Kyllä kirkon työntekijä periaatteessa voi myös tehdä työtään “yhteiskuntaa palvellen”, viran hoitajana ja palkan vuoksi. Siihen juuri @Anskutin viittasi tuolla aiemmin.
Pointti oli siis, että eivät ainakaan kaikki tuntemani rauhanyhdistysläiset pidä kirkkoa hengellisesti merkityksettömänä.
Siinä, miten paljon seurakunnan työntekijä sitoutuu uskonnäkemyksen ja kutsumuksen puitteissa kirkkoon, on aste-eroja.
Minunkin kamppailuni on kestänyt vuosikausia. Sitoudunko näin vai noin paljon? Uskon että herätysliikkeestä riippumatta samankaltaista painia käy moni.
Tällä hetkellä itselläni on jonkinlainen vakuuttuneisuus siitä että tärkeintä on palvella Kristusta ja että kirkon rajat eivät kulje herätysliikkeiden mutta eivät myöskään kirkkokuntien välillä. On Kristuksen valtakunta ja sen ulkopuolella… miten sitä sitten kukin nimittääkin.
En sitoudu organisaatioon nimeltä ev-lut.kirkko, enkä puolusta sitä henkeen ja vereen. Puolustan sitä, mikä siinä on hyvää. Väitän ja todistan, että moni eri tavoinkin ajatteleva kirkon työssä uskoo ja rukoilee aivan kuin kuka tahansa niistä, jotka kirkkoa arvostelevat ikään kuin ulkopuolelta. Tai sitten oikeastikin ulkopuolelta.
Käytän sitkeästi termiä “rauhanyhdistysläinen”. Heistähän on yleensä kysymys, kun mainitaan ylimalkaisesti lestadiolaisuus. Tuo iso ja hajanainen joukko on kuitenkin myös tässä kirkkosuhteessa varsin kirjava.
Kanttorit pitävät myös liikettä kirkossa.
Jos kävisi niinkui esim Diakoni jossain ennusti, että lestadiolaiset (ilmeisesti lähinnä Rauhanyhdistysten jäsenet) jättäisivät kirkon jäsenyyden, kirkkomusiikki romahtaisi tässä kirkossa. Siis perinteinen osaaminen, urku- ja kuoromusiikki. Klassisen musiikin ja lestadiolaisuuden yhteenkuuluvuus on mielenkiintoinen juttu. Vaikka arvostan laajaa näkemystä kirkon musiikissa, en toivo että meiltä loppuvat vanhan ajan kanttorit. Nyt on jo erittäin paljon vähentynyt se määrä, joka hakee kanttoriksi opiskelemaan.
Johtuu siitä, että se on ollut ainut sallittu musiikkilaji hengellisen lisäksi. Tämänkin tiedän kokemuksesta. Soile Isokoski on varmaan tunnetuin klassisen musiikin vanhoillislestadiolainen, eli rauhanyhdistysläinen edustaja. Rauhanyhdistys on tosiaan tullut 70- ja 80- luvuilla vähän liiankin tutuksi, samoin heidän käytäntönsä. Päivämiestäkin luettiin.
Piispa Mari Leppänen kirjoittaa inkerijupakasta. Ihan asiallinen kirjoitus minusta, ei juuri mitään uutta soppaan, pari kyseenalaista lausetta, kuten tuo “suurempi uhka” sekä mainitut konservatiiveja yhdistävät tekijät - onhan niitä nimittäin muitakin kuin naispappeuden vastustus, kuten usko kolmiyhteiseen Jumalaan…
Mari Leppänen väittää, että Inkerissä vihityt papit eivät saisi toimia Suomessa. Väite on vastoin uskonnonvapauslakia. Tietenkään he eivät voi toimittaa evlut.fi kirkoissa, jos hiippakunnan piispa ei sitä sallli, mutta herätysliikkeillä on omia kappeleita ja seurataloja, joissa voi toimia ja toimittaa jumalanpalveluksia. Ainoastaan avioliittoon he eivät voi vihkiä.Jo vihityn parin avioliiton siunaaminen on eri asia.
Rauhanyhdistysläisillä (kopioin @Tortoise hyvän termin!) kanttoreilla on toisaalta myös rajoitteensa. Jos on tiukalla linjalla, ei mikään hiukankaan kevyempi musiikki käy, vaan kaiken pitää olla aina vaan klassista klassista klassista. Ja siis tykkään klassisesta, mutta siinä menetetään paljon siitä monipuolisuudesta, mitä hengellinen musiikki voi olla. Kevyempi musiikki voi myös tavoittaa uusia ihmisiä seurakuntaan, sellaisia joita perinteinen urkumeininki ei puhuttele.
Oikein tiukkapipoinen rauhanyhdistysläinen kanttori ei voi edes järjestää seurakunnan kuoron kanssa konserttia. Tilaisuuteen pitää ottaa ohjelmanumeroksi myös yhteislaulua ja ehkä rukous, ja konsertti-sanan tilalla käyttää sanaa lauluilta. Sitten se on kosher. Vähän niinku telkkariohjelmia saa katsoa Areenasta.
Jos lestadiolaisuuskeskustelu kovasti tästä jatkuu, niin etsin sille paremman ketjun. Mutta en tänä iltana.
Leppänen toistaa vaan sitä samaa levyä jota muutkin tasa-arvon ylimmäksi arvoksi nostaneet.
Tuo 60 pappia ei liene todellisuutta, joku väärinkäsitys tai väärä todistus siinäkin on. Jossain sitä jo käsiteltiin, en muista missä.
Ei. Asianomainen sanoi että siihen on varmaan laskettu nekin papit jotka on vihitty Suomessa, mutta heittävät keikkaa Inkeriin. Minullekin on tarjottu mahdollisuutta. Parikymmentä lähempänä totuutta.
Ortodoksisessa kirkossa piispa päättää kuka saa toimittaa hänen hiippakunnassaan. Luterilaisessa kirkossa näyttää olevan toisin. Uskonnonvapaus on, vaikka luterilainen kirkko sitä vastaan taisteleekin.
Sleyn ja Kansanlähetyksen aikalisän kirkon järjestöinä ovat mahdollistaneet ne jotka eivät jaa samaa virkakäsitystä järjestöjen kanssa. He ovat pitäneet näet näiden liikkeiden Raamattu- ja lähetysnäkemystä hyvänä ja oikeana. He ovat tähän asti sietäneet erimielisyyttä siinä asiassa joka ei heistä ole evankeliumin keskuksessa. Heitä ovat olleet monet teologit ja vaikuttajat, näkyvimpänä viime vuosina piispa Häkkinen joka juuri jäi eläkkeelle. Nyt näyttää siltä että tuokin tuki on niin ohut että se ei riitä avuksi hädässä.
Ne joille evankeliumin keskuksessa tai sen keskuksen eli sovituksen sanomam rinnalla ovat ihmisoikeudet ja lähimmäisrakkaus, taitavat nyt päästä piinastaan. Lähetystyö ja samalla valitettavasti ehkä muukin hengellinen yhteistyö loppuu näiden järjestöjen ja paikallisseurakuntien välillä. En näet usko että järjestöt taipuvat pakon edessä luopumaan papeistaan eivätkä edes ehdostaan saada vihkimys ilman naispappien läsnäoloa alttarilla.
Seuraava vaihe eli pakottaminen homoliittojen nykyistä selvempään hyväksymiseen, ja koko perinteisen avioliitto- ja seksuaaliopetuksen kriminalisointi olisi joka tapauksessa katkaissut lähetystyöyhteydet.
On silti ikävä ja vaikea asia kun todennäköisesti joudutaan aloitettuja projekteja lopettamaan lähetystyön kohdemaissa.
No niin.
20 tai 60, eipä siinä paljon klappia olekaan.
Sama piispa puhui radiossa höpöjä Inkerin kirkon pappislupauksen Venäjän valtiolle alistavuudesta jne. Anteeksipyyntöä ei kuulunut vaikka sekä Suomen että Inkerin kirkoissa väitettä protestoitiin voimakkaasti.
Että semmoinen kaitsija Turussa.
Tähän olen itsekin kiinnittänyt huomiota. Vaikka mitä voidaan väittää ja jos väite osoitetaan vääräksi ei sitä julkisesti pahoitella, korkeintaan jätetään käyttämättä sitä väitettä enää ja etsitään uusi sopivalta tuntuva väite. Sleyltä ja Kansanlähetykseltä ei näköjään tarvitse pyytää anteeksi mitään. Sleyn lähetysjohtaja Ville Auvinen itse myönsi, että tiedottamisessa näistä vihkimyksistä on ollut puutteita ja sanoi kantavansa siitä Yoshimuran vihkimyksen osalta itse vastuun.
Tässä muuten Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtajan Lauri Vartiaisen pohdintoja aiheesta, josta hän on toki jo aiemmin kirjoittanut. Hän haluaa nostaa esiin sitä vieläkin syvempää hengellistä railoa, mikä kirkossa on virkakysymyksen lisäksi: Tämänpuoleinen kirkko on kuoleman oma?
Mitä tämä tarkoittaa? Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkon pappi (+anglikaani, metodisti, reformoitu joillakin edellytyksin) saa kirkkoherran luvalla toimittaa yksittäisiä toimituksia. Piispa voi kyllä puuttua niihin, mutta päätösvalta on piispainkokouksenkin mukaan kirkkoherralla.
Piispa Leppänen yritti muuten vähätellä naispappeuden torjuntaa jollain tutkimustuloksella.
Oikea kysymys olisi kuinka moni kirkon sanomaan oikeasti uskova ja messuissa usein käyvä loukkaantuu miespappeihin tai naisten puuttumiseen alttarilta. Tässä mielessä nyt moitittujen järjestöjen “kannatus” on paljon isompi.
Näin siis ev.lut. kirkon sisällä. Suomessa on uskonnonvapaus, joten valtiovallan puolesta kuka tahansa saa toimittaa millaisia tahansa uskonnollisia seremonioita kuten itse parhaaksi näkee, eikä poliisi tule pidättämään (jos ei mitään ihmisuhrikulttia olla kehittelemässä). Kun ryhmä uskovia haluaa viettää ehtoollista, he saavat siis valita sen toimittajaksi oman teologiansa mukaisesti Inkerissä vihityn papin, itse vihkimänsä papin tai vaikka tasa-arvoisesti vuorotella maallikoiden kesken ilman pappeja. Mutta joos halutaan toimia evlutin sisällä, niin toimitaan evlutin säännöillä, ja jos halutaan toimia katolisen kirkon sisällä, pelataan heidän säännöillään, jii än ee. Näin itse hahmottaisin viittauksen uskonnonvapauteen.