevana.

1 tykkäys
114

Olen sitä mieltä, että kristillisen uskonmaailman ulkopuolella elävä ja uskon objektiivista ydinsisältöä tarkasteleva ihminen voi nähdä uskon vain hullutuksena tai pelkkänä käsittämättömyytenä. Jos uskosta osaton ihminen ei näe objektiivista uskoa hullutuksena, hän ei kunnolla ajattele asioita, tai hän on täysin penseä tai turta; tai sitten jonkun ihmisen täysi kykenemättömyys nähdä uskoa hullutuksena johtuu siitä, että kyseessä on ihminen, joka on jo uskossa (kenties hän on imenyt uskon jo äidinmaidosta, ja siksi omakohtaista uskon ulkopuolella elämistä kokemattomana täysin kykenemätön eläytymään niihin, jotka näkevät objektiivisen uskon hulluutena).

Tietyssä mielessä voisi sanoa, että vain uskova voi ymmärtää, mistä objektiivisessa uskossa on kyse, koska sen siis ymmärtää todellisessa mielessä vain se ihminen, jolla on jo subjektiivinen usko objektiiviseen uskoon. Eihän objektiivinen usko sinänsä ole hulluutta, niin kuin Paavali antaa ymmärtää: 1 Kor. 1:23-24; 1 Kor. 2:14-15. Kaikki muut kuin uskovat ihmiset ymmärtävät uskon väärin, ja siksi loukkaantuvat siihen tai pitävät sitä järjettömyytenä tai hullutuksena. Kristinuskoa ei siis varsinaisesti voi ymmärtää, jos ei itse usko siihen.